HeadlightQueen: Kerta se on ensimmäinenkin. Ja Belle pukeutuu pojaksi käytännön syistä, kuten tässä luvussa huomataan
Kiitos kommentistasi
Luku 2: Kuinka vihastuttaa yksi kappale pöyhkeilijöitä prinssejäBelle ei ollut ikinä aikaisemmin käynyt linnassa. Ensimmäisellä kerrallaan hän halusi nähdä niin paljon kuin mahdollista. Vanha äkäisen näköinen palvelijatar johdatti hänet, Gastonin ja Le Foun palvelijoiden tilojen läpi korkealle kellokoneiston luo.
Linnan suuri kello oli vastaanottosalin takana, korkealla kuninkaan ja kuningattaren ylläpuolella. Belle epäili, että tarkoituksena oli näyttää vieraalle, kuinka paljon aikaa hänellä oli. Gaston taas väitti, että sillä tavoiteltiin mahtipontisuutta, mielikuvaa, että kuninkaalliset hallitsivat jopa aikaa.
Molemmat saattoivat olla yhtä oikeita tai vääriä. He eivät koskaan saisi tietää.
”Katso tuota taulua. Minä osaisin maalata paremman” Gaston kuiskasi kovaan ääneen katsellessaan täysin tummaa kuvaa. Ensisilmäyksellä siitä ei erottanut mitään, mutta nopeasti silmä havaitsi tiettyjä kuvioita. Tummuuteen piirtyi huppupäinen hahmo hautuumaalla aivan kuin taiteilija olisi maalannut sitä juuri sillä hetkellä.
Belle jätti sanomatta mielipiteensä Gastonin maalaustaidoista – tai pikemminkin niiden puutteesta. Mies oli musikaalinen, mutta hän tuskin osasi pitää sivellintä oikein päin kädessä. Sen sijaan Le Fou oli kohtalaisen taitava maalaamaan, ja lyhyen miehen avulla Belle oli suunnitellut suurimman osan omista töistään.
”No, tuota sen sijaan minä arvostan”, suuri mies möläytti kovaan ääneen. Palvelija mulkaisin häntä ja mutisi jotain epämääräistä barbaareista, jotka luulivat olevansa nokkelia. Bellen varoittava katse jäi täysin huomiotta.
”Tavallaan ymmärrän häntä”, Le Fou kuistasi niin hiljaa, ettei palvelija kuullut. Tällä kertaa Gastonin taidekritiikin kohteeksi oli joutunut alastonkuva vaaleasta naisesta, joka seisoi järven keskellä lumpeenkukkien keskellä.
”Olen yllättynyt, että linnassa on tuollaisia kuvia käytävillä”, Belle kuiskasi vastaukseksi. Hän oli odottanut seinäryijyjä, ei erikoisen taiteen galleriaa matkalla kellokoneiston luo. Taulut olivat toki parempi vaihtoehto, vaikka Gaston pyrkikin parhaansa mukaan voittamaan Bel Tanena aina yhdelle kaupunkilaiselle annettavan narrin arvonimen.
Kun he lopulta pääsivät suurille puuoville ja palvelija työnsi ne helponnäköisesti auki. Oven takaa paljastui valtava huone vailla mitään koristeita. Sen sijaan siellä oli yhtä sun toista rojua. Lankkuja, laatikoita, vanhoja tuoleja, muutamia maalauksia, joita Gaston epäilemättä arvostelisi myöhemmin, ja paksua harmaata kangasta.
”Missä se kello muka on?” Le Fou kysyi ihmeissään, kun he kävelivät sisään. Palvelijatar vilkaisi ylös.
Kattoparrujen tilalla oli joukko metallisia rattaita ja ketjuja, osa ruosteen täplittämiä, osa pölyyn kadonneita. Kolmikko tuijotti hetken koneistohirviötä kykenemättä sanomaan mitään.
