Sininen viiva (K-11, Hrm/Krum, osa 2/? 23.3.)

[sugared]

Title: Sininen viiva
Author: sugared
Beta: Nica (osa 1)
Genre: fluffy, romance, drama
Pairing: Hermione/Viktor Krum
Rating: K-11, ainakin näin toistaiseksi
Disclaimer: Potter-hahmot ja -maailma ovat J.K.Rowlingin omaisuutta, loput minun käsialaani.

A/N: Tyyniksen haaste, joka on muhinut takaraivossani jo kuukausia, mutta vasta nyt alkoi putkahdella paperille asti. Sijoittuu siis vuoteen 2005, minun laskujeni mukaan Hermione on siis 25-vuotias ja Viktor pari vuotta vanhempi. Ja selventääkseni hieman asioita huomautan, että pääosa ficin tapahtumista sijoittuu menneisyyteen, kun taas kursiivilla kirjoitetussa alussa eletään nykyhetkeä. Ja jotta sekoittaisin teitä vielä enemmän, päätin jättää Hermionen Garngeriksi ja Viktorin Krumiksi, vaikka avio-onni kukoistaakin. No niin, asiaan. Toivottavasti, Tyynis, pidät. :>

*****

Sininen viiva


22. huhtikuuta 2005, Liverpool.

Katonrajassa rätisevä loisteputki heitti varjoja halvan ja huonokuntoisen motellin naisten huoneen kaakeliseinille ja värjäsi perimmäisessä kopissa istuvan Hermione Grangerin kasvot kalvakan keltaisiksi. Nainen puristi käsissään raskaustestiä, ja katse oli liimaantunut pieneen ruutuun, joka pysyi itsepäisesti pimeänä. Hermione huokaisi syvään ja laski testin käsistään. Hän tarttui äitiyden ruusunpunaista onnea ja 99-prosenttisen varmoja testituloksia lupaavaan pakkaukseen ja nosti sen silmiensä tasolle. Hän osasi paketin kylkeen painetun ohjeen ulkoa etu- ja takaperin, mutta päätti lukaista sen läpi vielä kerran, tarkistaa, ettei ollut vahingossa ohittanut mitään tärkeää. Hän mumisi ohjetta itsekseen, ja huolen tummentama ääni kaikui kopin kylmistä seinistä:
"Odota puoli minuuttia. Jos näyttöön ilmestyy sininen viiva, olet raskaana."
Hänen elämänsä tuskaisimmat kaksi viikkoa huipentuivat nyt hänen elämänsä pisimpiin kolmeenkymmeneen sekuntiin.

Osa I

5. huhtikuuta 2005, Lontoo.

Supina ja kuhina kohahti läpi Taikaministeriön aulaan kerääntyneen väkijoukon, kun Viktor Krum kulki marmorilattian poikki kaulukset pystyssä ja niska kyyryssä. Hän oli tottunut osoitteleviin sormiin, tukahtuneisiin kiljahduksiin ja kämmenellä peitettyihin kuiskauksiin ja suhtautui niihin aina samalla tavalla: ärisi ja murisi itsekseen kiirehtiessään eteenpäin suomatta ihailijoilleen edes etäistä hymynhäivettä.

Tällä kertaa hänellä tosin oli hyvä syy pinkoa pitkin ministeriön kullanhohtoisia käytäviä sivuilleen vilkuilematta. Puoli tuntia sitten uljas viirupöllö oli lehahtanut huispaajan Lontoon residenssin kaari-ikkunan taakse nokassaan kiireinen viesti taikaministeriöstä: hänen armas vaimonsa oli pyörtynyt kesken tärkeän kokouksen.
Viktor oli ensitilassa loikannut takkatulen vihreänä hohtavaan loimuun ja suunnisti nyt opaslehtinen kädessään kohti Kansainvälisen taikayhteistyön osastoa, joka atriumin tiskin takana päivystävän noidan mukaan sijaitsi viidennessä kerroksessa. Viktor ei ollut vaivautunut tutustumaan vaimonsa työpaikkaan – omien sanojensa mukaan hän ei "ymmarra lakihompotuksesta mitaan" – joten ensimmäinen askel oli löytää hisseille. Viktor tuhisi äreissään ja puski tieltään muutaman epätietoisena töllistelevän velhon, joiden mojovat kiroukset eivät onneksi enää kantaneet hänen korviinsa.

Viimein miehen haukankatse paikansi kullalla silattuja lintuhäkkejä muistuttavat hissit. Hän kauhoi välimatkan kiinni muutamalla askeleella ja pysähtyi hissikuilun eteen juuri sopivasti kuullakseen metallisen kilahduksen, joka ilmoitti hissin saapuneen.
Ennen kuin Viktor ehti huokaista helpotuksesta, rämähtivät hissin ovet auki paljastaen pieneen koppiin ahtautuneen kaksikymmenpäisen velholauman ja kaksikymmentä hissin kattoa hipovaa hiippalakkia. Kuumeinen puheenpapatus – jokainen indoeurooppalainen kieli tuntui olevan edustettuna – taukosi vasta, kun Viktor yritti ahtautua jo valmiiksi ylikansoitettuun hissiin. Tuimailmeinen mies, jonka hartioiden leveys oli moninkertainen jopa raamikkaaseen bulgarialaiseen verrattuna, kurkotti uhkaavana muun joukon yli ja jylisi vakaalla bassoäänellä: "Nein, nein! Sina ei tanne mahtua! Nein!"
Viktor ei ehtinyt tehdä elettäkään röyhkeän saksalaisvelhon ojentamiseksi, kun hissinovet ja vetäytyivät kiinni hänen nenänsä edestä, ja lintuhäkki jatkoi kolisten matkaansa alempiin kerroksiin. Viktor kirosi puoliääneen. Kansainvälinen huispaajatähti joutui alistumaan kohtaloonsa ja odottamaan hissiä rahvaan joukossa.

Katkeran, aikaavievän ja ennen kaikkea turhauttavan taiston jälkeen Viktor viimein astui viidennen kerroksen käytävään, jonka hiljaisuus hyväili tinnittäviä korvia meluisan hissikyydin jälkeen. Miehen askeleet kumisivat viininpunaiseen käytävämattoon, ja hänen raskas hengityksensäkin kuulosti lohikäärmeen korinalta. Tummat silmät vilistivät suljetusta tammiovesta toiseen, kun hän yritti löytää vaimoaan pienistä lakatuista nimikylteistä. Käytävän päässä, hengästyneenä ja huolesta puolikuolleena hän viimein törmäsi oikeaan oveen, jonka kyljessä komeili pitkänpitkä titteli: "Kansainvälisen taikayhteistyön päällikön lähin avustaja".

