Twilight: Maireusnaamio, S (Aro Volturi), drama

[Glorisablet]

Title: Maireusnaamio
Author: Lavinia
Fandom: Twilight
Characters: Aro, Didyme/Marcus
Rating: S
Genre: drama
Summary: Toivotti muka vilpittömästi onnea Didymelle ja Marcukselle rakastavaisten avioituessa, vaikka oli pukenut maireusnaamion kasvoilleen.

A/N: One True Something -haasteeseen





Maireusnaamio


Lemmensairaan katseet, käsi kädessä kulkeminen ja suukkoset huulille ja poskille. Miten äitelää ja siirappista vampyyrivaltiaan tapauksessa! Aro huokaisi itsekseen. Hän oli pitänyt veljekseen kutsumaansa Marcusta pelkästään ikävystyttävänä kuolemattomana – mutta tämän erityiskykyä sitäkin hyödyllisempänä. Ihmisten ja vampyyrien keskinäisten suhteiden näkemistä, joka lisäsi Aron kaikkitietävyyttä. Tylsimyksen rakastuttua palavasti yhteisöön kuuluvaan Didymeen hänestä sukeutui itse imelyys, jonka ajatukset tiesi lukemattakin. Didyme, Didyme! Hänen rakas Didymensä!

Kyseinen vampyyritar oli Aron pari vuotta nuorempi sisar, joka muistutti ulkonäöllisesti veljeään. Didyme ei ollut kaunein mahdollinen vampyyritar, joskin hurmaava olento pitkine ja solakoine ruumiineen, pikimustine hiuksineen sekä ylväine kasvonpiirteineen. Liiankin hyvännäköinen Marcukselle, mutta omasi turhanpäiväisen kyvyn. Aro oli tehnyt erehdyksen muuttaessaan tummaverikön kuolemattomaksi – luullen Didymen erityiskyvyn vetävän vertoja omalleen. Sisar kykeni vain tekemään kaikki onnelliseksi, ja siksi useat pitivät naisvampyyrista tahi suorastaan rakastivat. Toki Arokin myönsi silloin tällöin pikkusisaren piristäneen itseään oikeaan aikaan.

Aro alentui sietämään kyyhkyläisten kuhertelua. Toivotti muka vilpittömästi onnea Didymelle ja Marcukselle rakastavaisten avioituessa, vaikka oli pukenut maireusnaamion kasvoilleen. Tummaverinen vampyyri ymmärsi monia ilmiöitä, muttei rakkautta. Hän oli ainoastaan laimeasti kiintynyt Sulpicia-vaimoonsa, jonka kanssa oli naimisissa siksi että tuleva kuningas tarvitsi kuningattaren. Hillitty vaimo oli pelkkä somiste, jonka ei ollut tarkoituskaan viihdyttää seksuaalisessa mielessä. Rakastajattaret olivat nautintoa varten.

Rakkaus ja rakkaus. Se tunne heikensi totisesti arviointikykyä yllyttäessään typeriin päähänpistoihin kuten Marcuksen ja Didymen tapauksessa.

Lanko oli ilmoittanut, etteivät hallitseminen ja maailman herruuden tavoittelu enää kiinnostaneet häntä tosirakkauden löytymisen jälkeen. Marcus halusi lähteä Didymensä kanssa Volterrasta etsimään yhdessä mieluisinta tapaa ikuisuuden käyttämiseen. Sehän ei sopinut Arolle; hänelle, Volterran herralle kaikkitietävyyttä kohentava kyky ei ollut mikään kerjäläiselle viskattava almu. Aro oli suostuvinaan lemmenparin lähtöön syleillessään lankoaan ja sisartaan. ”Tehän tiedätte, ettei teidän ole mikään pakko lähteä. Minä ja Sulpicia, Caius ja Athenodora sekä muut pitäisimme teidät mieluusti luonamme. Jos olette kaikesta huolimatta, lähtöaikeissa, en voi tehdä muuta kuin toivottaa kaikkea hyvää. Ja muistuttaa että olette aina tervetulleita takaisin”, Aro oli sanonut ollen suostuvinaan vampyyrirakastavaisten lähtöön, vaikka hän vartoi kreivin aikaa toteuttaakseen julmat aikeensa.

Hän oli vaarallisimmillaan sovittelevana.

