Syyllisyydestä | K11, raapaleita (shufflehaaste), James/Albus

[thyone]

Otsikko: Syyllisyydestä
Kirjoittaja: thyone
Genre: angst, romance
Ikäraja: K11
Paritus: James Potter II/Albus Potter
Varoitukset: insesti
Disclaimer: Jos se on sinun, se on sinun ja minulla vain lainassa.
A/N: Shuffle II -haasteeseen kirjoitettu, tää on kiinnostava pari ja halusin kokeilla. En tiedä kirjoitanko  näistä enää, oli aika omituista. En ainakaan mitään fluffya. Jos joku pari on angst jo syntyessään, niin nämä. Joo ja tosiaan, ei betaa. Jokainen "raapale" (koska eihän näistä mikään taida olla 100 sanaa...) on siis kirjoitettu yhden biisin aikana ja jälkikäteen on korjattu käytännössä kirjoitusvirheet. Enjoy and comment

Syyllisyydestä

1. Evanescence - Taking Over Me

Al ei pitänyt siitä. Oikeastaan hän inhosi sitä. Hän ei tiennyt, miksi antoi sen tapahtua, mutta niin vain tapahtui. Ehkä se ei ollut hänen käsissään.

Hän ei muistanut mistä se oli alkanut. Hän muisti vain Jamesin, veljensä, hänen oman veljensä joka teki kaikesta niin väärää ettei hän halunnut edes ajatella sitä, ei kai ollut silloin edes ymmärtänyt, se oli liian vaikeaa ajatella. Ja kuitenkin hän ajatteli sitä. Koko ajan.

Hammastaan purren Al muisti ensimmäisen kerran, kun James oli suudellut häntä. Hän oli ollut viisitoista, ja James oli ollut surullinen, hän ei enää muistanut miksi, vaikkei siitä edes ollut niin kauaa. Hän oli päättänyt unohtaa. Al muisti ensimmäisen kerran kun oli tuntenut veljensä sisällään, ja se oli ollut kamalaa ja ihanaa eikä hän koskaan unohtaisi sitä tunnetta, sitä vääryyden tunnetta joka tykytti hänen takaraivossaan ja sitä kaipausta, päättymätöntä ja ikuista kaipausta joka sai silloin alkunsa.

Hän ei saanut Jamesia mielestään. Hän vihasi sitä. Mutta poika oli kaikkialla hänessä. Eikä hän saanut sitä loppumaan.

2. Elbow - Fugitive Motel

James kuunteli ulkona haukkuvaa koiraa ja tuijotti kärpästä, joka kierteli suristen pölyistä lamppua hänen katossaan. Kukaan ei tiennyt missä hän oli, hän muisti, ja yritti ajatella jotain muuta. Hän ei ollut tullut tänne muistelemaan sitä, minkä oli jättänyt taakseen. Seinät olivat nuhruiset ja hän oli yksin, hän ei ollut löytänyt vielä yhtäkään ystävällistä sielua täältä, mikä olisi hänelle aina toisella puolen maailmaa. Kukaan ei tiennyt, missä hän oli, hän muisti. Albus ei tiennyt, missä hän oli.

Kun hän muisti Albuksen, hän muisti vanhempansa. Hän yritti lohduttautua ja suojella itseään koti-ikävältä miettien, miltä hän oli heidät pelastanut, hänet ja Alin, kun oli juossut kauas veljestään, kauas isästään, jonka ilmettä hän ei edes halunnut kuvitella, jos tämä olisi saanut tietää. Hän ajatteli veljeään, mietti, ymmärtäisikö tämä ikinä, miksi hän oli lähtenyt. Ehkä Al ei koskaan osannut elää oikeassa elämässä, ei koskaan ollut ymmärtänyt, mitä he tekivät.

Siinä huoneessa oli yksinäisyyden haamu. James yritti olla näkemättä sitä. Hän painoi suudelman kädelleen ja kuvitteli, että se oli Al. Hän kuvitteli, että Al huomasi sen. Hän oli poissa, muttei koskaan jättäisi veljeään yksin. Ei ajatuksissaan. Ei mielessään koskaan.

Hän kääntyi tuijottamaa seinää. Tapetti oli nuhruinen ja vanha. Siihen oli tapettu monta hyttystä.

