Ohoh. Ohoh ohoh.
Ihana. Myönnän jo nyt, etten ole koskaan pelannut Professori Layton -pelejä (mieli on kyllä tehnyt kun olen kuullut juttuja niistä) ja olinkin jo kääntyä pois nähdessäni fandomin, mutta tuo käyttämäsi fontti sai minut jäämään.
Koska en siis fandomia tunne, pidin siitä, ettei ficci juurikaan sisältänyt muita hahmoja tai paikkoja - nyt minäkin pysyin kärryillä varsin hyvin. Tykkäsin ihan suunnattomasti siitä, miten varma Luke oli tunteistaan, ja kuinka hämmentynyt Layton ajatteli niiden olevan vain nuoruuden tunteiden heittelyjä. Jotenkin juuri tuo Laytonin reaktio ja muutenkin suhtautuminen teini-ikään oli niin ihastuttavaa. Pidin myös kamalasti tuosta miten hahmot vähän väliä mainitsivat sen herrasmiesmäisyyden, en tosin tiedä miten IC:tä se oli, mutta mainiota silti.
Pidin myös tavattomasti tyylistäsi - niin selkeää ja sujuvaa, silti omintakeista ja iskevää.
Tämä oli vakavaa, sydäntä kouristavan vakavaa. Punaisia poskia ja kurkkuun juuttuneita sanoja vakavampaa. Suurempaa kuin rinnassa lujaa takova sydän, kiihkeämpää kuin ne miljoonat perhoset vatsassa. Luke oli varma siitä, varmempi kuin mitä ikinä pulmia ratkoessaan. Hän oli vakavissaan. Aivan täydellisen vakavasti rakastunut Professori Hershel Laytoniin.
Nuo vertaukset... Herranjestas, aivan upeita. Ja juuri tämä Luken varmuus tunteistaan... ♥
”Sinä sanot, etten minä voi olla vakavissani, ettei tämä ole vakavaa, mutta se on! Se on erittäin vakavaa, Professori!”
Tässä on niin kovasti tunnetta; kiihkoa ja varmuutta ja inttämistä! Rakastuin etenkin tuohon viimeiseen virkkeeseen, jotenkin niin mukavan vanhahtava.
”Minä tiedän, Professori, en saa. Mutta lupaatko odottaa? Muutaman vuoden, niin, että sinä tajuat minun olevan vakavissani ja minä saan laillisen luvan suudella sinua.”
Ihana, niin ihana!
Miten Luke on rakkaudesta sekaisin mutta hillitsee silti itsensä - aivan kuten herrasmiehen tuleekin.
Ehkä, Professori mietti, se menee Luken nuoruuden piikkiin, ei hän vielä erota kunnolla rakkauden eri sävyjä. Hän ei tiedä mistä oikeasti puhuu.
Ja tämä. Mitenkä tuo Professori vakuutteli itselleen ihan hurjana että Luken tunteet ovat juuri sitä murrosiän myllerrystä, ja muutenkin tuo koko lainauksen rakenne kiehtoo minua. Ja se loppu! Aivan mainio, se kruunasi koko ficin, sellainen maukas yllätyskoukku.
Kiitokseja tästä - haluaisin muuten kysyä näin ohimennen, että minkähän ikäinen herra Layton mahtaa olla?