[Belsissa]

Tämä on minun mielestäni varmaankin yksi parhaista sinun kirjoittamistasi ficeistä. Syy tälle on Aron persoonan mahtava kuvaus. Olit täydentänyt Meyerin hahmon loistavalla tavalla ja nyt minua suorastaan ärsyttää, kun sinä et keksinyt näitä hahmoja. Saat heistä niin paljon hienoa materiaalia irti, että voisin lukea Volturi-tekstejäsi vaikka kuinka paljon!

Voin kuvitella, miten Aroa on ärsyttänyt mokoma sydämet silmissä kävelevä pari - itseänikin häiritsisi. Mutta entäpä kun siskokulta ja Marcus saavat päähänsä lähteä ikuisuuden kestävälle lemmenlomalleen? Julmana, kunnianhimoisena miehenä vampyyrina Aro tietenkin keksii ratkaisun pulmaan ja aikoo raivata sisarensa armottomasti pois tieltä. Tulee vähäsen mieleen Ranskan hovi ja sen kiemurat. (Enkä pidä tätä suinkaan huonona juttuna.)

Kiitos tämän ficin, innostuin taas hieman Voltureista ja inspiraatiota pulppuaa uuteen, Volturi-aiheiseen tekstiin. Mutta kun pitäisi kirjoittaa ne vanhatkin valmiiksi...

Tämä oli mahtava teksti, kuten palautteestani varmaankin kävi ilmi. Kiitos upeasta lukukokemuksesta!

[shaya]

Oi.

Minun pitäisi ehdottomasti lukea ja kommentoida enemmä tekstejäsi! Se on jäänyt viimeaikoina harmillisen vähälle, ja kun tekstin laatukin on näin upeaa, en voi muuta kuin harmitella omaa saamattomuuttani, olen varmasti menettänyt monia upeita lukukokemuksia. Pitänee myös kompata Belsissaa, kirjoitat Voltureista jopa paremmin kuin Meyer itse - ihastuin sinun Aroosi välittömästi, ja toivon, että Stepheniekin olisi nähnyt hänet tällaisena, ja kenties kirjoittanut italialaisista vampyyreistään hieman enemmän (ja tällä tavalla hieman syvemminkin). Mutta kun näin ei kuitenkaan tapahtunut, oli ilo lukea juuri tämänkaltainen teksti; Aron hahmoa ja canonin kertomia syventävä ja selittelevä, hyvin pohdiskeleva ja kaikin puolin upea teksti. Yleensäkin nautin tällaisesta tekstityypistä, ja kun olit vielä luonut Aron kertojanäänen niin miellyttäväksi, nin en voi kuin kehua!

Tunnelma oli ihana, tuollainen hieman kariva ja vertahyytävä, hyvin vampyyrimäinen, jos sopia sanoo. Huokaisen ihastuksesta aina kun joku tavoittaa vampyyrien luonteen tuolla tavoin, ymmärtää, että he todellakin saattavat puhua ihmisten tappamisesta kuin me siitä, kuinka joimme eilen espresson sijaan tavallista kahvia, ja tässä tekstissä se julmuus oli ehdottomasti läsnä koko ajan, vaikka tässä ei mitään suurta verimässäilyä varsinaisesti ollutkaan. Oman mausteensa toi mukaan myös se, että Didyme oli Aron oma sisko - olin jo täysin unohtanut tämän faktan. Ehdottoman Aromaista jokatapauksessa olla pettynyt kun tytöllä olikin vain hupsu onnellisuuden tuottamisen lahja, ja sitten tappaa sisko, tämän mennessä aivan yli rajan ja lähes viedessä yhden kaardin tärkeimmistä jäsenistä mennessään. Rakastan sitä, kuinka Arossa ei ollut pätkääkään inhimillisyyttä, ei onnea siskon puolesta, ei sietokykyä saati ymmärrystä parin onnelle, ei kerrassaan mitään muuta kuin se julma sisllys, jota peitti kohtelias ja huomaavainen ulkokuori.

Pidin myös paljon kirjotustyylistäsi, vanemmat sanamuodot, kuten tahi, istuivat tähän tekstiin loistavasti, ja melko kepeänä pidetty, toteava kirjoitustapa vain lisäsi tunnelman jännittävyyttä ja sai lähes kylmät väreet juoksemaan selkääni pitkin. Tämä tosiaan oli ehkä mielenkiintoisimpia lukukokemuksia vähään aikaan.