”Jätän teidät nyt tänne. Jos tarvitsette jotain…” äänensävy kertoi, että oli turha tarvita mitään. Kukaan ei tulisi heidän lähelleen sinä aikana, jonka he viettäisivät tyhjässä huoneessa.
”Onko meillä köyttä ja luutaa?” Belle kysyi lopulta heikosti. Aivan ensimmäiseksi heidän täytyisi pölyttää koko kirottu laite, ja pölyn määrästä päätellen kukaan ei ollut koskaan edes näyttänyt pölyhuiskua koneistolle. Jos se nyt ylipäätään oli tuolla pölyn seassa…
Alkoi tarvittavien työkalujen kerääminen. Köysi, huoneen nurkasta löytyneet siivousvälineet ja sangot ja korit otettiin käyttöön. Kumppanukset kietoivat huivit tiukasti kasvojensa ympärille ja valmistautuivat urakkaan.
Oli selvää, että Belle kiipeäisi ylös koneiston keskelle Le Foun kanssa. Gaston oli liian suuri kyetäkseen liikkumaan pölyviidakon keskellä. He pysäyttäisivät ensitöikseen metallinpaloilla koneiston liikkeen ja rakentaisivat köyden ja yhden korin avulla itselleen yksinkertaisen hissin, jotta heidän ei tarvitsisi ravata ylös ja alas jatkuvasti.
Gastonille tämä osa oli helppo, hänen täytyi hilata heidän tarvitsemansa välineet ylös ja olla valmiina. Tietenkin miehen pitäisi myös nostaa heidät ylös. Onneksi koneisto oli kohtalaisen matalalla, vain parin metrin korkeudessa.
**
”Miltä se näyttää?” ystävykset hätkähtivät kuullessaan matalan ja arvovaltaisen äänen. He katsoivat kuninkaaseen. Ilmeisesti mies oli tullut katsomaan, kuinka he edistyivät.
Belle, kasvot pölystä harmaan huivin suojissa kääntyi katsomaan miestä. Se kunnioitus, joka olisi aiemmin saanut hänet kumartamaan, oli kadonnut tuntien siivousurakan aikana.
”Kellolta, teidän majesteettinne”, hän vastasi täysin tasaisella äänellä ja nojautui luudanvartta vasten. Gaston ja Le Fou purskahtivat nauruun, samoin kuningatar, joka oli seurannut aviomiestään huoneeseen. Belle luokitteli heti kuningatar Leahin mukavaksi ja kuninkaan tylsäksi.
”Tarkoitan, voiko sen korjata?” Kuningas kuulosti ärtyneeltä, mikä sopi hyvin Bellelle. Hänkin oli ärtynyt mieheen.
”Teidän majesteettinne, kaiken, mikä on metallista tehty, voi korjata”, Belle vastasi tuskastuneella, mitä-pirua-sinä-kyselet- äänensävyllä. He tuijottivat hetken toisiaan haastavasti ja kuningas käänsi katseensa. Hän marssi närkästyneenä ulos huoneesta.
”Oletko täysin hullu? Haastoit riitaa kuninkaan kanssa!” Gaston kauhisteli. Kuningatar Leah oli siihen asti ollut vaiti. Hän oli kuullut tästä kolmikosta. Erityisesti Bellen maine kiiri edelle. Kuningatar oli osannut odottaa jotain tällaista. Okei, ei ehkä aivan tällaista. Leah ei ollut osannut odottaa, että Belle haastaisi riitaa Stephenin kanssa.
Belle ei ollut osannut odottaa, että kuningas olisi ärsyttävä tyyppi, joka kyseli tyhmiä. Hän ei ollut turhaan kylän paras kelloseppä. Ensimmäisen kellonsa hän oli korjannut viisivuotiaana ja kolme vuotta myöhemmin hän osasi valmistaa täysin nollasta taskukellon. Keksijän tyttärenä mekaniikalla toimivat – usein vaaralliset – koneet olivat olleet hänen lelujaan.
