Nimi: Ankeuttajan suudelma
Kirjoittaja: Yötuuli
Ikäraja: S
Paritus: epäselvä
Genre: angst
Disclaimer: En tienaa.
Summary: ”Minä vain kuvittelin löytäväni rakkauden, edes yhden ainoan, mutta tietenkin on typerää edes haaveilla moisesta.”
Beta: Sinikeiju
A/N: Luin viitosen alkua ja rupesin miettimään, että entäs jos joku haluaakin tulla ankeuttajan suutelemaksi? Sitten tulikin angstia. Kommentteja arvostan paljon!
Se kaikki saa sut vielä väsymään
mut jos et välitä siitä mä tuun sun syliin ja jään
Mä olen kyllästynyt pelkäämään
ja mä en välitä muusta mutta jos vain suostut ja jäät
-Maija Vilkkumaa: Mä jään
Ja mitä ikinä mä teen, se ei riitä, mä en koskaan oo niin kuin hän
-Maija Vilkkumaa: Häviän
Ei ollut mikään erikoinen päivä elämässäni, kun päätin kuolla. Mitään järisyttävää ei ollut tapahtunut. Kaikki oli niin kuin oli ollut jo kauan. Minä rakastin sinua, sinä rakastit häntä, hän rakasti sinua ja te olitte onnellisia, yhdessä. Minä koetin jaksaa sen päivän kuin olin jaksanut ne monet muutkin päivät, mutta olin niin väsynyt. Väsynyt kaikkeen, kyllästynyt pelkäämään, en jaksanut, pystynyt, kyennyt enää.
Ihmisen on oikeastaan järkyttävän helppoa kuolla vahingossa. Yksi väärä askel väärään aikaan, jokin sattuman oikku, ja sinut napsaistaan irti elämästä, vaikka et sitä tahtoisikaan. Mutta jos haluat kuolla, voi, se ei olekaan niin helppoa. Minäkin päädyin kuoleman rauhan ja tuskattomuuden sijasta tänne, Pyhään Mungoon makaamaan sängyssä ja kuuntelemaan parantajien analyyseja elämänhalustani.
Sinäkin olet varmasti kuullut siitä, kun yritin tappaa itseni, onhan siitä jo monta viikkoa. Ehkä mielessäsi käväisee ajatus, että oletko sinä yksi syy, miksi halusin kuolla, mutta työnnät sen pian syrjään. Minullahan pitää varmasti olla muita ongelmia, paljon, koko elämä sekaisin ja traumoja lapsuudesta lähtien. Sinun roolisi on olematon siinä sekasotkussa. Voit siis huoletta unohtaa syyllisyyden, ja miksi ihmeessä sinä tuntisitkaan sitä? Ethän sinä ole minusta koskaan välittänyt.
Mutta se on sinun syytäsi, että minä haluan kuolla, sinun ja vain yksin sinun. Jos sinua ei olisi, olisin onnellinen. Minun elämäni on hyvä ja se on täynnä asioita joista iloita, mutta minä en vain kestä sinun olemassaoloasi. En minä kuitenkaan syytä sinua. Ei tunteitaan voi valita, ei kumpikaan meistä. Et sinä valinnut sitä, ettet halua minua, enkä minäkään päättänyt sitä, että haluan juuri sinut niin kipeästi. Se on vain meidän kohtalomme, sinun olla onnellinen ja rakastettu, ja minun kärsiä ja kuolla.
Totta kai kaikki johtuu lapsuudesta. Kaikki ne typerät sadut ja tarinat joihin uppouduin lumoutuneena. Minusta kasvoi haaveilija, tyhjän haihattelija, jonka typerät haaveet murskaantuisivat kyllä julmassa arkisessa maailmassa. Mutta en minä kuvitellut löytäväni täydellistä unelmien prinssiä. Minä vain kuvittelin löytäväni rakkauden, edes yhden ainoan, mutta tietenkin on typerää edes haaveilla moisesta.
Sinä merkitset minulle aivan liikaa. Niin paljon, että kaikki muu menettää merkityksensä. Ja ei millään muulla ole oikeasti väliä, ei millään muulla kuin sinulla ja tällä tuskallisella rakkaudella. Ja kaikesta muusta minä selviän vahvana ja koskemattomana paitsi tästä. Uhraisin vuoksesi ihan mitä tahansa, mikä on täysin naurettavaa, sillä sinä et antaisi minulle mitään.
Minä rakastan sinua, enkä tule koskaan rakastamaan samalla tavalla ketään muuta. En voi tulla koskaan täysin onnelliseksi. Mitä ikinä teenkin, ei koskaan riitä, koska en koskaan, koskaan tule olemaan sinun silmissä sellainen kuin hän. Et tule koskaan katsomaan minua sillä tavalla kuin katsot häntä. Enkä onnistunut edes pakenemaan tästä helvetistä.
Tietysti voisin aina yrittää uudestaan. Olen niitä itsepäisiä ihmisiä, jotka kun jotain saavat päähänsä, sen myös toteuttavat. Mutta olen saanut paremman idean päästä eroon tunteistani. Minun täytyy löytää se ainoa olento, joka pystyy auttamaan minua.
Siinä kestää aikaa, paeta sairaalasta ja matkustaa paikkaan, jossa niitä elää. Ajallakaan ei ole kuitenkaan mitään merkitystä minulle. Kun lopulta löydän sen, mieleni täyttyy ensimmäisen kerran ikuisuuksiin ilolla ja helpotuksella. Lähes kaikki muut olisivat sen kohdatessaan kauhuissaan ja tuntisivat sen masentavan ilmapiirin ahdistavana ympärillään. Minä en kuitenkaan huomaa mitään eroa tavalliseen olotilaani.
Ankeuttaja pakottaa ihmisen muistamaan hänen hirveimmät muistonsa elämän varrelta. Minäkin muistan kaiken, sen kun tapasin sinut ensimmäisen kerran, kaikki ne hetket, jotka sain viettää kanssasi, kaiken mitä olen yrittänyt unohtaa suojellakseni itseäni. Sinä täytät elämäni kamalimmat ja samaan aikaan ihanimmat muistot. Olen onnellinen, sillä nyt minä voin tuntea tämän kaiken kivun, jonka sinun ajattelemisesi aiheuttaa, sillä pian kaikki on ohi.
Me lähestymme toisiamme halukkaasti, ankeuttaja ja minä. Tunnen sen vastustamattoman, puoleensavetävän voiman. Se ottaa pääni käsiensä väliin lähes lempeästi ja rakastavasti. Se kumartuu ja painaa huulilleni suudelman, sen viimeisen, sen ainoan, sen, jota sinä et koskaan halunnut minulle antaa.
