Sherlock (BBC): Ihme joka ei kestänytkään (Sherlock/John, S)

[Sisilja]

Nimi: Ihme joka ei kestänytkään
Kirjoittaja: Sisilja
Ikäraja: S
Fandom: Sherlock (BBC)
Paritus: Sherlock/John
Tyylilaji: Suloista arkiromantiikkaa, tunnedraamaa sekä viiltävää surua
Vastuuvapaus: Alkuperäishahmot kuuluvat Arthur Conan Doylelle, ja hänen salapoliisitarinoidensa upeasta päivitystyöstä vastaavat muun muassa Mark Gatiss ja Steven Moffat. Minä vain lainaan heidän luomuksiaan rahaa saamatta (ja kerron suoraan sen mikä on rivienvälicanonia!).
Yhteenveto: Hiljaisina ja tylsinä iltoina puhutaan hetki tunteista kunnes kaikki on mennyttä.
Varoitukset: Spoilaa rankasti Sherlockin toista kautta!

Alkusanat: Koska Shuffle-haaste on kerta kaikkiaan ihana ja minä olen jo pitkään haaveillut kirjoittavani Johnlockia, tajusin tilaisuuteni tulleen ja tartuin hetkeen. Olen aivan uusi tämän fandomin parissa, joten ilahtuisin kovasti kommenteista.


Ihme joka ei kestänytkään


Hiljaisina ja tylsinä iltoina
Sunrise Avenue – Into the Blue (5:29)

John pitää hiljaisista illoista. Niistä jolloin ei ole muuta tekemistä kuin käpertyä sohvalle, kipristellä varpaita kunnes ne lämpiävät – ja juoda teetä. Sherlock ei vieläkään keitä sitä hänelle, mutta ei John kai sellaista ihmettä odotakaan.

Sherlock on jo ihme itsessään, eikä John kaipaa edes teetä silloin kun Sherlock ilmestyy esiin huoneestaan ja käpertyy suoraan syliin, mumisee jotain käsittämätöntä, tylsäätylsäätylsää. John suukottaa Sherlockin kiharia hiuksia, shh, ei nyt tarvita mitään murhia, nauti hetkestä.

Sherlock puhahtaa mielenosoituksellisesti, mutta John näkee tämän silmien tuikkivan lämpöä, jota niissä ei ollut vielä heidän tavatessaan. Se lämpö suli niihin juuri näiden hiljaisten iltojen myötä, Johnin rohkean hymyn ja kannustavien sanojen, lakkaamattoman arvostuksen ja kiintymyksen myötä.

Kun iltauutisissa ennustetaan sateiden jatkuvan viikkokausia, Sherlock nappaa kaukosäätimen ja napsauttaa vastaanottimen hiljaiseksi ja virittää viulunsa. Eikä John voi muuta kuin rakastaa.


Puhutaan hetki tunteista
Pink – Just Like a Pill (3:57)

Sherlockille tunteet ovat vaikeita. Niitä ei tekisi mieli ajatella ollenkaan, mutta Johnia ne jostain syystä kiehtovat. Sherlockille tunteet ovat lähinnä vain yksi uusi rikosmotiivi, tai olivat, ennen kuin herra Watson päätti kävellä hänen elämäänsä. Siitä lähtien Sherlock on huomannut ajatustensa jumiutuvan täydellisen väärään aikaan, sanojen katoavan ja maailman heittävän hetken kuperkeikkaa.

Yhtäkkiä ei ole Aurinkoa tai Maata, tai mitään pirun aurinkokuntaa. On vain John, jota Sherlock kiertää, kiertääkiertää, ja se tekee hänet sairaaksi. Ei hänen kaltaisensa nero voi olla näin heikko, alistua naurettavan eläimellisille vieteille ja tuntea silloin kun pitäisi ajatella järjellä. Säälittävää, täydellisen säälittävää. Hän on säälittävä.

Se kuitenkin unohtuu nopeasti, kun John katsoo häntä silmiin.


