// Alaotsikko: Koulu alkaa merkkinä kesän loppumisesta ja kaikki muukin tuntuu olevan ohi, K-11
- Author/Paperinukke
- Characters/Minäkertoja, Samu, Jasmin, Emma ja Janette (sekä muutama muu)
- Rating/K-11
- Genre/ Angst, Het,
- Disclaimer/En omista Irc-galleriaa enkä ihkuboksia. Muuten teksti on omaani.
- Summary/Koulun alkaminen on rankka paikka itse kullekin. Tunnelmaa entisestään laskee kesäromanssin päättyminen. Samu tuntui muultakin kuin kesärakkaudelta meidän pikku kertojallemme.
A/N Anteeksi, että en malttanut odottaa betausta, mutta minulle ei ole tällä hetkellä betaa. Teksti on kirjoitettu joskus puolen jälkeen jonnekin aamu neljään asti ja voi hyvinkin olla sen mukaista, mutta oli tietenkin pakko saada heti ulos koko homma. Niin että joo huomautelkaahan virheistä
KesämuistojaToisen vartalo kiinni omassani. Käsi kiertyy ympärilleni, kämmen rinnan kohdalla, kuitenkaan ei tartu kiinni.
Naurahtaen hän kysyy: ”Mitä jos otan tästä kiinni?”
”Jos et”, hymyilen.
”Jos et?”, pojan nauru helisee.
Käsi laskeutuu viereeni ja minä tartun siihen.
Puristan hiljaa ja ajattelen: ”Älä ota sitä ikinä pois.”
Poika puhaltaa niskaani ja värähdän. Olen onnellinen niin kauan kuin se hetki kestää, mutta se ei kestä kauaa ja hänen on mentävä.”...saadaan laskemalla pii ympyrän…”
En tajua taaskaan asiasta mitään, eikä asiaa helpota se, että en kuuntele ollenkaan. Kuitenkin vain kesä on vieläkin mielessäni. Ja tietenkin eräs tietty henkilö, joka sattui olemaan aika iso osa elämääni, minua, kesällä.
”Ovatko kaikki ymmärtäneet asian?” harppu kysyy.
Mumisen jotain, jonka voi tulkita myöntäväksi. En jaksa kuitenkaan tehdä tehtäviä nyt. Sama harjoittaa itseopiskelua kotona. Tai kuunnella huomenna, kun kukaan ei kuitenkaan tajunnut vielä tänään. Vilkaisen kirjan tehtäviä; pelkkää siansaksaa. Avaan vihkon ja näytän ahkeralta opiskelijalta. En ole vieläkään tottunut kesän loppumiseen. Koulun alkaminen on ollut rankkaa. Kaikki heräämiset ja läksyt ja kuunteleminen, ovat olleet vaikeampia kuin koskaan ennen. Pitäisi kuitenkin edes kohtuullisilla papereilla saada itsensä ulos peruskoulusta. Opinto-ohjaajakin piti heti ensimmäisenä päivänä saarnansa siitä, että 9. luokka käynnissä ja kaikkien pitää petrata ja jotain paskaa, jota en mitenkään muista. Ehkä siksi, että en kuunnellut.
***
Hän vetää minut kainaloonsa ja katselemme auringon laskua rannalla.
”Niin kliseistä”, sanon hänelle nauraen.
”Hei, missä sun romantiikantaju on?”, Samu kysyy muka loukkaantuneena.
Hymyilen ja kurotan päätäni lähemmäs hänen kasvojaan. Suutelemme siinä pitkään. Aluksi emme mitenkään kiihkeästi, vaan hellästi. Suudelmat muuttuvat kiihkeämmiksi ja mitään aiempia suudelmiamme kiihkeimmiksi. Lopulta toiminta siirtyy vaakatasolle pelkäämättä uteliaita silmiä.”Huhuu? Oot sä enää elossa?”, Emma kysyy tuijottaen suoraan silmiini.
Vilkaisen kelloa. Olen istunut kaksikymmentä minuuttia ruokailussa ja syönyt ehkä kaksi haarukallista sitä epämääräistä mössöä, joka sattuu olemaan päivän lounas.
”Mmm… Oon…” mumisen.
Sörkin annostani haarukalla kuin varmistaen ettei se ole herännyt eloon haaveillessani.
”Tollanen se on ollu… ööö… koko puoltoista viikkoo, mitä ollaan oltu koulussa”, Emma selittää Janetelle.
En reagoi ystävieni puheisiin. Syön mössöä pari haarukallista. ”Oikeesti, kerro mikä sulla on”, Janette katsoo minuun pyytävästi.
