Nimi: Kuvat
Kirjoittaja: toyhto
Kirjoitettu: 24.10.2009
Paritus: Albus/Gellert
Ikäraja: K-11
Genre: one-shot
Summary: Gellert Grindelwald elää vielä vähän aikaa, kuuntelee sadetta ja katsoo kuvia verkkokalvoilla.
Kuvat
Kärpänen kävelee silmäluomeni ylitse. Yritän huiskaista sen pois, ja hetken päästä se palaa kämmenselälleni, kulkee arven yli. Hengitän hitaasti sisään, jokin rahisee keuhkoissani. Kärpänen siirtyy vähän. Katossa on taas kuvia, raotan silmiäni vähän ja toivon, ettei kärpänen palaa.
Silloin olen niin nuori, että sitä on enää vaikea ymmärtää. Ihon poimujen välistä tihkuu sitä loputonta valtaa, jota vastaan ei voi tapella. Tai ehkä se on vain turhaa itseluottamusta, sairaus mielessä, mutta varsinkin iltaisin tunnen sen kaiken: kuinka asiat alkavat valua käsistäni kaikkialle. Eikä se ole kuvitelmaa. Hengitys pysähtelee ja olen kaikkivaltias, voin tehdä mitä ikinä haluan.
Joskus mietin, johtuiko se ajoituksesta. Tapaan hänet liian aikaisin tai liian myöhään. Ehkä jos olisin ollut vahvempi, ehkä en olisi juossut karkuun, ehkä olisin jäänyt ja ehkä en olisi pudonnut.
Tunnistan ulkomaailman lähinnä äänistä. Joskus muistan että se on siellä, erityisesti silloin kun sataa ja vesi iskee rakkaudella rakentamiini seiniin. Muistan nämä kivet, kaiversin ne itse. Sisäänkäynnin päälle kaiverretut sanat ovat alkaneet painaa. Muistan kuinka painoin ne sinne. Muistan naurun joka kupli niin kuin voima, kenenkään estämättä, kukaan ei olisi voinut estää.
Muistan illat jotka valvoimme ja silti aikaa oli aina liian vähän. Muistan kuinka nukahdan hänen olkapäätään vasten ja jossain toden ja unen rajalla tunnen, kuinka joku silittää käsivarttani. Muistan kuinka herään niskakipuun, kuinka syömme aamupalaa, kuinka kaikki kasvaa, kuinka värit lisääntyvät. Sanat virtaavat silloinkin, kun emme puhu, kaikki on selvää, kaikki on helppoa ja todellista.
Kerran saan avohaavan särkyneestä maljakosta ja hänen mielestään se on niin kiinnostavaa, hän hakee sauvansa ja haluaa kokeilla jotain vähän erilaista loitsua haavan sulkemiseen. Minulle jää arpi. Hänen leukansa on vähän karhea, kierrän sormeni hänen niskaansa, en voi hengittää. Värit kaventuvat. Minä osaan kaiken, minä tiedän kaiken, minulla on valta, tämä tulvii ylitse enkä ymmärrä sitä mutta minulla on valta. Suljen silmäni kun hän suutelee uudestaan ja sitten uudestaan, suljen silmäni ja makaan lattialla poski kiveä vasten, kärpänen ei enää liiku, Albus silittää niskaani ja nukahtaa puolittain selkäni päälle.
Herään ja raahaudun toiselle puolelle huonetta istumaan. Aikoinaan vankilani oli niin paljon isompi. Nyt en ehkä enää edes jaksaisi kävellä.
Minä tein hänestä sellaisen. Tiedän että hän on elossa, kyllä minulle uutisia tulee, kerran vuodessa ainakin. Kukaan ei koskaan kerro hänen kuolleen. Hän on vahva, hän vahvistuu koko ajan ja minä tein hänestä sellaisen. Annoin hänelle sen, jolla hän voitti minut.
Kärpänen pysähtyy kädelleni. Voisin helposti tappaa sen nyt, mutta mitä minä siitä saisin, yhden ruumiin lisää.
Yritin tappaa hänet silloin. Hän oli lopulta parempi, sitoi käteni ja suuni ja yritin sylkeä häntä kaltereiden välistä, muta en pystynyt. Hän seisoi pitkän aikaa ulkopuolella, kuulin miten sade huuhtoutui hänen päälleen ja lopulta hän lähti. Olisin rikkonut koko rakennuksen ja katsonut ylöspäin, kiviä jotka olisivat tippuneet päälleni. Jos hän vain olisi antanut tehdä sen.
Nyt täällä on rauhallista. Yritän tarkentaa katsettani mutta en jaksa, hämärässä kaikki on niin samanlaista. Kuvat ovat siirtyneet verkkokalvoille. Toivon että hän tulisi vielä kerran, veisi minut pois täältä, vaikka jonnekin joen rantaan, suutelisi ja sitten painaisi veden alle ja antaisi minun mennä.