****

Hermione Granger nosti katseensa hämmästyneenä papereistaan, kun hikinen, läähättävä ja ahdistunut huispaaja yhtäkkiä ryntäsi hänen työhuoneeseensa ilman ennakkovaroitusta. Hymy valaisi Hermionen kasvot, kun hän tervehti aviomiestään. Viktor ei hetkeen vastannut mitään, tuijotti vain häntä sen näköisenä, että oli olettanut löytävänsä vaimonsa vähintäänkin kurkku viillettynä ja kuoleman partaalla. Järkytyksestä toivuttuaan mies mutisi jähmeän tervehdyksensä ja astui peremmälle. Hermione hymähti itsekseen miehensä kylmäkiskoisuudelle, jonka läpi hän oli oppinut näkemään jo ensi hetkestä alkaen. Niin naurettavan kliseiseltä kuin se kuulostikin, sykki Durmstrangin kasvatin rinnassa suuri sydän, yhtä kultainen kuin sieppi, jota mies työkseen ja ilokseen jahtasi.

Viktor heräsi lopulta jähmettyneestä järkytyksestään, kun vaaleanpunainen, osastojen välinen muistio pyyhkäisi täyttä vauhtia hänen olkansa yli ja kopsahti ikkunaan Hermionen takana.
"Mika on olo?" kysyi mies nyt niin perin huolestuneena, että Hermione epäröi hetken, ennen kuin alkoi selostaa sen hetkistä projektiaan. Ei Viktor tavallisesti näin kiinnostunut hänen työasioistaan. Lähempänä totuutta olisi ollut itseasiassa sanoa, että Viktor ei ollut lainkaan kiinnostunut hänen työasioistaan.
"No, tästä tulee pitkä projekti. Verta, hikeä ja kyyneleitä, tiedäthän. Vaikka arvaahan sen, kun tällaista ruvetaan järjestämään. Ajattele nyt, kolmivelhoturnajaiset! Välillä ihmetyttää, mahtaako arvoisa taikaministeri lainkaan muistaa, millaiseen sotkuun turnajaiset viimeksi päätyivät--"
Viktor tuijotti vaimoaan hölmistyneenä, ennen kuin tajusi, ettei ollut saanut toivomaansa vastausta.

"Ei", hän murahti ja viittasi kädellään hiljentääkseen Hermionen innokkaan puheenpapatuksen. Nainen vaikeni loukkaantuneena, mutta suuttumus vaihtui hämmennykseksi, kun Viktor viimein selitti, minkä takia oli kiitänyt taikaministeriöön kuin lauma verenhimoisia kirskuristajia perässään.
"Sain pollon. Olit pyortynyt jossain istunnossa. Tulin katsomaan, etta olet kunnossa", mies jatkoi vaisusti ja vaihtoi painoa jalalta toiselle. Nyt, kun Hermione istui hänen edessään terveenä ja punaposkisena, alkoi päätön ryntäily hävettää tavallisesti niin kylmäveristä huispaajaa.

Harjaantuneet aivot raksuttivat ruskean hiuspörrön alla, kun Hermione sulatteli miehensä sanoja. Äkkiä hänen otsansa rypyt silisivät, suu levisi oivaltavaan hymyyn ja 60 watin hehkulampun saattoi melkein nähdä loistavan hänen päänsä päällä.
"Kylläpä lennätinlangat laulavat", Hermione naurahti ja Viktorin kummastuneen ilmeen nähtyään korjasi, "tarkoitan, kylläpä pöllöt kulkevat. En kylläkään pyörtynyt, olin vain hieman huonovointinen ja jouduin lähtemään kesken kokouksen, siinä kaikki. Olen ihan kunnossa jo."
Viktor näytti hyvin pettyneeltä, kun hänen vaimonsa tuntui pärjäävän vallan hyvin ilman hänen apuaankin, ja Hermione purskahti huvittuneeseen nauruun. Yrmeä velho osasi olla välillä hyvin suloinen, usein täysin tietämättään.

Hermione nousi seisomaan ja astui pöytänsä luoman barrikadin suojista Viktorin eteen. Hän kiersi kätensä vahvan niskan ympäri ja nousi varpailleen yltääkseen suukottamaan miestään.
"Kiitos, kun huolehdit minusta. Ja nyt kun kerran olet täällä.." hän kuiskasi käheästi samalla, kun hänen kätensä liukui pitkin mustan kaavun verhoamaa rintaa ja pysähtyi hyväilemään miehen housujen etumusta. Viktor oli heti juonessa mukana, kietaisi lihaksikkaat käsivartensa siron nuorikkonsa vyötärölle ja veti tämän kiinni itseensä.
"Rakastan sinua", hän murahti täydellisellä kuningattaren englannilla: lausetta oli heidän taloudessaan kulutettu menneinä kuukausina varsin ahkerasti. Viktor kumartui painamaan huulensa ensin Hermionen otsalle ja nenänpäälle, ja veti naisen sitten kuumaan suudelmaan, joka viimeistään sai kikkarapään ajatukset sinkoamaan kansainvälisistä konflikteista ja diplomatiasta aivan uusille urille.

Hellän hetken keskeytti vaativa koputus tammioven takaa. Hermione hyppäsi miehestä eroon kuin vieterijaloilla, ja Viktorillekin tuli kiire sulloa paitaa housunkaulukseen.
"Sisään!" Hermione kiljahti ja yritti silitellä villiintynyttä hiuspehkoaan. Ovi aukesi naristen ja toi näkyviin pienen, kuivakan velhon, jonka helmenvalkoinen parta hipoi lattiaa tämän jalkojen juuressa.
"Rouva Granger", narisi kansainvälisen taikayhteistyön päällikkö, Hermionen työnantaja, ja nytkäytti niskaansa jonkinlaiseen kumarrukseen. Hermione, joka oli jo ehtinyt tottua pomonsa kummallisiin edesottamuksiin, niiasi pienesti ja selvitti kurkkuaan.
"Herra McCoy. Saavuittekin juuri sopivasti, sain juuri hetki sitten kirjoitettua raporttinne puhtaaksi", nainen sanoi kovalla äänellä, joka varmasti kantautuisi puolikuuron vanhuksenkin korviin. "Tiedättekin varmaan aviomieheni, Viktor Krumin", Hermione jatkoi ja viittasi Viktoriin, joka näytti yrittävän parhaansa mukaan sulautua kultaisin liljoin koristeltuun seinäpaperiin. Arvoisa ministeri tuntui huomaavan kookkaan bulgarialaisen vasta nyt, ja vanhuksen silmiin syttyi innostunut pilke.
"Hyvää päivää, dobar den! Loistava ottelu viime viikolla, kerrassaan loistava!" mies hihkui ja loikki yllättävän riuskasti huoneen poikki Viktoria kättelemään. Viktor näytti, jos mahdollista, entistä vaivautuneemmalta ja antoi innokkaan ihailijan vatkata kätensä tunnottomaksi.
 
