Paring: Draco/Hermione, Ron/Mary Sue, Harry/Ginny
Rating: S
Genre: fluffy
Warnings: Ficci sisältää paljon imelää fluffya ja pehmo-Dracon – ei heikkohermoisille ^^
Beta: Ei
Summary: Viisitoista yhteistä avioliittovuotta on takana, ja Hermione ja Draco päättävät pyytää ystäviä ja sukulaisia heille joulun viettoon. Riehakas, yhteinen joulu on yllätyksiä täynnä.
A/N: Tarinamaassa toivottiin jotain söpöstelyjouluficciä, joten tässä sitä taas piisaa!
Lapsissa voi mennä sekaisin, joten tässä yhteenveto:
Draco&Hermione:
Case 16v
Jeremy 10v
Alec 12v
Ron & Nicky
Connor ja Molly 16 (kaksoset)
Ginny ja Harry
James 16
Isabella 15v
Jemmy 12v
Lily 5v
***
Pienet lumihiutaleet leijailivat jo ennestään valkeisiin kinoksiin. Ulkovalot hehkuivat Malfoyn kartanon pihamaalla ja pihalla seisoviin kuusiin oli ripusteltu jouluvaloja.
Hermione hymyili muistellessaan kahden päivän takaista kuusenkoristelua. He olivat hakeneet joulukuusen Dracon kanssa metsästä ja tuoneet sen olohuoneeseen. Lopulta he olivat koko perhe koristelleet sen yhdessä. Se oli ollut sadunomainen hetki. Lasten silmät olivat tuikkineet riemusta ja pienet kynttilät olivat hehkuneet hämärässä huoneessa. Lapset olivat välttämättä halunneet ripustaa jokaiselle oksalle kaikenlaisia pieniä palloja, enkeleitä, noitia luutien selässä… kuusen koristelu oli joulussa se paras hetki… heti lahjojen jälkeen tietysti.
Hermione katsoi itseään makuuhuoneensa kokovartalopeilistä ja suoristi hameensa helmaa. Pehmeät kiharat hiukset laskeutuivat hartioille ja musta puku myötäili hoikkaa vartaloa. Puvussa oli avara kaula-aukko. Draco sanoisi, että se olisi liian paljastava, mutta Hermionen mielestä se sopi hänelle täydellisesti. Hermione pyörähteli pari kertaa peilin edessä ja virnisti kuvajaiselleen. Hän oli vielä kolmekymmentäkolmevuotiaanakin viehättävän näköinen. Silmien ympärille oli kerääntynyt naurunryppyjä, mutta kasvot olivat suhteellisen sileät – kiitos kaikenlaisten ihovoiteiden, joita hän oli löytänyt eräästä kaupasta Viistokujalta… ne olivat auttaneet häntä pysymään nuorena. Hän piti huolta vartalostaan lenkkeilemällä joka aamu ja juoksentelemalla lasten perässä päivisin. Hermione työskenteli Säilä&Imupaperissa myyjänä. Hän viihtyi siellä, koska rakasti kirjoja. Ne tuoksuivatkin niin hyvältä.
Hermione hymyili peilikuvalleen. Monet olivat odottaneet, että hän menisi töihin Taikaministeriöön tai opettajaksi Tylypahkaan. He olivat supisseet, että hän menisi auroriopistoon niin kuin Harry, Ron ja Dracokin, mutta Hermione oli päättänyt toisin. Kun hän oli saanut seitsemäntoistavuotiaana tietää olevansa raskaana, hän oli tuuminut, että ei haluaisi viettää jokaista hetkeä Tylypahkassa opettamassa muiden lapsia, kun omat lapset olivat pieniä ja tarvitsivat häntä. Ja sen jälkeen, mitä Taikaministeriö oli tehnyt Tylypahkalle ja Harrylle heidän viidentenä vuotenaan, Hermione oli päättänyt, ettei missään tapauksessa menisi sinne töihin. Niinpä työskentely Säilä&Imupaperissa oli alkanut tuntua kaikista kiinnostavimmilta.
Eihän mikään tietenkään tarkoittanut sitä, että hänen tarvitsisi työskennellä siellä lopullisesti. Kun kaikki lapset olisivat vihdoin ensi vuonna Tylypahkassa, Hermione voisi tehdä elämällään mitä tahtoisi. Hän voisi vaikka hakea jotain opettajan pestiä Tylypahkasta. Hermionea nauratti. Siitä Case pitäisi. Poika järkyttyisi, jos heidän äitinsä seuraisi häntä kouluunkin ja olisi hänen kanssaan joka ikinen minuutti. Case ei saisi enää tehdä kepposia James Potterin ja Connor Weasleyn kanssa, jos äiti pystyisi valvomaan heitä Tylypahkassakin.
”Mille sinä hymyilet?” pehmeä ääni varjoista säikäytti Hermionen. Hän pyörähti ympäri käsi sydämellä ja katsoi sydän takoen huoneen pimeimpään nurkkaan. Pian Draco Malfoy astui valoon ja kohtasi hänen huojentuneen katseen.
”Aina sinä hiiviskelet tuolla tavalla”, Hermione sanoi toruvasti. Draco virnisti.
”Anteeksi. Olen vain niin tottunut hiiviskelemään työaikanani. Minä kyllä koputin”, Draco huomautti viitaten vieressään olevaan oveen, josta pääsi käytävään. Hermione pyöritti silmiään.
”En kyllä kuullut. Taisin olla ajatuksissani. Ajattelin kaikenlaista”, Hermione sanoi.
”Yritin äsken estää Casea ja Alecia tappamasta toisiaan. Alec oli taas piilottanut Casen viitan johonkin”, Draco naureskeli ahmiessaan Hermionea katseellaan. Hermione nautti miehen tuijotuksesta. Siitä, miten katse hyväili hänen vartaloaan aivan kuin haluaisi kiskaista hameen hänen päältään pelkällä katseen voimalla…
”Onneksi ehdit ajoissa hätiin. Ei tullut ruumiita”, Hermione sanoi hymyillen. Draco nauroi ja asteli hänen luokseen. Hän veti Hermionen rintaansa vasten ja painoi päänsä naisen hiuksiin.
”Tuoksut hyvältä.”
