L-koodi: Rakkauden musta kuningatar, Alice/Tasha | K11, 12+ virkettä

[Kuurankukka]

Nimi: Rakkauden musta kuningatar
Kirjoittaja: Kuurankukka
Fandom: L-koodi
Tyylilaji: Romantiikka, söpöily, kevyt pohdiskelu
Ikäraja: K11
Paritus: Alice/Tasha
Vastuunvapaus: L-koodi kuulu omille tekijöilleen, enkä saa tästä rahallista hyötyä
A/N: HeHeni alkoi yllättävän lupaavasti: ensimmäinen ficci syntyi parin öisen tunnin aikana. Halusin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaa 12+ virkettä – haasteen valmiiksi, sekä saada eteenpäin Ficletpakkaa. Ja yllättäen kaikki onnistuikin, jopa uuden fandomin valloitus c: Sanalista löytyy luonnollisesti ficletin lopusta. Jos fandomia ei tunne kovin hyvin, kannatta vilkaista parin minuutin video Alicesta ja Tashasta, mutta näin tiivistetysti armeija syyttää Tashaa kielletystä homoseksuaalisesta käytöksestä. Tätä oli kiva kirjoittaa, ja mielipiteitä suorastaan janotaan Ja niin, Epona, tää on sulle :3


Rakkauden musta kuningatar


Antaa kohteliaisuuden ja valheellisen totuuden varista yltään – hän ei suunnitelle sitä etukäteen, mutta antaa sen kuitenkin tapahtua sydämensä täydellä voimalla. Kiista ja syytös hänen henkilökohtaisesta vapaudestaan viiltävät itse itsensä hengiltä armeijan johtajien edessä, ennen pitkää jostain olisi kuitenkin ilmaantunut tappava todiste: mutta nyt hän on myöntänyt kaiken itse. Herneen kokoisesta aavistuksesta on räjähtänyt tunne, joka ei suostu alistumaan edes armeijan ankarille säännöille.

Rakastaa, kuten hän muistaa tädin punaisilla sulilla suojellun undulaatin kirkuneen aina, kun linnulle sanoi jotain. Alice saattaisi pitää värikkäästä huoneistosta ja Kanadan ilman tuoksusta, puhumattakaan banaanikakuista joita rouva Harrison aina leipoo. Ehkä jättävät Los Angelesin aamukasteen toisten rakastavaisten ja auringon omaksi, kulkevat kirjaimellisesti rajan yli ja karkaavat naimisiin salaa muilta. Niin ei koskaan tapahdu Tashan elämässä, ei nyt toukokuussa eikä Alicen syntymäkuukautena – mutta eihän armeijakyltin alla kulkevan polunkaan ollut tarkoitus loppua. Ehkä katumus ja apatia katkerissa kuvioissaan löytävät hänet joskus, mutta juuri tänään päivä on aivan liian kaunis sellaiseen.

Kylkiluiden sisältä suoraan sydämen molempiin kammioihin kairaa varovaista tietään ylpeys siitä, että hän teki sen sittenkin. Hän repi vastahakoisen totuuden irti rintalastan suojatista ja paiskasi vasten ylempiensä kasvoja – nyt hän voi nostaa Alicen syliinsä katseiden hiipiessä suloisen polttavina selkäpiitä pitkin. Sirot sormet soluttautuvat kahvintummiin hiuksiin ja avaavat siistin nutturan, vetävät kevyesti suudelman sisään. Hän ei itse näe sitä, mutta puhdas pelko välkkyy alastomana, muutoksen pelkoisena olentona muutaman takana seisovan sotilaan silmäkulmassa, kunnes muuttaa muotoaan halveksuvaksi irvistykseksi.

Kaipaus heittää hänet suoraan tunteiden syvään päähän kun Alice lähtee ilmoittamaan ystävilleen, minuuttien paino kasvaa kunnes ovi kolahtaa turvallisesti. Hän on astronautti, joka astuu vieraalle planeetalle ensimmäisen kerran elämässään – tunteiden yllättävässä ja vapauttavassa riehakkuudessa on ehdottomasti omat yhtäläisyytensä kuulentoon. Se on samaa sanaa ja lausetta, joka löytyy Alicen rakkausromaaneista: mutta sen ei tarvitse varoa tulitikusta kuuluvaa rapsahdusta, sillä tunteet voivat palaa kokematta koskaan loppuaan, kirjat eivät.