Herra McCoy, joka ei tuntunut saavan silmiään irti kuuluisasta huispaajasta, muisti lopulta, mitä varten oli avustajansa huoneeseen pelmahtanut.
"Niin, se raportti. Aivan, aivan", velho mutisi ja nyökytteli niin, että vanhat nikamat naksahtelivat.  "Paljon hommaahan tästä seuraa, edessä on kiireiset ajat. Ylitöitä, rouva Granger, toivottavasti olet valmiina. Eihän mikään tosin ole vielä varmaa, ehei, taikaministeri käy parhaillaan kirjeenvaihtoa Ranskan taikalähetystön kanssa.. Niin, teidän kotimaanne, herra Krum, varmisti osallistumisensa jo eilen illalla.. Kaunis maa, Romania siis, ja melkoinen opinahjohan teillä siellä on. Durmstrang, nimittäin, vaikkakin itse olen sitä mieltä, että olisi terveellisempää karsia pimeät taiat opetussuunnitelmasta. Onhan se vanha ja laaja taikuudenala siinä missä muutkin, mutta henkilökohtaisesti.."
Hermione keskeytti sivuraiteille eksyneen puheen pamauttamalla paksun paperipinkan ministerin syliin.
"Olemme hyvin aikataulussa, herra McCoy, joten olkaa huoleti", hän sirkutti reippaasti ja ohjasi miehen hienovaraisesti ovelle. Itsekseen höpisten vanhus poistui käytävään. Hermione huokaisi. Ensi hetkestä lähtien hän oli tuntenut itsensä yhtä lailla ministerin lapsevahdiksi kuin avustajiksi.

"Kuka han oli?" Viktor kysyi irroitettuaan katseensa ovesta, josta ministeri oli hetki sitten ilmestynyt ja jälleen kadonnut.
"Gerald McCoy, kansainvälisen taikayhteistyön osaston päällikkö, toisin sanoen minun pomoni", Hermione vastasi ja pyöräytti silmiään. "Hupaisa vanha veikko. Hieman hajamielinen tosin, hän sai tuon raportin minulta kolmatta kertaa tällä viikolla, enkä epäile, etteikö hän sitä vielä huomenna ilmaantuisi kyselemään."
Noita asteli pöytänsä taakse ja järjesteli mietteliäänä papereitaan. Helkutin ministeri. Hän olisi mielellään jatkanut siitä, mihin he olivat jääneet, mutta tiesi yhtä hyvin kuin Viktorkin, että hetki oli ohi.

"Kolmivelhoturnajaiset", Viktor murahti katkaisten epämukavan hiljaisuuden, "han puhui jotain kolmivelhoturnajaisista. Luulin, ettei niita enaa jarjesteta. Liian vaarallista ja niin edelleen."
Hermione näytti yhtäkkiä hyvin asiantuntevalta ja ammattimaiselta, niin kuin aina, kun oli kyse hänen työasioistaan. Oikeastaan hän muistutti etäisesti erästä Weasleyn punapäätä, joka vuosia sitten oli tämäkin toiminut kansainvälisen taikayhteistyön päällikön oikeana kätenä ja havitteli parhaillaan taikaministerin paikkaa.
"Niin minäkin luulin. No, nyt kun olen viimeiset kolme päivää puurtanut hiki hatussa kaiken maailman etukäteisjärjestelyjä edeltävien järjestelyjen kanssa, olen joutunut vaihtamaan kantaani", nainen sanoi ja huokaisi teatraalisesti.
"Osasto on jo jonkin aikaa miettinyt keinoja elvyttää vanhoja suhteita ja yhdistää taikamaailmaa, ja joku älypää keksi sitten ehdottaa kolmivelhoturnajaisia! Taikaministeri tietenkin sekosi innostuksesta, eikä kukaan maininnut sanallakaan Cedric Diggoryn katkeraa kohtaloa tai Barty Kyyry-raukkaa. Ei edes herra McCoy, vaikka hän käytännöllisesti katsoen peri Kyyryn aseman ministeriössä! Suoraan sanoen minun tekisi mieli pysytellä erossa koko jutusta, mutta en halua menettää työpaikkaanikaan.."

Viktor –joka aikaisemmin oli sulkenut korvansa aina, kun Hermione oli erehtynyt edes mainitsemaan sanan "taikaministeriö" – oli nojautunut vaimonsa työpöytää vasten  ja kuunteli keskittyneesti. Ministeriön suunnitelmat saivat vanhat, jo unohdetuiksi toivotut muistot heräämään ja nousemaan haudastaan. Viktor oli sijoittunut turnajaisissa toiseksi, mutta oli pyyhkinyt saavutuksen mielestään jo aikoja sitten. Hän ei halunnut roikottaa kaulassaan Cedric Diggoryn veren tahrimaa mitalia.
"Jarjetonta", hän tiivisti ajatuksensa ja lysähti istumaan kapeaan tuoliin vaimoaan vastapäätä.

Hermione nyökki ponnekkaasti.
"Niinpä, niinpä. Kunpa vain taikaministeri kuuntelisi järkipuhetta. Herra McCoy on kanssani samoilla linjoilla, mutta edes hänen sanansa ei paljoa paina, kun vastassa on kymmenen taikaministeriä mielistelevää idioottia", nainen tuhahti katkerana ja potkaisi tuolinjalkaa.
"No jaa, toistaiseksi on liian aikaista murehtia. Hyvällä tuurilla Beauxbatonsin rehtorin muisti ei ole yhtä hatara kuin.." Hermione mutisi ja vilkaisi Krumia kuin olisi ollut täysin tämän syytä, että Durmstrangin johtaja oli ollut myöntyväinen turnajaisia kohtaan, "niin, kuten sanoin, meillä on vielä toivoa."

