Paluu || James/Sirius, tuplaraapale, S

[Sädekehä]

Nimi: Paluu
Kirjoittaja: Sädekehä
Genre: Angst, lievä romance, tuplaraapale
Ikäraja: S
Paritus: Sirius/James
Vastuuvapaus: Rowlingille kaikki kunnia, mii vain leikkii.

A/N: Taas todella nopea, hetkellisen tunnetilan taltiointi. Itselläni ei ole muuta mielipidettä tästä kuin se, ettei tästä pitänyt tulla tällainen.. Tarkoitukseni oli kirjoittaa aivan erilainen tarina Siriuksen kuolemasta, mutta.. päädyin tähän. Olen toisaalta iloinen päätyessäni kirjoittamaan tämän Jamesin näkökulmasta. Nimi on kylläkin omasta mielestäni aika heikko, mutta se kuvaa jollain tavalla tätä tarinaa aika osuvasti.. Hm, koruton se kyllä on, siitä ei pääse mihinkään. Ja taitaapa tämä olla ensimmäinen raapaleenikin! Kommentit lämmittäisivät tätä kylmää sadepäivää todella! (:

Ja osallistuu haasteisiin Angst 25 omavalintaisella sanalla ’kuolema’ ja OTP10 yllätysyllätys parituksella S/J. ~

---

Paluu


Mustat varjot kietoutuivat ympärillesi, huusit hädissäsi pimeyteen. Juoksin sinua vastaan niin nopeasti kuin ikinäkään jaloistani pääsin. Kuulin takaani hiljaista voihketta, valitusta. Joku tarttui hellästi käteeni ja pyysi minua jäämään. En katsonut taakseni, en niihin anoviin silmiin, jotka olivat täynnä huolta ja pelkoa. Riuhdoin itseni vapaaksi kuunnellen sydämesi hiljaista sykettä. Ei enää kauaa, ei enää kauaa kun..

Jostain kaukaa, utuisen verhon takaa kuului kiljaisu. Se oli täynnä sanainkuvailematonta onnea ja puhdasta riemua. Sanoja ei kuulunut, oli vain helinää, jonka rikkoi hätääntynyt huuto. Pysähdyin, leijuin pimeässä. Epäröin.
Miksen nähnytkään sinua?

Huuto jatkui. Se kaikui, kaikui ja kaikui. Enkä voinut muuta kuin odottaa. Tuijottaa pimeyteen nähdäkseni sinut. Tutut, kaukaiset kasvosi. Silmäsi, huulesi ja minulle omistetun sydämesi. Kuvittelin jo, kuinka hymyilisit kuin silloin ennen. Sanoisit, ettei mikään ollut muuttunut. Nauraisit, ja minä voisin kaapata sinut syliini kuin hennoimman niityn liljan.

Sinä et kuitenkaan hymyillyt etkä nauranut. Astelit hitaasti lähemmäs läpikuultavana varjona, pysähdyit surullisena eteeni. Ojensit kätesi minua kohden, enkä voinut enää hengittää. Kosketus tuntui tähdenlennolta sydämessäni, enkä osannut enää sanoiksi pukea, kuinka sinua olinkaan kaivannut. Hivuttauduin aivan lähellesi, kosketin paitasi alta pilkottavaa helmenvalkeaa ihoasi. Tunne sormenpäissä sai aran hymyn huulilleni. Siinä sinä olit, luonani.

Varoen kohotin katseeni kasvoihisi, hymyilin. Et vastannut riemuuni, ilooni ja onneeni. Kasvoiltasi paistoi vain pelko ja kipu.

”Hyvä olla tässä, James.”

Ja surusi läpi näin kuinka silmäsi tuikkivat minulle.

--

[Resonanssi]

voi että mä tykkäsin oikeesti tästä.

tää kuvaa niin hyvin Siruksen kuolemaa ja Jamesin tunteita, plussaa oli se, ettei Sirius ns. hyppinyt riemusta nähdessään Jamesin.

mä olin tosi paljon miettinyt että kuka/ketkä siellä verhon takana oli

[Sädekehä]

Resonanssi; Mä kanssa oon pohtinut sitä, minne Sirius katosi ja ketä häntä oli nimenomaan vastassa. En tiedä, mitä Row on ajatellut, mut itse tiedän siellä olleen kukapa muukaan kuin James. ,)
Mut kiitos paljon kommentistasi! Ne piristävät aina päivää. Ja olen iloinen, että pidit tästä!

[Sädekehä]

Lily; Kiitoksia kovasti. Mukavaa, että tätäkin ficciä joku viitsii kommentoida. n.n

[Carolynne]

Minä pidin tästä ihan valtavasti ja ihmettelenkin siis, miksi tätä ei ole kommentoitu enempää! Teksti oli kaunista, tunnerikasta, sujuvaa ja ihanan utuista, olit onnistunut luomaan miljöön uskottavasti. Tykkäsin kovasti, miten et ollut selittänyt liikaa kuolemanjälkeisen paikan tapahtumia, vaan ne vain olivat: huudot, leijunta, pimeys. Oli myös upeaa, kuinka James pystyi kuulemaan Siriuksen sydämen ennen kuin näki tämän. Minusta on tosi mielenkiintoista lukea eri kirjoittajien näkemyksiä siitä, mitä tapahtuu sen jälkeen kun hahmot kuolevat, ja tämä kuvaus oli kyllä tosi onnistunut, elävä ja riipaiseva.