Hän ei tunne itseään petturiksi, vaikka kertoikin totuuden armeijalle vasta nyt – se on ollut hänelle aina tekojen, eikä niinkään tunteiden alue. Väritön neste Alicen lasista tippuu maton ruusukuvioille kun suudelma syvenee hengästyttäväksi asti, särkyvän lasin helähdys ei jaksa havahduttaa. Vaaka on tasapainossa, maailma on tasapainossa, hänkin on tasapainossa kantaessaan Alicen vuoteeseen: ensimmäistä kertaa koskaan kontrollin lievä menetys tuntuu hyvältä.

Kanadassa on enemmän nietoksia kuin koskaan, lumi saartaa heidät joka puolelta – he todella lähtevät sinne heti joulukuun alussa. Joulukuusen kultainen tähti iskee heille silmää, kun hän siirtää hidastellen sormensa tunnustelemaan Alicen selkärankaa, tietenkin aivan tädin ja sedän katseiden alla. Peilistä katsovat vastaan samat kasvot, kuin toukokuussa: silmien totinen ilme on kuitenkin pehmentynyt. Vaimea sävel soljuu sisään oven alta, Alice ei vieläkään kyllästy laulamaan joulun suurimmasta ihmeestä. Hän ei ole jouluihminen sinäkään vuonna, mutta sointuja on rauhoittavaa kuunnella – niin paljon on kiinni Alicesta. Sama rauha pysyy, vaikka aikaa onkin kulunut monta kuukautta, mitä muutakaan aseiden laskeminen voisi saada aikaan?


1. kohteliaisuus
2. kiista
3. herne
4. undulaatti
5. banaanikakku
6. aamukaste
7. toukokuu
8. apaattinen
9. kylkiluut
10. repiä
11. kahvi
12. pelko
13. kaipaus
14. astronautti
15. tulitikku
16. petturi
17. väritön
18. vaaka
19. nietos
20. ukkonen
21. kultainen
22. peili
23. vaimea
24. kuulla
25. rauha

[Funtion]

Oon kattonut elämäni aikana vain pari jaksoa L-koodia, mut tiiän kyl sen et toi Tasha (?) et se... et sillon jotai tekemistä armeijan kaa, kaipa se sit oli siel, mullon tosi hämärä muistikuva et oisin nähny sen joskus armeijanvihreis. Luoja, siiton vuosia ku tätä kattelin! :DD Noh, yhtä kaikki, hahmojen kasvot oli kyllä tuttuja, joten ei tää ihan kokonaan vieras fandom mulle oo. Mut melkein.

Antaa kohteliaisuuden ja valheellisen totuuden varista yltään
Miten totuus voi olla valheellista?? Ei totuus voi olla valheellista!! Totuus on aina totta, ei se muuten ois totuus. Miksei täs voinut lukee "valheiden"? Tai siis ha....??

Kiista ja syytös hänen henkilökohtaisesta vapaudestaan viiltävät itse itsensä hengiltä armeijan johtajien edessä, ennen pitkää jostain olisi kuitenkin ilmaantunut tappava todiste: mutta nyt hän on myöntänyt kaiken itse. Herneen kokoisesta aavistuksesta on räjähtänyt tunne, joka ei suostu alistumaan edes armeijan ankarille säännöille.
?? ?? ?? Mitä hemmettiä tässä lukee? Siis jos niiku kiista ja syytös henkilökohtaisesta vapaudesta viiltää itsensä hengiltä, nii silloinhan kiista ja syytös kuolee eli mitään ongelmaa ei olekaan?? Ja mikä ihmeen tunne, joka ei suostu alistumaan edes armeijan ankarille säännöille?? Mitä helkkaria?? En saa otetta tästä. Pelkkiä abstrakteja asioita, jotka menee yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. MULLE EI JÄÄ MITÄÄN KÄTEE. Ymmärrätkö? Kerrot asiat niin... vaikeesti. MUTKAN KAUTTA.

Rakastaa, kuten hän muistaa tädin punaisilla sulilla suojellun undulaatin kirkuneen aina, kun linnulle sanoi jotain.
TÄMÄ! Tämä on okei! Tässä on sitä konkretiaa, TÄSSÄ OIKEESTI TAPAHTUU JOTAI. Ei vaan kerrota ja selitetä, vaan eletään siinä pirun hetkessä. Tällasta tekstiä mä tahtoisin lukea.