Viktor oli menettänyt kiinnostuksensa puheenaihetta kohtaan huomattuaan, ettei Hermionesta saanut puristettua asian tiimoilta muuta kuin valitusta, ja parhaillaan hän hypisteli valokuvakehystä vaimonsa työpöydän reunalla. Hänen kulmikkaat piirteensä pehmenivät ja huulille nousi onnellinen hymy, kun hän nosti puisen kehyksen käsiinsä. Hän muisti kuvan oikein hyvin, se oli otettu heidän hääpäivänään puolitoista vuotta sitten, juuri kun he olivat astuneet käsi kädessä kirkosta. Hermione oli niin kaunis shampanjanvaaleassa silkissä, ja mies itsekin näytti vaihteeksi muuta kuin jurottavaa naamaa. Niin kaunis ja aurinkoinen kuin päivä oli ollutkin, se ei suinkaan ollut Viktor Krumin elämän onnellisin päivä. Valokuvan esittämästä vaaleanpunaisesta hetkestä oli alkanut toinen toistaan täydellisempien, rakkauden värittämien päivien sarja, jonka Viktor ei olisi suonut loppuvan koskaan.

Mies kietaisi käsivartensa yhä itsekseen mutisevan Hermionen vyötärölle ja suikkasi pikaisen suukon tämän ohimolle.
"Tule, tarjoan sinulle lounaan", hän kuiskasi rouvansa korvaan ja vastaväitteitä kuuntelematta ohjasi tämän ulos ovesta.

****

[Whitegirl]

Kiva ficci. Parituksesta pidin tosi paljon, ja jatkoa odottelen jo innolla.

~Whitegirl

[Tyynis]

Jes!!

Ihan kahdesta syystä tuulettelen, ensiksi siitä että tämä on nyt täällä (en ehtinyt vaipua epätoivoon, älä huoli  ) ja toiseksi siitä, että pääsin vihdoin kommentoimaan tätä, kävin eilen lukemassa tämän ja olin aivan täpinöissäni tätä lukiessani. 

Ensiksi ihanaa, että jätit Krumin puheestä ä:n ja ö:n pisteet pois, koska minä suorastaan rakastan sen luomaa jöröyttä 
Minulta ei nyt irtoa yhtään järkevää lausetta tähän, joten taidan suosiolla jättää kommentoimisen muille. 

Tyynis

[sugared]

Whitegirl: Kiitos kiitos, jatkoa on kyllä luvassa, toivottavasti vielä tämän vuoden puolella.. :---D

Tyynis: Huh, mikä helpotus, että tykkäät. XD Minulle tuo Krumin ääkkösettömyys on jotenkin itsestäänselvä asia ja osa herran luonnetta, mutta tulin kyllä miettineeksi, miten sinä ja muut siihen mahdatte suhtautua.. :--D Ja hyvä, jos rakastat jöröyttä, sillä JÖRÖ minun Krumini nimenomaan on. Ainakin suurimman osan ajasta. Ja rakastan häntä juuri sellaisena.

[sugared]

A/N: Waaah, eihän tässä mennytkään kuin kolmisen kuukautta.. No, universumin voimat ovat olleet minua vastaan. Tätä osaa ei ole edes betattu, koska betani otti ja katosi. :---D Typoja yms. virheitä saattaa siis löytyä, vaikka parhaani mukaan yritin niitä bongailla.

*****

Osa 2

6. huhtikuuta 2005, Lontoo.

Meri velloi vihreänä ja vaarallisena, ja sen ylle kaartuva taivas oli mustan pilviverhon peitossa. Yksinäinen purjelaiva keinui vaahtopään harjalla edestakaisin, ylös ja alas, ja laivan kaiteeseen nojaava Hermione tuijotti silmät kauhusta selällään hyiseen veteen. Puistatus kulki pitkin hänen selkäpiitään ja suolan maku kuivilla huulilla sai hänet kumartumaan laidan yli ja oksentamaan  meren mustaan syleilyyn.

Hermione säpsähti hereille painajaisesta ja syöksyi kämmen suun edessä kylpyhuoneeseen jättäen Viktorin hieromaan hämmentyneenä unihiekkaa silmistään. Noita sai juuri parahiksi kurottua pörröiset hiuksensa niskan taakse, ennen kuin hänen illallisensa – pippuripihvi ja punaviinikastiketta a lá Viktor Krum – lensi kaaressa pyttyyn. Viktor, joka oli kuullut vaimonsa korinan makuuhuoneeseen saakka, ilmestyi oviaukkoon, kun Hermione nousi jalat tutisten pystyyn ja veti vessan.
"Mita tapahtui?" mies kysyi hädissään ja riensi pyyhkimään armaansa kyyneleisiä poskia.
"Mitä luulisit?" kivahti Hermione vastaukseksi ja käänsi selkänsä. Hän kumartui pesualtaan ylle ja huuhteli kasvonsa jääkylmällä vedellä. "Minähän sanoin sinulle, että se margariini oli pilaantunutta, ja silti sinun piti mennä ja käyttää sitä!"

Viktor, joka oli omasta mielestään onnistunut varsin hyvin illallisen suhteen, kurtisti kulmiaan ärtyneenä.
"Ei tuo ole mikaan ruokamyrkytys vaan krapula. Ei ole minun syyni, etta sina imit itseesi viinia kuin pesusieni", mies tuhahti loukkaantuneena. "Menen takaisin sankyyn", hän lisäsi ja poistui paiskaten oven mielenosoituksellisesti kiinni perässään. Kiittämätön akka, kehtasi syyttää häntä huonosta viinapäästään! Viktor kaivautui syvälle yhä lämpimiin lakanoihin ja käänsi selkänsä maailmalle.

Hermione mutisi solvauksia miehen perään ja pui nyrkkiään. Mokoma jääräpää! Totta kyllä, hän oli juonut edellisenä iltana muutaman lasillisen viiniä, mutta ei hän – kautta Merlinin – krapulainen ollut! Nainen nappasi vaaleanpunaisen hammasharjan mukista pesualtaan reunalta ja alkoi jynssätä hampaitaan ennen  näkemättömällä tarmolla niin, että hetken kuluttua kylpyhuoneen peili muistutti seepraa vaahtoraitoineen.

