// Alaotsikko: D/H, H/R, K-11.
Nimi: 3 askelta, jotka Draco haluaisi peruuttaa.
Kirjoittaja: Cih
Paritukset: Draco/Harry, Harry/Ron.
Ikäraja: K-11 // Scarlett muokkasi ikärajan vastaamaan uusia sääntöjä
Disclaimer: Hahmot ja taikamaailma J.K.Rowlingin käsialaa, itse vain "lainaan" niitä tähän tekstiin. (:
A/N: Mmm, ensimmäinen Potter-ficcini moneen vuoteen, ja loppu sukkaa. 3 kertaa kun-haasteeseen menee. Ja joo, "tylsillä" perusparituksilla (D/H:ta varmaan tunkee joka tuutista, ehkäpä H/R:iakin), muttah.. Kestäkää se? Kommentti, varsinkin rakentava, olisi oikein mieluista. Peeäs, en ole varma onko oikea paikka tälle taikka edes oikea ikäraja, jos ihan väärillä jäljillä olen niin kertokaa toki? En oikein hallitse noita vielä. :''''''')
ENSIMMÄINEN ASKEL
Yössä kävi kylmä tuuli, joka sai pimeässä kävelevän nuoren miehen palelemaan, mutta yrityksestä huolimassa sekään ei saanut haihdutettua hymyä tuon huulilta. Miehen platinanvaaleat hiukset hulmahtelivat ja paljaat puut vartioivat tuota matkallaan kotiin. Hän oli yhdeksäntoista vuotias mies, joka asui toisen miehen kanssa. Naapureiden silmissä he olivat vain huolettomia opiskelijapoikia, jotka sattuivat olemaan kämppiksiä. Mutta totuus oli toinen. Hän ja Harry olivat viimeinkin yhdessä. Oikeasti yhdessä. Enää mikään ei erottaisi heitä. Ei hänen isänsä, joka oli aina odottanut häneltä paljon enemmän kuin Draco oli voinut antaa. Ei hän-joka-jääköön-nimeämättä, jonka Harry oli tuhonnut. Jälleen yksi syy miksi Harry oli hänen silmissään sankari ja paljon enemmän. Kuuma tunne poltteli Dracon sisällä. Hänen mielessään päällimmäisenä oli vain yksi ajatus - päästä kotiin, nähdä lämpimän takkatulen loimu olohuoneessa, jonka sohvalle hän painaisi Harryn. Hän halusi vain tuon kainaloon täksi yöksi. Jokaiseksi yöksi.
Askel, toinen, kolmas, neljäs. Hän oli kotiovella. Sovitti avainta lukkoon. He asuivat jästilähiössä, mutta olivat suunnitelleet hankkivansa kartanon jostain maalta. Draco oli syntynyt kartanossa, ja siksi kuin luotu kartanonherraksi. Hänen oli helppo kuvitella Harry vierelleen samanlaiseen maalaukseen, jollainen oli hänen isästään ja äidistään Malfoyn sukukartanon oleskeluhuoneen seinällä. Se oli mitä Draco halusi. Kotitonttukaan ei ollut pahitteeksi.
" Kotona ollaan! ", hän huudahti ovelta ja heitti mustan pitkän takkinsa naulakkoon, astuessaan sisälle. Jo ensimmäisellä askelella hän jähmettyi paikoilleen.
TOINEN ASKEL
Asunto oli pimeä. Vain olohuoneesta kajasti valoa, jota Draco epäili takkatuleksi, sillä se räiskyi ja maalasi varjoja seinille. Varjoja, joiden tanssissa oli kylmä sävy. Ne nauroivat hänelle. Kiusasivat. Mutta ne olivat sivuseikka siihen verrattuna, mitä hän kuuli sisälle astuessaan, ja paikoilleen jähmettyessään. Hän oli ollut varma, että oli kuullut.. Miten hän sitä kuvailisi? Epämääräistä muminaa, ähinää, huokaisuja? Ne olivat katkenneet kuin seinään, kun hän oli huudahtanut olevansa kotona.
