Hannahin haudalla, S

[onkonälkä]

Ficin nimi: Hannahin haudalla (kuinka rakkaus haudattiin)
Kirjoittaja: onkonälkä
Ikäraja: S //zougati muokkasi vastaamaan uusia ikärajoja
Paritus/Päähenkilöt: Neville/Luna, Neville/Hannah
A/N: Osallistuupi 12+ virkettä haasteeseen, ja FF50-elämä



Musta hattu keikkui vaaleiden hiusten peittona. Pitkät, terävät, kirkkaankeltaiset kynnet tämän sormissa puristivat kukkakimppua. Vaikka sää oli kylmä, hän hohkasi lämpöä ympärilleen. Näin hänen heijastuksensa vesilammikosta, jossa hän seisoi korkeissa koroissa. Metalliset lapiot kuorivat maata haudan ympäriltä, ja heittelivät sitä kuoppaan. Kevätpäivä oli viileä ja sateisen harmaa, sopiva hautajaisille.

Olemme menettäneet keskuudestamme upean nuoren noidan, joka väistämättä kuoli liian aikaisin.

Kuulen vanhan miehen puhuvan tyhjällä äänellä haudan vierellä. Puhe lakkaa ja nainen laskee kallakimppunsa maakumpareelle, jonka alla vanha ystävä makaa. Näen naisen vuosien uurtamat kasvot mustan harson takaa. Otan askelen tätä kohti. Vastahakoisesti tämä nosti katseensa haudasta kuullessaan minun lähestyvän. Aikainen sudenkorento kaartaa haudalle ja väristää siipiään. Valkoinen kukkaseppele näyttää niin puhtaalta, niin viattomalta.

Kaipaan sinua ikuisesti.

Niin lukee vaaleassa nauhassa, joka heijastaa tuskaani. Miksi maailman piti viedä sinut, Hannah? Päässäni häilyvä ajatus, muisto vanhasta nostaa päätään. Nainen oli uhka menneelle avioliitolleni, nainen jota aina salaa ajattelin. Valitsin kuitenkin erilaisen polun, sen jonka päässä Hannah odotti niin turvallisena ja pysyvänä. Toinen polku oli kuin jäätikkö, liukas ja häilyvä, mutta sen päässä odotti hän.

Onko sinulla huulirasvaa?

Kuulen naisen sanovan, taivaankansi harmaana heijastuen hänen silmistään, ja ojennan hänelle pienen metallirasian täynnä hunajanmakuista, kotona valmistettua voidetta. Katson häntä hetken silmiin, niihin silmiin, joista minua muistuttivat puronpohjan kivet ja metsän aamukaste, posteljoonin kivenharmaa laukku ja ikkunalasin huurre.

Loppujen lopuksi se on vain elämää, kaikki syntyvät, kaikki kuolevat, kaikki rakastavat, ja minä olen onnekas kun sain rakastaa kahta naista.

[Ampiainen]

Hyvää iltaa!

Tämä teksti oli mielestäni kaunis. Pidin erityisesti kahdesta ensimmisestä kurivoidusta virkkeestä, sekä ensimmäisestä, kolmannesta ja viimeisestä kappaleesta. Kappalejaot olivat hyvissä kohdissa, teksti jakaantui hyväksi kokonaisuudeksi.
Yksikään pakollisista sanoista ei tuntunut töksähtävältä.
Viimeisessä kappaleessa oli erityisen ihanaa, tunnelmaan sopivaa kuvailua, se taisi olla lempikohtani.

Sitten vähän sitä tylsää rakentavaa...

Teksti on muuten kokonaan preesensissä, mutta toisen kappaleen viidennessä virkkeessä aikamuoto vaihtuu yllättäen imperfektiin:

Vastahakoisesti tämä nosti katseensa haudasta kuullessaan minun lähestyvän.

Sitten huulirasvakohta oli aivan ihana, mutta lause tuntui erikseen kursivoituna hieman irralliselta. Ja lopetus jäi jotenkin vähän keskeneräisen tuntuiseksi. Ilmaus "rakastaa kahta naista" tuntui jotenkin ylimieliseltä Nevillen ajatuksiin yhdistettynä.

Kiitos tästä pienestä lukukokemuksesta! Tykkäsin.

[onkonälkä]

Hermy_A, Kiitos kommentista ja palautteesta Kiva että tykkäsit. Mulla on tosiaan vähän noita aikamuoto-ongelmia sillointällöin mutta eiköhän niistäkin harjoituksella pääse yli

[Audrina]

Otsikko hätkähdytti jo ensilukemalla lukemaan. Pidän molemmista parituksista, toinen yksi suosikeistani. Luen harvoin mitään missä toisiaankin joku kuolee, joten oli mielenkiintoista lukea että maailma oli Hannahin vienyt. En vain pidä Nevillea kovin kahden naisen kanssa pelaajana; poika on aina ollut niin vilpitön ja rehellinen, joten oli kiva lukea tällaisesta näkökulmasta. Tämä oli toisella tavalla hieman tulkinnallinen - ehkä Hannah ei kuollutkaan, vaan tässä Neville ns. valitsi Lunan. Mielenkiintoinen kuitenkin oli ja pidin ylenpalttisen paljon!

Kiitos lukukokemuksesta! (:

[onkonälkä]

Audrina, kiitos kommentista. Kiva kuulla, että löysit tästä erilaisia näkökulmia