Kunnes kaikki on mennyttä
Indica – Ihmisen Lento (3:33)

John ei ole miettinyt pitkään aikaan, mikä kestää ja mikä ei. Hän on oppinut hyväksymään kuoleman, Afganistan opetti ainakin sen jos ei muuta. Hän ei ole vain tajunnut, että sitä voi kuolla yhtä lailla katolta hyppäämällä kuin saamalla luodistakin. Ei John ikinä kuvitellut, että Sherlock olisi kuolematon, ei, sillä Sherlock oli ihminen siinä missä hänkin – joskin jollain syvällä tavalla paljon herkempi ja hauraampi, ja ehkä siksi heitä ei ole enää kaksi.

Baker Streetin asunto on tyhjä, ei koti enää lainkaan. On kulunut miltei kolme vuotta, eikä hän ole muuttanut minnekään, ei elänyt eteenpäin, koska ei niin vain voi tehdä. Ihmisen elämä on hyvin lyhyt, sitä ei saa kuluttaa väärin, elämällä paossa.

John elää mieluummin menneessä kuin valheessa. Mieluummin Sherlockin kanssa kuin ilman.

[jossujb]

BBC!Sherlockia ei koskaan ole liikaa <3 En ole itse kirjoittanut pitkään aikaan, vaikka kakkoskausikin ihanasti ehti tässä tulla. Todellakin parhaita sarjoja ever. Mut joo, se siitä fanityttöilystä, pitäisi kai sanoa jotain tähdentävää ficistäsi, tietenkin

Että kyllä rakasta Shuffle-haastetta, sekä kirjoittamisen kannalta, että lukiessa. Ensinnäkin siinä kivasti saa tietää toisten musiikkimausta, lisäki ficletteihin jotka syntyy tällä tavalla tulee usein ihan omanlaisensa tunnelma kuin raaoaleisiin muuten. Tarkoitan siis sitä, että kirjoittajat usein uskaltavat jättää tarinat vähän ilmaan, niin kuin minusta sinäkin teet. Silleen että tulee tavallaa se ydin ajatus tiiviisti ja sitten jo hypätään seuraavaan. Ai että <3

John on kyllä niin ihana pikku teetä juova pallero (Martin Freeman tuituitui <3). Mäkin haluisin päästä suukottelemaan Sherlockin kikkaraa päätä. Ja ihan hyv vaan että John keittää teetä, tiedä minkälainen katastroofi siitä Sherlockin kanssa tulis. Ja aww, Sherlock ja sen tunteidenkäsittelyongelmat. Jotenkin sarjassa (ja Conan Doylen kirjoissa itsessään) Holmesin luoneenlaau on usein todella kylmä ja töykeä, mutta Watson adaptaatiossa kuin adaptaatiossa aina sulattaa itsensä kuoren läpi. Suloista <3

Voi voi kun toi viimeinen on niin surullinen yhyhy. Tai no, Sherlockin "kuoleminen" nyt aina sattuu sydämeen, pikku-John raukka. Tosin, en todellakaan usko että olisit muka uskonut Sherlockin oleva ihminen van, kuitenkin kuvitteli vähän että kyseessä on supermies.

Joka tapausksessa, ihana Shuffleilu, superkiva lukea tästä fandomista uutta materiaalia, eli huipusti kiitos.

T:jjb

[Marygold]

Tämä oli jotenkin... hyvin herttainen Johnille nyt ei voi muuta kuin huokailla söpöydestä, ja tietysti hiukan myötätunnosta ja halusta rutistaa häntä, ressukka.

Pidin erityisestä viimeisestä lauseesta.

[Sisilja]

jossujb: Shuffle-haaste todella on ihana, ehdottomasti paras haaste johon olen törmännyt. Se osui juuri sopivasti kohdalle, kun aika eikä ehkä jaksaminenkaan riittänyt mihinkään pidempään projektiin ja kuitenkin tahdoin kirjoittaa jotain. Ja kyllä, minä ainakin uskalsin jättää nämä ficin palaset enemmän auki kuin ehkä muulloin, koska aukinaisuudelle on olemassa pätevä syy. Vaikka tekstiä tulikin sörkittyä vielä biisin päätyttyäkin, ei lopputulos kuitenkaan ole yhtä loppuunastihiottu kuin tavallisesti. Se oli ihanaa vaihtelua. Jään aivan liian usein jumiin tekstinalkujen kanssa, mutta haasteen ansiosta uskalsin vain kirjoittaa. Korvaamaton kokemus.

