Perhosen siivin (Albus/Gellert, S, ficlet; angst, romance)

[Sakura]

Nimi: Perhosen siivin
Kirjoittaja: Sakura
Paritus: Albus/Gellert
Tyylilaji: ficlet; mustaa tunnelmointia
Ikäraja: S
Varoitukset: Spoilaa DH:ta.
Tiivistelmä: Ehkä se olikin leikkiä kuolemalla kaikki.
Vastuuvapaus: Hahmot ja maailma Rowlingin; sanojen palapeli minun kynästäni. En hyödy tekstistä varsinkaan rahallisesti.

A/N: Musta tuntuu, että flunssalla on positiivinen vaikutus kirjoittamiseeni ^^ Mikä helpotus olikaan saada nämä kuviot vihdoin päästäni paperille, vaikka Albus/Gellert herättääkin mussa nykyisin ristiriitaisia ajatuksia. Nimi hmm, se saattaa tarvita tietyn tekstistä löytyvän lähtökohdan ollakseen kuulostamatta kamalalta, ellen aivan hulluja kuvittele. Ja feedback: ich würde es lieben!


Perhosen siivin

Albus ei voinut kertoa siitä kellekään. Se ei sopinut Aberforthin kanssa käytävään keykäiseen päivällispuheluun, ei liioin hänen ja koeputkiprofessoreiden kirjekeskusteluihin. Ariana sen sijaan, sisar puhuisi hulluuttaan, joka oli lähempänä järkeä kuin mikään astrofysikaalinen kaava, liian lähellä, sellaista Albus ei halunnut kuulla. Ja Gellert itse, ehei, ei tälle voinut kuvitellakaan kertovansa!

Koska se oli heikkoutta. Se ei ollut totuus eikä koukeroinen teoria, ei filosofiaa eikä politiikkaa. Sillä oli sormet kuin nuoren tammen oksat, hiukset syksyisiä vaahteranlehtiä ja silmissä melkein kuolleet siniset kääpiötähdet. Se puhui saksalaisella aksentilla ja silloin, voi silloin Albuksen iholle virtasi tunne, joka oli kuumaa elämää, kirkasta tuntematonta jotain, mahlaa ehkä myrkyllistä. Se kietoi Albuksen haaveisiin ja suunnitelmiin, sitten kun, etsimään parempaa ja pimeämpää, antimateriaa, kuoleman leikkikaluja.

Ehkä se olikin leikkiä kuolemalla kaikki:

Se oli rakkautta, happosadetta aivoissa ja heinäsirkkataktiikkaa, irti revittyjä perhosensiipiä vatsassa.


Ja aikanaan, tulevaisuudessa tai nykyisyydessä tai menneisyydessä, AJASSA, joka oli joskus tuntunut Albuksesta vain lukemattomilta mustilta aukoilta, hän joutui päättämään, rakastiko hän enemmän ellipsinmuotoisella radallaan pyörivää maailmaa ja tippukiviluolissa kaikuvaa taikuutta kuin sitä muistojensa kultapölyhiuksista enkelipoikaa, houreittensa jäävuorisilmäistä paholaisenkuvaa, eikä se ollut ollenkaan niin helppoa kuin saattaisit kuvitella.

A/N2: Lopetuskappale keikkuu siinä rajalla; en osannut päättää, onko se turha vaiko ei. Niin ja joo, tiedän kyllä, että kaksoispisteen jälkeen tulee pieni kirjain, mutta olen roisto enkä laita sitä niin, koska se ei vain käy tässä.

[Celeporn]

Olen jo jonkin aikaa tuijotellut näitä Finiin ilmestyneitä A/G-ficcejä kieli pitkällä, ja viimeinkin oli aikaa syventyä johonkin.

Ficin nimestä en sinänsä pitänyt. Tekstiin se sopi ihan ok, mutta tämä oli niin kaunista kieltä ja hienoja ajatuksia, että noin tavanomainen, jotenkin hieman muka-runollinen nimi ei oikein tehnyt oikeutta. Olisihan se voinut olla paljon huonompikin, mutta ei vain jotenkin napannut.

Sen sijaan itse ficistä pidin paljon. Harmittelin lyhyyttä, mutta tämä todisti taas sen, että kannattaa panostaa laatuun ennemmin kuin määrään - tämän jaksoi ja halusi lukea useampaan kertaan saadakseen varmasti kaiken irti. Irti revittyjä perhosensiipiä vatsassa oli ehkä ficin kaunein kohta, pidin siitä, että olit ihan vain parilla sanalla saanut esitettyä niin suuren tunteen - että on ne perhoset vatsassa ja se on niin ihanaa ja jännää ja kaikkea, mutta samalla se on kaikki niin hemmetin julmaa ja kamalaa. Rakastuin tuohon kuvaukseen ihan kympillä.