3. Placebo - Breathe Underwater

Albus tuijotti veden pintaa ja mietti, mitä tapahtuisi, jos hän hyppäisi. Jos hän antaisi maailman kadota ympäriltään, hyppäisi ja päättäisi, ettei enää nousisi pintaan.
   
Hän näki maailman, mutta se ei mennyt oikein. Hän kuuli elämänsä äänet, mutta ne olivat epäpuhtaat ja vääränlaiset, hänellä oli rakkautta, muttei sekään ollut sellaista kuin sen olisi pitänyt olla.

Jos hän hyppäisi, jos hän antaisi olla. Sukeltaisi järven aaltoihin ja vetäisi henkeä, kokeilisi, mitä tapahtuisi, jos hän yrittäisi hengittää veden alla. Silloin hänen ei enää koskaan tarvitsisi miettiä mitä hän oli tehnyt, mitä hänestä oli tullut. Hänen ei enää koskaan tarvitsisi ajatella Jamesia, miettiä, mitä muut heissä näkivät.

Jos hän hyppäisi järveen eikä nousisikaan pintaan hengittämään. Jos hän katselisi ympärilleen veden alla, hymyilisi viimeiselle ajatukselleen veljestään, jota rakasti, mutta aina sama katkera hymy huulillaan. Ja sitten, ratkaisuna, vetäisi rauhassa henkeä.

Tuijottaen siniseen veteen niitä kaloja joita siellä oli, hymyillen, hän ei uisikaan enää pintaan.

[Merrrí]

Eikö yhtään kommenttia...? Hitsi, ihmiset ovat omituisia kun eivät kommentoi.

Insesti ei ole oikein koskaan iskenyt minuun, mutta teit saman kuin Remus/Severus- parituksen kanssa. Tyytyväinen? Oikeastaan taisin lukea ensin Vääriä polkuja kirjoituksesi, mutta en uskaltanut kommentoida siihen mitään vielä. Mutta tulen kommentoimaan sitä jossakin vaiheessa. :) Ja offia jälleen liikaa. Ja kun sen sitten sain luettua, niin päätin lukea tämänkin, sillä ei tämä voi olla mitään muuta kuin hyvä. Ja sitähän tämä olikin.

Vasta viime aikoina tosiaan olen alkanut viihtymään enemmän tämän kolmannen sukupolven parissa, ja olen iloinen kun kirjoitat siitä, sillä osaat kirjoittaa niin hienosti kaiken, syvällisesti ja sillä tavalla, että se kaikki tunne heijastuu mieleen, tai ainakin minun mieleen se heijastuu.

Ensimmäisestä pätkästä sain kuvan siitä, että Albus on katkera siitä, mitä hänen ja Jamesin välillä tapahtui. Ja kuitenkin muistelee sitä, mutta millaisella tunteella! Vahvaa epätoivoa ja vihaa veljensä muistelua kohtaan.

Toinen pätkä... Vähän haasteellisempi. Ensimmäisen kappaleen luettuani, aloin miettimään sitä, mihin James on paennut. Ja pakeniko hän pelkästään sen takia, ettei tarvisi kohdata isänsä reaktiota ja veljeänsä, jonka kanssa oli harrastanut seksiä joskus aikoinaan. Loppu siitä pätkästä olikin rakkaus. ♥ Yksinäisyyden haamu oli sellainen, minkä pystyin kuvittelemaan hyvin paikalle Jamesin luokse (olipa hämärä lause). Ja viimeinen lause, hmm... Varsin mielentyhjentävä. Täydellinen lopetus vanhimman veljeksen mietteille.

Kolmas. *puistatuksia* Purr, aivan liian suloista angstia. Nuoremman Albuksen ajatuksia, joista paistaa elämänhalun laimentuminen. Ehkäpä sekin auttoi, että kuvailit noin hyvin kaikkea sitä, mitä hän tekisi jos hyppäisi veteen ja vetäisi henkeä veden pinnan alapuolella. Nyt tekee mieli vain purritella (*purrpurr*). Viimeinen lause pysäytti. Hymyillen. Jäisi sinne veden pinnan alapuolelle. Kalojen seuraksi. Pysäyttävää.