Martin Freeman on todellinen tuitui ja hänen Johninsa uskomaton, hellyttävä ja silti vahva ja määrätietoinen hahmo. Olen totaalisen rakastunut, ja ehkä se sitten näkyi ficissäkin. Johnista oli huomattavasti helpompi kirjoittaa kuin Sherlockista, koska itse en nyt vain ole mikään nero, enkä siten voi saada hänen ajatuksiinsa samanlaista otetta (vihjaanko nyt, että olen sitten teetä särppivä pallero? Ehkä ) ja vaikka ehdinkin jo nimittää Johnia uskomattomaksi, niin oikeasti Benedict Cumberbatchin Sherlock on uskomaton, sen miehen roolisuoritusta ei voi muuta kuin ihailla. Luulenpa että kehitin nyt tämän ficin myötä itselleni yitsepääsemättömän kynnyksen kirjoittaa Sherlockista enää uudestaan, koska en vain pysty tuomaan hahmo(j)a tarpeeksi todellisesti ja aidosti paperille. Mahtavaa silti, että pidit tästä!

Niin ja tuohon Johnin käsitykseen Sherlockin ihmisyydestä/supersankaruudesta haluan vielä huikata, että minusta John todella näkee Sherlockin ainutlaatuisena, nimenomaan ihmeenä ja miksei jopa sankarina, mutta yrittää tuossa viimeisessä osassa kieltää sen ja uskotella Sherlockin olleen ihan vain tavallinen. Silloin Sherlockin kuolema ei tunnu mahdottomuudelta ja satu niin paljon. Tai vaihtoehtoisesti sattuu vieläkin enemmän. Joten tavallaan John elää kaikesta huolimatta valheessa, aika karmeaa. Kiitos ihanasta kommentistasi, olen yhä yhtä hymyä!

Marygold: Oi, loistavaa että jälkimaku jäi kuitenkin herttaiseksi! Olin aluksi vähän pahoillani, kun kolmanneksi ja viimeiseksi biisiksi napsahti noin melankolinen kappale, mutta oikeastaan parempi näin. Pääsinpä purkamaan Reichenbach-fiiliksiä! John on kieltämättä ressukka ja toivon todella, että kolmoskauden alku paikkaa kaikki haavat. Jälleennäkemishali ja -suukko, anyone? Oi, minustakin viimeinen lause on ihan paikallaan, kiva että pidit siitä ja kiitos kommentistasi!

[Taavi]

Oi että, ihanaa, että on ruvennu tulee tänne ihan suomekskin Johnlock-ficcei x) vaikkakin täytyy myöntää, että kun oon sen verta kauan in English niitä lueskellu, niin suomi tuntuu jotenkin vieraalta mutta näitten ficcien (vai pitäisikö puhua raapaleista) teksti ainakin toimi. varsinkin tykkäsin tuosta viimoisesta x)

[Peacock]

BBC Sherlock on jotain sellaista, joka kuuluu miun rakastettavimpien asioiden listaan. Ja sen takia Reichenbach Fall syövytti miuta, mutta toisaalta ketäpä Sherlockiania ei? Varsinkin tuon Johnlockin takia.

Mie varoitan ettei miulta tule mitään akateemista ja fiksua kommenttia vaan lähinnä tunteiden purkamista ja niiden kiertelyä, joten pahoittelen. :- D Mutta ennen kaikkea, kiitos hahmojen aitoudesta. John oli juuri sellainen jollaiseksi hänet olen tottunut "tuntemaan" ja Sherlock tietysti samaten. Pakko myöntää että mie oon oikeesti tosi iloinen siitä, että John ja Sherlock ovat niin kirjoissa, elokuvissa kuin sarjassa aikalailla homoja - liekö sitten se ollut todella Conan Doylen ajatus. (: Joka tapauksessa, Johnlock on vaan mahtava paritus ja sie kuvasit todella hyvin tässä ficissä heidän molempien tunteita. 