”Ei mul mikään oo. Hei mennään, mul on ruottin läksyt tekemättä”, sanon näytellen pirteää ja nousen pöydästä.
Huomaan ennen kuin lähden, kuinka ystäväni pyörittelevät silmiään. Käännyn kannoillani ja harpon ripeästi astioidenpalautuskärryjen luo ja ulos ruokalasta ystävieni laahustaessa perässä.
***
Makaamme alasti rannalla, minä hänen kainalossaan.
”Okei. Myönnetään. Tämä oli ehkä romanttisin ilta mun elämässä”, hymyilen katsoen hänen sinisiin silmiinsä.
Suutelemme vielä kerran ennen kuin puemme hiekkaiset vaatteet yllemme. Hän lainaa minulle takkiaan, koska jätin omani kotiin ja ilta, tai oikeastaan yö, oli muuttunut hyvin viileäksi. Nousin hänen moponsa kyytiin, kiedoin käteni hänen ympärilleen ja lähdimme.”Oot sä mun pari?”
”Häh?” olen ihan ulalla, ”Pari? Täh? Mitä?” Mitä helvettiä?
”Niin oot sä mun pari täs jutus?” Emma kysyy.
Huomaan, että luokka alkaa jakautua pareiksi. Eli siis joku parityö. Hitto, kun en voi koskaan kuunnella.
”Öö.. Joo?” en edes pysty näyttelemään normaalia puhuessani.
Emma tulee viereeni. Katson, mikä sivu hänellä on ja etsin sen omasta kirjastani. Alan lukea sitä hiljaa. Emma vain tuijottaa minua.
Ensin en välitä, mutta sitten minun pitää kysyä: ”Mitä?”
Tyttö hymyilee herttaisesti ja sanoo: ”Mä tiedän, et joku vaivaa sua ja sä et voi ilmeisestikään pitää sitä enää sisälläs. Sä oot ihan pihalla kaikesta. Sä voit ihan hyvin puhua mulle.”
”Ömh joo… Niin kai mä voin… Niin…” sönkötän.
Emma katsoo minua odottavasti.
”Mutta älä luulekaan et mä alan sitä tässä selittään”, kivahdan, mutta en onneksi kovaan ääneen.
”Selvä”, Emma sanoo.
Sitten olemme normaalisti ja teemme mitä pitää.
”Jasmin tulee tänne huomenna”, Samu sanoo ja katsoo minua silmiin.
Kaikki sisuskaluni tuntuvat heittävän volttia ja minua alkaa oksettaa. Jasmin on Samun ex-tyttöystävä. Se minua edeltävä, vaikka eihän me kyllä edes seurustella.
”Aha”, sanon tympääntyneesti.
asmin ja Samu ovat edelleen ystäviä. Tiedän, etten saisi, mutta siitä lutkasta olen aivan tavattoman mustasukkainen. Kaiken kukkuraksi emme ole nähneet Samun kanssa kunnolla melkein kolmeen viikkoon omien lomamatkojene tähden. Poika ei ole vastannut kaikkiin viesteihini ja puhunut puhelimessa todella lyhyesti. Hän on ollut todella etäinen. Olen jopa itkenyt sen tähden. Tosin pari päivää sitten mesessä hän puhui kaikkea mukavia. Teki lupauksia. Sanoi, että tehdään sitä ja tätä ja tuota yhdessä. Menemme yhdessä kaupungille, missä on muutakin porukkaa. Samu ajelee poikien kanssa ja puhuu kaikesta ihmeellisestä, heille. Yritän pysyä mukana, mutta olen koko ajan jotenkin ulkopuolinen. Lähden aikaisin kotiin, koska olen niin surullinen.
Yli kolmeen päivään en käynyt missään. Samusta ei kuulunut mitään. Soitin itse hänelle kerran. Kysyin olisiko hän menossa illalla kaupungille ja hän vastasi myöntävästi. Itse en kuitenkaan jaksanut lähteä. Viesteihini hän ei vastannut mitään. Sitten eräs ystävistäni pyysi minua kaupungille ja suostuinkin.
