Nimi: Hypoteettisia
Kirjoittaja: Aladdin Sane
Fandom: Re-Animator
Genre: Jännitteinen yleisdraama, jotain etäisesti hurt/comfortin tapaista ehkä. Ficlet (paria vaille 500 sanaa).
Ikäraja: k11
Paritus: Herbert West/Dan Cain
Yhteenveto: ”Sinä mietit sitä, etkö mietikin.”Varoitukset: Sivutaan päähenkilölle tapahtunutta haavoittumista ja muuta canonille tyypillistä väkivaltaa.
Vastuunvapaus: Hahmot eivät ole minun, eikä tällä tekstillä tehdä rahaa.
A/N: Full disclosure joo oon lukenut H.P. Lovecraftin Herbert West – elvyttäjän myös mutta (pieruääni) miksi ihmeessä kirjoittaisin siitä kun voin kirjoittaa kasarikauhuklassikosta jossa on Jeffrey Combs ja hohtavan neonvihreää hullutiedemiesmehua. Sijoittuu Bride of Re-Animatorin alkuun (poikien palattua Perusta mutta ennen varsinaisen juonen alkamista).
Osallistuu Valloita fandom IV -haasteeseen Re-Animatorilla. Lisäksi Ficlet300 sanalla 134
tulevaisuus. Archive of Our Ownin ja Wordin sanalaskurit ovat hiukan eri mieltä siitä, montako sanaa tässä on, koska ne laskevat jotain pikkuteknisyyksiä eri tavalla. Kummankaan mukaan ei kuitenkaan mennä viidestäsadasta yli. Mun mielestä tässä on oikeesti 499. MUTTA joka tapauksessa tästä on Archivessa myös englanninkielinen versio otsikolla
Hypotheticals (T/K11).
HYPOTEETTISIAHerbert tutkii Danielin liikkumatonta hahmoa ja pohtii, millaista hänet olisi elvyttää.
Se on tietysti pelkkä ajatuskuvio. Dan torkkuu sohvalla neulotun viltin alla. Kliinisesti Herbert tietää, että viidakkoveitsi ei haavoittanut häntä hengenvaarallisesti, mutta vähemmän kliininen puoli hänessä tietää, että hänellä on yhä Danin verta kynsiensä alla.
On aikainen iltapäivä ja hänen pitäisi olla tekemässä työtä. Sairaalassa. Täällä. Niin tosin pitäisi Herbertinkin.
Dan on heidän palattuaan nukkunut paljon. Vielä enemmän sen jälkeen, kun Herbertin oli ommeltava uudelleen tikit, jotka hän riuhtoi unissaan auki. Lääkkeet tekevät hänen nukkumisestaan hiljaisempaa.
Herbert on valvonut.
Hänen ajatuksensa ovat työssä. Häntä syyhyttää päästä soveltamaan Perussa otettuja askelia kunnollisissa laboratorio-olosuhteissa.
Sen sijaan hän katsoo Danin liikkumatonta hahmoa keskellä kirkasta päivää nojaten kädet puuskassa ovenkarmiin ja ajattelee – hän
ajattelee. Kulmat kurtussa, huulet tiukasti yhdessä.
”Sinä mietit sitä, etkö mietikin.”
Herbert säpsähtää, nöyryytyksekseen melkein huudahtaa.
Dan on raottanut toisen silmänsä, katsoo Herbertiä. Hänen ilmeessään on jotain.
”Mietin mitä, Daniel”, Herbert kysyy.
”Millaista minut olisi elvyttää.”
”Mistä niin päättelet?”
”Älä.”
”Dan.”
”Lopeta. Minä en halua ajatella sitä.”
”Tarkoitatko, että olet sitä vastaan?”
Dan kääntyy sohvalla vaivalloisesti mukavampaan asentoon ja irvistää, kun liike kiristää tikkejä.
”Varo niitä, Dan.”
”Haista paska, Herbert.”
Herbert nipistää suunsa kiinni ja vetää käsivartensa tiukempaan puuskaan.
”Sinä mietit sitä koko ajan. Etkö mietikin.”
”Minä olen tiedemies. On luonnollista pohtia hypoteettisia.”
”Mikään tässä ei ole hypoteettista ja sinä tiedät sen pirun hyvin.”
”Jos sinä eksplisiittisesti kiellät minua käyttämästä seerumiamme sinuun sitten, kun – ”
”Lopeta. Jos minä nyt sanon jotain, voit sinä kaikessa rauhassa unohtaa sellaisen joskus tulevaisuudessa.”
”Mitä sinä tarkalleen kieltäisit, Dan?”
Dan hieraisee kädellä kasvojaan ja huokaa hitaasti ja syvään.
”Kiellätkö sinä minua elvyttämästä sinua kuolleista sitten, kun aika koittaa, vai kiellätkö minua tekemästä tieteellisiä hypoteeseja?”
”Herbert, minä olen väsynyt, en minä nyt jaksa ajatella – ”
”Minä jaksan. Ja ajattelenkin meidän molempien edestä, Dan, koska työssä ei ole ollut tällaista taukoa sitten – ”
”Ja mitä hyötyä siitäkään on? Mitä se edes tekisi? Jos sinä elvyttäisit minut vain ampuaksesi minua heti päähän, kun minusta tulee samanlainen tappohirviö kuin kaikista muista ennen minua ja yritän repiä sinut kappaleiksi?”
”Me emme tiedä, millaiseksi seerumi on siihen mennessä kehittynyt.”
”Sinä et edes tiedä, olenko
minä täällä silloin.”
Herbert siristää silmiään.
”Aiotko lähteä?”
”Mistä minä tiedän, mitä aion, Herbert, minulla on mahassa vitun iso reikä – ”
”Sinun vatsassasi on – ”
”Minä tiedän ihan hyvin, mitä siinä on!”
Dan irvistää ja sihahtaa kivusta, kun äänen korottaminen saa tikit protestoimaan.
”Dan”, Herbert koettaa tehdä äänestään myötätuntoisen, ”älä rasita itseäsi. Sinun pitää parantua.”
”Mitä sen on väliä. Sinähän voit sitten pumpata minut seerumia täyteen, katsoa mitä se tekee.”
”Dan, älä ole typerä. Annostus ei – ”
”Minä
tiedän, Herbert. Jeesus.”
Dan kuulostaa lannistuneelta.
”En vain halua, että käytät minua koekaniinina.”
”Hyvä on.”
”Hyvä on?”
”En käytä sinua koekaniinina, Dan.”
Siinä hän saa itse auttaa Herbertiä, kunhan ensin paranee niin, että voi palata työn pariin. Kun Herbert kerran elvyttää hänet, tietävät he tarkalleen, mitä odottaa, ja Dan
pyytää sitä häneltä. Pelkkä ajatus saa Herbertin hymyilemään.
Dan huokaa syvään.
”Kiitos.”
Hän sulkee silmänsä. Herbert seuraa puolittaisella kiinnostuksella, kun hän nukahtaa jälleen.
Paras antaa hänen levätä.