Yhtäkkiä ei ole aurinkoa tai maata, tai mitään pirun aurinkokuntaa. On vain John, jota Sherlock kiertää, kiertääkiertää, ja se tekee hänet sairaaksi. Ei hänen kaltaisensa nero voi olla näin heikko, alistua naurettavan eläimellisille vieteille ja tuntea silloin kun pitäisi ajatella järjellä. Säälittävää, täydellisen säälittävää. Hän on säälittävä.

Se kuitenkin unohtuu nopeasti, kun John katsoo häntä silmiin.

Tämä. Niin sisällä hahmossa ja hahmon ajatuksissa, että mie pystyn sieluni silmin näkemään Sherlockin tällaisena rakkaan Johninsa ympärillä. En taaskaan tiedä mitä muuta sanoa, koska mie vain virnistelen ja awwittelen täällä koneen toisella puolella näinkin osuvalle tekstille. :'3

Muttajoo, takaisin tuohon Sherlockin "itsemurhaan". Miusta on kamalaa ajatella että kuinka ihmeessä John on voinut kestää ne kolme vuotta ilman Sherlockia todella ajatellen, että tämä on kuollut mutta toisaalta silti toivoen sitä ihmettä. En voi kuvitella mitä kaikkea John on ajatellut, luultavasti hänelläkin on käynyt oma itsemurha mielessä mutta silti oon miettinyt että miten hää pystyi selviämään siitä kaikesta? Kuitenkin John on menettänyt rakastamansa ihmisen, joten miusta on vaan hämmästyttävää että John kuitenkin jaksoi. Ja sie oikeastaan toit hyvän selvennyksen siihen Johnin selviytymiskeinoon - muistot. Muistoihin takertuminen ja niissä eläminen saattaa kuulostaa joissakin ficeissä turhankin kliseiseltä, mutta tässä se todellakin toimi ja oli vakuuttava. Reichenbachin jälkeen itelleensäkin on aina välillä joutunut muistuttamaan että Sherlock on elossa, Sherlock on elossa mutta silti tuntuu siltä ettei ole. Innolla kolmatta kautta ja Sherlockin ja Johnin uudelleentapaamista odotellessa...

Joka tapauksessa, iso kiitos tästä ficistä, tää oli hieno. (: Ja en voi tarpeeks ylistää sitä, että käytit BBC:n Sherlockia tässä etkä elokuvien (ei kyllä niissäkään mitään vikaa ole, loistavia!), joten kiitoskiitoskiitos. Mie toivon että jatkat Johnlockin kirjoittamista, ehkä jotain piristystä tähän Reichenbach-masennukseen seuraavaksi...? ;- D

[Sisilja]

Taavi: Suomi tuntui vieraalta kirjoittaessakin (olen myös lukenut Johnlockia lähes pelkästään englanniksi, syystä että sitä on suomeksi niin vähän. Näyttää kuitenkin siltä, että muutos parempaan on alkamassa ainakin Finissä). Valitettavasti en osaa englantia tarpeeksi vivahteikkaasti, jotta sillä kirjoittaminen olisi mielekästä. Mukavaa että pidit siitä huolimatta! Kiitos kommentistasi, tulin siitä hyvin iloiseksi!

Peacock: Oih, BBC!Sherlock on todellakin rakkaus (totta puhuen en liiemmin edes välitä muista Holmes-versioista). Reichenbachista ei toivuta koskaan, paitsi ehkä kolmannen kauden myötä, mikäli meille annetaan oikeanlainen jälleennäkeminen. Ihanaa että hahmot tuntuivat uskottavilta, koska he ovat minulle ficcaajana vielä aivan uusia. En tiedä kirjoitanko Johnlockia vielä lisää, toivottavasti kuitenkin, sillä ovathan nämä kaksi suloisia, uskomattomia ja vertaansa vailla ja maailma tarvitsee lisää Johnlockia! Kiitos tavattoman kivasta kommentistasi!

