Author: Carmilla
Fandom: Peter Pan
Genre: draama
Rating: sallittu
Summary:
Tarina siitä, miten vaarallisia suukot ovat.Disclaimer: Tarina Peter Panista kuuluu J. M. Barrielle. Voi tuota loistavaa miestä! Minä vain leikittelen hänen luomuksellaan.
A/N: Ficci menee Multifandom-haasteeseen. Peter Pan on elämäni sankari enkä totisesti aikonut kirjoittaa hänestä näin masentavasti, mutta toimikoon tämä varoituksena. Muistakaa välttää tyttöjä älkääkä kasvako aikuisiksi.
Suukko
Peter Pan oli poika, joka ei tahtonut kasvaa aikuiseksi. Niin tahtoessaan hän oli kenties viisain kaikista maailman pojista.
Hän asui Mikä-Mikä-Maassa, joka sijaitsi yönmittaisen lentomatkan takana, toisesta tähdestä oikealle ja siitä suoraan aamuun asti. Nousevan aamuauringon säteilyssä loistaen Mikä-Mikä-Maa aina toivotti hänet tervetulleeksi, kun hän palasi kotiin retkiltään maailmaan.
Hän teki niitä toisinaan. Lähti, mutta tuli aina takaisin, ja tullessaan hän toi mukanaan tarinoita. Tarinat ovat hyvin tärkeitä. Tarinat ovat yksi merkityksellisimpiä asioita, mitä koskaan on synnytetty.
Peter kuunteli tarinoita aikuisten ihmisten talojen ikkunoiden takana. Aikuiset ihmiset kertoivat niitä lapsilleen, ja Peter nappasi ne mukaansa ja toi ne Kadonneille Pojille. Tarinoissa kerrottiin jännittävistä seikkailuista vieraissa maissa, merenneidoista ja intiaaneista, traagisista tapahtumista ja onnellisista lopuista. Niissä kerrottiin myös suukoista, hyvin moni tarina päättyi sellaiseen.
Suukot ovat tarinoiden ohella valtavan tärkeä asia. Ne ovat hyvin voimakkaita eikä niiden vaikutuksia sovi väheksyä. Ne yllyttävät ihmisiä suuriin töihin. Kaikki tärkeät asiat eivät kuitenkaan ole hienoja juttuja, jotkut tärkeät asiat aiheuttavat pelkkää päänvaivaa. Kerran Peter Pan sai suukon ja siksi kaikki meni pieleen.
Erään lastenhuoneen ikkunan takana Peter kuunteli tarinoita useammin kuin muualla. Se oli Wendyn ikkuna. Wendy oli tyttö, joka osasi kertoa parempia tarinoita kuin aikuiset ja Peter päätti viedä Wendyn mukanaan Mikä-Mikä-Maahan. Olisi ollut suunnattoman sääli, jos sellainen tarinankertoja olisi kasvanut aikuiseksi. Mikä-Mikä-Maassa ei ollut käynyt tyttöjä ennen sitä.
Tytötkin ovat tärkeitä. Mutta tytöt ovat samalla tavalla tärkeitä kuin suukot, varsin huonolla tavalla. Ilman Wendyä koko katastrofilta olisi kenties vältytty.
Peterin paras ystävä oli keiju nimeltä Helinä, ja kerran hän onnistui melkein aiheuttamaan Wendyn kuoleman. Hänen liikkeelle panemaansa tapahtumasarjaan liittyi hieman väärinkäsityksiä, salajuonia ja kapteeni Koukun harmistuttava tapa sotkea kaikki asiat, sekä tarkasti ammuttu nuoli. Erinomaisuudestaan huolimatta yritys epäonnistui. Eräs pahuksen suukko pelasti Wendyn.
Niin Peter sitten onnistui tuomaan Wendyn mukanaan Mikä-Mikä-Maahan, ja Wendy kertoi tarinoita hänelle ja Kadonneille Pojille. Tarinat kertoivat tunteista, hyvän ja pahan taisteluista ja merirosvoista, mutta myös suukoista. Wendystä suukot olivat hyvin tärkeitä. Siksi hän monien kommellusten ja sattumusten jälkeen antoi omansa Peterille.