Olen aivan liian kateellinen sinulle, koska saat tällaista tekstiä aikaan. Ja nyt ymmärrän mitä tarkoitit sillä, kun sanoit Kaikki voi muuttua kirjoituksesi vastauksessa. Tämä on todellakin enemmän angst kuin mitä edellä mainitussa oleva angst. (Hämärä lause jälleen.)
Merrrí kiittää kumartaen samalla ja menee nurkkaan puremaan kynsiään kateellisuudesta.

[thyone]

Sä olet mun suosikki-ihminen juuri nyt <3 Kiitos ihana! Ihmiset ovat omituisia kun eivät kommentoi, mutta ainakin sitten kun niitä kommentteja tulee niin niistä nauttii twice as much.

Joo noi angst-angstity-angst -lauseet on helposti vähän hämäriä, tervetuloa kerhoon... Itse asiassa mä en ole koskaan innostunut insestistä ennen kuin luin tätä paritusta, enkä sillonkaan kyllä "innostunut insestistä" vaan tää paritus jotenkin... Jep. Me like. Kiva että oot eksynyt next generationin pariin, ite luulin pitkään etten vois ikinä lukea/kirjottaa next gen -fanfictionia kun se on niin typerää, mutta kuinka kävikään. Rakastan näitä tyyppejä <3

Kiitos ihanasta kommentista <3 Ihana heti aamusta lukea tällaisia, menee koko päivä vähän paremmissa merkeissä.

[Carolynne]

Minä sitten niin tykkään sinun James/Albuksistasi <3 Tämäkin oli ihana, ja minusta oli mukavaa, kuinka olit käyttänyt molempien poikien näkökulmia. Ja vielä onnistunut tekemään hahmoista toisistaan erilaisia: James oli selvästi se isoveli, joka tekee aloitteen, mutta samalla ottaa vastuun tapahtuneesta ja lähtee pois. Albus puolestaan oli minusta aika suloinen, jos itsetuhoisesta hahmosta niin voi sanoa, koska hän oli niin hukassa. Hahmo on minusta aika nysverö, mutta tässä pidin hänestä, niin kuin siinä edellisessäkin ficissäsi.

Olin yllättynyt kun huomasin luettuani, että tämä oli näin lyhyt. Olit kirjoittanut ficin niin hyvin, että maistelin jokaista lausetta ja tunnetta (hahmoihin oli tosi helppo eläytyä!) ja kuvittelin rivinvälejä. Ihan niin kuin olisi lukenut paljon pidempää rakkaustarinaa, sellaista elämänkokoista.

Ficissä oli muutenkin lataus kohdillaan. Sinun Jamesisi ja Albuksesi todella kuuluivat toisilleen, tuli sellainen tunne, että toista ei voisi olla edes olemassa ilman toista, mutta ei sellaisella hauskalla Fred/George -tyylillä vaan enemmänkin kipeällä, satuttavalla ja liian intensiivisellä tavalla. Sellaista angstisuutta ja tunteen määrää, joka minusta todella tekee sydämeen osuvan ficin ja parin. Äh, nyt kun olen lukenut sinulta näitä, minun on vaikea kirjoittaa omaa next gen -suosikkiani Teddy/Jamesia

Joskus lauseet olivat ficissä melko pitkiä, joskus taas oli monta lyhyttä lausetta peräkkäin. Niissä kohdissa lukeminen hieman herpaantui, mutta kauniit sanat ja lataus imaisivat nopeasti kyllä takaisin. Kirjoitustyylin vaihtuminen voi johtua noista kappaleista ja olla ehkä sinälläänkin haasteeseen liittyvä juttu. En ole ennen lukenut Shuffle-haasteen ficcejä paljonkaan, joten en tiedä.

Tykkäsin siitä, että tässä James teki asian kanssa selvän ratkaisun. Aika usein insestificeissä angstataan, mutta harva onnistuu kuitenkaan lähtemään. Ja minusta kuolleet hyttyset tapetissa sopi jotenkin niin hyvin Jamesin miljööksi toisella puolen maailmaa! Niin ja muutenkin, tuo käsisuudelma ja kaikki, sydän ihan pakahtuu. Tällaista on hyvä angsti! Niin ja loppu oli siitä oivallinen, että se jätti kaiken auki. Konditionaali toimi, lukija jäi miettimään, mitähän Albus todella teki, miten ratkaisi tilanteen.

