Ficin nimi: Epävireessä
Kirjoittaja(t): Neponen
Beta: Minä itse
Fandom: Sherlock Holmes
Genre: Draama, Fluff
Ikäraja: S
Paritus: Watson/Holmes
Yhteenveto: "
Minä taidan olla epävireessä ilman sinua."A/N: Tein tätä todella kauan, oikeasti. Ja tämä nyt on vähän hassu muutenkin, mutta toivoisin silti kommenttia.
Ja kiitos
Nukkemestarin ihanista Holmes-ficeistä, sait mut innostumaan.
~Epävireessä~
Baker Streetillä vietettiin rauhallista iltaa, ja seutu oli hiljainen, kuten normaalistikin, mutta ulkona tuuli ja satoi tihkusadetta, jonka vuoksi moni pysytteli mieluummin sisällä; toisin kuin Holmes. Hän oli sanonut Watsonille, että aikoisi lähteä kävelylle, ja häipyi ulos ovesta. Muuta tuo mies ei sanonut, ja Watson jäi tuijottamaan kiinni laitettua etuovea.
~*~
Watson oli hakenut keittiöstä jakkaran ja kurotti kädellään kaapiston ylimmälle hyllylle. Hän kurotteli käsillään hyllyn perälle, minne juuri ja juuri kykeni yltämään, kunnes hänen käteensä osui se mitä hän oli etsinytkin; viulu. Holmesin puusta valmistettu, hyvin huollettu viulu. Watson hykerteli itsekseen ja vilkaisi selkänsä taakseen, kuin pikkupoika joka otti salaa karamellin ennen päivällistä.
Watson hypähti alas jakkaralta viulu käsissään, ja laski sen varovasti pöydälle, ja antoi sen levätä siinä sillä välin, kun vei jakkaran paikoilleen. Sitten Watson käveli portaita pitkin yläkertaan, viulu mukanaan. Hän aikoi kokeilla nopeasti, millaista viulun soittaminen olisi, kunnes veisi viulun paikoilleen; eikä Holmes saisi tietää asiasta mitään.
Watson katsoi vielä kerran selkänsä taakse, ennen kuin katosi pieneen huoneeseen, jättäen oven auki. Watson siirsi nurkassa olleen tuolin keskelle huonetta ja istahti alas katsellen viulua, ja mietti miten Holmes soitti. Watson hahmotteli mieleensä utuisen kuvan viulua soittavasta Holmesista ja hymyillen hän asetti leukansa leukatuelle, ja kohotti jousen ilmaan.
Watson vei vasemman kätensä otelaudalle ja painoi varovasti muutamaa kieltä, kunnes oikella kädellä, jousella, Watson koetti saada aikaan äänen viulusta. Ääni, mikä halkoi ilmaa, oli korviasärkevä. Mutta Watson ilahtui; hän sai viulusta aikaan äänen!
Watson koetti uudestaan, ja uudestaan; ääni ei parantunut juurikaan, mutta Watson soitti viulua nyt hieman varmemmalla otteella, ja Watsonin korvaan ääni kuulosti hyvältä. Nyt Watson liikutti jousta kielien päällä pidempään, ja sai aikaan erilaisia sointuja, jotka helisivät ilmassa. Kauniilta se ei kuulostanut ulkopuolisen korviin, mutta Watson piti siitä. Hän ei ollut koskaan itse soittanut viulua, ja ilahtui kun sai äänen aikaan.
Watson soitti nyt erittäin pitkää sävelmää, joka oli korviariistävää kuunneltavaa eikä melodiakaan ollut kohdallaan. Watson oli kuitenkin hyvin iloinen ja keskittynyt viulun soittoon, että havahtui vasta kun kuuli ovelta kovaäänisen rykäisyn. Watson säpsähti rajusti ja lopetti soittamisen kuin seinään, ja katsahti ovelle.
Holmes nojasi ovenkarmiin kädet puuskassa, ja poltti piippua; mutta hän ei näyttänyt vihaiselta, hän oli enemminkin äärimmäisen huvittunut.
"Sehän kuulosti mielenkiintoiselta", Holmes sanoi ja kohotti kulmiaan hymyillen. Watsonin teki mieli huokaista helpotuksesta, sillä Holmes ei ollutkaan suuttunut hänelle, kuten Watson oletti. Holmes suoristautui ja lähti kulkemaan kohti Watsonia. Watson piteli viulua yhä soittoasennossa, eikä edes huomannut sitä, sillä keskittyi seuraamaan Holmesin liikkeitä.
"John, otteesi on väärä", Holmes huomautti pian Watsonin korvan juuresta. Watson äännähti melkein olemattomasti, kuin puolustukseksi. Holmes tarttui hitaasti kiinni Johnin jousikäteen, ja korjasi sen asentoa, pitäen yhä kiinni, liikuttaen Johnin kättä, niin että viulusta syntyi ääni, ja tällä kertaa vireinen sellainen. Watson kuunteli ääntä hämmästyneenä.
"Minä taidan olla epävireessä ilman sinua", Watson mutisi, ja sai Sherlockin ilmeen muuttumaan keskittyneestä jälleen huvittuneeksi.
"Ja yhdessä me olemme vireessä, niinkö?" Holmes kysyi saaden Watsonin sisällä piileneet tunteet kuplimaan ja purskahtamaan pintaan. Watsonia kuumotti hieman, kun Holmes irroitti otteensa hänen kädestään ja sipaisi kylmillä sormenpäillään Watsonin kaulaa.
"Tiedätkö mitä, John?" Holmes kysyi ovelasti.
"Olet minulle parhainta huumetta."