”Mmm… se on sitä hajuvettä, jonka Ron osti minulle silloin Tylypahkassa…”
”Vieläkö sinulla on sitä?” Draco murahti harmissaan. Hermione virnisti.
”On. Olen käyttänyt sitä säästeliäästi.”
”Hpmh… no, minun pitää ostaa sinulle uusi heti, kun pääsen Viistokujalle. Olen ollut niin kiireinen töiden takia. Mutta nyt olen vapaa mies!” Draco julisti. Hermione suukotti häntä huulille.
”Onneksi olkoon! Olemme kerrankin lomalla samaan aikaan…”
”Ylellistä. Ja sitten, kun lapset häipyvät takaisin Tylypahkaan, meillä on paljon yhteistä aikaa”, Draco kuiskasi käheästi hänen korvaansa. Hermione värähti.
”Taidat unohtaa, että Jeremy on vasta kymmenen eikä mene Tylypahkaan kuin vasta ensi vuonna”, Hermione naureskeli. Draco näytti muka pettyneeltä.
”Voitaisiin laittaa hänet samaan junaan muiden kanssa… tuskin kukaan huomaisi… Jeremy on niin pienikin”, Draco haaveili. Hermione ei voinut olla nauramatta. Dracon jutut olivat ihan päättömiä.
”Olet hassu.”
”Niin sinäkin. Tules nyt tänne ja lakkaa puhumasta. Meillä on vielä aikaa ennen kuin vieraat saapuvat…”
***
”Äiti! Mennään jo!”
Molly Weasley huokaisi syvään, kun äiti ei vastannut. Hän oli luultavasti taas juuttunut luutakomeroon isän kanssa. Molly oli kerran löytänyt heidät sieltä pussailemasta salaa. He olivat kuvitelleet olevansa niin viisaita yrittäessään piiloutua heiltä lapsilta, mutta Molly oli löytänyt heidät heti. Kohta oli lähdön hetki eikä ketään näkynyt missään. Molly oli odottanut tätä hetkeä jo monta kuukautta, siitä asti, kun kutsu Dracon ja Hermionen joulujuhliin oli saapunut. Hän paloi halusta nähdä taas Casen. Hän oli niin palavasti ihastunut poikaan, ettei kestänyt olla tästä erossa hetkeäkään. Loma oli tuntunut kamalan pitkältä tähän asti… mutta aivan pian hän näkisi Casen taas, kunhan äiti ja isä nyt vain tulisivat…
”Äiti! Isä! Missä te olette?” Molly kiljui turhautuneena. Hänen teki mielensä hyppiä tasajalkaa. Lopulta vanhemmat ilmaantuivat olohuoneeseen. Äidin posket punoittivat, ja Molly pyöritti silmiään.
”Oletpa sinä kärsimätön. Missä veljesi on?” Ron kysyi sukien punaisia hiuksiaan.
”En tiedä. Jääköön tänne homehtumaan, jos ei ilmaannu ajoissa…”
”Molly, älä nyt tuollaisia puhu. Connor, me lähdemme!” Ron karjaisi. Kohta portaissa rymisi ja punatukkainen poika ilmaantui alakertaan silmät innosta hehkuen. Hän oli melkein yhtä pitkä kuin Ron.
”Jes, vihdoinkin!”
”Missä sinä viivyit?” Molly paasasi.
”Pelasin sitä uutta tietokonepeliä…”
”Jestas, Nicky, minähän sanoin, ettei meille kannattaisi ostaa tietokonetta”, Ron mutisi hampaidensa välistä. Hän näki punaista aina, kun joku puhui jotain siitä jästien hökötyksestä, josta hän ei tajunnut yhtään mitään. Mutta Nicky ei tullut toimeen ilman sitä. Mutta hän olikin jästi… ei Ronin tarvinnut ymmärtää häntä siinä suhteessa.
”Rauhoitu, Ron”, Nicky kosketti miehen käsivartta hymyillen. Ron huokaisi.
”Jep. No, lähdetäänkö sitten? Alamme olla myöhässä…”
”Ja kenenköhän vika?” Molly puhisi. Ron virnisti tyttärelleen silmät tuikkien.
”Mikä hätä sinulla on?” Connor kummasteli vilkuillen kaksoissisartaan mietteliäänä.
”Hmph… ei mikään”, Molly sanoi vikkelästi. Hän suoristi hieman hameensa helmaa ja sipaisi hermostuneena punaisia hiuksiaan. Connor ei tiennyt, että hän oli ihastunut Caseen. Kukaan ei tiennyt. Edes Case itse… ehkä… ehkä tänä jouluna Molly uskaltaisi paljastaa tunteensa.
”Isä?” Connor aloitti katsoen Ronia kulmat kurtussa. Mies kohotti kulmaansa.
”Niin?”
”Miksi sinulla on äidin huulipunaa suupielessäsi?”
”Pahus…” Ron alkoi nopeasti pyyhkiä sitä pois. Connor vilkaisi Mollya virnistäen, ja heitä nauratti. Nicky katsoi nuoria hymy suupielessään ja tarttui Ronia kädestä. He olivat olleet yhdessä jo seitsemäntoistavuotiaista lähtien. Nicky oli Hermionen hyvä ystävä ja oli tullut tapaamaan häntä, kun Ron ja Harry olivat kesälomalla vierailleet Hermionen luona. Ron ja hän olivat ihastuneet toisiinsa melkein heti. Vaikka he olivat ensimmäisenä vuotenaan nähneet vain lomilla, ihastus oli säilynyt ja muuttunut pian vakavaksi. Kun Nicky oli tullut raskaaksi, Ron oli mennyt hänen kanssaan naimisiin. Eikä Nicky katunut sitä hetkeäkään. Ennen häitä Ron oli kertonut hänelle olevansa velho, mutta sen Nicky oli tiennytkin. Hän oli kuullut Ronista ja Harrysta Hermionelta. He olivat läheisiä ystäviä Hermionen kanssa ja jakoivat keskenään kaiken.
***
”Äitiii! Jemmy uhkasi minua taikasauvalla!”
”Käske hänen pistää sauva pois.”
”Hän sanoi, että kiroaa minut, jos en häivy hänen huoneestaan…”
”Jemmy Potter!”
”Mitä?!”
”Heti tänne!”
