alaotsikko: joulufic, drama, Hyvää Joulua Kaikille!
Name: Jälleennäkeminen jouluaattona
Author: minä
Beta: Merrrí
Genre: drama
Pairing: Harry/Ginny, Dudley/OC
Rating: S
Words: 1 979
Summary: Sehän oli pöllö. Hänen serkullaan oli ollut sellainen heillä kotona.
A/N: Tällainen idea tuli päähäni automatkalla ja sain idean tehdä tästä jouluficcin. Osallistuu Kerää kaikki hahmot- haasteeseen Dudley Dursleylla. Hyvää joulua kaikille!
Lumi tippui hiljalleen taivaalta, kuin viivytellen. Se olisi halunnut vielä leijailla, maassa se sulaisi tai joutuisi tallottavaksi. Alhaalta kuului pienen lapsen iloista huutoa kun lunta satoi ja taivas näytti melkeinpä valkoiselta. Pieni poika hyppelehti innoissaan lumihiutaleiden alla ja yritti ottaa niitä kielellään kiinni. Joskus lumihiutale meni pojan silmään ja kyyneleet kihosivat tämän silmiin. Silloin äiti tuli lohduttamaan ja ehdottamaan, että mentäisiin sisälle. Lumi oli kuitenkin lumonnut pojan eikä hän halunnut mennä pois lumoavasta ulkoilmasta.
Äiti tuhahti hellästi pojalleen ja meni sitten miehensä luo, joka kolasi lunta pois ajotieltä ettei auto juuttuisi kinoksiin. Ajotie oli melkein kolattu ja sen reunoilla oli isoja lumikasoja jotka oikein kutsuivat poikaa hyppäämään sinne. Poika oli kuitenkin niin keskittynyt lumihiutaleisiin ettei kiinnittänyt huomiota lumikinoksiin.
”William! Tule tänne näin!” äiti huusi Williamille. Poika juoksi äidin luo ja katsoi tätä odottavasti. ”Olisiko sinusta kiva saada pikkuveli- tai sisko?” nainen kysyi pojaltaan.
”Joo”, William vastasi. ”Ei talvitsisi leikkiä yksin.”
Nainen hymyili miehelleen ja Dudley hymyili takaisin. ”Sinä taidat nimittäin saada sellaisen”, Dudley sanoi ja vilkaisi taivaalle katsottuaan poikansa reaktiota. Hän näki ruskean liikkuvan pilkahduksen valkoisen seassa ja erotti selvästi ettei se ollut mikään tavallinen lintu. Hän katsoi taas poikaansa. William hymyili iloisen suloisesti ja lähti sitten kohti etupihalla olevaa lumi-ukko perhettä. ”Minä teen vauva-ukon!” William rallatti mennessään kolmen ukon luo. Yksi oli pieni ja kaksi muuta olivat isompia.
Dudley katsoi taas taivaalle ja huomasi ikkunan takana sen oudon linnun. Hänellä oli epäilyksensä. ”Matilda, minun pitää mennä hetkeksi sisälle. Jatka sinä”, Dudley antoi kolan vaimolleen ja lähti kohti taloa.
Hän riisui ulkovaatteensa eteisessä. Sitten hän meni keittiöön ja avasi ikkunan, jonka takana outo lintu kökötti. Se lehahti sisään ja toi mukanaan kylmää ilmaa. ”Pirun lintu!” Dudley kirosi mutta tunnisti sitten linnun. Sehän oli pöllö. Hänen serkullaan oli ollut sellainen heillä kotona. Miksi hän ei ollut heti tunnistanut tuota otusta? Pöllön jalkaan oli sidottu pergamentti, tai siltä se näytti. Dudley irrotti lapun pöllön koivesta ja taitteli märän paperin auki.
