Hymyilet sadepisaroista välittämättä, S

[Arte]

Alaotsikko: Tracey/OFC, romanssi

Nimi: Hymyilet sadepisaroista välittämättä
Kirjoittaja: Arte
Beta: -
Paritus: Tracey/Violet
Ikäraja: S
Tyyli: draamaa romanssia söpöilyä
Vastuunvapaus: Kaikki Rowlingin, paitsi Violet on oma keksintöni.
Yhteenveto: Tracey viettää joululomaa Parkinsonien kartanossa ja tutustuu vihdoin Pansyn siskoon, Violetiin.

Osallistuu: 12+ virkettä, Femme10, FF-100 Luihuisen tytöt sanalla 066. Sade

A/N Lempihaasteeni on täällä taas! Tällä kertaa ei tullutkaan niin runollista tekstiä kuin yleensä, vaan kokeilin kirjoittaa myös vähän tavallisen kerronnan muodossa. Tämä haaste on kyllä parhaita keksintöjä ikinä, tykkään aivan sairaasti kirjoittaa tähän ja inspaa aina. Tällä kertaa ei ollut mitään erityisen vaikeaa sanaa mukana, vaikka pitikin useammassa kohdassa vähän soveltaa.

Ficci on oikeastaan eräänlaista jatkoa erääseen raapaleeseeni, Silmät tummanruskeat, S (ja ko. raapaleketjulle muutenkin, siellä kun on useammassa raapaleessa aihetta käsittelevää tekstiä). Ei ole mikään pakko lukea, kunhan vain jo tietää, että Tracey on Pansyn mukana Parkinsoneilla viettämässä joululomaa. Violet taas tuntemattomille on Pansyn kaksoissisar, joka on surkki ja syvästi tabu aihe perheessä.

Toivottavasti tykkäätte, minun teki heti mieli kirjoittaa Tracey/Violetia, kun olin saanut idean viedä Traceyn Parkinsoneille lomien ajaksi.


Hymyilet sadepisaroista välittämättä

”Hengityksestäsi jää ikkunaan huurteinen jälki, huomasitko?” Tracey kysyi hiljaa ja hymyili, kun Violet säpsähti ja pongahti pystympään. Tyttö oli nojannut suureen lasilevyyn ja seurannut vesipisaroiden kulkua ajatuksiinsa vaipuneena eikä ollut kiinnittänyt normaalisti tyhjään kartanoympäristöön mitään huomiota.

Tracey vilkaisi ulos ikkunasta sateiseen puutarhaan. Omenapuiden oksat olivat räntäsateesta kosteat ja niistä roikkui siellä täällä tuulikelloja, joiden ontot bambuhuilut kuiskailivat tuuleen. Vino hymy käväisi nopeasti luihuistytön huulilla. Olisi ihanaa kumartua suudelmaan noiden oksien katveessa.

En tiedä, ehkä se on sittenkin liian kunnianhimoista... Ehkä kapeaan piippurakennelmaan ei mahdukkaan tarpeeksi savua ja se räjähtää, vetäytyy pois?  Tunteiden varovainen herättäminen ei jostain syystä ollut koskaan helppoa.

Violetin käsi sukelsi tämän pitkien hiusten sekaan ja suki niitä, tytön kasvoilla oli vastaanottava hymy.

”Niin, kylmällä lasilla leikkiminen on minusta hauskaa”, hän sanoi ja virnisti hämmentyneen näköisenä. Hänen kenkänsä potki hennosti kiviseinää, Tracey tulkitsi liikkeen hermostuneeksi, hymyili.

Hän kurkotti koskettamaan lasia ja värähti sormien koskettaessa jäistä pintaa. Vesipisaroiden kalteva juoksulinja pyrki vetämään huomiota itseensä, kun hän liikahti aavistuksen lähemmäs Violetia. Helmeilevä lasi ei loppujen lopuksi kuitenkaan voittanut pehmeitä mustia hiuksia ja syviä ruskeita silmiä.

Tracey pisti kätensä taskuunsa ja veti esiin punaisen rusetin toivottaen samalla ujosti hyvää myöhäistä joulua. Violet tuijotti lahjaa silmät kysyvinä ennen kuin myötäili hitaasti uutta tilannetta ja tarttui rusettiin.

”Ehm, kiitos, tämä on... oikein ystävällistä...”, hän takelteli ja vilkaisi taas kerran ikkunasta ulos, taivas alkoi pimentyä sadepilvien yllä.

Tracey hymyili sanat kuullessaan ja nautti iloisesta tunteesta rinnassaan. Hirvittävin skenaario oli jo poistettu mielestä, Violet oli ottanut lahjan vastaan.

”Saanko laittaa sen paitaasi kiinni?” hän kysyi ja koetti hallita äänensä yllättävää kirkkautta siirtyessään taas hieman lähemmäs Violetia. Tämä nyökkäsi epäröimättä ja Tracey upotti ruusukkeen tämän rintapieleen, tunsi Violetin hengityksen poskellaan eikä tahtonut astua kauemmas. Värinä kulki pitkin hänen selkärankaansa, kun nuorempi Parkinsonien kaksosista laski kätensä varovaisesti hänen lanteilleen ja painoi suudelman poskelle. Tracey haistoi nenässään pippurisen päivällisaromin kumartuessaan vielä hieman edemmäs ja suudellessaan Violetia kostein huulin, takertuen toiseen yhä tiiviimmin ja tiiviimmin.