”Sanokaahan, Majesteetti, kuinka tyttärenne voi?” Belle kysyi kohteliaasti ja jätti Gastonin huomiotta. He voisivat riidellä kahden kesken – Le Fouta ei laskettu. Olisipahan jotain tekemistä niinä tylsinä tunteina, jotka kuluisivat ruosteen poishiomiseen.
”Prinsessa voi hyvin. Tunnetteko hänet?” Kuningatar oli hämmästynyt tästä vihjauksesta, vaikka kelloseppä olikin vartin sisään ehtinyt yllättää hänet kahdesti, ensimmäinen yllätys oli ollut hänen nuori ikänsä. Belle tuskin oli Auroraa vanhempi.
”Olemme tavanneet, Majesteetti. Sanoisitteko nöyrimmät terveiseni hänelle?” Kuningatar lupasi tehdä sen ja pyysi anteeksi poistumistaan. Hän lupasi vielä lähettää palvelijan tuomaan kolmikolle jotain syötävää.
**
Belle huomasi pitävänsä linnan kellosta suuressa määrin, vaikka korjaaminen edistyikin hitaasti. He joutuivat kiipeilemään suurten rattaiden keskellä ja yksikin lipsahdus saattoi johtaa jopa kuolemaan. Pelko sai heidät erittäin varovaisiksi alkuun, mutta pian kuoleman läheisyys unohtui, ja kolmikko palasi tavanomaiseen pilailuunsa.
”Tarvitsen virallisia tikkaita”, Belle sanoi hajamielisesti valitessaan erikokoisia jakoavaimia, sarjaa metallivietereitä ja metalliketjua. Hän sulloi pienet osat taskuihinsa ja tipautti jakoavaimet pajukoriin. Gaston oli valmiina odottamassa, joskin mulkaisi häntä happamasti. Ilme vaihtui virneeseen, kun hän nosti Bellen takaisin ylös.
”Tarvitseeko virallinen apina vielä jotain muuta?”
”Ei kiitos, Gaston”, Belle vastasi pitäen tiukasti kiinni suuresta hammaspyörästä. Sanoista oli vaikea saada selvää, sillä Le Fou viilasi ruostetta pois ylempänä ja ääni kaikui koneiston keskellä. Heidän onnekseen kellokoneisto oli pienempi kuin he olivat olettaneet.
Belle saattoi rakentaa alkeellisia polkuja lautojen avulla, jotta pääsi tarkastamaan jokaisen osan monimutkaisesta koneistosta. Samalla hän kirjasi ylös, mitä he tarvitsivat. Suurin osa pienistä hammasrattaista tuli vaihtaa, samoin muutamia suurempia yksilöitä. Gastonin täytyisi auttaa siinä.
”Sanohan, hurmuri, kuinka tunnet prinsessan?” Gaston kysyi alhaalta ja katseli huolestuneena, kuinka Belle roikkui laudalta pää alaspäin vain jalkojensa varassa ja yritti saada kiinniruostuneen pultin liikahtamaan.
”Tapasin hänet kerran metsässä lapsena. En tiennyt silloin, että hän on prinsessa, mutta näin hänet myöhemmin kuninkaan seurassa. Lisäksi olen katsellut varjoista aikaisemmin, kun prinsessa puhuu isän kanssa.”
”Varjoista? Mikset ole puhunut hänelle? Ei kai… Olet peloissasi! Hah, tiesin, ettet ole niin rohkea kuin väität olevasi”, Gaston nauroi katketakseen, varsinkin huomatessaan punan kohoavan ystävättärensä kasvoille.
”On se kiva, että teillä on hauskaa, mutta kuningas palkkasi teidät tekemään töitä”, töykeä ääni keskeytti heidät ovelta, ja vaalea mies haarniskassa käveli lähemmäs.