Dracon koleanharmaat, vielä äsken lämpimästi tuikkineet silmät kaventuivat ja jäätyivät. Hän unohti hengittää. Hiljaisuus tunki joka puolelta. Vain takkatuli rätisi, ja eikä sekään kyennyt täysin peittämään alleen vaimennettua huohotusta, jota olohuoneessa olija yritti peittää, kenties pidättää hengitystään kokonaan, huonoin tuloksin. Draco tiesi, että tarvittaisiin vain harppaus, tai kaksi, ja hän olisi olohuoneessa. Hän yritti hapuilla taikasauvaansa, ja ohikiitävän hetken pelkäsi että se oli tipahtanut hänen taskustaan. Kenties tälläkin hetkellä joku saastainen jästi poimisi sen maasta syyslehtien seasta, mutta sitten hänen pitkät kapeat sormensa löysivät sauvan, ja hän vetäisi sen ulos taskustaan. Se toi hänelle pientä turvaa kylmän, petokselta haiskahtavan eteiskäytävän pimeään.
" Harry? Oletko siellä? " Draco ei voinut estää ääntään särähtämästä. Siinä oli kylmä, epäilevä sävy. Hän otti varovaisen askelen eteenpäin eteiskäytävässä koettaen nähdä olohuoneeseen, mutta huomasi samalla sekunnilla, miten takkatuli sammui - tai sammutettiin.
KOLMAS ASKEL
Draco ei tiennyt mitä ajatella. Hän harppasi kolmannen askelen, vaikka jalat panivat vastaan, olisivat halunneet tehdä mitä tahansa muuta kuin tämän. " Valois ", hän sihahti ja taikasauvan päähän syttyi kirkas valo, joka paljasti näyn, joka sai Dracon harmaat silmät laajenemaan, suu avautui hämmentyneenä, kulmakarvat kohosivat, kunnes laskeutuivat vihaiseen, loukattuun ilmeeseen.
Taikasauvan valossa hän näki miten sohvalla, hänen ja Harryn pullonvihreällä lemmensohvalla, makasi alastomina kaksi miestä. Toisen mustan hiuspörrön hän tuntisi unissaankin, niin monesti hänen sormensa oli eksynyt niiden sekaan, kuten nyt toisen miehen sormet siellä olivat. Eikä tuon toisen miehen pisamaista, terävää nenää voinut unohtaa näiden vuosienkaan jälkeen. Molempien kasvoilla oli hämmentynyt, nolostunut, säikähtänyt ilme.
" D-draco, minä.. minä v-voin selittää! " Harry huudahti, mutta turhaan - platinablondi oli jo käännähtänyt kannoiltaan, ja ulko-ovi paiskautui tuon perässä kiinni. Huone pimeni ja kylmeni, Harry tunsi vain Ronin lämmön päällään, mutta se ei häntä lohduttanut. Hän nousi, työnsi toisen päältään ja juoksi Dracon perään, mutta ulko-ovella Ron sai hänet kiinni, ja veti takaisin sisälle. Mitä ihmiset ajattelisivat, jos Harry olisi munasillaan juossut kadulla toisen miehen perässä?
Kolmen kohtalokkaan askelensa jälkeen Draco katosi pimeään. Kylmä tuuli piiskasi tuon kasvoja, loukkaantuneet, vihaiset kyynelet vierivät tuulen mukana pois. Hän oli unohtanut ottaa takkinsakin naulasta. Mutta ei. Hän ei palaisi hakemaan sitä. Hän ei palaisi hakemaan mitään. Miksi hänen täytyi palata kotiin tänään etuajassa? Miksi hän oli leijunut pilvilinnoissaan? Miksi hän, helvetti soikoon, ylipäätään oli rakastunut ja luottanut Harryyn? Mutta Draco tiesi vastauksen. Hän ei olisi halunnut palata aikaisin kotiin sinä iltana. Hän ei olisi halunnut ottaa niitä kolmea askelta.
Joskus oli helpompaa, kun ei tiennyt kaikkea.
