PaperisydänAuthor: Minttushka
Pairing: Theo/Blaise
Genres: Drama
Rating: PG/K11
Warnings: syömishäiriö. Olen klisee.
Disclaimer: Rowling omistaa, en minä!
Summary: ”Syö.” Käsky on yksinkertainen, mutta Blaisen ääni värähtää, kun kaikki pyrkii pintaan. Hän saa nielaistua sanansa yhtä vaivoin kuin Theodore saa pudistettua päätään.A/N: Omistan tämän
Daphnelle, koska on tehnyt eteeni enemmän kuin arvaakaan ja ansaitsee jotain henkilökohtaista. Mutta muuten en osaa sanoa tästä mitään, olen hieman hiljainen nyt. Toivottavasti tykkäätte, vaikka tämä on lyhyempi kuin mitä yleensä kirjoitan.
***
Everyone sees him, but nobody knows him
He screams in his pillow for a better tomorrowTheodore tuijottaa. Katsoo, mutta ei näe, kuulee, mutta ei ymmärrä. Silmät ovat lasittuneet ja katse on harmaa, utuinen, kuin ei olisi paikalla ollenkaan. Kuin olisi jäänyt jumiin mieleensä, jonne kukaan ei pääse edes kuiskuttelemaan.
Blaise istuu vieressä ja tuntee sen, mitä toinen ei. Sydämen tasainen syke on ainoa, joka kuuluu hiljaisessa huoneessa, kun kaiken kivun ruumiillistuma on liian lähellä. Kirjan sivut kahisevat kääntyessään, se kuuluu kaukaa mutta jysähtää Theodoren korviin. Kiharat tipahtavat paikoiltaan ja kehystävät harmaita, rikkirevittyjä kasvoja.
”Syö.” Käsky on yksinkertainen, mutta Blaisen ääni värähtää, kun kaikki pyrkii pintaan. Hän saa nielaistua sanansa yhtä vaivoin kuin Theodore saa pudistettua päätään. Silmät sumenevat, ja leivän päällä oleva kurkku sekoittuu vihreäksi läiskäksi. Keltainen juusto näyttää tirisevän rasvaa ja uppoavan pehmeään kuituun. Vatsa ulvoo tyhjyyttään, mutta käskyä ei vain kuulu.
Blaise ei saa käskyä toistettua. Hiljaisuus löytää tiensä huoneeseen ja kietoo pojat verkkoonsa, humisee korvissa ja antaa unohtaa. Theodore ei kuitenkaan pääse itseään koskaan pakoon, vaan kompastuu jalkoihin, jota aivot eivät tottele. Todellisuuskuva rätisee kunnes heikkenee kauemmas ja kauemmas, jättäen taakse vain elämän sumentamat ääriviivat ja sekoittuneet värit.
Blaise sulkee silmänsä. Miksi hän on tässä taas? Miksi hän palasi? Miksei hän osannut sanoa ei? Miksi hän lankesi ainoaan heikkouteensa? Avatessaan hämärtyneen katseensa hän näkee edessään syyn. Syyn, joka kuihtuu hetki hetkeltä kauemmas kunnes lakastuu yksin tuuleen. Blaise tarttuu toisen käteen.
”Minun vuokseni.” Hän kuiskaa, heittää hennot sanat ilmaan tunteiden revittämäksi. Toinen tarttuu niihin, kääntää katseensa ja näkee sen, mitä itsestään on jäljellä. Se kaikki oli liian kiinni toisessa, lupauksissa jotka eivät koskaan pitäneet, ratkesivat liitoksistaan ennen kuin ehtivät edes yrittää. Etusormi eksyy vahingossa sivelemään pintaa, jonka muruset tarttuvat hikiseen ihoon, viljansiemenet tuntuvat kylmiltä. Vihreä kohtaa keltaisen verhossa, joka on täynnä sumua eikä näytä muuta kuin patoutuneita tunteita.
Käsi tärisee, mutta tarttuu heikosti kiinni. Niin heikosti, että se keikahtaa, mutta ei koskaan karkaa otteesta. Huulet vapisevat, kun hento kuiskaus täyttää hiljaisuuden: ”Muuta minusta ei ole jäljellä.” Värit selkeytyvät hiljalleen ja asettuvat aloilleen.
Käsi nousee tarpeeksi, jotta tuoksun henkäisy täyttää pojan ja tahmaiset huulet raottuvat.
