Alaotsikko: Pako, Michael/Sucre.
Fandom: Pako
-jjb lisäsi fandomin otsikkoonIkäraja: Sallittu
Paritus: Yksipuolinen Michael/Sucre
Vastuuvapautus: En omista hahmoja, kunhan vain leikin niillä.
A/N: Ensimmäinen ficcini vuosiin (ja sen kyllä huomaa). Melko peruskliseinen.. mutta toivon että edes joku pitäisi tästä. One-shot. Osallistuu multifandom-haasteeseen. (:
KEEPING A SECRET
Michael makasi vaiti sängyssään, vain kattoa tuijottaen. Siinä ei ollut mitään mielenkiintoista; täysin valkea, lähes virheetön. Ennen pitkään sen vähäiset kulumat ja tahrat alkoivat kuitenkin häiritä häntä liikaa. Miehen oli käännettävä katseensa, vain jatkaakseen tuijotusta jonnekin pimeyteen. Huolimatta siitä, että selliosaston valot oltiin sammutettu jo useita tunteja sitten, hän ei kyennyt nukkumaan. Vankilan äänet olivat viimein vaienneet, ja kaikki mitä hän kuuli, oli alapedissä nukkuvan miehen hengitys. Sitä hän unohtui kuuntelemaan niin että menetti hetkittäin täysin ajantajunsa. Alkoiko aamu jo sarastaa?
Ajatukset kieppuivat miehen päässä. Ajatukset, jotka hän oli koettanut piilottaa, mutta ne puskivat väkisin pintaan nyt kun mikään muukaan ei kyennyt viemään hänen huomiotaan muualle. Michael tiesi, mitä vankilat aiheuttivat miehelle. Hän oli tiennyt siitä jo tänne astuessaan, mutta ei ollut suostunut hyväksymään sitä tosiasiaa. Niin ei voisi sattua hänen kohdalleen.
Hengitys alapedissä taukosi hetkeksi.
Michaelin sydän jätti yhden lyönnin välistä silkasta säikähdyksestä. Tuskin ehti montaa sekuntia kulua, kun alhaalla nukkuva Sucre yskäisi, käänsi kylkeä ja jatkoi uniaan rauhaisaan tahtiinsa, ja yllä nukkuva mies puristi silmänsä kiinni lähes vihaisena itselleen. Hänen täytyisi yrittää saada unta. Hänen täytyisi olla seuraavana päivänä terävimmillään, kuten aina. Täällä ei ollut varaa epäonnistumisille. Mies tiesi varsin hyvin mikä oli pelissä panoksena.
Michael tiesi myös sen, ettei voisi tehdä mitään tietyille asioille, ei vaikka miten haluaisi. Hänen täytyisi vain painaa päänsä tyynylle, sulkea silmänsä ja antaa unen tulla. Se kaikki tuntui kuitenkin sillä hetkellä ylitsepääsemättömän vaikealta. Tietäen, ettei hänen pitäisi tehdä sitä, hän laskeutui hiljaa sängyltään, jääden katselemaan nukkuvaa Sucrea.
Siinä toisen sängyn ääreen polvistuneena häneen hyökyi valtava huojennus, joka pyyhki äskeisen levottomuuden ja epävarmuuden. Michael ei tiennyt, mitä se kaikki merkitsi, mutta hän tunsi vain valtavaa halua koskettaa nukkuvaa miestä. Edelleen pieni ääni hänen päässään nalkutti siitä, mikä olisi oikein, mutta hän pyyhkäisi järjen äänen sumeilematta sivuun, ja kohotti kätensä. Kosketti Sucren poskea, antaen sormiensa liukua kevyesti toisen pehmeille huulille.
Nukkuva mies liikahti, Michael jännittyi, sydän tykytti niin lujaa että hän pelkäsi herättävänsä toisen pelkästään sen pauhulla.. mutta toisen silmät eivät auenneet, tuo ei herännyt kosketukseen. Michaelin huulille suli pehmeä hymy.
"M-mari.. Maricruz.." nukkuva mies mumisi, hyvin hiljaa, tuskin edes kuuluvalla äänellä. Täysin sikeässä unessa. Ja yhtä nopeasti kuin huojennus ja äkillinen rauha oli vallannut Michaelin, se pyyhkiytyi täysin pois. Hymy suli, jähmettäen kasvot vain kylmäksi naamioksi. Hän veti kätensä kauemmas, siveli sitä ajatuksissaan samalla kun tunsi silmiensä kostuvan. Mies veti väristen henkeä, sulki silmänsä, ja avasi ne uudelleen. Vai nähdäkseen vielä kerran toisen nukkuvan hahmon, joka huokasi uudelleen tyttönsä nimen.
Michael nousi seisomaan, kiiveten äänettä takaisin omaan petiinsä. Kylmä kouraisi hänen sydäntään, mutta hän ei antanut kyynelille sijaa. Hänellä ei ollut oikeutta tuntea tätä tuskaa. Se ei ollut oikein Sucrea kohtaan. Mies puristi silmänsä kiinni, ja huokaisi raskaasti, yrittäen turhaan taistella ajatuksiaan vastaan; hän ei tulisi voittamaan tätä sotaa.
Ja aamuun olisi vielä ikuisuus.
