Ajan pyörä, Tragedia aikakausien halki, K-11

[Dria]

Fandom: Ajan Pyörä
Ikäraja: K-11
Genre: Angst, Deathfic, Tragedy
Pari: Moiraine/Valittu
Yhteenveto: ”Olen Sininen.”
Disclaimer: RJ on kuollut, minä olen elossa. Eli on siis mahdotonta, että omistan WoTin jne…

Varoitukset: Sodasta ja kuolemastahan tässä puhutaan…
Haasteet: FF 50 (Loppu), Yhtyeen tuotanto (Madonna -  Live to Tell), Random 10

A/N:  Minulla sattuu olemaan joku pakkomielle kirjoittaa Moiraine pahaksi, tappaa hänet tai tehdä molemmat… Tuntemattoman itse miellän Semirhageksi, tosin mitään selviä viittauksia kertojan henkilöllisyyteen ei ole. Se voisi olla myös Demandred, jopa Asmodean tai Graendal. 

Tiedän, että kertojanäkökulma hyppii aina silloin tällöin, haluan vain kokeilla toimisiko se tekstissä… Olisi kiva kuulla mielipiteitä 


Tragedia aikakausien halki


Valtava harmaa kivi hallitsi kammottavan aavemaisena tasannetta, jonka toisella puolella kohosi vuosikymmeniä sitten tuhoutuneen Malkierin seitsemän tornia. Turmion maan kuollut kasvusto näkyi kaikkialla kiven ympärillä, ja sen juurelle tuodut kukat näyttivät epäaidoilta sodan polttaman maiseman rinnalla.

Kammottavasta sijainnistaan huolimatta suurella kivellä, sodassa menehtyneiden muistomerkillä, oli paljon kävijöitä. Tar Valonissa oli vastaavanlainen kivipaasi valkoisena, ja siihen oli kaiverrettu jokaisen Tarmon Gaidonissa kuolleen Aes Sedain nimi ja Ajah.

Seison kiven edessä, vaikka olisin halunnut olla Tar Valonissa. Siellä on liian vaarallista. Valkeuden lapset ovat solmineet rauhan Amyrlinin kanssa ja etsivät nyt kaikella tarmollaan jäljelle jääneitä pimeänkulkijoita.

Turmion maan muistomerkkiin oli kaiverrettu vain muutamia nimiä, ne kaikkein tärkeimmät. Ensimmäisenä oli tietenkin jälleensyntynyt Suvunsurma, al’Thor, joka oli kuollut ennustusten mukaisesti. Perrin Kultasilmän nimi oli myös listassa, vaikka mies oli kuollut jo ennen sotaa.

 **”Kultasilmä kuolee? Oletko varma siitä, että se on totta, Mesaana?” kysyin pimeyteen verhotulta naiselta edessäni.
   ”Se lukee ennustuksessa selvästi”, hän vastasi pakotetun kohteliaasti. ”Oletko valmis? Kun hyökkäämme, he saavat tietää, ettet kuollutkaan.”
   ”Se riski on otettava. Onko Moridin antanut mitään uusia käskyjä?”
   ”Ei mitään,” Mesaana vastasi ja avasi hopeisen portin itselleen. ”Pian…”
Ja hän oli poissa. **

Etsin kymmenettä kertaa hänen nimeään listasta, sen löytäminen on aina yhtä vaikeaa, vaikka muistan tarkan kohdan jopa unissani. Kolmas rivi, kahdeksastoista ylhäältä luettuna.

 Moiraine Damodred, Sinisen Ajahin Aes Sedai.

En voi olla miettimättä olisiko kaikki toisin, jos hän olisi taistellut puolellamme. Jos hän olisi ollut tunnetumpi Pimeänkulkijoiden keskuudessa… Jos hän olisi saanut uudelleen henkiin herätetyn karmeruhtinaan arvon… Tiesimme molemmat, kuinka vaarallista on työskennellä vakoojana Uudestisyntyneen Lohikäärmeen joukkojen keskustassa. Eikö jo Cairhien ollut todiste siitä? Hänen olisi pitänyt paeta, kun Matrim Cauthon vapautti hänet Ghenjein tornista.

