Ficin nimi: You Made Me Love You
Kirjoittaja: SeverusSnape
Genre: Chan-het, Drama[?], Romance
Ikäraja: K-11
Päähenkilöt: Fenrir Greyback ja Saphira Moonrider (OFC) (nimeä ei kuitenkaan mainita)
A/N: En ole nyt ihan varma tuliko oikeeseen paikkaan tämä ficci, mutta. Tässä ihka ensimmäinen (ja viimeinen?) ficcini
Idea tuli siitä, kun äidinkielen tunnilla kuuntelin musiikkia ja tuli sit Avril Lavignen ''How Does It Feel'' kappale vastaan
En nyt ole ihan varma minkälainen tämä on teidän mielestänne, mutta toivon että tykkäätte
Ja tästä nyt ei sentään tullut raaka ollenkaan, mitä ajattelin kun rupesin tätä suunnittelemaan kunnolla, kun olihan nyt rakkaasta Fenriristä kyse
Mutta pidemmittä puheitta, saanen esitellä ensimmäisen ficcini:
You Made Me To Love YouSinä juokset pois, yrität päästä pakoon minua. Ehkä se on helpompaa, kun en ole ihmissusi muodossa, mutta silti se on turhaa. Minä janoan lihaa, verta ja tuskaa, kuulla sinun huutosi, kun huudat kivusta, se, se on musiikkia korvilleni, kuin suden ulvonta. Jotain niin kaunista ja surullista. Et voi taaksesi katsoa, pelkäät minua liikaa, niin kuin kaikki muutkin. Juoksette aina pakoon, mutta ette koskaan tarpeeksi. Kompuroit koroissasi juurakoihin, kaunis musta mekkosi likaantuu mudassa ja neulasissa, se liehuu kauniisti tuulessa, mukautuen sulavasti vartalosi kanssa.
En voi olla ajattelematta sinua nyt, kun juokset pakoon. Olen jahdannut sinua jo monta sataa metriä, naapurusto on jo kaukana takanamme. Et juoksisi minua nyt pakoon, jos olisit suostunut menemään sen lentävää moottoripyörää ajavan musta tukkaisen pojan kyytiin. Olet pukeutunut juhlavasti jotakin varten, en tiedä miksi, mutta itse asiassa en välitä. Tunnen kuinka adrenaliinini nousee, suteni on levoton, se kiertää ympyröi ja haluaisi jo päästä hyökkäämään kimppuusi. Pitkä hyppy päällesi ja veri maalaisi kauniin ihosi punaiseksi.
Ihosi olisi hajalla, paljon syviä naarmuja, ympäri kehoasi. Paljon verta päälläsi, kaunis maalaus, niin kaunis, valmis kukoistamaan enkelten kuorossa. Mutta en pysty tekemään sitä. Tappamaan, maalaamaan ihosi punaiseksi rautaisesta verestä. En sinulle.
Miksi jahtaisin sinua enää? En edes haluaisi tappaa sinua. Ei, minun täytyy. Pimeyden Lordi on sanonut minulle, että minun täytyy tappaa ja luoda kauhua velhojen joukossa. Toisaalta en minä tästä paljoa hyödy edes. Tapan vain ihmisiä eikä kukaan uskalla tulla lähelleni eivät kuolonsyöjät, olenhan pelätty muidenkin keskuudessaan, vaikka eivät he sitä myönnä. Minä aistin pelon heidän keskuudessaan aina, kun näen heidät.
Mutta nyt tämä odottelu saa riittää. Hyökkään päällesi yhdellä isolla hypyllä ja olet jo maassa. Kaadut suoraan maahan, mekkosi repeytyi jonkin verran, mutta se ei minua haittaa. Käännän sinut ympäri, kasvot kohti minua.
Kyyneleet valuvat pitkin poskiasi, itket yhä vain enemmän, pitäen silmiä kiinni. Silitän tuuheita, sotkuisia, mustia hiuksiasi. Ihosi on jo maalautunut punaiseen vereen kasvoista. Ei paljoa, mutta silti. Tuo kaunis, maukas veri, niin ihanaa, kun sen maku pääsee suuhun.
Kun aukaiset silmäsi näen paljon tuskaa, nuo kauniit kirkkaan vihreät silmäsi. En voi, kuin katsella niitä, kyynelillä täyttyneitä silmiäsi. En minä sinua halua tappaa, en todella enää.
Tutkit minua katseellasi. Ehkä miettien mitä aion. Nousen pois päältäsi ja nostan sinut ylös jaloillesi. Olet aikeissa paeta, mutta en anna sinun juosta pakoon, tarttuen käsivarteesi, ilmiinnytän meidät takaisin mistä lähdin jahtaamaan sinua. Katson sinua suoraan silmiin, otan takkini pois ja laitan sen sinun harteillesi, koska huomasin, että palelet.
Pyyhin kyyneleet pois poskiltasi. Katselet minua kummaksuen oilla kauneimmilla silmillä, mitä olen koskaan nähnyt. En voi tälle tunteelle mitään. En tiedä mitä minun pitäisi tehdä. On parasta, että lähden ennen kuin joku näkee minut. Olen juuri aikeissa kääntyä pois, kun otat minusta kiinni ja suutelet minua, suoraan huulille.
Niin lyhyt kuin se olikin, en haluaisi enempää tai vähempää. Otan hiuksia pois kasvojesi edestä. Kuiskaan korvaasi ‘’Minä rakastan sinua’’. Ja lähden pois.
Kääntämättä katsettani, jatkan matkaani ajatellen teinkö oikein jättäessäni sinut henkiin tai edes jättäessäni sinut yksin seisomaan tuonne? En tiedä enää yhtään mitään, mutta tiedän, että tein oikein kummassakin. Jättäessäni sinut henkiin ja mitä muut olisivat ajatelleet nähdessään sinut munin kanssani. Tiedän, että rakastat minua, jotenkin. Ja tiedän, että minä rakastan sinua. Koska, sinä sait minut rakastamaan sinua.