Ginny Potter kuunteli huokaisten askelten töminää portaissa. Pian kaksitoistavuotias, laiha, tummatukkainen poika asteli hänen luokseen kirkkaanvihreissä silmissä viaton katse.
”En minä mitään tehnyt”, Jemmy kiisti heti.
”Uhkasitko sinä Lilyä taikasauvalla?” Ginny tivasi.
”En”, Jemmy sanoi taas.
”Miksi minä en usko sinua?” Ginny kysyi pehmeästi. Jemmy virnisti.
”Koska sinä uskot aina Lilyä. En tajua, miten se kitisijä…”
”Jemmy Potter! Siisti suusi. Et saa sanoa siskoasi kitisijäksi. Lily on vasta viisi…”
”Ja erittäin raivostuttava. Jameskaan ei koskaan kestä hänen marinaansa. Ja yleensä se on aina Lily, joka kiusaa meitä ensin”, Jemmy murahti.
”Lily ei ymmärrä vielä kaikkea.”
”Ei niin. Hänen aivonsa on tehty pumpulista”, Jemmy mutisi niin hiljaa, ettei äiti kuullut. Ginny haroi punaista tukkaansa.
”Mene pyytämään siskoltasi anteeksi”, Ginny pyysi. Jemmy huokaisi, mutta nyökkäsi tuimasti. Hän kääntyi kannoillaan ja katosi portaisiin.
Ginny ehti olla yksin vaivaiset kolme minuuttia, kun portaista kuului kiljaisu ja tömähdys.
”Mitä nyt?!” Ginny rääkäisi. Kunpa Harry tulisi pian kotiin. Talo hajoaisi taatusti ennen sitä…
”Kompastuin”, Isabellan ääni kantautui portaissa. Ginny rypisti kulmiaan. Isabella kompuroi vähän väliä. Tyttö oli niin tavattoman kömpelö.
”Oletko kunnossa?”
”Joo!”
”Teidän pitäisi kohta alkaa valmistautua juhlaa varten. Meidän täytyy pian lähteä. Isä tulee näillä minuuteilla kotiin”, Ginny selitti. Hän odotteli Harrya jo malttamattomana.
”Ethän sinäkään ole valmistautunut”, Isabella sanoi ilmestyessään olohuoneeseen. Tytön punaiset hiukset putoilivat kiharoina selkään asti. Hän oli hoikka ja pienenkokoinen ollakseen viisitoistavuotias. Ginny hymyili tyttärelleen. He olivat hyvin läheisiä ja tekivät paljon asioita yhdessä.
”Minä en pysty keskittymään mihinkään, kun Harry on poissa”, Ginny mutisi.
”Hän on jo kotimatkalla”, Isabella sanoi iloisesti.
”Mistä tiedät…?”
”Siitä kellosta, joka on keittiössä”, Isabella huokaisi. Ginny virnisti ja ponkaisi seisomaan.
”Loistavaa! Minä…”
Samassa kuului poksahdus ja Harry ilmaantui keittiöön. Isabella hihkaisi ja ryntäsi halaamaan isäänsä. Harry veti tytön lämpimään syliinsä ja puristi tätä hellästi.
”Hei, pikkuinen.”
”Hei, isä! Äiti oli jo ihan hermona, kun sinua ei kuulunut”, Isabella hihitti ja vilkaisi äitiinsä. Ginny naurahti ja riensi Harryn luokse. Harry veti hänetkin kainaloonsa ja suuteli häntä.
”Turhaan sinä aina hermoilet”, Harry kuiskasi. Ginny huokaisi. Hän tiesi sen. Mutta silti huoli kalvoi häntä, kun Harry oli poissa. Työtehtävät olivat niin vaarallisia.
”Suljimme auroritoimiston joulupyhien ajaksi. Nyt me saamme olla kaikki yhdessä”, Harry sanoi säteillen. Isabella virnisti.
”Loistavaa! Minä menen nyt pukeutumaan. Ja varaamaan kylpyhuoneen ennen kuin pojat ryntäävät sinne”, Isabella pyörähti kannoillaan ja ryntäsi matkaan. Ginny jäi yksin Harryn kanssa.
”Minulla oli ikävä sinua”, Ginny kuiskasi ja katsoi Harryyn.
”Niin minullakin sinua. Kaksi päivää tuntuu ikuisuudelta, mutta nyt tehtävä on hoidettu onnistuneesti”, Harry sanoi huokaisten. Ginny hymyili.
”Hienoa”, hän tuumasi ja suuteli miestään. Suudelma syveni.
”Isiiii!” Lily pelmahti eteiseen tumma tukka hulmahtaen. Harry nauroi ja irrottautui Ginnyn syleilystä kaapatessaan nuorimman tyttärensä syliinsä. Hän pyöritti lasta ilmassa, ja Lily nauroi riemukkaasti.
”Mitä kuuluu?”
”Jemmy yritti kirota minut.”
”Eihän?”
”Joo!”
”Jemmyä pitää kurittaa. Mitäs me tehtäisiin?” Harry pohti.
”Tukkapöllyä”, Lily sanoi ankarasti tätimäisellä äänellä. Ginny purskahti nauruun, ja Harryakin hymyilytti. Hän laski Lilyn lattialle ja kohtasi Jemmyn ja Jamesin katseet. Pojat seisoivat oviaukossa virne kasvoillaan.
”Enkö saa halausta?” Harry yritti näyttää tyytymättömältä, kun pojat eivät liikahtaneetkaan. Pian molemmat ryntäsivät hänen luokseen, jopa Jameskin, joka ei mielellään halaillut ketään. Mutta James oli jo kuusitoistavuotias ja kärsi teinivuosistaan...
”Oletteko olleet kiltisti?” Harry kysyi pehmeästi rutistaessaan molempia poikiaan. He muistuttivat kovasti häntä. James oli Jemmyä pidempi ja hontelompi.
”Totta kai! Äiti ei ole saanut kuin muutaman harmaan hiuksen”, Jemmy virnuili. Harry vilkaisi Ginnya huvittuneena ja pudisti päätään.
”No, se on huojentavaa kuulla. Menkäähän nyt valmistautumaan juhlaa varten.”