Viimeinen kappale oli myös aivan ihana, osasit esittää asian niin uskomattoman kaunein sanankääntein, ettei voinut muuta kuin ihailla. Kultapölyhiuksinen oli kerrassaan ihastuttava adjektiivi. Caps Lockin käyttö kyllä rikkoi tekstiä minusta rumasti, kannattaisin ennemmin kursiivia tai vaikka lihavointia, vaikka toisaalta taas ne suuret kirjaimet ravistelivat lukijaa aika tehokkaasti. Mutta vaikka ymmärränkin tehokeinon, en tykännyt ratkaisusta.

Oi, pitää vielä erikseen ihkuttaa saksalaisen aksentin mainintaa, ihkua <3
Tekisi mieli eritellä enemmänkin, mutta tämä on nyt liian hienoa analysoitavaa minun väsyneelle mielelleni, joten tyydyn vain sanomaan kiitos. Tämä oli upea teksti, tyyli oli mitä loistavin tälle paritukselle. Täytyy lueskella muitakin ficcejäsi, jahka aikaa löytyy.

[Carolynne]

Valtavan hieno, vaikutuin ja todella! ^^ Kuten Celeporn, minäkin olen tuijotellut tätä ja haaveillut ajasta, jona ehtisin tähän syventyä. Ei sitä ole nytkään, mutta muutaman hetken uhraan englannin verbeiltä tälle ihan mielelläni.

Ensireakstioni luettuani ficin oli: Iih, aah, iih! Ihana, kaunis, kuuleeko koko maailma tämä on ihana! Rakastuin aivan täysin sanavalintoihisi, hengästyttävään ja omaperäiseen tapaasi kuvata asioita. En muista lukeneeni tämäntapaista ficlettiä ennen, tästä jäi hyvin älykäs ja elävä kuva, tuntui, että teksti oikeasti herätteli tajuamaan ja ajattelemaan sekä tuntemaan. Pidän kovasti ficeistä (ja teksteistä, runoista ym.) missä kieli ei ole normaalia, vaan kielikuvia saa hieman pohtiakin ilman, että ne kuitenkaan ovat mahdottoman vaikeita tajuta. Tämä oli juuri sellainen.

Minusta viimeinen kappale oli ehdottomasti paikalleen, se oli ficin paras osa, iski minuun todella kovaa. Se on liian pitkä lainata, mutta en silti aio jättää quottaamatonta kommenttia ^^ Pidin nimittäin myös tästä kohdasta paljon (samoin kuin koko ficin tunnelmasta ja tunteesta, että lukija tosiaan pääsi Albukseksi Albuksen paikalle, sai hetken tuntea hänen tunteitaan aidosti):

voi silloin Albuksen iholle virtasi tunne, joka oli kuumaa elämää, kirkasta tuntematonta jotain, mahlaa ehkä myrkyllistä

Albus/Gellert nousi seiskakirjan jälkeen yhdeksi ehdottomista kaikkien aikojen suosikkipareista, rakastuin siihen vain niin täysin. Lisää lisää lisää tällaista! ^^

Kiitän paljon!
Carolynne

[Spookie]

IHANA. Harvinaisen kaunista tekstiä, sanoisinko, että lähes täydellinen ficci :> Paritus ei erityisemmin iske minuun, mieluummin ajattelen Albusta ja Gellertiä ainoastaan hyvinä ystävinä, mutta kaunis ja suloisen sadunomainen ficci tämä silti on.

"Sillä oli sormet kuin nuoren tammen oksat, hiukset syksyisiä vaahteranlehtiä ja silmissä melkein kuolleet siniset kääpiötähdet. "

Tästä lauseesta tykkäsin erityisen paljon, tosin monet muutkin kohdat saivat minut melkein haukkomaan henkeä ällistyksestä - miten on mahdollista, että joku kirjoittaa noin kauniisti? Osaisinpa itsekin.

Lopetuskappalekin oli oikein hieno ja sopi tuohon loppuun mainiosti, en sanoisi turhaksi.

[Sakura]

Celeporn, kiitos paljon :) Mä en muuten itsekään pidä nimestä enää; joko aika näytti totuuden tai sitten vain olen niin helposti manipuloitavissa/muhun vaikuttaa niin helposti muiden mielipiteet, että ajattelen siksi sillä tavoin. Sama se, kuitenkin. Ehkä vaihdan tuon nimen joskus, jos parempi kävelee vastaan, ehkä en.

