Nimi: Punainen bandana
Tuhertaja: Rise
Ikäraja: S tai K 7
Paritus: Mikael/Milla
Yhteenveto: Mutta sua ei kiinnostanut, miksi olisi?
A/N: Mä en ite tykkää tästä hirveesti, ja on aika vanha. Eka teksti jonka kuitenkaan kehtaan julkasta ikinä missään... No, kommentit on arvostettuja.
Punainen bandana
Aluksi mä huomasin sussa vain sen punaisen bandanan, joka sulla oli aina ranteessa. Sä olit vaan yksi niistä muijista mun luokalla. Näin sua koulussa joka päivä, mutta en mä kiinnittänyt huomiota suhun. Mullahan oli sillä hetkellä maailman ihanin ja kaunein tyttöystävä. Sitten mä ja mun tyttöystävä erottiin, tai itseasiassa se jätti mut. En kuulemma kunnioittanu sitä ollenkaan. Mitä paskaa. No kuitenkin, mä aloin katsoa kaikkia muijia vähän tarkemmin, kun mun imagoon ei sopinut olla yksin. Mun ympärille keräänty aina kaks tai useampia tyttöjä, missä ei ollu mitään uutta, ne vaan oli astetta flirttailevampia. Kai ne oli saanu jostain tietoonsa että mä olin taas sinkku, vaikka en mä sitä hirveesti levitellyt. Yritinpähän vaan löytää muijan joka sopis mun arvolle. En mä sua mitenkään tarkkaillut, mutta tajusin kuitenkin että muijahan sä oot. Mä huomasin, että sä olit ehkä ainoa muija jota ei kiinnostanu. Sä hengasit sun kavereiden kanssa, etkä ikinä edes kattonu muhun ku ohimennen. Se rupesi kiusaamaan mua, koska yleensä en joutunut hakemaan kenenkään muijan huomiota paria sekuntia pidempään.
Joten mä aloin piirittää sua. Mä tulin istumaan sun viereen tuntien alussa ja juttelin niitä näitä. Sä vastasit korkeintaan viidellä sanalla, joskus sä vaihdoit paikkaa kesken tunnin. Et vaikuttanut hirveän innostuneelta mun kiinnostuksesta, mutta se sai mut vaan yrittämään kovemmin. Niin mä päätin ottaa vähän kovemmat keinot käyttöön. Mä pyysin sulta sun meseosotteen, ja sä annoit sen vinon hymyn kanssa. Ja kommentoin aina kaikkia sun liikkeitä Facebookissa. Juttelin sulle aina kun olit koneella, ja joskus sä vastasit, joskus et. Pyysin sua jopa pari kertaa ulos, mut sä et suostunu, vetosit erilaisiin liian huonoihin tekosyihin. Sitten mä selvitin sun puhelinnumeron.
Muijat alkoi kattoa sua aika vinoon, mutta sua ei kiinnostanu, miksi olis? Sulla oli sun omat kaverit ylemmillä luokilla, joten miks sä olisit välittänyt joidenkin pissaliisojen mielipiteistä?
Sitten yhtenä iltana mä soitin sulle ja sä vastasit.
”Milla.”
”Moi, täällä Mikael. Mitä kuuluu?”
”No ihan hyvää. Miksi sä mulle soitat?”
”Kaipa mä elättelen toivoa että sä haluaisit olla mun tyttöystävä, niinku puolet meidän koulun muijista.”
”Tiiätkö, on parempiakin tapoja kysyä toi kysymys. Jätä ne ”puolet muijista” pois, niin mä lupaan harkita asiaa. Soittele.”
Sä lopetit puhelun, mutta musta oli positiivista, ettet sä ollut lyönyt luuria mun korvaan, ja että sä olit pyytänyt mua soittamaan. Joten mä soitin kahden päivän kuluttua uudelleen. Ja sitä seuraavana päivänä, ja seuraavaa seuraavana. Lopulta siitä tuli tapa.
Nyt mullakin on ranteessa punainen bandana, ja me kuljetaan kaupungilla käsi kädessä.
