Kirjoittaja: TheWriter
Nimi: Side
Fandom: Eragon, Perillinen-sarja, tuplaraapale
Genre: Draama
Ikäraja: S
Hahmot: Eragon, lohikäärmeen poikanen (Saphira)
Disclaimer: En omista tarinan paikkoja enkä hahmoja, enkä saa tästä rahaa. ; (
A/N: Kuvailen hieman Eragonin ja Saphiran kehittyvää vahvaa ystävyyssidettä. : )
Eragon makasi hiljaa rehevän vihreällä ruohikolla ja imeskeli heinän kortta. Tähdet tuikkivat tummalla taivaankannella kuin miljoonat kirkkaat jalokivet sametilla. Hiljainen yötuuli toi metsän tuoksun pojan luo kiertäen tätä kaihoisasti, kutsuen sen synkkiin saloihin. Metsästysretki Selkärankavuoristossa houkutteli Eragonia pois maatilan arjesta, salaperäisiin sopukoihin, joissa muut ihmiset eivät juurikaan liikkuneet.
Ajatus karkasi pois pienen smaragdinsinisen olennon hypähtäessä raskaasti nuorukaisen rinnan päälle, ahdistaen hengitystä.
”Pikku peto”, Eragon nuhteli lohikäärmeen poikasta leikittelevästi ja rapsutti sitä suomuisen niskan takaa. Lohikäärme tuhisi onnellisena ja kierähti pojan vatsan päällä kiirehtien sitten hipaisemaan Eragonin poskea kielensä päällä.
”En voi jättää lohikäärmettäni yksin”, poika ajatteli. Pikkiriikkinen lohikäärme ei selviäsi ilman Eragonia, lähellä kohoava metsä oli täynnä kettuja ja muita saalistajia, jotka pystyisivät helposti raatelemaan avuttoman olennon. Kiintymys sinistä, viekoittelevan leikkisää poikasta kohtaan kasvoi joka hetki, ja ajatus siitä, että hän löytäisi lohikäärmeen raadon niityltä kirpaisi Eragonin sydäntä liikaa.
”Mitään ei tule ikinä tapahtumaan sinulle. Koskaan”, Eragon hymisi ja nousi lohikäärme sylissään kohti puuta, jonne oli rakentanut pikkuiselle mukavan ja turvaisan pesän.
Lempeä tuulenpuuska tuuditti lohikäärmettä uneen. Elävä muisto nauravasta pojasta, lempeistä suklaanruskeista silmistä oli hänelle rakkain, se oli hänelle kaikki kaikessa.
”Minäkään en anna minkään satuttaa sinua, koskaan”, se ajatteli ja nukahti onnelliseen uneen pojasta ja hänen pehmeästä äänestään.