// Alaotsikko: deathfic, one-shot
Nimi: Death was on sale today
Kirjoittaja: Brylen
Ikäraja: K11
Tyylilaji: deathfic, one-shot
Varoitukset: Koulukiusaamista, syömishäiriö, itsemurha
Yhteenveto: "Näen kaiken nyt selvemmin, tiputan kyydistä kaiken turhan painon pois"
****
Mä istun portailla ja tuijotan kun sadepisarat tipahtelee mun kenkien päälle. Yks, kaks, kolme, neljä... Mä lasken niitä innoissani. Sade on yks niistä ainoista asioista joista osaan iloita. Se puhdistaa ja tanssii iloisesti mun päällä kun kukaan muu ei uskalla tulla lähellekään mua.
Mun istuessa siellä sateessa muut koulun oppilaat tuijottaa mua halveksien katoksen alta.
"Mä kuulin että se pussas jotain tyttöö viime viikolla discossa..."
"Oikeesti?! Hyi helvetti! Mä kuulin että se käyttää huumeita."
Naurahdan ja mietin että miten väärässä nuo ihmiset voivatkaan olla. Mä en edes ollut viime viikolla discossa, saati sitten ole käyttänyt ikinä huumeita.
Tuollaisia juoruja musta kulkee jatkuvasti kylällä. Vaikka olen asunut täällä jo monta vuotta, mut tunnetaan yhä "uutena tyttönä". En ole saanut yhtäkään kaveria joten ei edes ole ketään oikaisemassa noita juoruja. Mua ne ei kuitenkaan uskoisi.
Kellot soi ja kaikki parisataa koulun oppilasta rynnii sisälle. Mä jään vielä hetkeksi istumaan sateeseen mutta sitten lähden sisälle.
Kun tulen luokkaan saan melkein sydänkohtauksen. Kaikki mun luokan tytöt on kokoontunut lukemaan jotain. Ja se jokin näyttää epäilyttävästi mun vihkolta...
"Sieltä se anorektikko tulee!", yksi tyttö huutaa ja osoittaa mua. Mä haluaisin vajota maan alle. Kadun sillä sekunnilla sitä että kuljetan aina koulussa mukana pro ana vihkoani.
"Saisink... Saisinko vihkoni takaisin?", kysyn nolostuneena ja ojennan kättäni vihkoa pitelevää tyttöä kohden. Tämä purskahtaa nauruun ja alkaa lukea sitä ääneen.
"Paino: 46 kiloa, pituus: 157 senttiä. Tänään olen syönyt omenan ja hapankorpun. Kulutin ne tekemällä 200 vatsalihasliikettä ja 50 punnerrusta.", Tyttö lukee ja koko luokka kuuntelee kiinnostuneena vilkuillen välillä minua. Nyt pojatkin liittyvät kuuntelevaan ja kuiskivat toisilleen jotain katsoen minua. Heidän katseistaan paistaa puhdas halveksunta.
Kohta eräs tyttö nimeltä Ida tulee luokseni. Hän katsoo mua päästä varpaisiin arvioivasti ja sitten tönäisee mua.
"Siis kuka järkevä ihminen tosissaan luulee että painon pudottaminen parantais kaikki ongelmat?!", Hän nauraa ja katsoo mua halveksivasti. Sitten hän jatkaa vielä: "Alkaisko olla aika herätä todellisuuteen?"
Juuri kun ajattelen että huonommaksi ei voisi mennä, eräs poika alkaa lukea vihkoa:
"'Thinner is the WINNER". Voittaja niinkun missä, et sä ainakaan mitään kauneuskisoja voita!", Hän nauraa ja koko luokka purskahtaa nauruun.
Siinä vaiheessa mä saan tarpeekseni. Juoksen itkua pidätellen ulos luokasta ja kiroan koko luokan maanrakoon. Juoksen sen minkä jaloistani pääsen ja kun lopulta pääsen tyttöjen vessaan käperryn lattialle itkemään. Kajaalit valuu pitkin poskia ja silmät on ihan punaiset, mutta en välitä. Sillä hetkellä en näe elämässä yhtään mitään valoisaa puolta. Syytän luokkaani tuosta äskeisestä episodista, syytän vahempiani siitä että muutimme tähän surkeaan pikkukylään, syytän opettajia siitä että he eivät tehneet mitään vaikka huomasivat että olin yksin, syytän kaikkia.
Yritän rauhoittua. Kun kyynelvirta on loppumaisillaan menen erääseen koppiin ja kyykistyn vessanpöntön ääreen. Olen juuri työntämässä sormet kurkkuuni kun tajuan että Ida oli varmaan oikeassa. Laihtuminen ei parantaisi kaikkea.
Nousen seisomaan. Pyyhin kajaaleita hihaani ja suoristan mun pitkiä tummanruskeita hiuksia ja teen pääni sisällä päätöksen, josta en aio jänistää.
Kaivan taskustani esiin pienen lyijykynän tyngän ja kirjoitan paperille yksinkertaisen lauseen: "Kuka haluaa olla ilmaa raskaampi?"
Sen alle vielä kirjoitan mahdollisimman kauniisti nimeni, "Sofia".
Jätän lapun lavuaarin viereen vielä ennen kuin lähden vessasta. Sen jälkeen suuntaan suorinta tietä junaraiteiden luo. Itsevarma hymy komeilee huulillani pitkästä aikaa.
Juna onkin sopivasti aika taulussa. Juoksen nopeasti raiteiden luo ja hetkeäkään päätöstäni katumatta hyppään sen eteen. Suljen silmäni juuri ennen kuin juna törmää minuun suurella voimalla.
Nyt se kaikki kärsimys on ohi.
Seuraavana päivänä Ida ja muutkin luokan oppilaat meinasivat tukehtua muroihinsa kun saivat käsiinsä lehden jonka etusivulla komeili kuvani varustettuna tekstillä "Nuori tyttö hyppäsi junaraiteille koulukiusaajien takia".
****
Nonih, valmis ^^ Kommenttia olis kiva saada (;