Taidan lopettaa tämän kommentin tähän, kun menee ihan pelkäksi höpöttelyksi, mutta kiitos vielä tästä!

[Upsila]

En voinut olla lukematta tätäkään, nykyään olen koukkuuntunut ilmeisesti sinun Twilight-ficceihinkin, vaikka kyseinen kirjasarja ei yleensä herätä kiinostusta minuun oikein. Pelkkä upea otsikkokin houkutteli minut jo lukemaan, kirjoittajakin oli oikein tuttu, joten eihän tähän voi mitenkään pettyä ja olen onnellinen, että vihdoin pääsen lukemaan ja kommentoimaan tämän.

Tosiaan, edellisten kommentoijien tavoin, sinä vain täydennät upeasti Voltureita, kirjoitat paremmin heistä kuin itse Meyer. Saat heistä vain niin paljon irti ja särmäytät heitä vain upealla aristokraattisuudella, joka loistaa tässäkin ficcissä ihanan vahvasti. Ihastuin kovasti vain niin, että miten sait luotua Aron sekä muut niin hirmun upeasti, saat heihin selvästi kunnollista eloa ja viehätystä. Juuri niin laviniamaista kirjoitusta aivan mahtavineen kuvailuineen ja ideoineen - sinä saat hahmot kuin hahmot vain niin upeasti säihkymään, että jään itsekin kyllä tässäkin sanattomaksi!

Didyme oli minulla aika tuntematon hahmo Voltureista, joten piti googlata ja lukea hänestä hieman tietoja. Nainen on aika kiehtova hahmo, oma veli nimittäin surmasi naisen samalla murtaen Marcuksenkin. Ja tässä kun juuri onni alkoi parin välillä olla kukoistava ja iloinen; Aro ei kuitenkaan tästä välittänyt, hän aikoi kuin aikoikin toteuttaa julmat aikeensa. Sisarella oli vain jonkinlainen kyky, joka sai ihmiset onnelliseksi, mutta mitä väliä sillä oli oikeastaan miehelle, vaikka sisar saattoi joskus piristää vähänväliä häntä oikeaan kohtaan. Ja tässä tuli hyvin ilmi se, että Aro halusi surmata sisarensa, ei voinut sietää rakkauden vahvaa voimaa ja pomppivia sydämiä vampyyripariskunnasta. Rakastajattaret nimittäin tyydyttivät halun ja kukoistivat ilon, oma vaimo oli vain pelkkä somiste, sillä kuninkaathan tarvitsivat kuningattaren.

Arossa ei ollut sitä haluaja inhimillisyyttä, että hän olisi ollut onnellinen siskonsa puolesta eikä vampyyri halunnutkaan ymmärtää avioparin onnen vaan keksi ratkaisun pulmaansa ja sysäistä sisko pois tieltään ketterästi. Ulkokuorta peitti nyt mairea ja sokerinen naamio, mutta sisällä on julmempaa kuin Didyme olisi taatusti odottanutkaan.

Aivan upea ficci jälleen sinulta, ihania kuvailuja jälleen kuten yleensäkin ja teksti oli ylipäätään aivan mahtavaa luettavaa! Kirjoita ihmeessä lisää pian Volturi-tekstejä, lukisin niitä ehdottomasti lisää! Mutta ennen sitä, kiitos hienosta lukukokemuksesta! <3

[Mortti]

Todellakin hieno katsaus Aron persoonallisuuteen, huikeasti onnistunut teksti!

Yksi asia mistä pidin oli se, ettet liioitellut mitään turhan terävästi tässä tekstissä. Se oli yksi niistä asioista jotka täydensivät Aron-hahmon tässä  ficissä onnistumiseen. Sellainenhan hän luonteeltaan on; hillitty, teennäinen. Yksi asia, jota toivoin ehkä eniten löytyvän juuri alusta, oli se kuninkaallisuus. Tämä tuli myöhemmin paremmin esiin, mutta ensimmäisessä kappaleessa en oikein nähnyt sitä vielä. Muuten tämä oli kyllä kokonaisuutenakin onnistunut.