”Jes! En malta odottaa, että näen taas Connorin ja Casen”, James hehkutti ja katosi Jemmy kannoillaan portaisiin. Lily katseli heitä.
”Kuka laittaa minun hiukseni?” Lily kysyi huolestuneena.
”Minä tietenkin, kultaseni. Mennään valmistautumaan”, Ginny sanoi pehmeästi ja tarttui tyttöä kädestä. Lily hymyili ilahtuneena ja pomppi äitinsä vanavedessä vanhempien makuuhuoneeseen.
***
Kaikki oli valmista. Draco, Hermione, Case, Jeremy ja Alec seisoskelivat olohuoneessa odottamassa vieraiden tuloa. Olohuone oli koristelu joulukoristein, jopa takan reunustalta roikkui aidonnäköisiä joulukuusen oksia. Parasta oli kuitenkin valtava joulukuusi, joka nökötti nurkassa.
Case aikoi juuri kysyä, koska ensimmäiset vieraat oikein tulisivat, kun Molly pelmahti takasta. Case virnisti katsoessaan nokista tyttöä, joka kompuroi jaloilleen siniset silmät loistaen. Tyttö kääntyi katsomaan heitä ja hymy levisi hänen sieville kasvoilleen. Casen mielestä hän oli nätti nokisenakin. Case oli jo pitkään ollut ihastunut häneen, muttei ollut kehdannut näyttää tunteitaan, koska ei tiennyt, mitä Molly tunsi häntä kohtaan.
”Hei!” Molly hihkaisi.
”Hei, ja hauskaa joulua”, Hermione sanoi pehmeästi. Hän piteli taikasauvaa kädessään ja heilautti sitä kerran. Kaikki noki ja tuhka katosivat Mollyn päältä. Tytöllä oli yllään turkoosin värinen kokohame, joka myötäili hänen vartaloaan. Hänen pitkä, ruskea tukkansa oli nutturalla, ja Hermione huomasi, että hän oli meikannutkin itseään hiukan. Hermione vilkaisi Caseen. Poika katseli Mollya ihaillen, ja Hermionea hymyilytti. Hän oli aavistellut jo pitkään, että Case piti Mollysta. Poika puhui tästä aina siihen malliin, että ihastusta ei voinut olla huomaamatta – vaikka Case yrittikin kätkeä sen.
”Muut tulevat pian”, Molly sanoi nopeasti. Samassa Connor ilmaantui huoneeseen ja ponkaisi seisomaan kuin vieteriukko. Hän katsoi kaikkia virne kasvoillaan. Hermionen taikasauva heilahti taas ja pian edessä seisoi puhdas poika.
”Hei, Case!” Connor henkäisi ja ryntäsi paiskaamaan ystävänsä kanssa kättä. He alkoivat heti jutella yhteen ääneen Connorin uudesta tietokonepelistä. Molly huokaisi. Kunpa tietokone olisi imaissut Connorin. Case olisi ehkä silloin huomannut vain hänet…
Pian äiti ja isäkin olivat heidän luonaan. Ron hoiti Nickyn ja itsensä puhtaaksi noesta ja kävi tervehtimässä Malfoyn perhettä. Hän kätteli Dracoa taas hiukan jähmeästi. Vaikka miehet eivät olleet enää vihamiehiä keskenään, eivät he olleet ylimpiä ystäviäkään. Nahistelua ja naljailua oli luvassa aina, kun he tapasivat. Mutta toisinaan se oli vain sellaista typerää leikinlaskua, joka hyvin harvoin kohosi isoksi riidaksi.
”Näytät kauniilta, Hermione”, Ron sanoi hymyillen.
”Kiitos, Ron”, Hermione henkäisi ilahtuneena. Ron naurahti.
”Paremmalta ainakin kuin Malfoy.”
”Kiitos, Weasley”, Draco irvaili.
”Käyttäytykää kunnolla”, Nicky näpäytti. Miehet vaikenivat juuri sopivasti, kun takka sylkäisi taas yhden henkilön suustaan. James kömpi seisomaan ja hihkaisi heti huomatessaan parhaat ystävänsä. Hän malttoi vain hädin tuskin odottaa, että Hermione sai puhdistettua hänet, ja sitten pojat olivat jo kadonneet jonnekin kartanon sokkeloihin. Hermione huokaisi. Heitä ei paljon näkyisi. Molly näytti jo kärsivältä. Hermionen kävi tyttöä melkein sääliksi.
Ei kulunut kauaakaan aikaa, kun kaikki vieraat olivat saapuneet paikalle. Halauksia ja hyvän joulun toivotuksia vaihdettiin ja kun kaikki olivat siistiytyneet, aikuiset istuutuivat sohvalle takkatulen ääreen, ja lapset katosivat omille teilleen. Molly ja Isabella linnoittautuivat yhteen lastenhuoneista leikkimään Lilyn kanssa. Tyttö katseli noitaa, joka lensi luudalla ilmassa, haltioissaan.
”En varmaan vieläkään saa kerrottua Caselle tunteistani”, Molly sanoi hiljaa katse lattiassa.
”Minä luulen, että saat. Näin siitä unta viime yönä”, Isabella tuumasi.
”Ihanko totta? Mitä siinä tapahtui?” Molly kiinnostui. Isabella virnisti.
”Case kosi sinua polvillaan. ”
”Hah! Ennemmin helvetti jäätyisi…”
”Se voi tarkoittaa jotain. Ei Casen tietenkään tarvitse kosia sinua, mutta hän voi silti paljastaa tunteensa sinulle. Ehkä hänkin on salaa ihastunut sinuun eikä kumpikaan teistä saa suutaan auki”, Isabella järkeili. Molly puhahti.
”Mitä jos Case ei enää koskaan puhu minulle sen jälkeen sanaakaan? En kestäisi sitä…”
”Usko minua. Kyllä hän puhuu! Sinun täytyy vain yrittää. Mennään vaikka heti…”
”Eikä mennä! En voi sanoa mitään näin pian… odotetaan ja mietitään, miten minä sanon sen heille…” Molly henkäisi nopeasti, ja tytöt vaipuivat ajatuksiinsa.
***
”No, Case… oletko sinä jo paljastanut Mollylle tunteesi?” James kysyi äkkiä, kun pojat olivat lakanneet puhumasta Connorin uudesta tietokonepelistä. Case hätkähti ja katsoi ystäväänsä kauhuissaan. Hänen poskensa alkoivat punoittaa, kun Connor vain tuijotti häntä hölmönä.