Mukava kuulla noista kohdista, joista pidit. Irti revittyihin perhosensiipiin vatsassa olen jopa itsekin kohtalaisen tyytyväinen ^^ Ja saksalainen aksenttihan on... ihana, vaikka se kyllä kuulostaa kamalalta :D Mutta ajatuksena pidän minäkin.

Caps Lockista en tiedä, miksi se tuonne eksyi. Mun mieleeni ei tullut kertaakaan se, että olisin voinut käyttää vaikkapa kursiivia. Mä jotenkin yhdistän sen erilaisiin tilanteisiin, käyttötarkoituksiin. Mutta takerrunpa nyt tuohon, että sentään se ravisteli lukijaa :>


Carolynne, mä en taida osata sanoa sulle muuta kuin kiitos :) Suuri kiitos. Hyvin älykäs ja elävä kuva, ihanaa kuulla tuo. Musta tuntuu, että joskus yritän kirjoittamisella vain todistella itselleni, etten ole aivan täysin tyhmä, ja isken siksi kaiken maailman hassutuksia sekaan. Mutta. Niin, hyvä sitten, etten jättänyt lopetuskappaletta pois, kerta se toimii. Ja Albus/Gellert tosiaan on rakastettava paritus!


Spookie, sullekin suurkiitos! Lähes täydellinen... Nyt meni luu kurkkuun ^^

[Koliara]

Olen tyhmä laiska ja saamaton enkä jaksanut lukea kaikkia muita tälle annettuja kommentteja, joten saatan toistaa jotakuta, mutta jätänpä puumerkkini silti!

Nimi ei oikein houkutellut lukemaan, kun rupes vähän pelottamaan että tekstissä on jotain samankaltaisia minun makuuni vähän turhan hempeitä kielikuvia, mutta onneksi silti nappasin auki ja luin. Muutamaankin otteeseen. Henk. koht. tykkään paljon tällaisesta semilyyrisestä (ääliö sana, muttei tullut kuvaavampaakaan mieleen) ja maalailevasta tyylistä, joka ei liikoja rönsyile mutta on kuitenkin vahvasti jotenkin... elossa? Siis tuntuu kuin sanat ja lauseet hengittelis omaa rytmiään ilman että siellä takana olisi kirjoittajaa laisinkaan. Kertoo paljon tekstin sujuvuudesta.

Albuksen ajatukset on kuvattu hyvin viehättävällä tavalla, astrofysikaaliset kaavat, antimateria ja kääpiötähdet kuvasivat loistavasti Albuksen mielenmaisemaa, jonka kuvittelisin olleen melko tieteellisellä pohjalla, joten sitä kautta poikiutuneet metaforat tuntuivat hyvin olennaisilta osilta hänen persoonaansa. Lopetuskappale ansaitsee kyllä paikkansa tekstissä, meinas melkeen itku tirahataa silmään.

Kyllä, tykkäsin ihan saakelisti, vaikken osaakaan sanoa ihan kaikkea sitä mitä tästä haluaisin sanoa.

[Sakura]

Ai, tähän onkin vielä kommentoitu! Apua, kun olen niin huono tässä vastaamisessa :> Mutta, suurkiitos silti, Koliara. Mä olen erittäin iloinen (ja otettukin) palautteestasi. Ja oi, en kyllä osannut kuvitellakaan, että loppukappale voisi olla koskettava. Hienoa kuitenkin, jos se sitä on - hauskaa, että oma tekstikin voi yllättää - ja hienoa myös, että pidit.

Tuota tämän nimeä olen muuten itsekin jälkeenpäin manannut.

[Resonanssi]

mukavaa lukea taas A/G:tä

aina sama juttu, siinä että Albus haluaa olla samanlainen kuin Gellert ja rakastaa tätä.
mutta ei se mitään, sehän sopii paritukseen oikein hyvin.

kuvaa hyvin sitä miten vaikea Albuksen on puhua rakkaudestaan Gellertiin, että ihmiset pitäisivät hänä hulluna.

mutta sori, aivoni tyhjenivät tästä tällä hetkellä kun sain idean ja mietin että viitsisiko alkaa kirjottaa kun koneella on tuhat sata muutakin tarinaa kesken

pidin

[Nyyhti]

Voi vitsi, olen niin halunnut lukea tästä parituksesta jotain jännää, ja tämä kyllä oli sitä jotain jännää ehdottomasti

Teksti oli sen verran polveilevaa ja hienoilla sanoilla ja monimutkaisilla lauseilla kyllästettyä, että tästä olisi melko varmasti tullut mieleen Dumbledore ilmankin, että olisin tiennyt tämän käsittelevän häntä. Se on mielestäni jo hyvä saavutus, koska aina välillä joku onnistuu saamaan Dumbledoren kuulostamaan ficissä aivan itseltään, mutta tässä tämä koko teksti kuulosti aivan häneltä.