[Willow_tree]

Tämä oli erilainen, mikä on vain hyvä asia ! Alku oli jotenkin erityisen suloinen. Otsikko on aikas loistava.

Sherlockille tunteet ovat vaikeita. Niitä ei tekisi mieli ajatella ollenkaan, mutta Johnia ne jostain syystä kiehtovat.

Olipas todella jotenkin Sherlockille tyypillinen ajatus, eli siis oli helppo kuvitella hänen tälläistä miettivän.

[Funtion]

Oon ollut kauhee enkä oo kommentoinut tätä, vaikka oon lukenut tän ainakin, ööh, tuhat kertaa? Mutta kun tällaset on vaan niin vaikeita. Shuffle-haasteen tuotokset. Aina niin kovin hienoja, mutta aina niin kovin vaikeita.

Sherlock on jo ihme itsessään, eikä John kaipaa edes teetä silloin kun Sherlock ilmestyy esiin huoneestaan ja käpertyy suoraan syliin, mumisee jotain käsittämätöntä, tylsäätylsäätylsää.
Tylsäätylsäätylsää. <3 Aaa tykkäsin toistosta ja siitä miten se on kirjoitettu yhteen; se antaa sellaisen hätäisen vaikutelman, sellaisen että se sanotaan hyvin nopeasti ja laiskasti. Niin ja tunnen sympatiaa Sherlockia kohtaan, en toki itse tylsisty aina… nytkin mulla on tylsää, siks päätinkin tulla viimein kommentoimaan tätä.

Sherlock puhahtaa mielenosoituksellisesti, mutta John näkee tämän silmien tuikkivan lämpöä, jota niissä ei ollut vielä heidän tavatessaan.
Puhaltaa mielenosoituksellisesti. <3 Oi tykkäään!

Yhtäkkiä ei ole aurinkoa tai maata, tai mitään pirun aurinkokuntaa.
Edelleenkin, periaatteessa Maa ja Aurinko tulee isolla… periaatteessa… (ne näyttää paremmalta pienellä, lol). Niin ellei sit puhuta yleisellä tasolla maasta ja auringosta. Tosin eiks maailmassa oo vaan yks Aurinko? (...näin hyvin mäkin oon perillä asioista.)

Hän ei ole vain tajunnut, että sitä voi kuolla yhtä lailla katolta hyppäämällä kuin saamalla luodistakin.
Haha, oonkohan mä ainoo, joka näki tässä Sherlockin ja Moriartyn? Katolta hyppääminen; Sherlock ja luoti; Moriarty. Tai siis, niiden kuolintavat. Haha en tii mut näin ajattelin heti ja tykkäsin, koska Moriarty on pakollinen maininta ja — (tiiän ettet varmaan ite ajatellut näin.)

Noh, mitäs tästä nyt voisi sanoa. Hahmoista on vaikea kertoa, oliko ne IC vai ei, kun teksti oli sen verran lyhyt eikä kukaan sanonut mitään (repliikit kertoo hahmoista äärettömän paljon). Mutta en siis väitä, etteikö ne ois ollut IC, sanoin vaan et en pysty sanomaan niistä oikein mitään. John oli kovin johnmainen, mutta Sherlock jäi aavistuksen mysteeriksi.

Juonellisesti semmonen… no, tajunnanvirtaa? Perus? Tai siis, asiat oli sellaisia mitä oon itekin ajatellut, kun oon katsonut nää jaksot. Sherlockille tunteet on vaikeita, Baker Street ei tunnu enää kodilta kun Sherlock on poissa.. mmh. Sä kirjoitat tosi hienosti, tää oli nimenomaan sitä sun tyyliä itsesssään. Ehkä oisin jotenkin enemmän halunnut takertua tuohon teemaan.. ihme joka ei kestänytkään. Oli hienoo, miten alussa oli siitä ihmeestä, mutta sitten se vain katosi niin että otsikko jäi vähän kaukaiseksi. Tai sitten oon lukenut tän tekstin liian monta kertaa niin, ettei tää enää tunnu niin hienolta. (Mutta hienohan tämä on, edelleen. Et sä muuta kirjoitakaan kuin hienoa.)