Purettuaan raivonsa suuhygienian hoitoon Hermione istahti pytynkannelle ja syventyi kynsinauhojaan repien miettimään, mistä hänen pahoinvointinsa oikein sikisi. Oliko hän tulossa kipeäksi? Naisen otsaan ilmestyivät huolestuneet rypyt hänen sulatellessaan tätä epämiellyttävää vaihtoehtoa. Ajatus siitä, että hän joutuisi pysymään vuoteen omana päivänkin, sai kylmät väreet kulkemaan pitkin hänen selkäpiitään. Hänen työpöytänsä täyttyisi näinä kiireisinä aikoina papereista, kirjeistä ja muistioista alta aikayksikön, ja sijainen onnistuisi varmasti sekoittamaan kaiken niin, että sotkun selvittämiseen menisi useampi viikko. Hän ei missään nimessä voisi olla hetkeäkään poissa töistä! Hän ei missään nimessä voisi sairastua nyt!

Hermione marssi varhaisaamun auringossa kylpevään makuuhuoneeseen. Hän oli saanut jostakin askeleisiinsa uutta tarmoa, ja Viktor veti peiton korviinsa odottaen kauhuissaan tulevaa. Noita pysähtyi sängyn vierelle ja katseli miestään kädet lanteilla ja kieltään paheksuvasti naksutellen. Mitä laiskuutta!
Hän nappasi taikasauvansa yöpöydältä, ja yhdellä kevyellä sauvan heilautuksella peitto kasautui aamu-unisen huispaajan yltä siistiksi kääröksi sängyn jalkopäähän.
"Helvetti, nainen", Viktor mutisi tyynyynsä ja käpertyi kerälle kuin ylikasvanut kissanpentu. Hermione ei kuitenkaan tuntenut sääliä. Toinen sauvan napautus, ja parvekkeen ovi lennähti auki. Viileä kevättuuli leyhytti silkkiverhoja ja sai Viktorin valituksen yltymään. Lopulta mies nousi makeasti haukotellen sängynreunalle istumaan. Hermione oli jo riuhtomassa lakanoita toisella puolella parisänkyä, eikä täten huomannut Viktorin ärtynyttä mulkoilua.

"Olet koko paivan kotona. Onko sinun pakko ruveta juuri nyt lakanoita vaihtamaan?" bulgarialainen narisi ja vilkaisi vaimoaan syyttävästi. He olivat nukkuneet samoissa lakanoissa useamman viikon, eikä hän todellakaan jakanut Hermionen innostusta kunnostautua rästiin jääneissä kotitöissä kello kahdeksan lauantaiaamuna.
"Ajattelin, että nyt on juuri sopiva tilaisuus, kun olemme kerran jo valmiiksi pystyssä", Hermione sirkutti vastaukseksi ja lennätti päiväpeiton parvekkeen kaiteelle tuulettumaan. Hänen ylipirteässä olemuksessaan ei ollut jälkeäkään äskeisestä pahoinvoinnista tai äkäisyydestä, mutta Viktorin mielialaa se ei juurikaan kohottanut. Moinen tarmonpuuska näin aikaisin aamusta ei voinut tietää mitään hyvää. Oli parasta paeta ajoissa, ennen kuin Hermione keksisi komentaa hänet mattoja tamppaamaan.

Noita hymyili tyytyväisenä, kun Viktor ponkaisi pystyyn ja painui pikimmiten kylpyhuoneeseen. Lakanat, tyynyliinat ja peitot liihottivat tasaisena nauhana huoneen poikki ja laskostuivat siististi päiväpeiton viereen parvekkeen kaiteelle. Hilpeästi vihellellen Hermione kaivoi uudet lakanat liinavaatekaapista ja petasi sängyn niin huolellisesti, että tiukkapipoisinkin kersantti olisi hukuttanut hänet ylistyksiin.
Loppujen lopuksi aamu ei ollut alkanut lainkaan huonosti.

****

8. huhtikuuta 2005, Lontoo

Hermione hapuili lukulampun katkaisijaa hämärässä ja hetken kuluttua hän räpytteli silmiään pehmeässä valossa. Hän vilkaisi ensin tyhjää paikkaa vieressään, sitten herätyskelloa, jonka viisarit osoittivat puoli kymmentä. Hermione oli ensimmäistä kertaa elämässään poissa töistä, eikä ollut millään uskoa sitä itsekään. Hän oli oksennellut jo kolmena peräkkäisenä aamuna, ja kun hän oli ollut  muutama tunti sitten aikeissa lähteä töihin, oli Viktor asettunut oviaukkoon kuin mikäkin portsari ja kieltänyt häntä poistumasta asunnosta. Työnteko ei kuulemma olisi lainkaan hyväksi hänen voinnilleen. Hermione kurtisti kulmiaan. Seitsemän pientä kääpiötä tuntui heiluttavan hakkujaan hänen pääkoppansa sisällä, ja päänsärky yltyi helvetilliseksi aina, kun hän erehtyi kuvittelemaan sitä työn ja tuskan määrää, mikä häntä seuraavana aamuna ministeriössä odottaisi. Viktorilla ei selvästikään ollut mitään käsitystä siitä, mikä hänelle oli hyväksi.

Hermione huokaisi raskaasti, sammutti valot ja käänsi kylkeä. Viktor saattoi nukkua viikonloppuisin kevyesti yli puolenpäivän, hänellä taas oli vaikeuksia ummistaa silmiään enää puoli seitsemän jälkeen. Aika oli hämärässä huoneessa yhtä pysähtynyt kuin tunkkainen, kiehuva ilma. Hermione ummisti silmänsä avatakseen ne taas muutaman sekunnin kuluttua. Ajatukset eivät jättäneet häntä rauhaan, vaan sinkoilivat sinne tänne hänen kivistävän kallonsa seinämistä. Hän yritti parhaansa mukaan karkottaa hiljaiset äänet päästään, varsinkin sen kaikista häiritsevimmän, joka parhaillaan ehdotteli toinen toistaan karmeampia syitä hänen aamuiseen pahoinvointiinsa.