”Mitä lohikäärme sanoi kohdatessaan prinssin?” Le Fou kysyi vaimeasti kellokoneiston keskeltä. Häntä ei voinut nähdä alhaalta, ja äänikin vääristyi niin, että sanoista tuskin sai selvää. Le Fou sen sijaan näki ja kuuli kaiken ylös. ”Pahus, taas purkkiruokaa.”
Pahaksi onnekseen Belle kyllä kuuli ystävänsä happamat murinat ja purskahti nauruun. Hänen otteensa lipesi ja maa syöksyi uhkaavalla vauhdilla lähemmäs.
”Gaston”, hän ehti kiljaista ja voimakkaat käsivarret sieppasivat hänet ilmasta sellaisella taidolla, ettei kyseessä voinut olla ensimmäinen kerta, eikä ollutkaan. He eivät käyttäneet koskaan köysiä, sillä liian monet lahjakkaat sepät olivat kuristuneet niihin. Vaikka köysi pysäytti putouksen, riski katkaista niskansa tai jokin muu ruumiinosa oli erittäin suuri. Lisäksi köydet sotkeutuivat koneistoon ja pahimmassa tapauksessa hajottivat jotain.
”Jaa, apina putosi siis puusta. Te rahvaat olette niin sivistymättömiä”, prinssi jatkoi.
”Kuka tuo pöyhkeilijä on?” Belle kuiskasi erittäin kuuluvasti Gastonin laskiessa hänet maahan.
”Ei tietoa”, Gaston kuiskasi takaisin. ”Tuskin kukaan tärkeä. Tai siis, kyllä me tiedettäisiin, jos toi olisi jollain tavalla merkittävä hemmo.”
”Ihminen vailla sivistystä on vain apina, joka putoaa puusta kohtalaisen usein”, prinssi mutisi kuuluvasti ja mulkoili Belleä ja Gastonia murhaavasti.
**
Päivien kuluessa prinssi Philip vieraili muutaman kerran kellohuoneessa, jotta saattoi solvata kolmikkoa. Ilmassa oli niin paljon jännitettä, että sitä saattoi lähes leikata veitsellä. Erityisesti Le Fou inhosi vaaleaa miestä. Riikinkukko, lyhyt poika oli todennut happamasti erään solvaustuokion jälkeen.
Gaston oli heistä ainoa, joka saattoi keskustella Philipin kanssa sivistyneesti. He olivat löytäneet yhteisen sävelen, lihaskunnon. Koska Belle ja Le Fou harvoin jaksoivat puhua tunteja metsästämisestä, voimailuharjoituksista tai painista.
Koska Gastonilla oli paljon vapaata toisten keikkuessa kellokoneiston keskellä, hän jutteli prinssille. He olivat sydänystäviä niin kauan kun puheenaiheena oli urheilu. Muulloin prinssi oli tärkeilijä, ja Gaston aivoton lihasmössö.
Kolmikko kuuli jälleen oven narahtavan, eikä kenenkään tarvinnut sanoa kuka oli juuri saapastellut huoneeseen. Kuningas ja kuningatar eivät olleet käyneet toista kertaa ja palvelijat välttelivät paikkaa.
Belle valmistautui henkisesti kuuntelemaan joko solvauksia tai pitkää keskustelua jostain typerästä. Tähän mennessä Gaston ja Philip eivät vielä olleet keskustelleet tanssimisesta tai ratsastamisesta. Kaikesta muusta he sitten olivatkin ehtineet jutella.
Le Fou irvisti yhden hammaspyörän takaa. Hän oli arvannut tytön ajatukset. Onneksi kellossa oli jäljellä hyvin vähän korjattavaa, vain muutamien jousten vaihtoa ja rattaiden öljyäminen.
”En tiennytkään, että täällä oli kellokoneisto…” toinen, nuoren naisen ääni sanoi alhaalta. Belle huomasi, kuinka Le Foun kulmat kohosivat tämän tunnistaessa äänen.