Hyvää päivää sinullekin serkku- hyvä,
Ehkä yllätyt kun saat postia pöllöltä. Et ole tainnut tottua siihen, en minäkään olisi. Kuitenkin vaimoni Ginnyn pakottamana minun piti kirjoittaa kirje sinulle, tiedän Dudley, et ilahdu tästä. Tiedoksesi, niin, minä olen löytänyt elämäni naisen. Tai oikeastaan minä tapasin Ginnyn jo kun olin 11- vuotias, mutta silloin en tietenkään tiennyt, että hänestä tulee vaimoni. Ja minulla on kolme lasta, yksi tyttö, Lily, joka on tällä hetkellä vasta yksi vuotias, neljä vuotias Albus sekä viisivuotias James. Asumme Lontoossa.
Minä en ole saanut sinusta tietoa yli kahteentoista vuoteen, joten olisi kiva tietää mitä sinulle kuuluu? Onko Petunia ja Vernon jossakin??
Muuten, minä pelastin maailman. Ettei sen puoleen. Siitä on kylläkin jo kolmetoista vuotta, mutta sinä et ole tietenkään huomannut mitään. Tai tietysti jästien olisi pitänyt huomata jotain, mutta silti. Voldemort ei enää uhkaa minua.
Toivoisin, että viitsisit vastata, koska ajattelin, että tulisimme (siis perheeni ja minä) teille vaikka jouluksi, jos et pane pahaksesi.
Muistatko vielä?
Serkkusi Harry Potter, joka toimi sinulle nyrkkeilysäkkinä.
Dudley suorastaan hämmästyi. Harry ei ollut ottanut yhteyttä sitten lähtönsä Likusteritieltä. Dudleykään ei ollut käynyt siellä. Mutta hämmästyttävintä oli, että Harry oli yhä elossa. Dudley oli huomannut, miten maailman meno rauhoittui silloin toukokuussa. Mutta ei hän ollut uskonut, että Harry voisi yhä olla elossa. Uutisissa oli kerrottu kauheasta myrkystä Skotlannin maaseudulla. Sekö oli ollut velhojen tekoja? Petunia, Vernon ja hän olivat asuneet Lontoossa hetken aikaa sen jälkeen. Dudley oli alkanut urheilla ja nyt hän olikin paljon laihempi. Sitten hän tapasi Matildan. He muuttivat yhteen ja menivät naimisiin. William syntyi kolme vuotta sitten. Dudley ei koskaan ollut kuvitellut, että hänen outo serkkunsa olisi yhä elossa.
Dudley kaivoi pöydänlaatikosta paperia ja kynän.
No, päivää sinullekin serkku!
Minä hiukan hämmästyin kuin sain kirjeen sinulta, Potter. En siksi, että se tuli pöllöllä vaan siksi, että olet yhä elossa. Luulin että kuolit taistellessasi sitä Valumortia vastaan, vai mikä se nyt olikaan. Ihme, että tuollainen arpinaama on löytänyt itselleen naisen ja saanut peräti lapsia. Se oli vitsi.
Minulla menee oikeastaan hyvin. Minulla on vaimo, Matilda nimeltään ja poika, William. William on nyt kolmevuotias.
Vernon on aika huonossa kunnossa, hän lähestyy viimeisiä päiviään. Hänellä todettiin joku sairaus pari vuotta sitten johon ei ole parannuskeinoa. Hän makaa sairaalassa ja on kiinni kaikenmoisissa letkuissa. Petunia asuu Walesissa, hän muutti sinne kun minä asun Etelä- Englannissa. Hän on ihan hyvissä voimissa lukuun ottamatta Vernonia.
Huomasin kyllä, että pelastit maailman. Jästiuutisetkin huomasivat sen. Skotlannissa oli silloin myrsky, se oli 1998 toukokuussa.
Tietysti te voitte tulla tänne jouluna, minulle se käy ja Matilda on varmaan utelias näkemään serkkuni. Te ette varmaan tule autolla, no, minulla ei onneksi ole sähkötakkaa, se on ihan oikea takka.
