// Alaotsikko: James/Remus, ficletsarja
Nimi: Erilaisuutta, kelmeilyä ja suudelmia
Kirjoittaja: Ruskapoika
Ikäraja: K-11
Paritus: James Potter/Remus Lupin, saattaa olla viittausta Sirius/Remukseen jossain välissä
Genre: Romance, Song, Draama
Vastuuvapaus: En valitettavasti omista ketään hahmoista, vaan he kaikki kuuluu muun Potterversumin kanssa jumalaiselle ihmiselle nimeltä J.K. Rowling. Minä ainoastaan leikin ja omistan juonen.
A/N: Tästä tulee 14 osainen
raapale ficlettisarja, jolla toivottavasti tulee olemaan jonkin asteinen juoni
Kaksi
raapaletta ficlettiä ain vuotta kohden. Siellä saattaa hyppiä omia hahmoja välissä, mutta koittakaa kestää niitä. Nimi on aika nopeasti keksitty, mutta jollain tapaa pidän siitä. Ei kyllä välttämättä ihan kuvaa kaikkein parhaiten tätä, mutta koitetaan sitäkin kestää
Wääh, olen tänää vähäsanainen a/n:ssä, mutta siis kommentteja, mielipidettä, rakkaat pienet
(arvatkaa hävettääkö, kun painoin vahingossa enteriä, vaikka piti pyyhkiä tekstiä ja tämä meni ja lähetti sen... >//< onneks on muokkaa-namiska... silti, hävettää)
Erilaisuutta, kelmeilyä ja suudelmia
1. Tutustumista ja ensimmäisiä lempinimiäRemus ei pitänyt ihmisvilinästä. Varsinkaan silloin kun kaikilla oli kiire ja he tuuppivat toisia ihmisiä päästäkseen itse nopeammin eteenpäin. Junan käytävä oli ahdas. Äiti ja isä olivat jääneet laiturille – eivät he olisi edes voineet tulla junan sisälle asti saattamaan häntä, ja Remus oli tottunut selviämään vaikeissakin tilanteissa. Siltikin äiti ja isä olivat aina olleet mukana, kun täytyi kohdata outoja ihmisiä. Ihmisiä, jotka katsoivat toisia oudosti ja tuhahtelivat ivalliseen sävyyn.
Hän joutui kulkemaan pitkään junan käytävillä ennen kuin löysi tyhjän osaston itselleen. Hän istui sinne hengähtäen, vaikka tiesi, ettei siellä koko aikaa yksin saisi ollakaan. Tylypahkaan menijöitä oli niin monta ja juna ei mikään maailman suurin ollut. Jokainen joutuisi istumaan jonkun kanssa yhdessä osastossa.
*
Remus jännittyi saman tien, kun ovi lähti aukeamaan hieman kahisevaa ääntä pitäen. Junan laiturilta lähdöstä oli ehkä viisi minuuttia ja hän oli edelleen yksin – oven avautumisesta päätellen ei kauaa. Kaksi mustatukkaista, äänekästä ja nauravaista poikaa, sitten hiljaisempi, vaaleanruskeat hiukset omistava tunkivat sisään lupaa kysymättä ja istuutuivat. Silmälasipäinen tuntui ensimmäisenä tajuavan, että osastossa istui joku.
“Anteeksi, saadaanko me tulla tänne kanssa? Muualla on aika täyttä ja toisessa päässä on niin paljon Luihuisen kannattajia, että sinne ei viitsi edes mennä vilkaisemaan.”
Remus vain nyökkäsi ja painoi katseensa lattiaan, näpräten hihansuitaan. Pojan katse oli upea ja laittoi posket kuumottamaan, ruskeat silmät vaikuttivat ystävällisiltä, mutta Remus ei silti uskaltanut luottaa. Ihmissudella ei kuulunut olla ystäviä. Ystäviä satutti aina pahiten.
“Minä olen James Potter, tuo toinen äänekäs on Sirius Musta ja vieressäsi istuva hiljainen poika on Peter Piskuilan.”
Remus vilkaisi nopeasti kaikki näöltä, että tuntisi edes jotenkin kasvonpiirteet. Siriukseksi kutsuttu virnisti katseiden kohdatessa, Peter vain hymyili hieman ja tuntui hänkin välttävän katsekontaktia jonkin verran. Jamesin katsetta Remus ei edes uskaltanut kohdata uudestaan.
“Ja sinä olet?” Jamesin kysyvä ääni jatkoi, kun Remus ei tehnyt elettäkään vastatakseen. Remus ei uskaltanut vastata. Hänen kurkkuaan kuristi ja se tuntui kuivalta, kuin hän ei olisi juonut moneen päivään. Tämän takia hän ei tavannut ihmisiä yksin mielellään.
“Hmph, jos sinulla ei nimeä ole, niin tästä lähtien olet Meripihkapoika.”
“Remus Lupin”, Remus hymähti lopulta hiljaisella äänellä, huvittuneena juuri saadusta lempinimestä.