”Aurora? Mitä hän täällä tekee?” poika muotoili sanat äänettömästi huulillaan.
”Asuu tietenkin”, Belle vastasi ja viittoi Le Foun vierelleen kapealle lankulle, joka kulki hammaspyörien alla. Sieltä näki huoneeseen.
”Eli hän on prinsessa?”
”Niin” Belle katseli, kuinka Gastonin leuka loksahti ammolleen. Hyvä ettei se osunut lattiaan.
”Aurora?!” mustahiuksinen mies sai vihdoin koottua itsensä. Ainakin osittain.
”Hei Gaston”, prinsessa tervehti hymyillen.
”Tunnetko tuon kaapin?” Prinssi vaati saada tietää, sekunnin ajaksi mustasukkaisuuden varjo välähti hänen kasvoillaan.
”Tunnen”, Aurora vastasi prinssille ja katsahti lankulla kyyristelevään parivaljakkoon. ”Hei Belle, hei Le Fou.”
Le Fou vastasi kohteliaasti, mutta Belle sai paremman idean. Hän pudottautui maahan ja käveli prinsessan eteen. Kuten viimekerralla, hän otti prinsessan oikean käden omaansa ja painoi iholle kevyen suudelman kumartaen samalla hienoisesti. Tällä kertaa Aurora ei jäänyt lamaantuneena paikoilleen, vaan niiasi punan kohotessa hänen kasvoilleen.
”Mitä?! Kuinka kehtaat kohdella vaimoani noin?”Philip ärähti raivoissaan.
”Toivottavasti olette voineet hyvin, prinsessa”, kelloseppä sanoi pehmeästi jättäen prinssin täysin huomiotta. Hän katsoi Auroraa silmiin ja hymyili kohteliaasti.
”Kiitos, oikein hyvin. Entä te?” prinsessa vastasi yhtä muodollisesti, hänkään ei kiinnittänyt mieheen mitään huomiota.
”Sellainen tytär kuin isä. Hulluja molemmat”, Philip mutisi loukkaantuneena siitä, ettei häntä huomioitu, että hänen vaimonsa keskusteli sepän kanssa.
”Saatat olla prinssi, mutta joudut silti vastaamaan tuosta”, Belle tokaisi ohimennen kääntymättä katsomaan miestä. Hän ei myöskään kiinnittänyt huomiota ystäviensä kauhistuneisiin ilmeisiin.
”Ja mitähän sinä saatat tehdä, neiti?”
Belle huokaisi, otti toisen hansikkaansa ja läimäytti miestä puolihuolimattomasti kasvoille sillä. Kuului äänekäs läimäyksen ääni, kun iho ja tukeva nahka kohtasivat. ”Prinssi Philip, olette loukannut kunniaani ja vaadin tilaisuutta palauttaa sen”
”Mitä? Odota nyt!”
”Huomenna aamulla keskusaukiolla. Vai alkaako pelottaa, poju?”
**
”Valitkaa aseenne”, kaljuuntunut vanha mies kähisi niin lujaa kuin jaksoi. Väkijoukko hiljeni saman tien ja kaikkien katseen osuivat kaksintaistelijoihin.
”Miekka”, prinssi Philip sanoi juhlallisesti ja veti suureleisesti kiiltävän metallin huotrasta. Hän terä teki hänen käsissään monimutkaisia kiehkuroita ja väkijoukko huokaisi hämmästyksestä yhtään ääneen.
”Jakoavain”, Belle puolestaan tokaisi ärtyneesti. Hän oli kyllästynyt esiintymiseen ja halusi päästä aloittamaan ennen kuin hänen aivonsa tajuaisivat, että vastassa oli oikeaa terästä. Taitava miekkailija, jolla oli aseenaan miekka, jonka hän oli saanut todennäköisesti lahjaksi.
Parasta parhaalle, kuten sanonta kuului. Philipin miekka tuskin katkeaisi yhdestä iskusta.
***
Jatkuu…
