Nimi: Hyvää yötä kulta
Kirjoittaja: thyone
Ikäraja: S
Genre: angst
Paritus: James/Teddy
Disclaimer: En saa tämän tekstin kirjoittamisesta mitään taloudellista etua, vaan kirjoitan täysin omaksi huvikseni. En omista Harry Potter -kirjoja enkä elokuvia enkä käyttämiäni hahmoja, vaan ne kuuluvat J. K. Rowlingille ja oikeudenomistajille. Lyriikat Apulanta.
Varoitukset: Slashia ja elämäntuskaa.
Spoiler: Ei varsinaisia.
Tiivistelmä: Teddy on lähtenyt ja jättänyt Jamesin elämään onnellisempaa elämää, mutta James ei tiedä, miten se on mahdollista.
A/N: Tämän ficin kirjoitin puhtaasti Inspiraatio paketissa -haastetta varten. Tämän paketin saatuani inspiraatio tuli pian, mutta teksti ei ottanut valmistuakseen sitten millään. Nyt se on tässä, ja kiitokset inspiraatiosta kuuluvat haasteen lisäksi ehdottomasti myös Mizushiro Setonan fantastiselle mangalle "The Cornered Mouse Dreams Of Cheese", jonka luin taas uudestaan samoihin aikoihin, kun taistelin saadakseni tämän ficin sellaiseksi kun sen halusin. Pahoitteluni taas James/Teddy -shippaajille, lupaan joskus yrittään tehdä niistä onnellisia, for realz. Mutta joo, nauttikaa. Osallistun haasteisiin Inspiraatio paketissa ja One True Something 20.
Inspiroitunut olen
Fellin paketista, tarkemmin sanottuna
tästä biisistä ja allaolevasta kuvasta.
Hyvää yötä kulta
Se ilta päättyy aikanaan, ovi käy ja hän on yksin. James jää seisomaan tyhjään huoneeseen kädet velttoina roikkuen ja itkee tietämättä itsekään, mikä on niin kamalaa. Ne katsovat ja nauravat, hänestä tuntuu, ja minä jään yksin ottamaan vastaan sen kaiken. Kai hän oli typerä kun uskoi. Kai hän oli typerä kun uskalsi rakastaa niin ehdoitta. Hän heittäytyi oman naiivin hullaantumisensa vietäväksi suostumatta katsomaan sen seurauksia. Kyllä hän sen tiesi, oli koko ajan tiennyt, muttei kuunnellut ketään, kaikista vähiten itseään.
Eikä minulla ole mitään paikkaa minne mennä. Ei minulla ole mitään paikkaa ilman sinua, rakas. Jätätkö sinä minut nyt yksin? Jätätkö yksin sen jälkeen kun olet ensin ottanut omaksesi? En tiedä mitä tehdä tänään tai huomenna, istun kai yksin yhä tässä huoneessa ja yritän löytää tietä ulos.
James maalaa mielessään seinille kaiken, mitä heille on tapahtunut. Hän muistaa kyllä olleensa rakastettu. Hän muistaa rakastaneensa. Mutta silti, vaikka tietää toisin, hän ei muista rakastaneensa liikaa. Sillä mikä on liikaa rakkautta? Ei ollut muuta kuin lämpimiä katseita, toisen tuoksu omalla iholla ja tuttu käsiala paperilapulla, jonka joku on jättänyt keittiön pöydälle - tuo maitoa jos käyt kaupassa, tulen kuudelta. He kaksi kuuluivat yhteen, eikä ollut ketään kolmatta, ei muita, joita ajatella, ei ketään heidän maailmassaan.
Ehkä se oli kuitenkin muuta kuin rakkautta. Sitä olisi saattanut kutsua pakkomielteeksi, passiiviseksi kohtalonsa hyväksymiseksi, tilapäisratkaisuksi tai epätoivoiseksi pakenemiseksi elämältä, riippuen siitä, kenestä puhui. Sillä eivät he olleet samassa veneessä, eivät koskaan, vaikka heidän hätänsä olikin yhteinen. Sillä erotessaan he lähtivät eri suuntiin, vaikka syleilivätkin toisiaan ennen kuin jättivät toisensa nielemään kyyneliä. Uskottelemaan, että niin oli parempi.
Ehkä kaksi ihmistä, sellaisia kuin he, eivät löydä rakkautta tästä maailmasta, eivät ainakaan toistensa syleilystä. Ehkä James olisi ikuisesti yksin, katsoisi kaukaa kun Ted löytäisi naisen, jota pystyisi todella rakastamaan, jonka kanssa voisi rakentaa tulevaisuuden. Sillä missä he ikinä olivat, elleivät ainoastaan siinä hetkessä, etsimässä turvaa ja lohtua toisistaan, etsimässä turvapaikkaa surulta ja pelolta, jolta eivät osanneet piiloutua.