Serkkusi Dudley Dursley, joka hakkasi sinua
Dudley liitti vielä kirjeen toiselle puolelle heidän osoitteensa. Hän taitteli kirjeen ja katsoi sitten pöllöön.
Dudley katsoi ihmeissään pöllöä. Mitä hänen pitäisi tehdä? Kirje oli ollut pöllön jalassa, mutta ei hän uskaltanut edes koskea moiseen lintuun. Silti hän kurkotti kohti lintua. Lintu ojensi rauhallisena jalkansa ja Dudley sitoi kirjeen sen jalkaan tärisevin käsin. Lintu nousi ilmaan ja lensi pois. Dudley sulki ikkunan, josta puhalsi kylmää ilmaa. Meni takaisin eteiseen ja laittoi ulkovaatteet päälleen. Hän meni taas ulos.
William teki lumiukkoa ja hymyili, kun sai viimeinkin asetettua porkkananenän paikalleen. Dudley meni vaimonsa luo.
”Kuka lähetti sinulle kirjeen pöllöllä?” hän kysyi.
”Serkkuni”, Dudley vastasi, ”se joka on velho. Hän haluaisi tulla perheensä kanssa jouluna tänne ja minä suostuin. Käykö se?”
”Tietysti käy. On mukavaa tavata serkkusi. Onko hänellä lapsia?” Matilda kysyi hymyillen kun kolasi pihaa.
”Taitaa olla. Kolme muistaakseni. 1- vuotias tyttö, 4-ja 5- vuotiaat pojat”, Dudley sanoi. ”Minä voin jatkaa tästä”, hän lisäsi ja suukotti vaimoaan lempeästi ja otti samalla kolan. Matilda meni Williamin luo ja laittoi lumiukolle tonttulakin.
Päivät kuluivat. Pian koittikin aatonaatto. William oli innoissaan tulevista pikkuserkuista ja siivosi suurella innolla huonettaan. Matilda teki ruokaa ja Dudley etsi joulukuusen koristeita. Hän löysikin ne ja hän ja William alkoivat koristella kuusta. Williamin suklaakalenteri nojasi hänen huoneessaan rekka-autoon. Suklaakalenterista oli jäljellä neljä luukkua, vaikka oikeasti jäljellä pitäisi olla enää yksi. Dudley hymyilytti se, että William oli säästänyt suklaata myös Harryn lapsille.
Vihdoinkin koitti jouluaamu. Koko perhe oli hiukan jännittynyt kun taloon oli tulossa kaksi aikuista velhoa ja kolme pikkuvelhoa. William pomppi innoissaan ympäri taloa koko aamupäivän. Ennen kahtatoista, kun Dudley oli järjestämässä Williamin kanssa tämän huonetta, kuului meteliä olohuoneesta. William ryntäsi heti sinne ja Dudley meni perässä. Matilda tuli keittiöstä.
Takasta astui juuri ulos kaunis nainen jolla oli pitkät leiskuvan punaiset hiukset. Nainen piti sylissään pientä tyttöä, joka oli kuin ilmetty äitinsä.
”Hei, olet varmaan Dudley”, nainen sanoi ja ojensi vapaan kätensä.
”Kyllä, sinä olet varmaan Harryn vaimo”, Dudley sanoi ja kätteli naista.
”Jep, olen Ginny. Ja tässä on pikku Lily Luna. Harry ja pojat tulevat ihan pian. Me kaikki emme millään mahtuneet takkaan”, Ginny sanoi ja laski Lilyn jaloilleen. Lily hoiperteli hetken ja katsoi ympärilleen tutkivana. Tyttö huomasi Dudleyn takana olevan Williamin ja meni tämän luo. William tuli esiin ja hymyili tytölle. Lily otti Williamia kädestä ja katsoi kohti takkaa.