Noin. Nyt oon tyytyväinen, kun oon viimein kommentoinut tätä. Mä rakastan sitä, että oot mukana OTP10-haasteessa, odotan innolla tulevia Johnlockejas. Oot paras (heti mun ja Moriartyn jälkeen), tiedäkin se! <3

[Sisilja]

Willow_tree: Erilaisuus on aina kohteliaisuus! Teksteistä puhuttaessa ainakin. Kiitos. Mukavaa, että pidit ja että Sherlockista löytyi uskottavuutta. Olen hirvittävän iloinen nyt, kiitos!

Vanilla M.: Tämä. Ensikosketuksesi Sherlock-ficceihin. Voi kiitos! Toisaalta myös voi ei, sillä olisin toivonut "ekan kertasi" olevan vähän... maagisempi, unohtumattomampi, parempi? Haha. Kuitenkin, tervetuloa täydellisen kummalliseen fandomiin! Mitä tumblr-blogeihin ja eriskummallisiin fanartteihin sekä lukuisiin crackficceihin on uskominen, ei tämä sarja ole kaikista helpoin fanituksenkohde. Mutta ehdottomasti kaikkien omituisuuksien, aww-äännähdyksien, harmaiden hiuksien ja itkuparkukohtauksien arvoinen, ehdottomasti! Öhöm, karkaan aiheesta. Tämä fandom on vain varastanut sydämeni täydellisen totaalisesti, kirinyt ohi Potterinkin. Se jos mikä tuntuu uskomattomalta.

Minulle John Watson on myös Martin Freeman (virheetön ihmisolento, oih!). Olen yrittänyt lukea Doylen alkuperäisnovelleja, mutta se on hassua, kun kuvittelen hahmot kaikesta kuvailusta huolimatta samannäköisiksi kuin BBC:n sarjassa. Oikeastaan en ole edes pahoillani. Ja mitä kipinään tulee, minulle Sherlockin ja Johnin välillä ei ole vain kipinää, se on roihuavaa ja villiä tulta. Johnlock on canonia.

Koska tämä tosiaan oli Shufflehaasteficci ja kolmanneksi biisiksi osui mikä osui, loppu on kieltämättä irrallinen, mutta ei liikaa, ainakaan omasta mielestäni. Kun biisi käsittelee kuolemaa, tulee väistämättä Reichenbach mieleen, eikä ole mahdollista edes ajatellakaan kirjoittavansa jostain muusta. Kiitos ihan järjettömän ihanasta kommentistasi, venähtänyt vastaukseni toivottavasti kertoo oman tarinansa siitä, kuinka paljon palautteesi minua ilahdutti.

Donovan fierté: Ymmärrän kommentoimattomuutesi paremmin kuin hyvin! Shuffleficit ovat usein juurikin irrallisia ja pomppiviakin, niitä on vaikea arvioida kokonaisuutena. Ja tämä nyt oli ennen kaikkea tutustumisharjoitus ihanaakin ihanampaan fandomiin, tekosyy kirjoittaa edes jotain, kun en uskaltanut itse vielä suunnitella mitään. Annoin vain biisien kuljettaa.

Voi Maat ja Auringot, taas ne iskevät. Korjaan sen, onhan kyse edelleen taivaankappaleista (vaikka pienet kirjaimet miellyttävät enemmän silmää!) Ja oih ja voih, kyllä Moriartyn kultatyttö näkee Moriarteja sielläkin minne niitä en ole tarkoituksella istuttanut. Hyppääminen on selkeä, se viittaa Sherlockin itsemurhan toteuttamistapaan. Luodin taas ajattelin olevan viittaus Afganistaniin, sotaan ja aseisiin, siihen kuinka John on nähnyt ystäviensä kuolevan ennenkin. Koska eihän John tiedä Moriartyn ampuneen itseään, ei mitenkään. Joten oletettavasti olet yksin, mutta älä anna sen haitata!

