// Alaotsikko: tietynlainen Luna/Ron, angstistaromancea[?], S, oneshot
Kirjoittaja: Pinkkura, elikkäs minä.
Vastuuvapaus: Rowling omistaa hahmot, en saa niistä rahaa ja vain ja ainoastaan tämä tarina on minun.
Ikäraja: S varmuudenvuoksi.
Tyylilaji: angst(romance)
Paritus: semmoinen rivien välistä luettava Luna/Ron
Tiivistelmä:
Luna ei rakastu.A/N: Tämä ficci kertoo siitä miten minä Lunan miellän. Siis ensiksihän tyttö kävi jästikoulua, ennenkuin meni Tylypahkaan ja siellähän häntä sitten kiusattiin. Sama jatkui sitten Tylypahkassakin, missä myös Luna päätti ettei hän rakastu.. Ömh.. Sekavaa, myönnän, toivon että otatte jotakin tolkkua tästä.
Nauttikaa!
Luna ei rakastuAskel toisensa perään, kasvot maata kohden, epävarma hymy huulilla - joku tuijottaa. Kylmän väreet juoksevat pitkin selkää, niin kuin minäkin juoksisin, tosin tietä pitkin, jos vain voisin. Ivanaurua, kovaäänisiä haukkumasanoja, minusta ne puhuvat ja tiedän sen, vaikka henkilöä ei mainita nimeltä. Luulevat, etten huomaa enkä tiedä kenestä ne puhuvat, luulevat muutenkin tyhmäksi, mutta tiedän kyllä. Kuljen niiden edessä!
Tahdon pois täältä!Helpotus hulvahtaa ylitse, koulu vaihtuu. Kuitenkin, Tylypahka?
Mitä jos kaikki on kamalampaa...? Pala kurkussa, nieleskelyä. Helppoa aloittaa jossittelu.
Jos kaikki nauravat, jos kaikki menee pieleen ja jos sitä ja tätä... Puristava tunne rinnassa, sietämätön jännitys. Mitä jos vain kaikki menee niinkuin täälläkin ja jotkut uudet satuttavat minua, lisää ja lisää?
"Kohta ollaan perillä."
Mitä siitä tulisi? Mitä? Miten? Miksi? Turha huolehtia, huolehdin kuitenkin.
Yksi muiden joukossa, seesteisyyden verhon taakse kätkeytyneenä, jo nyt mielipuolen leima otsassaan. Ei, en todellakaan tahdo mennä noista ovista sisään, jo pelkkä ajatus nostaa pelon tanssahtelemaan vatsaan. Rauhaton vilkaisu ympärille, kukaan ei tuherra itkua. Supisevat vain toistensa kanssa.
Kukaan ei huomaa nyt, myöhemmin vasta.***
Pelko sokaisee, sulkee sisuskalut sykkyrälle. Ne lähestyvät, lähestyvät kovaa vauhtia. Piiloon, piiloon! Äkkiä. Ei, ei enää ehdi. Nielaisu ja katseen kohottaminen. Silmät pusertuvat kiinni,
milloin isku tulee? Hämmästys - ei mitään. Silmät aukeavat hitaasti, edessä ei ketään. Jossain kauempana Ron Weasley pinkoo kovaa vauhtia pois näkyvistä, mitä hän olikaan mennyt tekemään?
***
Epävarmat askeleet kohti tulipunaisten hiusten omistajaa. Jalat liukuvat sulavasti lattian poikki, hermostuneisuus pistää sydämen pamppailemaan villisti. Viimeinen silmäys omaan tupapöytään, enää ei voi perääntyä. Liian hellä hipaisu pojan olkapäähän, pieni hymy huulilla.
"Mitä Lööperi täällä tekee?"
"Ron, mitä asiaa
tuolla on sinulle?"
"Häivy siitä hullu!"
Hymy karkaa pois, huulien välistä luisuu ilmoille vain ynähdys. Pahoitteleva katse jonnekin kaukaisuuteen. Nopeasti kauas karkuun. Kyyneleet valuvat silmänurkista, kylmä kivilattia paljaiden jalkojen alla. Tällä kertaa voi juosta, voi juosta kovaa, mutta samalla kaikki menee pois ja olen kylmä. Tunnoton. Täysin. Luna ei rakastu. Ei enää koskaan.