Sirius/James on yksi minunkin OTP:istäni, pojat vain kuuluvat toisilleen <3 Olit tuonut sen tässä esiin uskomattomasti. Sydämeni oli pakahtua jo, kun James vain lähti juoksemaan Siriusta vastaan välittämättä kenestäkään muusta. Olit kuvaillut tunteet niin hyvin, että itsekin oikein odotin, koska Sirius ilmestyy, miksei häntä jo näy... Ja nämä hahmot todella ansaitsevat toisensa, ihanaa, että tässä oli tavallaan onnellinen loppu.

Tykkäsin myös siitä, kuinka Sirius ei ollutkaan se Jamesin muistojen naurava teini vaan paljon kokeneempi ja ahdistuneempi hahmo. Mua on jotenkin aina ärsyttänyt, jos Sirius kirjoitetaan aikuisenakin ikuiseksi vitasilijaksi niin, että unohdetaan kokonaan vuodet Azkabanissa. Kuitenkin Siriuksessa oli jäljellä hieman tuiketta, ja sekin sopi. Ja vaikka pojat saivatkin toisensa, oli kaikki silti erilaista ja muuttunutta, ja tykkäsin siitä ihan valtavasti. Niin ja "kosketus tuntui tähdenlennolta sydämessäni" oli tosi ihanasti ilmaistu <3

Tunnetila koko ficissä oli vahva, lähes itkin tälle, sillä jotenkin... En oikein tiedä edes miksi. Siksi kai, että tämä kosketti tosi syvältä. Tykkään aina, kun joku kirjoittaa minä/sinä -muodossa ja tässäkin se toimi todella hyvin, lisäsi vielä vaikuttavuutta. Kaiken kaikkiaan niin loistavaa työtä, että en saa itsestäni irti muuta kuin ihkutusta. Kiitos tästä!

[Sädekehä]

Carolynne; Tämä ficci ei ollenkaan ansaitse noin kauniita sanoja. Mulla on ehkä hieman nihkeä suhde mun vanhoihin teksteihin, mut on se silti aina ilahduttavaa, kun joku eksyy niitäkin lukemaan ja vieläpä kommentoi! Varsinkin noin kivasti ja nätösti. J/S on mulle tosi tärkeä paritus, ja tässä ficissä halusin just kuvata sitä, miten James oli odottanut Siriusta, ja miten vuodet nimenomaan näkyivät Siriuksessa, mutta toisaalta hänkin oli onnellinen päästessään viimein Jamesin luo. Kuolema ja sen kuvailu on aina mystinen juttu, ja jokaiselle se tarkoittaa eri asioita. Mukava kuitenkin kuulla, että onnistuin siinä. En silti tiedä, tekisin varmaan nyt monta asiaa eri tavalla, mutta niin... silloin kirjoitin noin, ja olen tosi iloinen, että sä ainakin pidit tästä! Kommentti piristi tosi paljon, kiitos siitä. (:

[Eulalia]

Jostain syystä olen viime aikoina  lukenut aika paljon ficcejä ja raapaleita tällä parituksella, mutta tämä kiilaa kyllä ehdottomasti parhaimmiston joukkoon!

Kuvailu on todella kaunista ja riipaisevaa, olet onnistunut kuvailemaan kuoleman ja sen jälkeiset hetken aivan käsittämättömän kauniisti. Wau. Se on niin sääli, että ficin loistavuus on suoraan verrannollinen kommentin laaduttomuuteen, koska mitä rakentavaa saa muka aikaan, jos lukee jotain todella hyvää? Ei varmaan nosta kommentin statusta alkaa kertaamaan tekstin virheettömyyttä... No, tämä vain kosketti todella toimivasti, vaikka olo on kaikkea muuta kuin angstinen nyt, kun aurinkokin paistaa oikein keväisen lämpimänä ikkunasta ja on nukkunut hyvin ja pitkään. Tykkäsin tosi paljon kuvailusta ja käyttämistäsi sanoista, tempo oli tarkemmin ajateltuna ficissä ehkä hieman turhan nopea, mutta toisaalta pieni kiireen tunne lukiessa sopi hyvin yhteen kuoleman käsittelyn kanssa.

Loistavaa työtä, kiittää

Eulalia

[Sädekehä]

Eulalia; Oi, J/S on kyllä niin ihana paritus, että siitä kannattaakin lukea paljon! (: Ja menin jotenkin sanattomaksi noista kehuista, kun tämä nyt ei ole ollenkaan niin hyvä jajaja.. Tosin pidin tämän kirjoittamisesta, ja vaikka muuttaisin nyt muutamia asioita, niin tällainen tämä nyt on ja hienoa, että pidit tästä! Mulla on tapana (ihan ficistä riippuen silti) kirjoittaa aika nopeasti kaikki. Tykkään itse hengästyneestä tunnelmasta, ja usein (omasta mielestäni) nopeus kertoo aika paljon ja parhaimmillaan se on osa tunnelmaa. En nyt siis tiedä, toimiko se tässä, mutta ensi kerralla kiinnittelen siihen huomiota. Ja anteeksi, kommenttini on aivan katastrofaalinen. Sinun oli kuitenkin ihana, kiitos! <3