Nimi: Muuttolintuja
Kirjoittaja: Ruskapoika
Ikäraja: S
Paritus: Ei sinänsä ole, mutta päätelkää itse onko siellä mitään taustalla (itse lasken, että kyllä on)
Genre: Random, ehkä hitunen haikeutta
Vastuuvapaus: Kaikki on miun.
Varoitukset: Kuoleman mainitseminen hyvin kiertotein.
Haasteet: OTS20 (femme)
A/N: Lähinnä tunteiden purkamista taas vaihteeksi.
Muuttolintuja
Pelkää tulevaa päivää (sekuntia), sen tuomaa sosiaalisuutta, ja helpotusta, kun ollaan taas päivä lähempänä kesälomaa. Kevättä, lumien sulamista, palaavia muuttolintuja. Aamulla radiossa luvattiin pakkasta. Tuijottaa ikkunasta ikuisuuteen ja pääsee kokeista (suurimmasta osasta) vain nipin napin läpi. Unohtaa saman tien opettajien neuvot, valitukset; kysymyksiin ei edes vastaa. Tai silloin, kun vastaa, niin valehtelee. Totuus liian karua kuultavaksi.
Kotiin tulee suoraan kaikkialta, aikaisemmin kuin muut ja piiloutuu huoneeseensa. Ainoa turvapaikka maailmassa. Äiti huutaa kotiin tullessaan tervehdyksen, tunkee hän laput korvilleen ja leikkii – ei, en kuule. Pikkuveli koputtaa oveen kulkiessaan ohitse. Tavaksi muodostunut sanaton tervehdys; ilmoitus, olen huoneessani, jos asiaa ilmaantuu.
Naputtaa koneelle päiväkirjaa. Merkitsee sinne ainoastaan huonoja asioita, kuin hyviä ei enää olisikaan. Seinät täynnä julisteita ja mustavalkoisia valokuvia. Lyriikoita kirjoitettuina papereille (valkoisella mustaa, mustalla valkoista; neonvihreitä nuotteja siellä täällä). Rumaa tapettia ei näy ollenkaan kuvien alta, ja äiti valittaa rasvalänteistä. Sinitarrasta jää tahroja.
Peilit hän ohittaa nopeasti, kieltäytyy ottamasta moista huoneeseensa. Ne syövät sisältä ja meikit on opetellut laittamaan ilman peilikuvaa, heijastumaa. Pinta tukahduttaa, pyytää saanko kietoa verkkoni ympärillesi ja tikahduttaa viimeisenkin elämänrippeen sinusta?
Iltaisin vetää peiton pään ylitse, piilottaa maailman ympäriltään ja kuuntelee hiljaa soivaa musiikkia huoneessa. Tuudittautuu sen melodiaan ja luomaa epätodellisuuteen, pieneen maailmaan, jossa kaikki on hyvin; missä toinen on vielä paikalla nauramassa. Kun ei osaa elää hiljaisuudessa ja iltapala jäi taas kerran väliin. Kuin sitä huomaisi muka enää?
Pianosoolo painaa silmät kiinni ja sulkee epätodellisen rajat todellisuudeksi. Siksi valtakunnaksi, johon tunkeutujia on liikaa päiväsaikaan, mutta yöaikaan on hiljaista. Yö suojelee enkeliään, sitä kaikkein haurainta. Kietoo hämärään vaippaan yöpöydällä kehystetyssä kuvassa tummatukkaisen tytön, kuka hymyilee aurinkoisesti (salaperäisesti), ja peiton alle kaivautunut kaipaa toisen luokse.
Mutta taivaaseen ei osaa kurkottaa.