Tämä on nimenomaan perusficci, turvallinen kokeilu, rajojen sisällä kiltisti pysyvä ja canoniin sekä vahvaan fanoniin perustuva. Ei niin ihmeellinen, mutta alku jollekin suuremmalle! Nimestä taas. Se sitoo minun mielessäni Johnin osuudet yhteen. Ensimmäisessä osassa John pitää Sherlockia jonkinlaisena ihmeenä, ja viimeisessä osassa John ei ole osannut miettiä aiemmin, mikä kestää ja mikä ei. Sherlock   kuoli eikä kestänyt. Sherlock oli Johnille ihme, vaikka olikin lopulta vain ihminen. "Ihme joka ei kestänytkään". Toivottavasti selkeytti edes hivenen, sillä minusta se ei ole lainkaan kaukaa haettua.

Rakastan OTP10-haasteen ideaa ja sitä että sinä olet siinä myös. Johnlock-hyökyaaltoa ei voi pysäyttää! Kiitos kamalasti kommentistasi ja monesta muustakin, olet paras (minun ohellani, luonnollisesti x)).

[Linne]

Onnea kommenttiarpajaisten voitosta!

Siitä on hetki, kun olen tämän sarjan katsonut mutta tämän ficin myötä muistin, miten hieno sarja kyseessä onkaan. Pitääpä kaivella, löytyisikö se Netflixistä.

suloinen arkiromantiikka ja viiltävä suru kuulosti niin kiehtovalta yhdistelmältä, että nappasin tämän tekstin kommentoitavaksi. Ja hienosti se olikin toteutettu! Kumpikin hahmo tuntuu tässä luontevalta, mutta erityisesti pidin siitä, miten olit kuvannut Sherlockia Johnin näkökulmasta muita ihmisiä herkemmäksi ja hauraammaksi. Juuri tällainen hahmo onkin kyseessä, vaikka usein katsoja näkee vain töksähtelevän ulkokuoren. Pidin myös siitä, miten tunteet avautuvat Sherlockille vaikeasti ymmärrettävinä ja hankalina, ja miten tämä kokee niiden tekevän hänet heikoksi mutta ei kuitenkaan voi olla rakastamatta Johnia.

Viimeinen kohta olikin sydäntä raastavan lohduton. John parka ei osaa siirtyä elämässä eteenpäin, eikä näe enää mitään toivoa. Toisaalta noin syvät jäljet jättävä rakkaus on hyvin kaunista.

Kiitos tästä tekstistä, luen sulta varmasti lisääkin Sherlockia!

[Sisilja]

Hei, Linne, olipa hauskaa että poimit teksteistäni tämän ihka ensimmäisen Sherlock-fikkini! Oli mielenkiintoista lukea tämä pitkästä aikaa itsekin. Ihana kuulla, että tykkäsit hahmoista tässä! Tämä alkuaikojen kuvani heistä on minusta aika liikkis. John on sittemmin saanut fikeissäni enemmän särmää ja Sherlock menettänyt ylivoipaisuuttaan sekä tässä viime aikoina vihdoinkin saanut roolin teen todellisena keittäjänä (Johnhan ei teetä koskaan keitä itse sarjassa, tai ainakaan sitä ei näytetä, mutta fikeissä hän keittää teetä senkin edestä!). Kokonaisuudessaan ihan hirveästi ei liene matkan varrella muuttunut - esimerkiksi tuo Sherlockin herkkyys mulla on selvästi kulkenut aina mukana. Ja tykkään näistä tyypeistä edelleen, näin melkein kymmenen vuotta myöhemmin, aivan hirmuisesti.

Sherlock ei valitettavasti ole enää katsottavissa Suomen Netflixistä, ja kun tässä asiaa taas tutkin, niin äkkiseltään vaikutti, että tällä hetkellä jaksot olisivat ainoastaan vuokrattavissa Amazonin Prime Videon kautta. Suosittelen ennemmin kirjastoa, jos sulla on masiinaa joka pyörittää DVD-levyjä!

Kiitos tosi paljon ilahduttavasta kommentistasi, mukavaa että pidit tästä fikistä!