Ehkä jättävät Los Angelesin aamukasteen toisten rakastavaisten ja auringon omaksi, kulkevat kirjaimellisesti rajan yli ja karkaavat naimisiin salaa muilta.
Eiks täs kantsis olla "ehkä HE jättävät" tai jotai koska tossa ei oo oikei tekijää ja mä sain tankata tätä viis kertaa enne ku ymmärsin tästä ees jotai. Ok en tajuu kyl vieläkää mut

Niin ei koskaan tapahdu Tashan elämässä, ei nyt toukokuussa eikä Alicen syntymäkuukautena – mutta eihän armeijakyltin alla kulkevan polunkaan ollut tarkoitus loppua. Ehkä katumus ja apatia katkerissa kuvioissaan löytävät hänet joskus, mutta juuri tänään päivä on aivan liian kaunis sellaiseen.
UGH. Katumus ja apatia katkerissa kuvioissaan... mitä?? Mä en niiku pysty tuntemaan näitä tunteita, jos ne mulle kerrotaan vaan tällee... nimeltä. You know? Mä oon sitä mieltä -- ja vain minä -- et sun pitäs tuoda nää tunteet esille TEKOJEN ja TAPAHTUMIEN kautta... tää on ny vähä niiku tällasta... no, se kirjoittajan yleisin neuvo: näytä, älä kerro. Se pätis tähä. Nyt sä vaan ns. kerrot nää jutut. Tahtoisin et se katkeruus ja katumus ja apatia ja mitä lie olis rivien välissä, olis tekstin SISÄLLÄ, siten et lukija itse tuntis ne muiden asioiden kautta... ymmärrätkö sä nyt mitä mä meinaan? Mä en pyydä sua muuttamaan sun kirjoitustyyliäs. Mä tiiän et tää on sua. Mut mä pyydän sua todella miettimään näitä mun sanojani ja ehkä, ehkä, jossai vaiheessa kokeilemaan jonkunlaista muuta. Koska tällainen teksti ei ainakaa mun tapauksessa herätä mitään tunteita. Tää vain on.

Kylkiluiden sisältä suoraan sydämen molempiin kammioihin kairaa varovaista tietään ylpeys siitä, että hän teki sen sittenkin. Hän repi vastahakoisen totuuden irti rintalastan suojatista ja paiskasi vasten ylempiensä kasvoja – nyt hän voi nostaa Alicen syliinsä katseiden hiipiessä suloisen polttavina selkäpiitä pitkin.
Jumalauta mä vihaan itteeni mut... sun täytyy ymmärtää, et mä vaan sanon mitä ajattelen. En haluu varsinkaan sulle olla epärehellinen, okei? Ja tää on vaan mun mielipide. Voit olla välittämättä tästä tippaakaa. Mut... ylpeys. Lisää tunteita. Ja sitten totuus... mite totuus voidaa repiä irti rintalastan suojatista?? Mä oon liian rationaalinen lukemaan sun tekstejä. Ja sit tässä oli myös sun tyyliis paljo adjektiieja: suloisen polttavia. Huuuuuh. Jos joku kysyis multa mitä tarkoittaa sana "abstrakti", mä linkkaisin sille vaan jonkun sun tekstis. Oon ihan tosissani.

Sirot sormet soluttautuvat kahvintummiin hiuksiin ja avaavat siistin nutturan, vetävät kevyesti suudelman sisään.
KIITOS! Tässä oli jotain tekemistä, tässä OIKEASTI TAPAHTUI jotain. Tosin vähän hämää toi "sirot" koska joteki kaikki tällanen sirous ja keijupöly on aina osa femmeä. Mut... kaipa se sit kuuluu siihen? Kahvintummat oli hieno sana!

Hän ei itse näe sitä, mutta puhdas pelko välkkyy alastomana, muutoksen pelkoisena olentona muutaman takana seisovan sotilaan silmäkulmassa, kunnes muuttaa muotoaan halveksuvaksi irvistykseksi.
Pelko... lisää tunteita... ja pelkoinen olento... halveksunta...

Kaipaus heittää hänet suoraan tunteiden syvään päähän kun Alice lähtee ilmoittamaan ystävilleen, minuuttien paino kasvaa kunnes ovi kolahtaa turvallisesti.
Kaipaus....

Hän ei tunne itseään petturiksi, vaikka kertoikin totuuden armeijalle vasta nyt – se on ollut hänelle aina tekojen, eikä niinkään tunteiden alue.
Petturuus... mä en oikei tajunnu tätä. Tai siis whoot? Miten niin tekojen alue? Siis joo totta kai armeija on fyysinen, jos sitä meinaat, mut mitä ne teot sit oli? Alussa luki kaikkee "herneen kokoisesta aavistuksesta on räjähtänyt tunne" ja ööh, eiks niiku.. ööh... apua.

Toi loppukappale oli jo vähän erilainen kuin muu teksti: siinä oikeesti tapahtui jotai! Ne suuteli! Ja meni sänkyyn! :DD Omg. Mä tajusin ton!! Mä tajusin!! Mut sit muu teksti...