”Mitä?” Connor henkäisi.
”James! Mistä sinä puhut? En tajua yhtään”, Case kähähti kääntyessään toisen ystävänsä puoleen. James katsoi häntä kärsivänä.
”Kyllä sen nyt sokeakin huomaa, että olet lääpälläsi Mollyyn. Ei sillä, Molly on aika vetävä pakkaus…”
”Lopettakaa! Puhutte minun sisarestani”, Connor vinkaisi. Kukaan ei kuunnellut.
”Sinä… sinä… mitä… et voi…”
”Vai enkö muka ole oikeassa?”
”Tuota…” Case epäröi. Olisiko jo aika paljastaa totuus?
”Ehkä”, hän mutisi. James virnisti.
”Noniin. Tänään sinulla on oiva tilaisuus kertoa Mollylle, mitä mieltä olet hänestä”, James sanoi päättäväisesti. Connor murahti.
”Ja teekin se sitten kunnolla. En halua, että siskoni joutuu kärsimään.”
”Mitä jos hän ei tunne samoin?” Case huolehti.
”Totta kai tuntee. Etkö ole huomannut niitä kaikkia katseita, mitä Molly aina luo sinuun?” James ihmetteli. Case hämmentyi.
”En…”
”Olet totisesti sokea, Malfoy. No, mutta ehkä se kulkee suvussa. Eihän isäsikään tajunnut ensin, että Hermione oli ihastunut häneen”, James muisteli heidän kertomaansa tarinaa siitä, kuinka he olivat ihastuneet toisiinsa Tylypahkan viimeisellä luokalla.
”Olet tyhmä, Potter”, Case mutisi, muttei kovin tosissaan. Hän haroi platinanvaaleita hiuksiaan ja katseli miettivänä eteensä. Ja sillä hetkellä hän päätti, että kertoisi totisesti Mollylle tunteistaan. Ei ollut enää järkeä pitkittää sitä. Tänään se tapahtuisi. Kävi miten kävi.
***
”Me kävimme Kotikolossa tervehtimässä vanhempiasi, Ron. Veimme heille joululahjat”, Hermione kertoi lasten kadottua yläkertaan temmeltämään. Ron nyökkäsi.
”Hienoa. Äiti olikin jo ehtinyt kaivata sinua. Mutta sanoin, että olet ollut kiireinen lasten ja töiden vuoksi”, Ron kertoi. Hermione nyökkäsi. Vaikka Molly ja Arthur olivat hyväksyneet sen, että hän oli mennyt naimisiin Dracon kanssa, he eivät silti tulleet kovin hyvin toimeen miehen kanssa. Jonkinlaista jännitettä oli aina havaittavissa, vaikka kaikki käyttäytyivätkin melkein lipevän kohteliaasti. Hermione rakasti Mollya ja Arthuria kuin omia vanhempiaan, mutta vuosien takaiset riidat eivät olleet siltikään unohtuneet täysin.
”Se on totta”, Hermione huokaisi. Draco hymyili hänelle.
”Nyt meillä on kuitenkin taas aikaa tehdä kaikkea yhdessä, kun me olemme lomalla. Emme ole pitäneet yhteistä lomaa vuosiin”, Draco sanoi. Hermione virnisti miehelleen. Dracon katseesta näkyi lupauksia, jotka toteutuisivat vasta myöhään illalla, kun lapset olivat jo nukkumassa.
”Me menemme Kotikoloon vasta joulun jälkeen. Sovimme äidin ja isän kanssa, että vietämme joulun täällä ja sitten tulemme sinne. Äiti on taas leiponut kamalasti kaikkea jouluruokaa, ja jonkunhan ne pitää syödä”, Ginny naureskeli. Harry hymähti.
”Mikäli Fred ja George jättävät jotain meillekin. Hehän menivät Kotikoloon nyt tänään – aivan kuten Charlie ja Billkin”, Harry tuumasi. Draco ja Hermione vilkaisivat toisiaan. He olivat miettineet, että kutsuisivat kaikki koolle Malfoyden kartanoon, mutta olivat sitten päätyneet siihen, että pyytäisivät paikalle vain Potterit ja Weasleyt. Siinäkin oli hulinaa jo tarpeeksi.
”Äiti! Voidaanko me mennä ulos huispaamaan?” Jemmy huusi eteisaulasta. Ginny vilkaisi Harryyn, joka kohautti harteitaan hymy huulillaan.
”Mikäli puette hyvin päälle. Ette voi mennä ulos juhlatamineissa”, Ginny huusi.
”Jemmy voi lainata minulta vaatteita”, Alec ilmoitti heti. Ginny hymyili.
”Sitten se sopii”, hän huusi takaisin.
”Jes!” Jemmy hihkaisi.
***
”Pyydetäänkö muutkin mukaan? Kolmisin se on aika typerää”, Jemmy ehdotti portaissa, kun he astelivat Jeremyn ja Alecin kanssa yläkertaan Alecin huoneeseen. Alec vilkaisi taakseen ja kohtasi kirkkaanvihreiden silmien katseen. Hän nyökkäsi.
”Joo, mutta ei pyydetä tyttöjä. Siitä syntyy vain tappelua, koska sitten Lilykin tahtoisi pelata eikä hän vielä saa”, Alec muistutti. Jemmy irvisti.
”Todella. Melkein unohdin”, poika huokaisi ja kohensi silmälasejaan. Alec meni koputtamaan Casen huoneen oveen ja pian poika tuli avaamaan.
”Mitä nyt?” Case murahti happaman näköisenä.
”Tulkaa pelaamaan huispausta. Äiti antoi luvan”, Jemmy ehdotti innoissaan.
”Okei. Pyydetään Molly ja Isabella mukaan”, Case innostui. Jemmy tuhahti.
”Eikä! Lily ei saa vielä pelata. Hän joutuisi olemaan yksin…”
”Sitten mekään ei tulla.”
”Miksi? Ette te ennenkään ole välittäneet…” Jemmy puhahteli, mutta suostui lopulta. Case päätti mennä kysymään tytöiltä ja koputti lastenhuoneen oveen. Hän avasi sen vastausta odottamatta. Lily leikki siellä nukeilla, ja Molly ja Isabella supisivat isolla sängyllä keskenään.