”Isi!” Lily huudahti kun takkaan ilmestyi kolme hahmoa. Tummatukkainen mies astui ulos takasta. Miehellä oli pyöreät silmälasit ja otsassa näkyi punainen arpi. Silmät olivat kirkkaan vihreät. Dudley tuskin tunnisti tätä miestä. Hän oli niin erinäköinen kuin se poika, jota Dudley oli pienenä kiusannut ja hakannut. Mutta silmät olivat samat ja arpi oli edelleen. Harry Potter piti käsissään kahden pojan käsiä. Toinen oli kuin ilmetty isänsä. Pojalla oli mustat, sotkuiset hiukset ja vihreät silmät. Toinen poika oli selvästi vanhempi ja hänellä oli takaa sojottavat punaiset hiukset ja ruskeat silmät. Pojalla oli pisamia nenän tienoilla.
”Hei, Dudley. Oletpas sinä laihtunut. Tässä on Albus Severus ja James Sirius. Katsokaas pojat, teille taisi löytyä uusi leikkikaveri”, Harry sanoi viitaten Williamiin, joka piti Lilyä kädestä. ”Menkääpäs leikkimään Williamin kanssa”, Harry sanoi ja päästi poikien käsistä irti.
”Mun huone on tuolla. Mulla on teille suklaata”, William sanoi ja johti lapset omaan huoneeseensa. Harry astui eteenpäin ja halasi serkkuaan. Dudley oli ällikällä lyöty.
”Kiva nähdä pitkästä aikaa. Sinä olet varmaan Matilda”, Harry sanoi ja katsoi Matildaan päin.
”Oikein arvattu. Ruoka on kohta valmista”, Matilda sanoi. Hän meni keittiöön ja alkoi kattamaan pöytää.
”Minä voin auttaa”, Ginny sanoi ja meni Matildan avuksi. Dudley ja Harry istuivat nojatuoleihin.
”Sinä olet tosiaan laihtunut”, Harry totesi uudestaan.
Dudley naurahti. ”Päätin, että laihempana on hauskempaa. Pääsee ovistakin sisään.”
Päivä kului. Dudley esitteli Harrylle hienon autonsa ja naiset juorusivat keittiössä. Lapset leikkivät Williamin huoneessa. Kun oli päivällisen aika, lapset vihdoinkin poistuivat Williamin huoneesta syömään jouluateriaa. Lily oli aivan innoissaan Williamin leluista. Hän hyppi koko ajan tuolillaan ja kysyi voisiko jo mennä leikkimään. Kaikki aikuiset nauroivat Lilyn kysymykselle.
”Voit mennä sitten kun ollaan syöty, mutta muista, että Joulupukki tulee illalla, joten älä nukahda”, Ginny sanoi tyttärelleen.
Dudleyn mielestä tämä vierailu oli paljon rennompi kuin se silloin aikanaan, jolloin Weasleyt olivat tulleet takasta hakemaan Harrya. Dudley ei edes osannut kuvitella miten luonteva hän osasi olla velhojen kanssa. Loppujen lopuksi, hekin olivat ihmisiä.
”Äiti!” Albus sanoi suu täynnä ruokaa. ”William oli säästänyt meille suklaata ja me saatiin syödä jokainen yksi pala”, Albus sanoi ja nielaisi.
”Kilttiä William”, Ginny sanoi ystävällisesti.
Kun vihdoin ruokapöytä oli tyhjentynyt, Harry lupasi siivota jäljet.
”Mutta sinullahan menee siihen yksin ikuisuus!” Matilda oli sanonut. ”Minä voisin auttaa.”
Harry oli vain virnistänyt ja iski silmää Ginnylle. Harry veti taskustaan ohuen puisen kepin.
Hän heilautti taikasauvaa ja lautaset ja astiat siirtyivät tiskipöydälle. Hän heilautti sitä uudestaan ja näkymätön ihminen alkoi jynssätä astioita. Puhtaat asiat kuivuivat kuin itsestään ja ne lensivät oikeille paikoilleen. Hän laittoi taikasauvan takaisin taskuunsa. Matilda tuijotti häntä ällistyneenä.