Al muisti ensimmäisen kerran kun oli tuntenut veljensä sisällään, ja se oli ollut kamalaa ja ihanaa eikä hän koskaan unohtaisi sitä tunnetta, sitä vääryyden tunnetta joka tykytti hänen takaraivossaan ja sitä kaipausta, päättymätöntä ja ikuista kaipausta joka sai silloin alkunsa.

Lainaan tätä, koska tämä minusta tiivistää tosi hienosti sen Albus/Jamesin, jonka olet saanut minun aivoihini muodostumaan. Yhtä aikaa väärää ja oikeaa, ahdistusta, mutta kuitenkin tietoa siitä, että ei koskaan pääse toisesta irti. Tosi hieno lause, tosi upea parituksen kirjoittaminen.

Hän näki maailman, mutta se ei mennyt oikein. Hän kuuli elämänsä äänet, mutta ne olivat epäpuhtaat ja vääränlaiset, hänellä oli rakkautta, muttei sekään ollut sellaista kuin sen olisi pitänyt olla.

Ja tämä oli niin kaunis kohta, että se salpasi hengen. Ficin helmi <3 Surullinen, koskettava, samaistuttava (vaikkakaan en samassa tilanteessa ole), upea.

Tykkäsin ihan valtavasti tästäkin ficistäsi, jos se ei tullut vielä selville Kiitos!

[thyone]

<3 joo ei mulla muuta

Siis täähän on periaatteessa raapalesarja, ja siks noi on noin erillisiä, mutta yritin kuitenkin nyt pitää tän aika yhtenäisenä tarinana koska sellaisena se kuitenkin luetaan. Kiva kun tykkäsit! Ja älä missään nimessä lopeta James/Teddyn kirjoittamista, se on yks mun suosikeista, eikä niistä kirjoteta tarpeeks.

[Eulalia]

Edelleenkään en parituksesta piittaa, mutta tykkäsin Virheistä ja ratkaisuista –ficistäsi, joten päätin sitten kurkistaa tätäkin. Shufflehaasteessa on se vika, että ficit helposti jäävät sekaviksi, mutta ihan hyvin mielestäni olet tämän toteuttanut.

Ensimmäinen on ehkä suosikkini, sen tunnelma kolahtaa luultavasti kaikista parhaiten. Albuksen herkkyys on tuotu hyvin esille ja pidän kuvailusta. Raastavat ja sekavat tunteet sopivat hyvin angstiin, kuinka Albus kärsii omista ajatuksistaan. Jotenkin hellyyttävää tuo, kuinka hän tuntuu olevan vähän pihalla tilanteesta, joka on niin Jamesin aloittama ja aikaansaama. Olisin ehkä insestiä inhoavana ihmisenä toivonut enemmän vastahakoisuutta Albuksen osalta, mutta hyvin toimivat myös nämä ajatusten ristiriitaisuudet siinä, kuinka hän tiedostaa jutun kamaluuden, mutta ei voi olla nauttimatta. Ällöttävää, mutta hyvin kirjoitettu.

Toiseen raapaleeseen en ehkä päässyt sisälle niin hyvin, kuin olisin toivonut. Jotenkin Jamesin hahmo tulee ihan hyvin esille, ja hänen eristäytymisensä muista on hyvin kuvattu, mutta kokonaiskuvassa olisin jäänyt kaipaamaan jotain vähän enemmän. Johtuu ehkä aikaulottuvuudesta haasteessa, mutta tämä jäi vähän pintaraapaisun tyyliseksi, kun aihe kuitenkin olisi kaivannut vielä syvällisempää pureutumista.

Kolmannesta jälleen pidin, ehkä sympatiat ovat jotenkin päässeet Albuksen puolelle tässä… Kuvailu viimeisessä on ehkä kaikkein herkintä, itsemurha-ajatukset ratkaisuna väärin menneen elämän ongelmaan ovat kauniisti käsiteltyjä. Tuntuu tosi surkealta Albuksen puolesta, ei olisi kivaa olla hänen päässään, kun nuo ristiriitaiset ja vääriksi tiedostetut ajatukset piinaavat mieltä armotta.

En nyt oikein viisaampaa kommenttia saa aikaiseksi, mutta ihan hieno kokonaisuus tämä oli

Eulalia