”Case!” Molly huudahti ja punastui kohdatessaan pojan koleanharmaiden silmien katseen.
”Tuletteko pelaamaan huispausta?”
”Joo!” Molly henkäisi. Lily kohotti päätään.
”Minä kanssa!”
”Ei käy. Sinä menet alakertaan vanhempiesi luo. Olet vielä liian pieni”, Isabella komensi ja nosti tytön syliinsä. Lily alkoi kitistä vastaan, mutta joutui alistumaan kohtaloonsa, kun Isabella vei hänet alakertaan vanhempiensa luo.
***
Lapset pukivat päälleen villapaidat ja farkut ja paksut toppatakit ennen kuin lähtivät luutinensa ulos pakkaseen. Casella, Alecilla ja Jeremylla oli luutavarasto, missä säilytettiin vanhoja luudanvarsia, joten sieltä löytyi jokaiselle yksi luuta. Case esitteli uusinta mallia, joka sai Connorin kiehumaan kateudesta. Connor rakasti huispausta ja toimi Rohkelikkojen joukkueessa lyöjänä. James puolestaan oli etsijä ja Rohkelikkojen huispauskapteeni. Hän oli perinyt taitonsa isältään. Connor päätti käydä heti joulun jälkeen Viistokujalla hankkimassa uusimman luutamallin, jotta hänelläkin olisi yhtä hieno luuta kuin Casella. James tyytyi vanhaan hienoon luutaansa eikä aikonut mennä ostamaan uusinta luutaa, vaikka isä oli siitä hänelle vihjaissutkin. Etsijällä täytyi muka olla hieno ja nopea luuta, ja uusin luutamalli oli kuin Jamesia varten tehty.
”No, jakaudutaan joukkueeksi”, Alec ilmoitti ulkona. Poika rakasti huispausta, mutta oli liian nuori huispausjoukkueeseen. Hän malttoi tuskin odottaa, että vanhentuisi, jotta pääsisi näyttämään kaikille, miten hyvä pitäjä hän oikein oli. Case oli Luihuisten etsijä, ja James ja hän kilpailivat aina huispauspokaalista.
Molly ja Isabella kuuluivat molemmat Rohkelikkoon, Alec oli päätynyt Korpinkynteen fiksuutensa ansiosta, ja Jemmy myös Rohkelikkoon. Vaikka he olivatkin eri tuvissa, he olivat hyviä ystäviä keskenään myös koulussa. Case oli iloinen, että kuului Luihuisiin, siihen samaan tupaan, mihin hänen isänsäkin oli sijoitettu ja missä kaikki Malfoyt olivat aiemmin häntä olleet. Hän ei välittänyt siitä, vaikka hänen parhaat ystävänsä olivatkin Rohkelikkoja. Nykyajan Tylypahkassa monet Rohkelikot ja Luihuiset kaveerasivat keskenään. Ei ollut enää tupien välisiä kiistoja – ainakaan sen pahemmin. Ne kuuluivat menneisyyteen.
Molly hymyili ja puristi luutaa kädessään. Hän ei erityisemmin pitänyt lentämisestä, mutta poikien takia hän ei aikonut näyttää sitä. Eikä varsinkaan Casen tähden. Poika katseli häntä myssynsä alta vaivihkaa ja hänen silmissään oli mietteliäs ilme. Mollyn sydän hakkasi aina, kun Case katsoi häneen. Mitähän Case sanoisi, kun huomaisi, ettei hän osannut kovin hyvin pelata huispausta?
Isabellakaan ei piitannut huispauksesta sen koommin. Hän oli tavattoman kömpelö ja putoili luudaltakin vähän väliä. Mutta pojat eivät olleet moksiskaan. Pelinjaossa Molly ja Isabella joutuivat molemmat pitäjiksi Rohkelikkojen joukkueeseen. Luihuisten puolella pitäjinä toimi vain yksi henkilö; Alec. Pojat arvelivat, että tyttöjen oli parasta toimia yhdessä, muuten Rohkelikot ainakin häviäisivät.
***
Peli oli hauskaa, Mollyn täytyi myöntää se. Kun sitä ei otettu vakavasti, se tuntui hyvältä. Kerran hän luiskahti luudanvarresta lumihankeen, mutta oli onneksi niin matalalla, ettei häneen sattunut. Naama upposi lumeen ja Molly kohottautui pärskien istumaan. Case lennähti heti hänen luokseen.
”Oletko kunnossa?” poika kysyi silmät huolta tulvillaan. Molly nyökkäsi hymyillen.
”Voin hyvin, kiitos”, Molly henkäisi. Case huojentui ja auttoi hänet seisomaan. He seisoivat hyvin lähellä toisiaan, ja Mollya heikotti.
”Jaksatko?” Case kysyi käheästi. Molly nyökkäsi. He erkanivat toisistaan, mutta Mollyn ajatukset eivät olleet enää pelissä. Casekin näytti siltä kuin olisi ollut jossain kaukana.
***
Peli päättyi Rohkelikkojen voittoon, ja he palasivat sisälle juuri sopivasti. Vanhemmat olivat laittaneet joulupöydän valmiiksi, joten nälkäiset lapset vaihtoivat juhlavaatteet ylleen ja kerääntyivät joulupöydän ympärille.
”Miten peli sujui?” Hermione kysyi lempeästi.
”Rohkelikot voittivat”, Case puhahti nyrpeänä. Draco huokaisi.
”Ja sinä kuuluit ilmeisesti Luihuisten joukkueeseen.”
”Niin”, Case mutisi, mutta ei ollut oikeasti kovin pettynyt. Draco hymyili.
”No, oikeassa matsissa sinä sitten näytät Rohkelikoille”, mies lohdutti.
”Hah”, Harry ja Ron mutisivat yhteen ääneen. He virnistivät toisilleen.
”Takuulla”, Case vannoi. Draco näytti tyytyväiseltä.
”Casen joukkueella ei ole mitään mahdollisuuksia meitä vastaan”, James rehenteli virnistellen.
”Puppua. Me olemme parempia kuin te”, Case vannoi hymy naamallaan. Kukaan ei riidellyt tosissaan. Molly pyöritti silmiään.