Lopulta noita ei enää kestänyt. Hän heilautti laihat säärensä sängynreunan yli ja seuraavassa hetkessä kiskoi jo sälekaihtimia ikkunoiden edestä. Auringonvalo oli sokaisevan kirkas, mutta sai hänet joka tapauksessa paremmalle tuulelle. Seuraavaksi hän avasi parvekkeen oven ja hipsi ulos villasukissaan, nallekarhukuvioinen yöpuku rypyssä sekä edestä että takaa ja tukka tavallistakin hallitsemattomammassa pörrössä.
Hermione nojasi kylmään kaiteeseen ja veti pakokaasun sakeuttamaa kaupunki-ilmaa keuhkoihinsa. Hän katseli alas kadulle, seurasi jalkakäytävällä eteenpäin kiiruhtavia väriläiskiä ja kuunteli katusoittajaa, jonka saksofonin sävelet kantoivat juuri ja juuri liikenteen melun yli. Hän tuijotti kaukana alhaalla vilistäviä päälakia, mutta kukaan ei nostanut katsettaan. Lontoon asukkaat olivat jo aikoja sitten oppineet olemaan vilkuilematta taivaalle – jopa kauniina kevätaamuna se oli harmaan pilvimassan peitossa.

Hermione haukotteli ja kietoi käsivartensa ympärilleen. Oli huhtikuun alku, viileä tuuli sai hänen ihonsa kananlihalle ja harmaa taivas enteili jälleen kerran sadetta.  Hän tuskin malttoi odottaa, että ensimmäiset pisarat putoaisivat ja sade rummuttaisi kattoa. Sade puhdisti ilmaa, ja ehkä raikas, huumaava tuoksu, joka täytti maailman aina sateen jälkeen, puhdistaisi hänetkin.
Vilunväristys sieppasi Hermionen otteeseensa ja pakotti nuoren noidan lopulta takaisin sisälle. Hän vilkaisi petaamatonta sänkyään, jonka lämmin pehmeys suorastaan maanitteli häntä puoleensa. Hermione käänsi päättäväisesti selkänsä ja marssi kylpyhuoneeseen. Hän ottaisi kylvyn, vahaisi säärensä, nyppisi kulmakarvansa, leikkaisi kyntensä, mitä tahansa muuta, kuin nyhjäisi vielä hetkenkin hiostavien lakanoiden keskellä unta odottaen.

Kymmenen minuutin kuluttua puolikkaan uima-altaan kokoinen, kultaisten tassujen varassa seisova kylpyamme oli laitojaan myöten täynnä höyryävän kuumaa vettä. Hermione sukelsi valkoiseen vaahtomereen, ja terävä henkäys karkasi hänen huuliltaan, kun tulikuumat neulat pistelivät hänen vartaloaan. Väsynyt keho tottui kuumaan veteen nopeasti, ja yksi kerrallaan jäykistyneet jäsenet rentoutuivat. Hermione sulki silmänsä.

Juuri, kun höyryävä lämpö oli kietonut Hermionen hellään syleilyynsä ja rypistänyt naisen sormenpäät kuin rusinat Kalifornian auringossa, ovikellon ärhäkkä pirinä rikkoi unisen hiljaisuuden. Noita kirosi ääneen varhaista vierailijaa ja oli aikeissa vääntäytyä ylös ammeesta ja eteiseen, kun kylpyhuoneen oviaukkoon ilmestyi kirkkaanpunaisen ja vihreän kirjava leimahdus.
"Hermione!" Ginny Weasley kiljaisi ääni huolesta paksuna, ja ennen kuin kylpevä noita ehti estää, hän hukkui punaiseen hiuspehkoon ja tukahduttavaan parfyymipilveen. Hermione rimpuili ja yritti työntää ystävänsä kauemmas, mutta Ginnyn käsivarret muodostivat hänen ympärilleen häkin, josta ei ollut pakenemista.
"Ginny", hän vastasi tervehdykseen alistuneena taikoen kasvoilleen pirteän hymyn, johon punapää vastasi yllättäen ärtyneellä mulkaisulla.
"Sinun olisi pitänyt lähettää minulle pöllö!" Ginny huudahti syyttävästi, eikä Hermione ymmärtänyt alkuunkaan, mikä oli syynä naisen äkkinäiseen mielentilan muutokseen. Mitä pahaa hän oli tällä kertaa tehnyt?
"Oletko käynyt lääkärissä? Mitä jos se onkin jotain vakavaa? Influenssa? Mahakatarri? Käärmerokko? Risasieni? Roiskuhupsu? Suomulaho? Luuseripöpö?" Ginnyn tahti oli suorastaan henkeäsalpaava ja Hermione pudisteli kiihkeästi päätään. Yhtäkkiä Ginnyn huulille levisi ovela hymy: "Et kai vaan ole mennyt syömään Pinnauspurtavia? Percy sanoo, että ministeriössä on kiirettä."
Hermione naurahti kuivasti ja huitaisi ystäväänsä roiskien samalla vaahtoa ja vettä tämän kasvoille.
"Tässäkö on kiitos siitä, että ilmiinnyin rappukäytävään heti, kun sain kuulla, että olet sairaana", Ginny tuhahti loukkaantuneena ja kohotti kätensä kokeilemaan Hermionen otsaa.
"Olisit voinut edes odottaa sen aikaa, että tulen avaamaan oven", kylvyssä lojuva noita tokaisi.
"Soitin ovikelloa ainakin kolme kertaa! Luulin, että olet vähintään pyörtynyt! Ja säästinpähän sinulta vaivan nousta ammeesta", punapää naurahti ja kaatoi hunajashampoota kämmenelleen aikeenaan pestä ystävänsä hiukset.

Ginnyn hieroessa hellästi shampoota hänen päänahkaansa, kaikki pahat ajatukset katosivat Hermionen mielestä. Hän sulki jälleen silmänsä ja valui syvemmälle ammeeseen.
"Et ole liiemmin pitänyt yhteyttä", kuului katkera ääni hänen selkänsä takaa, ja sormet nipistivät hänen niskaansa.
"Olen pahoillani", Hermione huokaisi ja rypisti kulmiaan. "Minä todella olen. En vain... minulla ei ole ollut aikaa. Yhdeksästä viiteen olen ministeriössä, ja kun tulen kotiin, on siivottava ja tiskattava ja laitettava ruokaa ja tehtävä raportteja, ja sitten kaadunkin kuolemanväsyneenä sänkyyn."