Sitä ennen Peter Pan ei ollut juuri suukkoja ajatellut. Hän ei ollut edes tiennyt, miltä ne näyttivät.
Mutta kun Wendy pian suukon antamisen jälkeen lähti Mikä-Mikä-Maasta, hän jätti jälkeensä jotakin pahaa. Jotakin, joka oli peräisin maailmasta. Jotakin, joka ei kuulunut Mikä-Mikä-Maahan. Suukonpa hyvinkin.
Wendy pyysi Peteriä mukaansa, mutta Peter ei lähtenyt. Hän jäi Helinän kanssa viettämään iloisia pojanpäiviä ja lentelemään ympäri Mikä-Mikä-Maata niin kuin siihenkin asti.
Mutta hän ei voinut unohtaa suukkoa. Suukot ovat niin merkityksellisiä asioita, ettei niiden unohtaminen käy helposti. Peter ei tajunnut vaaraa, joka liittyy niiden ajattelemiseen. Hänen olisi kannattanut heittää suukkonsa Wendyn perään ja hylätä se sitten oman onnensa nojaan. Mutta hän antoi sen juurtua pikkuruisena suureen sydämeensä, ja se kasvatti itselleen juuret kaikessa hiljaisuudessa. Se levisi hänen suonistoonsa ja hänen otsatukkansa alle, jalkapohjiin, kyynärtaipeisiin ja silmien taakse, ja valtasi hänen sydämensä pieni osa kerrallaan.
Siksi Peter viimein päätti lähteä maailmaan.
Suukko sai hänet lähtemään. Suukkoja kannattaa välttää, mutta poikana Peter ei tiennyt sitä. Pienet pojat eivät tiedä sellaisista, he tietävät hauskanpidosta.
Ne pojat, jotka tietävät suukoista, ovat aikuisiksi kasvavia poikia, ja tietämättään mutta väjäämättä hyvin syyllisesti Wendy oli jättänyt Peterille suukon ja siten pakottanut Peterin kasvamaan aikuiseksi.
Helinä yritti puhua Peterille järkeä ja tekikin sen varsin pontevasti ja kiihkeästi, mutta aivan kuten Mikä-Mikä-Maakin, sen kasvatti Helinä haalistui Peterin mielessä. Peter oli Mikä-Mikä-Maan sydän ja Mikä-Mikä-Maan kannalta koko juttu suukkoineen päivineen oli hyvin harmittava.
Kyseisen sotkun vuoksi se nimittäin kuoli.
Sinä päivänä, jona Peter Pan lensi viimeisen lentonsa aamusta toiselle tähdelle ja saapui illalla Lontooseen, sinä päivänä Mikä-Mikä-Maan hidas ja tuskastuttava kituminen alkoi.
Vaaleanpunaiset pilvet katosivat sen taivaalta harmaanmustaan kurimukseen, joka söi auringon ja valon. Puut pudottivat lehtensä ja aavana lainehtiva meri muuttui lyijynsävyiseksi ja raskaaksi, ja suuret itkevät aallot hakkasivat kallionseinämiä ja kaivautuivat Mikä-Mikä-Maan perustuksiin. Kylmä tuuli vihmoi autioituvia rantoja ja hiekkarannat huuhtoutuivat pois. Suuri Keijupuu, jossa öisin oli loistanut tuhansia keijuvaloja, kaatui.
Kadonneilla pojilla ei enää ollut paikkaa minne mennä. Olisi onnellista sanoa, että siitä johtuen lastenhoitajat rupesivat varovaisemmiksi eivätkä enää antaneet lasten pudota vaunuistaan päiväkävelyn aikana, mutta kyllä sitä tapahtui ja se on hyvin surullista. Kukaan ei tiedä, minne vaunuistaan pudonneet lapset joutuvat, kun Mikä-Mikä-Maa on poissa. Heille käy varmaankin hyvin huonosti.
Keijut kuolivat. Peterin ja Mikä-Mikä-Maan myötä katosivat myös tarinat, ja tarinoiden myötä viimeisetkin keijut, sillä ilman tarinoita kukaan ei muistanut niitä eikä uskonut niihin.
Eihän keijuja ole olemassa.