Apua. Jos joku nyt kysyis multa (miks koko ajan esitän näitä jos-todellisuuksia) et mitä tässä tapahtuu, vastaisin et: ne suuteli. That's it. Anteeks. Mut ihan oikeesti, mulla meni nii paljo alussa energiaa pelkästään siihen, et yritin tajuta sun lauseet, nii etten sit tajunnu mikä niiden merkitys oli kokonaisuudessa. Mä en saanut koottua tästä mitään kokonaisuutta. Ja nyt ku sain viimein luettua tän kertaalleen (omg, tää on alle 500 sanaa ja luin tätä varmaan tunnin), niin mun olo on hirveen väsynyt ja raskas ja veltto: sä imit mut tällä ihan tyhjiin. Mä oon ihan mielettömän uuvuksissa. Tää oli ihan älyttömän raskas luettava ja:

Tämä on kyllä yksi niistä teksteistä jotka täytyy lukea moneen kertaan ennen kuin ne sisäistää, mutta ainakin täällä se oli ihan taatusti vaivan arvoista!

Mulla ei tosiaan oo voimia lukea tätä enää uudestaan. :DD Ehkä Epona on oikeessa, ehkä tää pitäis lukee useasti jotta tän sisäistää. Mut mä en haluu tehdä lukemisesta pakkoa, ja jos nyt rehellisiä ollaan, kuten ollaankin, tietty, niin... emmä tätä enää koskaan haluis uudestaan lukea. Tai no okei, ehkä mun ei pidä sanoa "koskaan" koska... no niin. Mut en ainakaan ihan heti. En ainakaa kuukauteen. Kahteen. Puoleen vuoteen. Öääh.

Ehkä se johtuu siitä, etten oo fandomis, mut mä en oikeesti saanut näistä hahmoista mitään irti. Välillä mä en ees nähnyt mitään hahmoja, joka on tosi pelottavaa!! Näin vaan ne tunteet ja muut abstraktit asiat joita lastattiin oikein kunnolla: kohteliaisuus, valheellinen totuus, kiista, syytös, vapaus, aavistus, tunne, katumus, apatia, katkeruus, ylpeys, totuus, pelko, pelkoinen olento, halveksuva irvistys, kaipaus, tunteet, tunteet, petturuus, totuus, tunteet, rauha... taisi jäädä jotain poimimattakin. Mut ugh. Ugh. Näetkö? Mä en oikeesti ees erottanu näitä hahmoja keskenään, koska ne vaan... oli. Ja ei ollut. Ja oli. Tuo loppu on ehdottomasti paras, koska siinä oikeesti mun ei tarvinnut tankata lauseita itelleni kymmeneen kertaan, pystyin vaan lukemaan ne ja todella näkemään jotain kuvia siitä, mitä tapahtui.

12+ virkettä -haaste! Kadotit sanat niin loistavasti tonne, se on pakko sanoa. Ehkä se johtuu siitä, et keskityin iha tähä ymmärtämiseen nii paljo, etten kiinnittäny sanavalintoihi ees huomiota. Hyvä homma siis sen haasteen osalta. :DD

Ööh, otsikkoa en ihan osannu yhdistää tähä... en jaksa miettii mitää symboliikkaa, en tiedä mitä musta kuningatar vois meinata, rakkaus on taas tunne ja se on abstraktinen ja UGH.

Sama rauha pysyy, vaikka aikaa onkin kulunut monta kuukautta, mitä muutakaan aseiden laskeminen voisi saada aikaan?
Tää oli sen sijaan hyvä! : ) Kun tässä viitattiin siihen armeijaan mukavasti... ja tavallaan noin yleisluontoisesti sotiin, siihen että sota ei sotimalla lähde vaan rauhalla. Jeeppp.

Oon ansainnut yhden (jos toisenkin) bitch slapin, tiedän sen ja otan sen/ne vastaan vasemmalle poskelleni, kiitos. Oon pahoillani et otin tän KK:sta, mut mun oli pakko, jotta kukaan ei ottais mun tekstiä sieltä (50:50 chance). Sä ansaitsisit tähän kommentin joltai, joka pitää tästä sun kirjoitustyylistäs. Oon niin pahoillani rakas. : ( Muista kuiteki et tää oli vaan mun mielipide, eikä "oikeita" tai "vääriä" mielipiteitä oo olemassakaan. Kiitos tästä. <3 (ja anteeks)

ps. missä sun dialogi on?? Mulla tuli nii ikävä sitä et meen nyt suoraan lukemaan Platonin Valtiota, joka on puhtaasti dialogimuotoinen teos, ahhh.