Title: There's just too much that time cannot erase
Author: Stubastian
Beta: Stubastian
Raiting: S (Sallittu) flawless lisäsi otsikkoon
Genre: Angst, drama
Summary: Sä jatkoit matkaa. Mä en koskaan päässyt yli.
7
Kelataanpas aikaa noin kolme vuotta taaksepäin. Oli kesä. Nyt on myös kesä, kun mä kirjoitan tätä. Mä olin tosi innoissani, ja samalla mua jännitti. Mä odotin uutta koulua, ja uusia oppilaita. Sua mä odotin sekä kauhulla, että innolla. Eräs mun kaverini tunsi sut, ja oli kertonut susta juttuja. Ei kovin hyviä juttuja. Mä olin suhtautunut niihin olankohautuksella aina vaan. Sitten mä sain kuulla, että sä oot mun luokalla.
Ekana päivänä me nähtiin, kun luokat jaettiin. Erotuithan sä joukosta. Sä olit vuoden vanhempi kuin me muut, ja sä olit pitkä. Sä olit se, josta mä olin kuullut kymmeniä juoruja. Oli melko uniikki hetki nähdä sut sitten kasvotusten. Et sä ollut yhtään niin paha kuin mä luulin.
Silti me vihattiin toisiamme. Oltiin kuin kissa ja hiiri - ihan tosissaan. Mä en tiennyt, kumpi oli kissa, ja kumpi oli hiiri - mutta jokatapauksessa kissa ja hiiri oli tän leikin nimi. Sä leikit mukana. Oliko se peliä vai leikkiä, sitä mä en tiedä. Etkä tainnut tietää säkään. Me otettiin yhteen AINA kun oltiin samassa huoneessa. Ja me oltiin usein samassa huoneessa - me oltiin samassa luokassa.
Mä en oo edelleenkään varma, miten kaikki vaan muuttu. Yhtäkkiä mä aloin sietämään sua. Susta tuli siedettävä ja sä aloit kohtelemaan mua, kuin ihmistä. Me käytiin kerran tosi pitkällä kävelyllä metsässä (kouluaikana, ruokkiksella). Sä sanoit jotain, mikä on syöpynyt mun mieleen. Sanoit, että "nyt aika vois vaikka pysähtyä." sillon me seistiin keskellä metsää. Silloin mä sitten taisin ihastua. Se oli ehkä typerin teko mun elämässäni.
Se oli ohikiitävä ihastusjakso, melko lyhyt, mutta mä muistan sen kyllä erinomaisesti. Mähän palvoin sua silloin. Tottakai mä olin maailman onnellisin tyttö, kun sä pyysit mua sitten joulutanssiharkoissa tanssimaan. No, me tanssittiin. Valssia. Mä en ollut kovin taitava, etkä säkään. Lähinnä me vaan naurettiin. Lopulta liikkamaikka käski taluttaa daamin takaisin lavan reunalle. Sä et taluttanut mua pelkästään lavan reunalle, vaan ihan niiden penkkirivien taakse. Se oli susta vissiin hauskaa.
Silloin meistä alko liikkumaan vähän juoruja. Ne pysyi meidän luokan sisäpuolella - onneksi. Sä sanoit kerran, että mä oon sun kissa. Se oli tosi omituinen hetki, ja mä vaan tuijotin sua. Sä sanoit sen koko luokan kuullen nimittäin. No, me vaan ärsytettiin ja härnättiin toisiamme, pidettiin hauskaa. Yhtenä päivänä mä kerroin sulle, että oon ihastunut. Sitten mä lähdin pois siitä tilanteesta, eikä asiasta enää puhuttu. Kai se ihastuskin vaan unohtui ajan myötä.
Keväällä me istuttiin vaan nurmikolla vierekkäin, kun muut pelas jalkapalloa. Sä kerroit mulle, että sulla on vaikeeta kotona. Samaan aikaan sua vaivas se, että sun paras kaveri oli joutunut onnettomuuteen. Mä olin tosi surullinen sun puolesta. Tajusin silti, että täytyihän meidän olla tosi läheisiä, kun sä pystyit kertomaan tollasen asian mulle.
8
Kasilla meille tuli uusi luokanvalvoja. Me hiippailtiin ekana päivänä jo ennen kellonsointia kaksistaan käytävällä ja mentiin zekkaan uusi luokanvalvoja. Se oli ihan jees, meidän molempien mielestä.
Kasiluokalla ei tapahtunut kovin paljoa. Me vietettiin paljon aikaa yhdessä, ihanniinkun ennenkin. Paita ja perse, sanoisinko. Sä olit siisti jätkä, ja sun kanssa oli kiva olla. Mä uskalsin puhua mun asioista.
9
Ysillä mä olin jo tosi rohkea. Heti ekana päivänä mä halasin sua, oli mulla oikeesti ollut ikävä. Ja sä olit soittanut viikko ennen kesäloman alkua pitkän puhelun mulle. Se oli hienoo, että sä muistit mua jopa kesällä. Ekana päivänä meistä otettiin myös kaverikuva koulukuvauksessa - se on mulla vieläkin. Ja siinä sä hymyilet. Siinä sä oot se jätkä, jonka mä vielä tunsin.
Tettiaikanakin me nähtiin. Sä tulit mun tettipaikalle. Ysi oli muutenkin hienoa aikaa. Ei niin kauheasti ehkä tapahtunut, mutta mulle se merkitsi paljon. Mä keräsin suhun luottamusta ja kerroin sulle mun syömishäiriöstä. Sitten mä kerroin myös, kuka meidän luokan pojista oli ollut mun ihastus jo pitkään. Sä pidit ne salaisuudet. Tottakai pidit. Säkin uskouduit mulle monista asioista.
Ysin puolessa välissä... jokin muuttui. Sä muutuit. Sä et ollut enää sama jätkä, joka sä olit. Mä en ehkä koskaan saa tietää, mitä sulle tapahtui. Sä muutuit. Sä olit mulle ihan vieras. Sä aloit piikittelemään, välttelit mun seuraa ja sanoit haluavas olla yksin. Mä en voinut tajuta. Mä yritin jutella sua ja seurasin sulle - sä kerroit kuraattorille, että mä kiusaan sua. Se ei ollut totta, ja sä tiesit sen. Mä en olisi voinut kiusata sua. Kuraattori uskoi sua. Meille tuli riita kuraattorin läsnäollessa. Sä huusit mulle. Ekaa kertaa sä huusit mulle. Mä en tuntenut sitä ihmistä, jota mä silloin katoin silmiin. Mä en tuntenut sua. Sitten sun huutaessa mä jouduin kattoon seinään, koska mä itkin.
Susta tuli vieras. Mä en kai koskaan saa tietää, mitä tapahtui.
Päättäripäivänä mä kävelin sun luokse ja pyysin anteeksi. Mä en tiennyt, mitä mä olin tehnyt väärin, mutta pyysin silti. Sä olit yllättynyt, että mä pyysin. Niin sä sanoit. Sitten sä vaan lähdit, enkä mä oo sen jälkeen nähnyt sua. Sä jatkoit matkaa. Mä en koskaan päässyt yli.
