Ficin nimi: Raja se on taivaskin
Kirjoittaja: Piichii
Ikäraja: S
Paritus: Fred/Hermione
Muuta: En omista Potterin hahmoja, minä vain leikin niillä. Kiitoksemme näistä upeista kirjoistahan menevät Rowlingille.
Summary: Pelkäsin, vaikka jo sillä hellyydeellä, mikä oli noihin sanoihin upotettu, olisi saanut vähemmän kaikkea epäilevän täysin vakuuttuneeksi.
A/N: Ensimmäinen ficcini täällä, hui mitenhän miulle käy. Toivottavasti kaikki nuo ikärajat ja sun muut on oikein, eipä ole pitempiin aikoihin tullu niiden kanssa värkkäiltyä. Betaa ei ollut ja se varmaan näkyy, anteeksi. (Seliseli mutta pieni lukihäiriö vaivaa joten kirjaimet pomppii niin virheitä tulee helpommin..) Tämä on kirjoitettu joskus kesällä, siinä neljän viiden aikaan aamuyöllä, ja aika kliseistä tekstiä ja silleen. Mutta nauttikaa ja kommentoida toki saa, niin tiedän uskallanko enää mitään tänne laittaa.. :'D
Lopun alkua
Veden liplatusta jossain lähellä. Viileä, pehmeä heinikko. Ylleni lankeava puun varjo, joka suojaa minua auringolta.
Pehmeä käsi silittelemässä hiuksiani.
Hetkinen?
Liikahdan ja avaan silmäni eikä käsi enää ole siinä. Oletan nukahtaneeni ja nähneeni unta, kunnes nousen istumaan venytellen ja tajuan vieressäni makaavan pojan. Oikeastaan jo miehen, mutta nähdessäni virnistyksen ja suklaanruskeiden silmien ilkikurisen tuikkeen, totean ettei kyseistä luontokappaletta voi hyvällä tahdollakaan aikuiseksi kutsua.
"Ja mitäs sinä siinä teet?" Kysyn happamasti. Punastun kuitenkin samantien, kun muistan silittelyn. Kiroan itseni ja punehtuvat poskeni, mutta jään odottamaan pojan vastausta. Katselen hänen kasvojaan. Ajatus on päässäni ennenkuin ehdin sitä estää sinne livahtamasta. Rakastan nuita pisamia ja leiskuvanpunaisia hiuksia.
Olen varmaan saanut auringonpistoksen.
Ruskeat silmät huomaavat punoittavat poskeni. Virnistys vaihtuu hymyksi, jolle punastun entistä enemmän. "Näytit suloiselta, ja olihan minun jotain tehtävä ettei Ron ei olisi syöksynyt kimppuusi." Äänensävy on ilkikurinen, mutta samalla jotenkin lempeä.
Voi Merlin sentään.
Mumisen jotain sentapaista kuin yksityisyys ja säädyttömyys, mutta ei poika siihen huomiota kiinnitä.
Hän on jo kiskaissut minut syliinsä ja painanut huulensa omilleni.
Se kaikki mitä haluan sinusta muistaa
Pehmät huulesi, jotka suukottelevat milloin nenääni, milloin kaulaani, milloin korviani.
Suudelmasi, jotka vievät minulta jalat alta ja saavat minut unohtamaan kaiken pelon, surun ja huolen.
Ilkikurisen ja leikkisän hymysi, joka kertoo minulle sinun suunnittelevan taas jotain kepposta tai kujetta, milloin kenenkin päänmenoksi.
Silmäsi, joita olen oppinut ymmärtämään paremmin kuin yhtäkään kirjaa, joita olen lukenut tai tulen koskaan lukemaan.
Oikeastaan, haluan muistaa sinut juuri sellaisena kuin tuona kesänä. Ensimmäisenä ja viimeisenä kesänä.
"Fred?"
"Mm?"
Painauduin tiukemmin sinua vasten, suljin silmäni ja pakotin sanat huuliltani, vaikka ne saivatkin minut tärisemään. En oikeastaan itsekään tiedä miksi. Olin ehkä itse niin syvällä siinä tunteessa, etten olisi kestänyt jos vastaus olisi ollut jotain muuta kuin mitä tahdoin sen olevan. Olin miettinyt, ja tiesin täsmälleen mitä olit saanut minut tuntemaan. Silloin halusin tietää todella, että olihan sinun tunteesi samat. Ettei tämä vain olisi ollut sinulle pelkkä leikki, pelkkä yhden kesän kestävä pila, jonka uhriksi olin joutunut.
"Rakastatko sinä minua?" Mumisin kasvot haudattuina rintaasi vasten.
"Luulin, että olen tehnyt asian tarpeeksi selväksi."
Pelkäsin, vaikka jo sillä hellyydeellä, mikä oli noihin sanoihin upotettu, olisi saanut vähemmän kaikkea epäilevän täysin vakuuttuneeksi.
"Rakastan sinua enemmän kuin mitään muuta."
Raja se on taivaskin
Tunnen tuulen hiuksissani ja sateen kasvoillani, kostean kylmän maan allani.
Syksyn tuoksu leijailee kaikkialla. Se on sekoitus kuolevaa kesää, kosteaa maata ja ikävää.
Kuulen lehtien kahinan tuulessa.
Maistan syksyn huulillani, kaiken sen mitä se minulle on. Tuskaa, kuolemaa, sydämen rikki repivää kaipausta, kyyneliä.
Muistan sen illan kuin eilisen. Olimme taas joella sen puun varjossa missä kaikki alkoi. Silittelit taas hiuksiani hajamielisesti samalla kun puhuimme tulevaisuudesta, tulevaisuudesta kaiken vielä edessä olevan välimatkan, pelon ja tietämättömyyden aikojen jälkeen. Tulevaisuudesta, jossa ei olisi Voldemortia tai hirnyrkkejä. Sanoit odottavasi vaikka kymmenen, kaksikymmentä vuotta kunhan olisimme sitten yhdessä, onnellisina.Toteuttaisimme unelmamme yhdessä, ja unelmillamme vain taivas oli rajana.
Kumpa saisin sinut takaisin.
"Raja se on taivaskin." Kuiskaan ja annan tuulen hajottaa sanani ja levittää niiden palaset ympärilleni, sekoittaa ne lehtien kanssa hiuksiini, antaa lahjoittaa minulle toivoa.
