Title: White lips kissed
Author: Winifred
Status: Valmis, ficlet
Beta: bbrickless, kiitos<3
Genre: Angst, drama, AU (siinä mielessä, että Lucius on muutaman vuoden nuorempi kuin canonissa)
Pairing: James/Lucius
Rating: K-11
Disclaimer: Rowling omistaa hahmot ja maailman, minä leikin ilman rahallista palkkiota tai mitään muutakaan. Omakseni en väitä. Mew puolestaan omistaa kappaleen, josta otsikko on.
Word count: 303
Summary: Sisään, sisään, sisään viiltävää kipua, ei ikinä rauhoittavaa hengitystä ulos, ei vaikeroivaa henkäystä, jonka kuolettava ilma tuhoaisi.
A/N: Osallistuu seuraaviin haasteisiin: Kaiken maailman ficlettejä aiheella Biisin nimi, OTP10, FF100 sanalla 61. Talvi, Tutut ja tuntemattomat tuvat (tupana Luihuinen), Perspektiiviä parittamiseen 06. Angst ja Angst25 aiheena puhdasveriset sanalla 23. Lumi.
bbrickless halusi lukea Luciuksesta, joka olisi kerrankin "mammanpoika" - kuten hän asian ilmaisi -, ja Jamesista, joka puolestaan olisi renttu. Joten, minä kirjoitin ja omistan tämän hänelle, tosin en tiedä tuliko Jamesista ja Luciuksesta sellaisia kuin hän toivoi. Toivottavasti tykkäät kulta!<3
Ficin nimi tulee Mew:n kappaleesta White lips kissed, sillä Kaiken maailman ficlettejä haasteessa ideana oli kirjoittaa ficci, joka perustuu johonkin biisin nimeen.
White lips kissed
Kylmänä ja koleana talvi avautui vangiten kaiken ja jokaisen alleen tukahduttaen hengityksen. Sisään, sisään, sisään viiltävää kipua, ei ikinä rauhoittavaa hengitystä ulos, ei vaikeroivaa henkäystä, jonka kuolettava ilma tuhoaisi. Se oli itsemurhaa kauneimmillaan, eikä Lucius pystynyt irrottautumaan siitä. Lumi kahlitsi hänen jalkansa kuin juoksuhiekka ja silti se samalla satoi rauhalliseen tahtiin sulaen hänen vaaleiden hiustensa sekaan.
Kohmeisin sormin - hän oli unohtanut vihreät lapaset tyrmiin - hän yritti epätoivoisesti kietoa luihuisen värein koristeltua huiviaan tiiviimmin kaulansa ympärille. Sormet tärisivät kylmästä, huulet olivat huurteesta valkoiset ja odotus puristi häntä kasaan.
Aika nauroi hänelle, pilkkasi epätoivoa, jonka voimin hän seisoi sydäntalvella liian vähissä vaatteissa ulkona odottaen sotkutukkaa, joka ei saapuisi kuitenkaan. Hän tiesi sen, muttei suostunut myöntämään sitä. Toinen veti häntä pimeyteen ja ahdistukseen mukanaan ja hän salli sen. Kaikesta huolimatta hän tunsi olevansa enemmän elossa kuin koskaan.
Rakkautta ei ollut olemassakaan, mutta polttava tarve, joka poltti sisintä ja repi häntä riekaleiksi, pakotti häntä uhaten veitsi kurkulla. Vähäinen elämä syntisestä sielusta katoaisi, jos toinen jättäisi, ei suutelisi hänen vaaleita huuliaan verille ja tyydyttäisi itseään. Hän tarvitsi sitä yhtä paljon kuin kohmeiset sormet lapasia. Naurakoon muut tupalaiset, pilkatkoon heikkoudesta, mutta irti hän ei saanut päästää.
Tulisi, kerrankin, eikä jättäisi kuin poltettua sätkää. James oli kirjeen kirjoittanut, ne pienet vähäiset sanat, jotka riittivät vakuudeksi mistä tahansa. Hän oli kaiken armoilla, koska vaihtoehdoton tarve hänen suonissaan käski, eikä hän saisi sitä kuriin ellei toinen suutelisi häntä.
Hyytävän pureva viima oli kylmettämässä häntä entisestään, kun hän vihdoin näki sotkuiset mustat hiukset ja pähkinänruskeat silmät. Huoleton hymy ja hieman lasittunut katse kertoivat toisen tilasta, mutta merkitykset katosivat, kun huulet löysivät toisensa. James lievitti kipua kuiskatuilla sanoilla, ehdottomilla kosketuksilla ja lämpimällä vartalolla. Lucius sai hengittää ulos, eikä talvi enää tappanut häntä. Kaikki oli hyvin, kunnes toinen päästäisi jälleen irti.
Silloin hän vajoaisi syvyyksiin, ja jonain päivänä hän ei pääsisi enää pinnalle. Mutta ei sen aika ollut tänään.