Tässä oli mielenkiintoinen idea. Usein Ron kuvataan sellaiseksi höpsykäksi ja Hermione villapaitavaimoksi vierelle, ja ne traagiset rakkaustarinat taas ovat veristä ja yksinäisiä kyyneleitä täynnä olevia Dramioneja. Tässä se Ronin kuolema oli ehkä jännittävämpi yksityiskohta, tai olisi ollut edes tulkinnanvaraisena, mutta näin auki jäävänä se oli lähinnä häiritsevä, ja vei keskittymiskykyä itse tunnekuvaukselta. On hienoa, miten kaikkea aina ei kerrota, mutta juurikin se, että tämä fic näytti siltä, niin kuin itse kirjoittajakaan ei tietäisi – ja sitä ei ehkä saisi niin näyttää.
Pidin siitä runollisemmasta asettelusta, joka tässä oli mukana. Keskitys näytti ensisilmäyksellä ehkä turhan trailerimaiselta, mutta se teki tästä kevyemmän, väljemmän ja roikkuvamman, todellakin ehkä runollisemman. Lauserakenteet olivat hyvin pitkälti samankaltaisia; kevyitä, hapekkaita, ilmaan roikkumaan jääviä. Sellaisia, joita oli helppo kuulostella vielä jälkeenpäin. Pidin varsinkin hyvin monesta sanavalinnastasi, esimerkiksi siitä, miten et käyttänyt lopussa "ruumista" tai jotain yhtä tönkköä, vaan korostit sekä sitä hahmon, tunnelman että syksyn herkkyyttä ja haurautta käyttämällä sanaa "kuori". Sellainenkin vaikuttaa paljon.
Kuitenkin juurikin se virkkeiden pieni määrä ja mahdollinen runosuonisuus asettaa kovat paineet; tässä tuntui olevan osittain sellaista läpihuutojutun mainetta. Kun idea on selvä mutta sanoja noin vähän, ehkä niihin sanoihin täytyisi panostaa vielä enemmän (ei sillä, ettei näihin olisi – ficcisi on kyllä hyvin hiottu ja nätti), ehkä niitä pitäisi parantaa, hio, tehdä vielä vielä enemmän niiden eteen. Ehkä niihin tarvitsisi vielä sellaisen kielellä leikittelevän, persoonallisen säväyksen, että ne todella jäisivät mieleen muutamaa minuuttia pitemmäksi ajaksi.
Tämä oli mielenkiintoinen, kiitos tästä!
