Disclaimer: J.K. Rowling omistaa, minä en saa hänen luomuksillaan leikkimisestä mitään korvausta.
Otsikko: Myrskyn jälkeen
Kirjoittaja: Kaatosade
Paritus: Ron/Hermione
Ikäraja: Sallittu
Genre: Draama
Summary: Sekä hänen että Hermionen pettymys oli purkautunut kiivaina, kipeinä sanoina, joita he syytivät toistensa niskaan kuin vihaiset pilvimassat rakeita.
A/N Minä tein sen! Pari viikkoa myöhässä, mutta silti, minä sain Poetry Wheel -ficcini kirjoitettua. Minulle arvottu runo ficin perässä. Laitan tämän myös Osastohaasteeseen Godrickin notkoon, ja olen saanut sen haasteen nyt siis täyteen, ja vielä FF100-haasteeseen sanana 070. Myrsky. (Aiheena Harry, Ron ja Hermione)
Myrskyn jälkeen
Ron ei voinut väittää, että se olisi tullut kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kyllä hän oli nähnyt, että se oli tulossa, tummat pilvet olivat jo kauan kerääntyneet heidän ylleen ennustellen myrskyä. Siitä sinisestä taivaasta, jota he olivat ihastelleet yhdessä suhteensa alkuaikoina, ei ollut näkynyt vilaustakaan pitkään aikaan.
Sekä hänen että Hermionen pettymys oli purkautunut kiivaina, kipeinä sanoina, joita he syytivät toistensa niskaan kuin vihaiset pilvimassat rakeita – kylmiä, kovia, ilman vähäisintäkään taukoa, jonka aikana voisi vetää henkeä.
Hermione huusi, että Ron oli niin sietämättömän laiska ja välinpitämätön, ettei hän kestänyt enää. Korjausta vaativien asioiden lista, joka oli teipattu kiinni jääkaapin oveen, kasvoi kasvamistaan eikä Ron koskaan tehnyt asioille mitään. Aina Hermionen täytyi itse tarttua toimeen, ja mikäs siinä sitten, olihan hän hyvin pystyvä noita, mutta olisi voinut kuvitella, että kun talossa oli mieskin, olevinaan ainakin, niin, olisi voinut olettaa ettei hänen tarvitsisi itse avata joka ikistä lattiakaivoa eikä nuohota savupiippua. Ja Ron oli niin kateellinen, että se teki hänet sairaaksi. Hän ei voinut ymmärtää, miten Ron saattoi kadehtia ja välillä kohdella tylysti Harryakin, joka oli sentään heidän paras ystävänsä ja käynyt läpi niin monta ikävää asiaa, ja oli vielä niin ystävällinen ja anteliaskin. Eikä Ron ikinä arvostanut Hermionen kokkauksia yhtä paljon kuin oman äitinsä, vaikka Hermione yritti parhaansa, teki kaikkensa, oliko aikuisen miehen pakko vielä niin riippua äitinsä helmoissa?
Ja jäkä jäkä jäkä.
Ron huusi vastaan, että Hermionen olisi syytä välillä laskeutua alas kirjoista rakennetusta pilvilinnastaan ja yrittää ymmärtää oikeaa maailmaa. Älykkyys ja kirjaviisaus oli tietysti mielettömän hienoa, mutta se ei ilmeisesti saanut Hermionea käsittämään, etteivät kaikki ihmiset ajatelleet samalla tavalla kuin hän itse. Ja sitten, kun ympärillä olevat putosivat kärryiltä pystymättä seuraamaan hänen mietteitään, hän käyttäytyi kuin he olisivat olleet idiootteja, vain siksi etteivät olleet sattuneet lukemaan kaikkien 1400-luvun merkittävien velhofilosofien koko tuotantoa lävitse. Ja miten Hermione kuvitteli Ronin muka tekevän niitä hoitamattomia töitä, kun hän ei koskaan ennättänyt, siinä vaiheessa kun hän huomasi ulkovaraston katon vuotavan, oli Hermione jo marssimassa ulos taikasauva tanassa ja suu tiukkana viivana, mutisten siitä miten taatusti taittaisi niskansa lahojen tikapuiden vuoksi, ja kun Ron tarjoutui korjaamaan tikapuut, Hermione suuttui ja alkoi syytellä häntä siitä, että hän yritti mielistellä ja että nyt oli liian myöhäistä havahtua enää tekemään mitään. Ja mitä ruokaan tuli, Hermione ei vain yltänyt Ronin äidin tasolle, se oli yksinkertainen ja puhdas totuus.
Niin he erosivat ja pakkasivat tavaransa, vereslihalla mutta silti huojentuneina. Nyt heillä olisi kummallakin tilaa tehdä asiat omalla tavallaan ilman toisen painostusta. Taivas saattoi olla jälleen sininen, ja he voisivat katsella sitä yhdessä, mutta ystävinä.
*
Concorde - Anni Sinnemäki
Torstaina kun sinä lähdit Pariisista
syttyi ilmaan noustuaan Concorde palamaan
Yliäänikoneen reittilennot Atlantin poikki
päättyivät samaan aikaan kun
meidän avioliittomme
Queensin kaupunginosassa
ihmiset juhlivat
sen vitsauksen loppua
kuohuviinin sijasta siiderillä