”Kuka nyt oikeasti jostain huispauksesta piittaa? On tärkeimpiäkin asioita”, Molly sanoi arvokkaasti. Nicky katsahti tyttäreensä lempeästi ja hymyili.
”Totta. Ensi vuonna teidän täytyy opiskella tosissanne. On viimeinen vuotenne Tylypahkassa”, Nicky tuumasi.
”Siihen on vielä aikaa. Ensin pitää hoitaa kuudes vuosikin loppuun”, Case tyrmäsi.
”Hmm… se menee nopeasti. Uskokaa pois”, Ron vakuutti.
”Koska avataan lahjat?” Lily tivasi äkkiä kärsimättömänä. Kaikki nauroivat.
”Ruuan jälkeen. Nyt syödään”, Ginny sanoi lempeästi tyttärelleen. Lily huokaisi kärsivänä, ja sai muut hymyilemään. Mollya alkoi jännittää. Hän toivoi, että Case pitäisi hänen lahjastaan… olikohan poika ostanut hänelle jotain?
***
”Lahjojen avaamisen aika!” Hermione huusi, kun ruoka-astiat oli korjattu pois pöydästä. Lapset olivat kokoontuneet siksi aikaa yläkertaan Casen huoneeseen, ja nyt kaikki ryntäsivät alas hurjalla ryminällä. Lily hihkaisi nähdessään kaikki kymmenet lahjat valtavan joulukuusen alla.
”Mikä niistä on minun?” Lily henkäisi katsoen Ginnyä silmät riemusta loistaen.
”Mene ottamaan selvää”, Ginny kehotti hymy huulillaan. Lily ryntäsi lahjojen sekaan ja alkoi penkoa niitä. Pian muutkin ottivat hänestä mallia. Aikuiset istahtivat sohvalle katsomaan lahjojen availua. Nicky pyöri kameran kanssa lasten seassa ja otti kuvia. Hän oli ammatiltaan valokuvaaja ja otti mielellään kuvia kaikissa tilaisuuksissa, jotta muistot säilyisivät vielä vuosienkin jälkeen.
”Oiii! Tämähän on Tylypahka”, Lily kiljaisi riemuissaan. Kaikki kääntyivät katsomaan. Lily piteli käsissään pientä leikki-Tylypahkaa. Se näytti ihan pienoismallilta.
”Vau”, Molly henkäisi.
”Se on hieno”, Isabella yhtyi puheeseen. Lily hymyili.
”Kiitos, äiti!”
”Ole hyvä vaan”, Ginny naurahti. He olivat ostaneet lahjan Viistokujalta eräästä sekatavarakaupasta.
Molly huomasi pienen rasian kuusen alla ja ryömi uteliaana katsomaan, kenen se oli. Siinä luki hänen nimensä. Henkäisten Molly kiskoi paperit auki ja näki tummanvihreän samettirasian. Vau… keneltäköhän se oli? Hitaasti hän avasi kannen. Sieltä löytyi medaljonki. Uteliaana Molly kurkisti sen sisään ja virnisti. Medaljongin sisälle oli laitettu Casen kuva. Poika virnisteli kuvassa hänelle ja vinkkasi silmää. Molly nauroi. Kaikki katsoivat häneen.
”Mitä nyt? Mitä sinä sait?” Isabella tivasi ja konttasi katsomaan. Molly kohtasi Casen ilkikuristen silmien katseen ja virnisti.
”Kiitos, Case”, Molly sanoi. Poika virnisti.
”Ajattelin, että noin sinä muistaisit minut aina”, Case sanoi. Huoneeseen laskeutui hiljaisuus. Mollyn sydän takoi. Hän ei saanut silmiään irti Casesta.
”Tarkoittaako tuo…?”
”Kyllä. Minä olen ihastunut sinuun. Olen ollut ihastunut jo kauan”, Case kuiskasi. Molly tunsi silmiensä kyyneltyvän. Nopeasti hän kömpi pystyyn ja asteli sanaa sanomatta hämmentyneen Casen luo. Hän tarttui poikaa kädestä ja kiskoi tämän seisomaan. Ja vanhemmistaan välittämättä hän painoi suudelman pojan huulille.
James ja Connor vislasivat. Alec ja Jemmy päästelivät yökkimisääniä, ja Jeremy voihki. Lily peitti silmänsä, ja vanhemmat nauroivat. Mutta Case ja Molly tuskin kuulivat sitä.
”Krhm…” Ron rykäisi, kun suudelma tuntui vain jatkuvan.
”Täällä on pieniä lapsia”, Draco puuskahti. Molly ja Case erkanivat lopulta hengästyneinä ja posket punaisina. Molly hymyili ujona.
”Suloista”, Hermione hymyili. Ron ei tiennyt, mitä sanoa. Hän oli tyrmistyneen näköinen. Molly vilkaisi isäänsä vaivihkaa. Hyväksyisiköhän tämä heidän seurustelunsa? Ron oli aina suhtautunut häneen hirveän suojelevasti.
”Sulje suusi, Ron, ennen kuin kärpänen lentää sisään ja tekee sinne pesän”, Nicky käski silmät hehkuen. Ron totteli vaistomaisesti.
”Eikö olekin ihanaa?” Ginny huokaili.
”On”, Hermione sanoi haaveellisen näköisenä. Hän taisi muistella jotain vuosien takaista aikaa… aikaa, jolloin oli tunnustanut rakkautensa Dracolle.
Pian keskustelu kääntyi muihin asioihin, ja Molly ja Case liukenivat paikalta. Ron katseli heidän peräänsä tunteet sekaisin. Hänen tyttärensä oli aikuistumassa. Ron toivoi, ettei Case särkisi hänen sydäntään, sillä siinä tapauksessa hän murhaisi jonkun. Luultavasti Dracon, koska eihän hän voinut heidän poikaansa tappaa, Ron ajatteli nyreissään.
”Ron, oletko kunnossa?” Hermione kysyi hiljaa hänen toiselta puoleltaan.
”Hmph…”
”Älä ole vihainen heille. He ovat toisensa ansainneet.”
”En minä olekaan vihainen. Olen vain peloissani. Toivottavasti he tietävät, mitä tehdä.”