Ginnyn punaiset kulmakarvat kohosivat ja piiloutuivat otsahiusten alle, ja nainen tuhahti ivallisesti.
"Siivottava? Laitettava ruokaa? Hermione Granger, olen tuntenut sinut tarpeeksi kauan tietääkseni, että ruoanlaittotaitosi ovat olemattomat ja siivoat vasta, kun lattiaa ei näy likapyykiltä. Myönnä pois, että ainoa kallista aikaasi nakertava asia on eräs tietty englantia hassusti solkkaava huispaaja", Ginny pilkkasi.
"Minä--", Hermione aloitti närkästyneenä puolustuspuheensa mutta vaikeni seuratessaan Ginnyn huvittunutta katsetta ympäri valkoisen ja kullan kimaltavaa kylpyhuonetta. Hän huomasi ammeen seinään pinttyneet tahrat, tummuneet puupinnat ja samean peilin, ja punastui kiukusta ja häpeästä.
"Mitä sitten? Voisit itsekin tehdä asian eteen jotain, mutta nyhjäät vain sen Horatiosi  kyljessä", Hermione vastasi samalla mitalla ja lausui Ginnyn uuden miesystävän nimen, kuin se olisi ollut karvasta myrkkyä hänen huulillaan. Kaikki kunnia jästilääkärille, joka oli kesäkuun puolessavälissä tekevä Ginny Weasleystä Ginny Bakerin, mutta Hermione ei voinut käsittää, mitä hänen ystävänsä näki miehessä, jonka olemus oli yhtä jäykkä kuin tämän tärkätty liituraitapukukin. Ja mikä hemmetin nimi Horatio oikein oli olevinaan? Hermione ei ollut koskaan tavannut herra ja rouva Bakeria, mutta jos nämä olivat antaneet lapselleen niin kammottavan nimen, heidän oli yksinkertaisesti pakko olla tunteettomia hirviöitä. Hänen olisi käynyt Horatiota sääliksi, jos tämä ei olisi ollut kaikessa valjuudessaan niin sietämätön.

Ginny jäykistyi hänen takanaan, ja Hermione saattoi melkein kuulla tämän kiristelevän hampaitaan. Kylpyhuoneen ilma väreili raskaana ja jännittyneenä ensimmäistä salamaa odottaen.
Äkisti punapää rentoutui, tarttui käsisuihkuun ja alkoi huuhdella vaahtoa ystävänsä kiharoista.
"Sovitaanko, että olemme molemmat yhtä syyllisiä? Minua huolestuttaa tällä hetkellä enemmän vointisi kuin tiskipöytäsi puhtaus", Ginny sanoi pehmeästi ja heilautti kättään kuin yrittäen pyyhkiä äskeisen kiistan muististaan.
"Ei minua mikään vaivaa. Tämä on vain jotain.. aamupahoinvointia."
Sanat karkasivat Hermionen kuivilta huulilta ennen kuin hän ehti niitä käsittää, ja hän läiskäisi saman tien kämmenensä suunsa eteen. Ginny tuijotti ystäväänsä järkyttyneenä, ja maailma tuntui hetkeksi pysähtyvän punnitsemaan Hermionen sanoja.

"Hermione..." Ginny aloitti lopulta ääni jännityksestä väristen. "Ehkä sinä olet raskaana!"
Kylpevä noita havahtui transsistaan ja pudisti päätään raivokkaasti. Hän? Raskaana? Mitä Ginny oikein kuvitteli? Hänen kuukautisensa olivat jonkin verran myöhässä, mutta eihän se silti voinut tarkoittaa, että hän olisi raskaana. Hermione Granger oli liian vastuullinen, liian järkevä ja ennen kaikkea liian kiireinen moiseen. Pelko kiertyi kaikesta huolimatta raskaaksi solmuksi hänen vatsansa pohjalle.
"Älä nyt hulluja puhu", hän naurahti ja katui sitä saman tien. Nauru kaikui kolkosti kylpyhuoneen seinistä ja muuttui ivalliseksi käkätykseksi.
"Minä en voi olla raskaana. En sitten millään."

****

[Tyynis]

Ihanaa, että tämän pääsi vihdoin lukemaan, vaikka tämän tänne saannin kanssa oli vähän ongelmia!

Ensinnäkin aivan ihanaa, ettet ole kirjoittanut Hermionesta ja Krumista mitään fluff-pariskuntaa! 
Mutta mitäs tässä nyt rakentavan piikkiin sanoisi?
Helppolukuista tekstiä ja selkeästi etenevä tarina, ääh en minä osaa antaa rakentavaa, tämä on hyvä ja odotan jatkoa taas innolla.

tyynis

[Glorisablet]

Vielä viidennen kirjan aikoihin Hermionen ja Krumin suhteen kuvitteli jatkuvan, vaikka ihmettelinkin mitä joku Krum näkee Hermionen Grangerissa. Krum ei ole hyvännäköinen, mutta se on kuitenkin kansainvälinen huispaaja. Kai rakkaudella - Dumbledoren suosikkiratkaisulla - on sormensa pelissä.

Sun kirjoittamana pidän yllättävän paljon Hermione/Krum -parituksesta. Ehkä kirjoitustapasi ja tyylisi kuvailla heidän avioliittoaan saa mut pitämään tästä parituksesta, kirjoitat oikeasti mahtavan kekseliäällä tavalla. Hänen elämänsä tuskaisimmat kaksi viikkoa huipentuivat nyt hänen elämänsä pisimpiin kolmeenkymmeneen sekuntiin.--Valokuvan esittämästä vaaleanpunaisesta hetkestä oli alkanut toinen toistaan täydellisempien, rakkauden värittämien päivien sarja, jonka Viktor ei olisi suonut loppuvan koskaan.

On uskottavaa ettei kiireinen Hermione tajua sekunnin murto-osassa olevansa raskaana. Hermione ei vaikuttanut kovin innostuneelta, ennemmin vähän pelokkaalta. Viktorin reaktio kiinnostaa mua, sillä olisi mielenkiintoista tietää miten kyseinen heppu suhtautuu yllätysisyyteen. Tapahtumat tarjoavat hienon mahdollisuuden jatkoon, jos olet aikeissa kirjoittaa Siniseen viivaan jatkoa. Lukisin mielelläni jatkoa.

-Lavinia

[Peacock]

Tykkäsin tämän ficin molemmista luvuista aivan mielettömästi. Kirjoitustapasi on aivan ällistyttävän persoonallinen.

Erään virheen löysin ensimmäisestä luvusta:
-- ministerin lapsevahdiksi kuin avustajiksi. Tuosta ilmeisesti on jäänyt vahingossa kirjain pois?