”Lisää! Lisää!” Lapset huusivat kun Harry kääntyi heihin päin. Harry otti taas taikasauvansa ja loihti ilmoille pieniä kuplia. Dudley nauroi.
Kaikki katsoivat miten lapset jahtasivat koko loppu illan kuplia. Jossain vaiheessa Dudley sanoi, että hänen pitäisi mennä kauppaan. Harry lupasi mennä Dudleyn kanssa. He suuntasivat kohti autotallia. Autotallissa odotti kasa paketteja (Harry oli tuonut omille lapsilleen myös lahjat) ja pukkiasu. Dudley puki sen päälleen. Parta kutitti leukaa, mutta hän ei välittänyt siitä. Hän otti lahjasäkin olalleen ja voihkaisi. Se painoi paljon. Harry auttoi kantamisessa ja jätti Dudleyn hetkeksi ovelle kun meni itse sisään. Vähän ajan päästä eteisestä kuului huuto.
”No, onkos täällä kilttejä lapsia?”
James, Albus, William ja Lily (Williamia kädestä pitäen) juoksivat eteiseen katsomaan oliko pukki tullut. Muut seurasivat perässä.
”Pukki!” Lily huusi innoissaan.
”Tulepas pukki sisälle. Antakaa pukille hiukan tilaa, että hän mahtuu istumaan nojatuoliin”, Matilda sanoi. Pukki tuli sisälle ja istahti nojatuoliin.
”Täällä onkin jotain paketteja. Mutta ennen kuin kiltit lapset saavat ne, teidän täytyy laulaa pukille”, pukki sanoi.
” Joulupukki, joulupukki, valkoparta, vanha ukki, eikö taakka paina selkää? Käypä tänne, emme pelkää! Oothan meille vanha tuttu, puuhkalakki, karvanuttu. Tääl on myöskin kiltit lapset, kirkassilmät, silkohapset!” kaikki lauloivat aivan eri aikaan. Pukki hymyili ja avasi sitten säkin.
”Täällä olisi paketti Albukselle, Jamesille ja Lilylle”, pukki sanoi ja ojensi paketin Jamesille. ”Sitten olisi Williamille kolme pakettia. Mitä jos vaikka Ginny jakaisi nämä, kun minun selkäni on jo niin vanha”, pukki sanoi. ”Alkaakin olla kiire, seuraavassa talossa on paljon lapsia. Pukin pitää varmaan lähteä.” Pukki nousi ylös ja jätti säkin nojatuolin viereen.
”Hei, hei pukki!” lapset huusivat kun pukki oli oven kohdalla. Pukki heilautti kättään ja meni ulos. Dudley riisui ulkona autotallissa vaatteensa ja meni sitten sisälle.
”Isä! Pukki kävi. Katsoi kuinka paljon lahjoja!” William huusi.
”No, onpas niitä paljon”, Dudley sanoi ja meni olohuoneeseen. Lapset istuivat lattialla ja availivat lahjojaan. Kaikilla oli onnellinen hymy huulillaan. Dudley istui Matildan viereen ja kietoi kätensä tämän ympärille. Toisella sohvalla Harry ja Ginny katsoivat iloisia lapsia.
Joulusta tuli parempi kuin Dudley oli kuvitellut. Potterit eivät olleetkaan niin epäsiistejä ja velhomaisia kuin Dudley oli odottanut. He käyttäytyivät kuin tavallinen perhe. Paitsi Harry oli siivonnut tiskit taialla ja lähetteli kuplia sauvastaan. Velhot eivät todellakaan olleet niin erikoisia kuin Dudley oli luullut. Hekin olivat ihmisiä, hekin viettivät joulua.
”Hyvää joulua, Matilda”, Dudley sanoi ja suukotti vaimoaan.
”Hyvää joulua, Dudley”, Matilda sanoi onnellinen hymy kasvoillaan.