Vaikka luontoäiti valuttikin kyyneleitään, pieni käytävänpätkä ei siitä häiriintynyt. Tyttökaksikko nojautui viileää lasilevyä vasten kädet toistensa ympärillä ja hymyili huuliparia vasten.


Sanat:
1. huurteinen
2. pisara
3. puutarha
4. huilu
5. vino 
6. suudelma 
7. kunnianhimoinen
8. piippu
9. herätä 
10. sukeltaa
11. kylmä
12. kenkä
13. jää
14. kalteva
15. helmeilevä 
16. punainen
17. myötäillä 
18. taivas
19. sana
20. hirvittävä
21. kirkas
22. upota
23. värinä
24. pippuri
25. kyynel
+ jokerilause

[Upsila]

Olen ihan oikeasti hämmentynyt. Taas jälleen hyvin onnistunut, virheetöntä tekstiä, jota minä ihan sydämeni pohjasta ihailen valtavasti. Umm, kukaanko ei ole kommentoinut? Minäpäs korjaan sen ja jätän hienoisen puunmerkin tänne.

Tracey/Violet ficit ovat minulle yhä aavistuksen etäisiä, hahmot ovat monesti mainittu usean otteeseen, mutta silti en ole päässyt näitä tarpeeksi lähelle. Nyt kuitenkin pääsin niin pitkälle kuin halusin, sinultahan löytyy kaikenlaista upeaa paritusta, kirjoitusta, tunnelmaa ja tyyliä, joka ei petä ikinä.  Olen perehtynyt enemmän kirjoituksiesi ansiosta näihin hahmoihin ja femmetkin ovat tulleet luetuksi entistä enemmän, vaikka lähiaikoina en ole lukenut.

Erittäin kaunista, syvällisen ujoa tekstiä, jossa on ripauksen luontoäidin vuodattamaa sadetta ja tyttökaksikon pehmeitä suudelmia. Olen ihan sulaa vahaa.<3

Kiitos, oikeasti. Yritähän keksiä lisääkin hahmoja, Violetin lisäksi. Olisi todella mielenkiintoista lukea.

[Arte]

Upsila, sinä se kyllä osaat piristää! Traceysta en ole paljon ollenkaan kirjoittanut, Violetista taas hieman enemmän... Tykkään kyllä molemmista hahmoista ja heillä on kehittymisen varaa, varsinkin rakkaalla Violetillani. Ihana kuulla, että tykkäät hänestä, minulla on kyllä suunnitteilla luoda lisääkin hahmoja, kunhan vain aikaiseksi saan. On  myös mukava kuulla, että olet alkanut lukea femmeä - se on minulle henki ja elämä ja iloitsen jokaisesta uudesta femmeilijästä.

[Eeyore]

Kommenttikampanjasta ehtoota.
Varsin mielenkiintoista. Erityisesti pari oli jännittävä ja tuo, kuinka pohjustit ficciä mainitsemalla muutaman tarkan yksityiskohdan, kuten joululoman vieton ja Pansyn surkki-kaksoissisaren.
En ficciä lukiessani osannut edes ajatella, että tämähän on sanahaasteeseen kirjoitettu, missään vaiheessa ei näkynyt sitä takeltelevuutta tai erikoisia sanavalintoa, joita haasteeseen kirjoittaessa saattaa tulla, kun joku sana on yksinkertaisesti vain pakko käyttää siihen tilanteeseen.
Tunnelma koko ficin ajan oli ihanan jännittynyt ja tykkäsin hirveesti noista pienistä kuvailuista, jotka loivat miljöön koko tarinalle.

Tracey vilkaisi ulos ikkunasta sateiseen puutarhaan. Omenapuiden oksat olivat räntäsateesta kosteat ja niistä roikkui siellä täällä tuulikelloja, joiden ontot bambuhuilut kuiskailivat tuuleen. Vino hymy käväisi nopeasti luihuistytön huulilla. Olisi ihanaa kumartua suudelmaan noiden oksien katveessa.

Ehkä lempikohtani, omalla tapaa. Oon aina rakastanu tuulikelloja ja jotenkin niiden hento olemus kuvasi ficin senhetkistä tilannetta.
Oon samaa mieltä Upsilan kanssa, femmeficcisi eivät petä koskaan. Näissä on aina sellaista erilaista tunnelmaa, kuin het-parituksissa, ja tälläkin kertaa tyttöjen välinen erilainen ystävyys lähti ujosti, mutta aivan ihanasti liikkeelle. Tämä ei ollut mikään perinteinen teinificci, joita saattaisi mahtua tusinaan kolmetoista, tässä(kin näistä siun ficeistä) oli ajateltu ihan oikeaa rohkaisevaa ja mukaansatempaavaa fiilistelyä, sitä mikä jää joskus pahasti taka-alalle.

Vaikka luontoäiti valuttikin kyyneleitään, pieni käytävänpätkä ei siitä häiriintynyt. Tyttökaksikko nojautui viileää lasilevyä vasten kädet toistensa ympärillä ja hymyili huuliparia vasten.

Huoh <3 Monetkin ficit saattavat loppua näin, mutta jotenkin ficin tunnelma vaan... Apuaa, tykkäsin ihan hirveesti! Räntasadetta, tuulikelloja ja rusetin laittoa seurannut ujo, mutta haluava suudelma. Tuo rusetin laitto oli mukavasti myös kirjoitettu, tuollainen häkeltynyt tempaus, joka kuitenkin toimi icebreakerinä lopulle. Kiitos.