En ole koskaan oikein tykännyt tästä parituksesta, mutta kuten muutkin ovat sanoneet, sinun kirjoittamana tällainen pariskunta kuulostaa ihan mahdolliselta! Itse olen aina ajatellut Hermione ja Ron - paritusta heti kuudennesta kirjasta lähtien. Krum ei ole edes saanut pienintäkään mahdollisuutta pyrkiä Hermionen kumppaniksi omissa ajatuksissani.

Jatkoa lukisin erittäin mielelläni. Teksti on hyvin selkeää ja mukavaa lukea. Krum on juuri sellainen jurojötikkä ja Hermione on aivan oma itsensä - vain muutamaa vuotta vanhempana. :----)

[maikkimaa]

Nyt vasta löysin tämän ficin ja pidin siitä todella paljon.
Tavastasi kirjoittaa pidän, yleensä en Krumista pidä enkä lue Herm/Krum ficcejä, mutta tästä tykkäsin.
Suurempia virheitä ei silmään pistänyt yhtään.

Jatkoa ódottelen.
Nyt herää kysymys, että aiotko jatkaa vielä ficciä kun jatkoa ei ole ilmestynyt PIIIIIIITKIIIN aikoihin ja ekan ja tokan luvun välissä on harmittavan suuri tauko.
Olisi kyllä harmillista jos jättäisit näin lupaavan ficin kesken.

-mm

[sugared]

Täytyy sanoa, että järkytyin, kun tämä oli yhtäkkiä Hunajaherttuan ensimmäisellä sivulla. :----D Ei siinä mitään, on sitä ikävämpiäkin yllätyksiä tullut vastaan.

Lavinia: Kiitos kommentista. Minä olen aina ajatellut Krumin sellaisella herkullisen karulla tavalla hyvännäköiseksi, mutta ehkä vika onkin minussa. Tykkään ilkeännäköisistä miehistä. En kyllä osaa sanoa, mitä hän Hermionessa alunperin oikein näki. Kenties hän tunsi olonsa yksinäiseksi Tylypahkassa, mutta koska ei halunnut pitää seuraa niille ihkuttaville fanitytöille, valitsi Hermionen. Mene ja tiedä. Suloinen pari joka tapauksessa.

Hyvä, jos tyylini miellytti. Luen vanhoja tekstejäni yleensä hyvin vastahakoisesti (todennäköisesti yksi syy siihen, ettei jatkoa ole ilmaantunut...), sillä pelkään niiden olevan kamalaa kuraa. Kiva tietää, ettei niin ehkä olekaan.

Veritaserum: Ällistyttävän persoonallinen? No ei kai sentään! ;---D Kiitos kovasti kommentista. Hermione ja Ron ovat kyllä mainio pari, mutta olen sitä mieltä, että Krumkin ansaitsee toisen mahdollisuuden.

maikkimaa: Kiitos kiitos. Sanotaan vaikkapa, että tämä ficci on toistaiseksi tauolla, mutta ei minulla ole varsinaisesti aikomusta jättää tätä keskenkään. Jos oikein muistan, minulla on jatkoa jo jonkin verran valmiinakin, pitäisi vain löytää inspiraatiota ja aikaa sen työstämiseen. No, toivossa on hyvä elää!

Kiitos oikein paljon kommenteista, piristivät päivääni.

[Carolynne]

Oi, tämä oli todella hyvä ja mielenkiintoinen, ja olisi ihanaa jos joskus jatkaisit tätä! Hermione/Viktor on minusta yksi canonin ihanimpia parituksia (vaikka tykkään myös Ron/Hermionesta), ja Viktor nyt vain on ihana ♥ Tässäkin hän oli juuri sopivan juro ja ärisevä, mutta kuitenkin ihana aksentti sulattaa minut aina, plus se, että hän tuntui todella rakastavan Hermionea. Oli jotenkin suloista, kun hän oli heti ryntäämässä hoivaamaan Hermionea, mutta alkoi myöhemmin nolostua asiasta ♥

Paritus oli minusta uskottavasti toteutettu, tähän oli saatu sitä avioparin elämää kiitettävästi, ei pelkkää seksiä ja juhlimista. Tekstissä oli sopiva määrä romantiikkaa, ja minusta oli ihanaa, kuinka Hermione aloitti siivoamaan aikaisin lauantaina ja pakotti Viktorin nousemaan ^^ Se oli myös hauska kohta, ja muutenkin tässä oli minusta sellaista hyväntuulista huumoria, ei liian alleviivaavaa, vaan hymyilyttävää. Pohdiskelut Horation () nimestä ja se, että Hermione olisi liian kiireinen olemaan sairas tai raskaana, olivat myös huvittavia.

Hahmot olivat minusta hyvin IC, ja tykkäsin erityisesti siitä, kuinka molemmat suhtautuivat Hermionen työhön. Hermione nyt oli oma innokas itsensä, ja se, kuinka Viktor ei yleensä vieraillut tämän työpaikalla tai ollut kovinkaan kiinnostunut taikaministeriöstä, oli minusta hyvä. Ja en tiedä, kuinka pitkälle ajattelit kuljettaa kolmivelhoturnajaisia juonessa mukana, mutta minusta niiden mukaanotto oli toimiva lisä - se sai lukijan ajattelemaan entistä enemmän aikaa, jolloin Hermione ja Krum canoninkin mukaan olivat yhdessä. Sen verran jäin kuitenkin miettimään, että oliko McCoy nyt ministeri vai taikayhteistyön päällikkö? Kun hänestä käytettiin aika usein termiä ministeri, mutta minusta taikamaailmassa on vain yksi ministeri, ja muut on sitten noita osastojen päälliköitä.

Tykkäsin myös yksityiskohdista, joita olit viljellyt tekstiin. Ne olivat hauskoja ja osuvia, kuten lohikäärmeen korinaa muistuttava hengitys ja Hermionen nallekarhukuvioinen yöpuku. Niin ja ihastuin kertakaikkiaan seepraa muistuttavaan vaahtoraitaiseen peiliin, tosi omaperäinen kuvailu ^^

Toivottavasti tämä tosiaan jatkuu, koukutit minut ja haluan lukea lisää Aihetta ei hirveän usein näe ficeissä ja minua se ainakin kiinnostaa. Plus haluaisin kuulla tarkemmin, miten hahmot päätyivät yhteen, seurustelivatko koko ajan vai palasivatko yhteen koulujen loputtua. Kiitos siis tästä, jään kyllä seuraamaan!