”Voi, kyllä he tietävät. Ja minä aion ainakin pitää pienen saarnan pojalleni”, Hermione virnisti. Oli huolehdittava siitä, että Case tunsi vastuunsa. Vaikka hän oli varma, että Case tiesi sen jo.
”Hyvä”, Ron huokaisi. He hymyilivät toisilleen. Hermionen mielestä tämä oli ehdottomasti parhain joulu, jonka he olivat keskenään viettäneet!
***
Molly ja Case piiloutuivat kaikelta hälinältä Casen huoneeseen. Varmuuden vuoksi Case vielä lukitsi oven. He katsoivat toisiaan pitkään, ja taas Molly kapsahti pojan kaulaan. Suudelma oli lämmin ja hellä. Case kietoi käsivartensa hänen ympärilleen.
”Koska sinä ihastuit minuun ensimmäisen kerran?” Case uteli suudelman jälkeen.
”Silloin, kun siinä viime vuonna olit niin ihanan mustasukkainen sille rohkelikkopojalle, joka yritti piirittää minua”, Molly sanoi virnistellen. Casen naama venähti.
”Huomasitko sinä sen?”
”No, taatusti! Se oli suloista. Mutta sitten sinä et tehnyt mitään asialle, ja se vain jäi. Minä arvelin, että et sittenkään ollut ihastunut minuun, ja olin vain kuvitellut kaiken”, Molly kuiskasi.
”Ei, et ollut. Minä luulin silloin, että sinulla ei ollut mitään tunteita minua kohtaan. Me aina kinastelimme keskenämme.”
”Totta. Mutta se oli sellaista hauskaa leikinlaskua…”
”Mmm…”
”Et avannut muuten vielä minun lahjaani…”
”Mitä siellä oli?”
”Tietokirja huispauksesta.”
”Vau! Hienoa!”
”Siinä on paljon uutta tietoa, mitä vanhassa ei ole. Harrylla on sellainen, missä kerrotaan kaikenlaista huispauksesta, mutta tämä on erilainen”, Molly kertoi.
”Kiitos”, Case hymyili ja suuteli häntä taas.
Eivätkä he lopettaneet yhteen suudelmaan.
***
”Meillä oli todella hauskaa”, Ginny sanoi lempeästi, kun he olivat lähdössä kotiin.
”Kiitos.”
”Oli hienoa, kun kutsuitte meidät”, Ron vakuutti.
”Onko meidän pakko lähteä?” Lily kyseli harmissaan. Hän oli kuitenkin väsyneen näköinen, mutta vastusteli vain nimeksi.
”On, nyt on jo myöhä. Sinun pitää päästä nukkumaan.”
”Selvä homma. Nähdään taas pyhien jälkeen”, Ron ehdotti ja vilkaisi surullisen näköistä tytärtään. Molly ei olisi millään halunnut jättää Casea. He pitivät taas silmäpeliä keskenään. Aivan kuin muita huoneessa olijoita ei olisikaan.
”No, niin. Mennään sitten”, Ginny kehotti ja työnsi lapsiaan kohti takkaa.
”Hei sitten!” Jemmy hihkaisi ja katosi liekkeihin ensimmäisenä.
”Hauskat joulut vielä kerran”, Isabella sanoi katsoessaan taakseen.
”Nähdään taas pian”, James vakuutti katsellessaan Casea. Poika nyökkäsi, ja James katosi. Pian jäljellä olivat enää Molly ja Ron.
”Sinun vuorosi, Molly”, Ron kuiskasi. Molly huokaisi ja hymyili Caselle. Kyllä he näkisivät taas huomenna. Molly aikoi tulla käymään Casen luona. Hän ei ainakaan jaksaisi odottaa kauempaa. Hänen oli ikävä jo nyt…
”Hei sitten”, Molly sanoi hiljaa. Case hymyili rohkaisevasti ja nyökkäsi.
Mollyn oli pakko mennä. Ron katsoi Casea hetken ennen kuin hymyili. Case vastasi hymyyn. Hän tiesi, että saisi vanhemmiltaan vielä paljon neuvoja, mutta hän ei piitannut siitä juuri nyt. Tärkeintä oli, että hän oli tunnustanut ihastuksensa Mollyyn, ja Molly oli vastannut tunteisiin samalla mitalla. Kaikki oli siis hyvin.
”Mennään nukkumaan”, Hermione kuiskasi ja tarttui lempeästi Casea hartiasta. Case katsoi ylös äitinsä kasvoihin ja hymyili. Hän oli onnellinen, että hänellä oli vahva ja ihana perhe, joihin saattoi luottaa. Ilman heitä elämästä tuskin tulisi mitään, ja tämä joulukin olisi mennyt pilalle.
”Kiitos, kun kutsuitte Weasleyt ja Potterit. Meillä oli tosi hauskaa”, Case vakuutti.
”Eipä kestä, poikaseni. Hyvää yötä”, Draco sanoi käheästi.
”Hyvää yötä, isä. Ja hauskaa joulua”, Case sanoi hiljaa. Hän asteli omaan huoneeseensa, mutta ei uskonut saavansa unta sinä yönä.
***
Draco ja Hermione katsoivat toisiaan hämärässä käytävässä ja hymyilivät. Draco veti Hermionen itseään vasten ja painoi päänsä naisen hiuksiin. Hän tunsi olonsa vahvaksi ja hyväksi. Hänellä oli ihana perhe, ihania ystäviä ja paljon sukulaisia. Vaikka hänen omat vanhempansa olivatkin jo kuolleet, hän tunsi silti olevansa maailman onnellisin mies. Ja se oli kokonaan Hermionen ansiota.
”Hyvää joulua, rakkaani”, Hermione kuiskasi.
”Hyvää joulua, Hermione”, Draco sanoi hiljaa ja painoi huulensa Hermionen huulia vasten. Hän nosti vaimonsa syliinsä ja lähti kantamaan tätä kohti makuuhuonetta. Yöstä tulisi pitkä. Mutta ainakaan hänen ei tarvinnut viettää sitä yksin.
Kommentteja? Toivottavasti ei ollut sekava ^^ En ehdi korjaamaan virheitä tuolta, joten niitä voi olla :> Korjaan, kun tuun töistä ^^