Kuuletko, Teddy, olet vain erehtynyt. En voi unohtaa sinua, ethän sinäkään voi päästä pois minun luotani? Se ei saa olla niin helppoa, sillä minulta sinä sait kaiken, mitä minulla oli antaa.
James seisoo kuin unessa ja veri kohisee hänen aivoissaan. Teddy katsoo toiseen suuntaan, ja James itkee kauhusta. Se on hiljaista, pakonomaista itkua, joka pelottaa häntä, ja jota Ted ei uskalla kääntyä katsomaan.
"Ehkä meidän pitäisi erota", James sanoo hiljaa. "Ei tämä toimi."
Sillä kateus on repinyt häntä palasiksi jo niin kauan, ettei hän enää jaksa. Hän tahtoo, että Teddy kieltää, lupaa hänelle, ettei mikään ole niin kuin hän on luullut, ettei hänen koskaan tarvitse pelätä sitä, mikä on ollut liian kauan hänen päässään se ainoa ajatus, jolla on väliä. Mutta Teddy ei tiedä, mitä hän haluaa. Tai ehkä Teddy tietää, muttei enää jaksa välittää siitä, mitä hän haluaa. Teddy on kasvanut aikuiseksi ja haluaa eri asioita kuin hän.
"Niin", Teddy sanoo äänellä, jota James ei osaa tulkita. "Jos sinä sanot, ettei tämä toimi, niin ei kai tämä toimi. Ehkä meidän pitäisi erota."
Silloin James itkee enemmän kuin koskaan. Teddy ei suostu näkemään sitä. Teddy ei näe mitään, ei sitäkään, miten paljon James häntä rakastaa. James itkee, Teddy seisoo ja pelkää eikä tiedä mitä ajatella, ja he syleilevät toisiaan mutta heidän ajatuksensa pysyvät etäällä toisistaan. Jokainen sana ja kaikki heidän tekonsa saattavat horjuttaa heidän päätöstään.
Nyt James on yksin, ja Teddy muistona hänen ihollaan. Meidät on luotu olemaan ymmärtämättä toisiamme, James muistaa ja sytyttää savukkeen. Toisinaan hän ei muista mitä pitäisi ajatella, ja silloin hän yrittää kuunnella itseään.
Ei hän osaa enää tehdä niin.
He ovat kasvaneet eri suuntiin, mutta kumpikaan ei löydä omaa tietään. Pelko, joka kasvaa sanattomaksi muuriksi heidän välilleen, erottaa heidät kuin todistaakseen, ettei tosirakkautta olekaan. Yrittäessään olla epäitsekkäitä he riistävät toisiltaan mahdollisuuden onneen.
"Sinä tarvitset jonkun, joka rakastaa sinua enemmän", Teddy sanoo Jamesille. Vaikka James nyökkää, hän ajattelee samalla, ettei voi koskaan löytää ketään, jota itse rakastaisi enemmän kuin Teddyä.
Yksin James istuu keskellä heidän olohuoneensa lattiaa, polttaa kuudetta savuketta putkeen ja yrittää muistaa, miltä siellä tuntui, kun Teddy oli siellä hänen kanssaan. Hän tuntee tyhjän kohdan, jonka mies on jättänyt jälkeensä, mutta ei muista, miltä se tuntui aiemmin, kun kaikki oli juuri niin kuin pitikin. Vaikka kaikki olikin aina vähän väärin, kaikki oli kuitenkin juuri niin kuin pitikin.
"Hyvää yötä kulta", James mutisee itsekseen. Haluan olla aina sinun, hän ei sano, vaikka onkin yksin, eikä ole ketään, kenelle hän vielä voisi myöntää heikkoutensa. Hän sytyttää viimeisen savukkeen, pitää hetken kädessään sytytintä, jonka Teddy on antanut hänelle, ja työntää sen sitten taskuunsa. Hän on liian väsynyt.
Jos hänen täytyisi nyt valita laulu, hän ei tietäisi, mitä sanoa. Jos hänen täytyisi valita muisto, hän valitsisi heidän ensimmäisen yönsä ja katuisi sitten valintaansa, sillä se ei ole se, mitä hän haluaa muistaa. Ei auta että haluan poistaa sinut, hän ajattelee muttei osaa pukea sitä sanoiksi, se ei auta, ja jos toinen meistä kuolee, ei toinenkaan voi enää elää. Eikä hän enää muista miksi on ajatellut jotakin sellaista.
Sinä et taida tulla enää takaisin.