Saavumme vakiopaikallemme kaupungin keskustaan. Porukkaa ottaa minut iloisena takaisin. Samua ei näy missään, mutta olen oikeastaan iloinen siitä. Ystäväni tarjoavat tupakkaa ja kertovat hulluja juttuja. Nauran ensimmäistä kertaa kolmeen päivään. Samu pilaa tunnelman. Porukka tuntuu olevan jotenkin kyllästynyt häneen ja kaikki menevät hieman hiljaisiksi. Jasmin roikkuu pojan käsipuolessa. En voi katsoa kumpaakaan, vaan otan Matilta tupakan ja sytytän sen. Mattikin sytyttää omansa. Samu jututtaa paria tyyppiä. Jasmin seisoo hiljaa ja tuijottaa. Erityisen pahasti hän tuntuu mulkoilevan minua. Mielessäni nauran sille. He lähtevät ja tunnelma vapautuu taas. Siirrymme jonnekin sisätiloihin. Jonnekin missä on viinaa. Myöhemmin Samu soittaa minulle ja kysyy, missä me olemme. En suostu kertomaan, ei sillä että tietäisin, vaan sanon, ettei asia kuulu hänelle. Sanon myös, että olen todella kännissä ja vihaan häntä.Kello soi tunnin päättymisen merkiksi. Lähden ulos ja Emma ja Janette tulevat perässä.
”No?” Emma kysyy.
”Ömh tuota.. Kun asia on niin, että… Mun mummi on sairaalassa ja se on tosi huonossa kunnossa ja se ei välttämättä elä enää kauaa ja se on ollu mulle tosi rakas”, sanon.
Tiedän sen olevan huono valhe ja tytöt katsovat minua epäuskoisina. Alan itkeä. Aluksi näyttelen, mutta yhtäkkiä alan oikeasti itkeä. Tytöt lohduttelevat ja sanovat, että mummo selviää kyllä.
***
Katkaisen puhelun ja alan itkeä. Menen vessaan itkemään. Otan litran Koskenkorvapullon mukaani. Haluan kuolla. Oloni on kammottava. Juon Kossua kovalla tahdilla. Pyyhin kyyneleeni ja menen olohuoneen sohvalle juomaan Koskenkorvaa. Saan jostain vielä lisää. Kaikki menevät ohitseni ja rakastavat toisiaan. He suutelevat ja kähmivät toisiaan. Menen ulos. Tajuan pitäväni taas yhtä Kossupulloa kädessäni. Siinä on vain reilut puolet jäljellä. Puolen tunnin haahuilun jälkeen puhelimeni alkaa soida. Se soi ja soi. Katson näyttöä, mutten saa selvää, mitä siinä lukee ja sammutan koko paskan.Kesämökkimme on noin sadan kilometrin päässä kotikaupungistani luoteeseen. Se sijaitsee pienellä paikkakunnalla, minne useat perheet nimenomaan kotikaupungistani ovat rakennuttaneet mökit. Samunkin perheen mökki on siellä. Olen viettänyt kaikki kesäni siellä lähes kokonaan. Kaupungissa en vielä tuntenut Samua kunnolla, mutta siellä me tutustuimme, kun ei ollut paljon muutakaan.
Jalkoihin sattuu, mutta tuntuu, että on pakko kävellä eteenpäin joka tapauksessa. Kaupungin ulkopuolella ei ole juurikaan liikennettä. Kello on jo melkein kolme. En voi enää mennä kotiinkaan. Enkä sinne haluaisikaan. Kaikki on merkityksetöntä, varsinkin koti ja kipu ja Samu.
Aika kuluu erityisen nopeasti humalassa.
Jalkoihini sattuu niin, etten pysty enää kävelemään. Menen maahan tien viereen makaamaan. Minun tulee paha olo ja oksennan. Makaan oksennukseni vieressä maassa. Jalkoihin koskeen. Itse asiassa joka paikkaan koskee. Sammun.
Herään pärinään. Moottori sammutetaan. Askeleet tulevat kohti. Raotan silmiäni.
”Samu!”
”Voi vitun ääliö! Miksi vitussä sä oot juonu ittes tollaseen kuntoon?!” Samu karjuu ja nostaa minut ylös maasta.
Hän taluttaa minut moponsa luo ja auttaa kyytiin. Samu nousee itsekin mopon selkään ja käynnistää sen.
”Pidä musta kiinni”, hän sanoo.
Aamulla herään hänen vierestään, hänen sängystään. Minulla on ihan kauhea olo. En kestä katsoa poikaa. Saati sitten puhua hänelle, vaan livahdan kun poika vielä nukkuu. Enää en vastaa viesteihin enkä puheluihin. Irc-Galleriassa status on seurustelee ja ihkuboksissa lukee: ” S&J <3”.
Mitäpä siihen olisi enää lisättävää***
Maanantaikin tuntuu jotenkin erilaiselta tänään.
”Anteeksi, kun huolestutin, mut mummi on taas kunnossa”, sanon tytöille.
Aina heidän kanssaan olen normaali, mutta joskus yksin itken, kuinka en voinut olla Jasmin. Pitäisi kai joskus puhua Samun kanssa asiat läpi, mutta en ole valmis siihen. Kuitenkin tallensin sunnuntai-iltana saamani viesti. ”Anteeksi.”