**”’Pyörä kutoo, kuten pyörä mielii, ja me olemme vain lankoja sen kuviossa.’ Tiedät, että en voi lähteä nyt. Sotatorvet kutsuvat jo miehet ja naiset sotaan. On tärkeää, että saamme tietää Randin suunnitelmista”, Moiraine kuiskasi minulle hyvätasoisen majatalon tanssilattialla. Olin naamioinut itseni Mahdin avulla ja kääntänyt sidokset nurin, silti hän tunnisti minut muiden joukosta sekunnissa.
   ”Moiraine, se on vaarallista”, yritin suostutella häntä turhaan. Hän oli tehnyt päätöksensä. Päättäväisyys oli yksi niistä ominaisuuksista, joita hänessä ihailin ja kunnioitin. Hän ei ollut sitä typeryyteen asti itsepäistä sorttia, hän yksinkertaisesti seisoi päätöstensä takana loppuun asti.
   ”Tiedät, että minun on tehtävä tämä”, hän kuiskasi korvaani musiikin loppusointujen kadotessa huoneesta. En voinut tehdä mitään, seisoin siinä ja toivoin, että me selviäisimme sodasta, jotta voisimme kertoa tarinamme jälkipolville.**

Meidän, minun, salaisuuteni. Kukaan muu ei tiennyt Moirainesta, ja ne jotka olivat tienneet, lepäsivät nyt äiti maan sylissä. Valheiden verkko on vihdoin purkautunut ja saan hengähtää. Ei ketään, jolle valehdella. Voin vain jatkaa eteenpäin, näin pitkälle kuljettuani luovuttaminen ei ole vaihtoehto. Olen yksi viimeisistä Valituista, minun on seurattava katkeraan loppuun asti.


**”Jos en selviä, lupaatko kertoa tarinani seuraavalle sukupolvelle? Lupaatko jatkaa eteenpäin?” Moiraine kysyi kalpeana, kun seisoimme yhdessä Tar Valonin ulkopuolella.
  ”Jos lupaat saman”, vastasin tyynesti ja painoin kevyen suudelman hänen huulilleen. Kevyt jäähyväissuudelma, ei mitään muuta. Hänen pitäisi jo palata Thomin luo. ”Ja Moiraine?”
Hän kääntyi katsomaan minua.
 ”He ovat saaneet suuren osan Mustista kiinni. Mesaana ei osannut kertoa miten, joten ole varovainen.”
 ”Olen Sininen.”**

Siniset etsivät syitä ja toimivat saavuttaakseen päämääränsä. Sininen oli värinä syvä kuin keväinen taivas, vaihteleva kuin meri. Hänellä oli yksi päämäärä, johon hän pyrki jatkuvasti, sinnikkäästi. En tiedä, onko hän nyt vapaa.

Oikeastaan sillä ei ole väliä. Minä lupasin hänelle, että kertoisin tarinan eteenpäin. En tiedä, mitä hyötyä siitä on, kuolleet eivät palaa. Kuolema on ainoa asia, jota ei voi edes Mahdilla parantaa, se on lopullista.

Liiallinen tunteellisuus ei ole tarpeellista. Olen elänyt tarpeeksi kauan, jotta tiesin olla syyttämättä itseäni, kun en itkenyt hänen vuokseen. En halunnut kuolla, olin päättänyt jatkaa elämääni. Se mitä tunnen, ei ole sen arvottomampaa kuin muiden suru.

Koska tiedän, että meidän tarinamme jatkuu seuraavalla kerralla, seuraavana aikakautena. Siihen asti, mashiara, seuraan polkuani eteenpäin.

**

Fin