Minusta viimeinen kappale oli todellakin kaikkea muuta kuin turha, ilman sitä tämä olisi mielestäni jäänyt vähän vajaaksi. Hyvä siis, ainakin minusta, että laitoit sen siihen (:

[Funtion]

Voi olla että siitä on liian kauan aikaa jo, kun oon viimeksi lukenut sun kirjoituksia, mutta tää tuntu ihan erilaiselta kuin ne kaikki tekstit, joita oon sulta kolunnut. Onko sun teksti ollut aina näin koukeroista, aina näin hassua? Mä oon yleensä sun tekstien jälkeen huokaissut ihastuksesta tai vähintään mennyt sanattomaksi, mutta nyt mä vaan ihmettelin, miten erilainen tää osaskaan olla sun muihin teksteihin verrattuna (Savukiehkuroita, mustaviinimarjoja, menikö nimi oikein? Se on mun ehdoton lemppari sulta ja nyt kun mietin sitä niin tää todellakin tuntuu ihan erilaiselta. Ehkä sillä on osuutensa, että tää on julkaistu 5 vuotta sitten?)

Albus/Gellert on aika mielenkiintoinen paritus, josta valitettavasti kirjoitetaan liian vähän. Petyin hieman, kun huomasin tämän pituuden, petyin enemmän, kun näin tämän nimen: edes tän nimi ei oo sua. Mä kyllä luin ylempää, miten sä oot itekin kironnut tän nimeä, joten hienoa etten oo yksin tän ajatukseni kanssa… perhosen siivin, se ei vaan… se ei vaan istu tähän, vaikka tuo perhosvertaus tuolla tekstissä oli ihana huikee! (Katkaista nyt vatsan perhosilta siivet… vau oikeesti!)

Mä meinasin aluks jättää kokonaan kommentoimatta tähän, sillä en saanut tästä paljoakaan irti. Ehkä vika on mussa, ehkä kellonajassa, ehkä tiistaissa, emmä tiedä. Mut tää oli ehdottomasti kauniisti kirjotettu ja siellä oli erilaisia sanavalintoja, jotka kyllä on sulle ominaisia… mutta ehkä se tunnelma jäi vähän keikkumaan jonnekin rajalle, ehkä rajan toiselle puolen.

Sillä oli sormet kuin nuoren tammen oksat, hiukset syksyisiä vaahteranlehtiä ja silmissä melkein kuolleet siniset kääpiötähdet. Se puhui saksalaisella aksentilla ja silloin, voi silloin Albuksen iholle virtasi tunne, joka oli kuumaa elämää, kirkasta tuntematonta jotain, mahlaa ehkä myrkyllistä.
Tästä kohdasta mä pidin kovasti ton perhosvertauksen lisäksi! Kuolleet kääpiötähdet silmissä, oih.

Tää oli tosiaankin hieman erilainen sun tekstiksi, mutta yhtä kaikki, mä kuitenkin pidin tästä, ei tää missään nimessä huono ollut. Kiitos!

[Sakura]

fierté, tää tosiaan on aika vanha, mutta luulen että oon oikein yrittämällä yrittänyt väkertää noita korulauseita ja mahdollisimman "hienoja" sanavalintoja, joten lopputulos voi olla siksi aika pinnallinen ja koukeroinen. Ja nimihän on hirveä :D Kai kuvittelin että teksti ja irtirevityt siivet jotenkin avaisivat sitä ja kääntäisivät merkitystä, mutta ei se oikein toimi. Tuo lainaamasi kohta on kyllä mustakin ehkä fikin onnistunein. Kiitän kommentista! Kiva että näitä vanhojakin joskus kaivetaan esiin, tulee itsekin kelailtua kirjoittamistaan ja (mahdollista) kehittymistään kirjoittajana, oli suunta sitten eteen- tai taaksepäin.

Kiitos vielä myös aikaisemmille kommentoijille, joille en jostain syystä ole ikinä saanut vastatuksi, vaikka kommentit on kyllä moneen kertaan luettu!