[Glorisablet]

Belsissa, ai että paras kirjoittamistani ficeistä. En osannut edes haikailla tuollaista ylistystä postittaessani ficin tänne, mutta olen kovin mielissäni kun pidit täydennystäni loistavana. Minuakin melkein harmittaa, etten keksinyt Voltureita ensin. Olen todella kranttu sen suhteen että pidän jotain hahmoja oikeasti upeina, mutta Volturit täyttävät kriteerini, vaikka ovat osa Marysuskien täyttämää fandomia. (Jos olisin keksinyt Twilandian, voisin olla rikas nainen.) Volturimateriaalia on tulossa lisää kahden haasteen takia – joista olenkin saattanut mainita sinulle – niinpä on hauskaa kuulla sinun jaksavan lukea jatkossakin.

Ja lemmenparit häiritsevät minuakin. Mikä pakko mokomien on suukotella ja halailla joka tilanteessa sulkeutuneena omaan, vaaleanpunaiseen kuplaansa? Aro saisi hitto vie tulla lahtaamaan kaikki lemmenparit tästä maailmasta, jolloin Voltureilla olisi riittävästi juotavaa kunnon pitoja varten.

Vanhat tekstit tietenkin ensin alta pois, mutta mikään ei estä sinua kirjoittamasta alustavaa suunnitelmaa ylös odottamaan parempaa hetkeä.

shayl, siispä sanoista tekoihin. Ainakin lukemaan enemmän tekstejäni. Ei voi olla olematta hyvilläni kun pidit tekstin laatua upeana, sisältöä pohdiskeleva, pidit vanhahtavasta kirjoitustyylistäni ja harmittelit menettämiäsi lukukokemuksia. Näenkin Aron sellaisena kuin teksteissäni: laskelmoivana ja ovelana kettuna enkä sellaisena mukamas vaarallisena vanhana vampyyrisetänä, joka juttelee mukavia Belluskan kanssa ja toivottaa sen jälkeen hauskaa kotimatkaa.

Tuo espressovertaus ei olisi tullut mieleeni, mutta pointti oli tosi sukkela. Ihmiselämien riisto on väärin, mutta vampyyrit eivät suhtaudu asiaan niin. Ihmisveri on ravinnonlähde eikä sillä elämistä ajatella minään muuna. Mitä julmempi ja kusipäisempi hahmo mutta kohteliailla tavoilla, niin sitä vetovoimaisempi.

Upsila, ohhoh kommentoit tätä, vaikken edes pistänyt linkkiä. Jes, olet alkanut kiinnostua twaikkuficeistä, vaikka kirjat eivät olekaan kyenneet koukuttamaan sinua. Ei voi olla röyhistämättä rintaa ja virnuilemasta seinille omahyväisesti onnistuessaan houkuttamaan kommentoivan lukijan nickillä ja titlellä tämän pariin. Eipä aikaakaan kun Upsilakin kynäilee twaikkua?

Didyme on joo aika random hahmo, jonka ei tajua kirjojen lukemisen perusteella olevan Aron biologinen pikkusisar. Tummaverikköä voisi luonnehtia kiinnostavaksi hahmoksi, vaikken hänestä pidäkään. Hyödytön turhanpäiväisine kykyineen, mutta nainen paikallaan mikäli tekee mieli kirjoittaa jotain traagisempaa esimerkiksi Romeo ja Juulia -asetelmalla.

Sinä sanaton? Sanathan alkavat loppua minulta! Olen niin iloinen siitä että vaikutuit tavastani luoda Volturit, tuoda heihin eloa ja viehätystä ja että sain vampyyrikuninkaalliset säihkymään. Olenkin julkaissut uuden Volturi-ficin, tällä kertaa lisää Aro/Janea; voisin pistää linkin yksärillä.

Mortti, mahtavaa kuulla kokonaisuuden olleen onnistunut katsaus Aron persoonallisuuteen. =) Niinpä, mitäpä sitä turhia liioittelemaan – etenkään Aron ollessa keskeisessä roolissa. Ei sopisi hänen näennäisen hillittyyn luonteeseensa. Olen samoilla linjoilla tuon kuninkuuden kanssa; minulla on yleensäkin se heikkous teksteissäni, etten saa tuotua haluamaani seikkaa niin aikaisin esiin kuin haluaisin.

Kiitos vielä teille kaikille kerrassaan ihanista kommenteistanne. Olette ihania. <3