Twilight: Las Vegas ja mitä sitten tapahtuikaan (K11) 11/? | Renesmee/Jacob

[Welmasein]

laiminlyönyt olen tätäkin, mutta eiköhän jonkin verran jatkoa ainakin ole nyt tulossa. tässä olis 9a.

***

9a Päätöksiä

Jacob

Aamulla olimme molemmat aivan hurmiossa. Ilta ja yö olivat olleet mahtavia ja tänään olisi suunnitelmassa lähteä Esmensaarelle. Tilasimme aamupalaa huonepalvelusta sillä olimme aivan poikki viimeöisestä, tai siis, minä olin. Nessie olisi ollut valmis lähtemään vaikka saman tien, ellen olisi vaatinut saada ennen lähtöä nukuttua ja ruokaa. Nessie lopulta suostui vaihtoehtoon ja nyt olimme tässä.
- Jake rakas, Nessie sanoi hiukan arasti.
- Mitä kulta? Onko jokin hätänä vai pyydätkö jotain kuten, että juoksen maailman ympäri?
- Mikään ei ole hätänä ja ei se sinulle mahdottomuus olisi, Nessie vastasi hymyillen.
- Tunnustan. Mikä sitten on?
- En saanut kunnolla unta yöllä ja lähdin kävelylle. Kävin parissa paikassa.
- Missä? Miten sinä uskalsit jättää minut tänne yksin nukkumaan kun joku olisi voinut tulla ja viedä minut mukanaan? Ehkä Volturit?
- Älä muistuta heistä! Ei kukaan sinulle mahda mitään, olet susi.
- Anteeksi, mutta täytyy tuohon lisätä, että olen hyvin komea ja puoleensavetävä susi.
- Sitä en kiistä.
- Mutta mitä jos joku Volturi olisi tullutkin pienelle yövisiitille, Jane vaikkapa?
- Minä luulin, että minä riitän sinulle ja ettet tarvitse mitään maksullista naista, edes Volturia!
- Sinäkö epäilet, etten rakasta sinua, että ottaisin mielummin maksullisen - oli se nainen tai vampyyri, kysyin nyt jo hiukan täristen.
- Takaisin asiaan.
- Et vastannut kysymykseeni!
- Hyvä on. Minä häivyn nyt, Nessie melkein huusi ja lähti ovet paukkuen morsiussviitistä.
Se oli ensimmäinen riitamme koskaan.

Nessie

Ryntäsin hyvissä ajoin ulos sviitistämme; Jake tärisi jo. Pitäisi vain antaa hänen rauhoittua ja sitten ehdottaa häämatkapaikan vaihtoa. Ajatuksissani kävelin päin minulle tuntematonta miestä.
- Anteeksi, olin ajatuksissani sanoin pää painuneena edelleen alas ja jatkoin matkaani tällä kertaa törmäilemättä kehenkään. Shoppailu. Sitä minä nyt tarvitsen, mietin ja lähdin ostoskadulle.
Menin suoraan sisälle ensimmäiseen putiikkiin josta löysin heti ensimmäisenä kauniin aamutakin kiinalaisilla kirjaimilla. En ollut koskaan kertonut kenellekään enkä ajatuksissani paljastanut, että olin kiinnostunut Kiinasta. Olin jo pikkutyttönä päättänyt, että joskus lähdemme Jake-sedän kanssa Kiinan muurille kävelemään ja katsomaan tähtiä. Silloin tilanne tosin oli toinen; hän oli Jake-setä ja nyt hän on mieheni. Jos en koskaan lähde sinne Jaken kanssa, niin lähden tyttöporukalla. Kim, Rebecca ja Emily ehkä. Tai sitten vain äiti, Esme, Alice ehdottomasti ja samoin Rosalie. Mietteissäni jatkoin matkaa ja suuntasin yhdelle kaupungin suurimmista ja uusimmista kasinoista. Jos Jake kuuntelisi ehdotustani siirtyisimme isovanhempieni täkäläiselle talolle ja jäisimme tutustumaan Vegasin peli- ja kasinotapoihin. Olin soittanut jo yöllä kasinoita kierrellessäni Rosalielle ja pyysin häntä lähettämään heidän talonsa avaimet suoraan hotelli huoneeseemme. Olin ottanut pari Pariisista ostamaani mekkoa talteen varmuuden vuoksi jos jäisimme tänne Esmensaarelle lähtemisen sijasta.
Kun olin jo melkein kiertänyt koko kasinon läpi näin tuttujen kasvojen tulevan luokseni. Charlotte.
- Nessie! Miten sinä täällä olet?
- Hei! Karkasimme tänne Alicea pakoon.
- (Kiljumista) Oletteko te nyt sitten virallisesti herra ja rouva Black?
- Kyllä, eilisestä lähtien. Entäs sinä, mitä sinä täällä teet, kysyin ja Charlotten hymy hyytyi ja hän muuttui alakuloiseksi.
- Charlotte, mitä on tapahtunut? Onko Peter kunnossa?
- On hän. Päätimme olla erossa jonkin aikaa.
- Miksi? Te sovitte täydellisesti yhteen!
- Meillä oli taannoin kamala riita. Ikävöin häntä kovasti jo nyt.
- Taannoin? Tarkoitatko vuotta, kahta vai vain kuukausia tai viikkoja?
- Puoltatoista vuotta.
- Voi pientä! Miksi kaikilla tuntuu olevan aina riitaa jossain asiassa, onko se jokin epidemia?
- Mitä? Joko olette riidelleet?
- Kyllä. Lähdin yöllä kävelylle ja hän rupesi valittamaan siitä, että vaikka joku Volturi olisi voinut tulla ja sitten riitelimme Voltureista ja maksullisista naisista. Yritin ehdottaa hänelle tänne jäämistä ja minä ainakin meinaan jäädä tänne seuraksesi sanoo Jake mitä tahansa.
- Volturit? Miksi ja miten he tänne tietäisivät tulla?
- En voi tietää muuta kuin, että he haluavat minut joukkoihinsa.
- Aivan. Mutta, jos vaikka käytäisiin pikaisesti baarissa ennen kuin jatkan töitäni?
- Oletko töissä täällä?
- Kyllä. Tule, mennään.

[Welmasein]

b-osa, olkaa hyvät!

***
9b

Jacob

Heti kun Nessie paiskasi oven kiinni aloin huolestua hänestä. Lähdin heti tärinän loputtua etsimään häntä, mutta en löytänyt häntä mistään. Kiersin ostoskadut ja uskoin löytäväni hänet sieltä, mutta ei mitään. Vain yhdessä putiikissa tiedettiin Nessien käyneen. Yhdessä asiassa hän oli aivan äitinsä vastakohta, mutta kuin Rosalien ; jos hänen mieltään painoi jokin asia tai hän oli alla päin, suunta oli lähimpään kauppakeskukseen.
   Tunnin etsinnän jälkeen lähdin takaisin sviitillemme, jos  hän olisi vaikka jo palannut. Palattuani meille oli tullut pikakirje. En tunnistanut käsialaa, joten en vielä avannut sitä. Kuka tai ketkä muutmuka tietävät, missä olemme tällä hetkellä muut kuin Cullenit ja denalilaiset? Odotellessani Nessietä, tilasin huonepalvelusta ruokaa varmuuden vuoksi kahdelle. Ehkä hän otti puhelimensa mukaan, mietin ja soitin siihen. Ei vastausta.
- Helvetti sen kanssa, huusin ja paiskasin puhelimen seinään. Seurauksena seinään tuli lommo ja puhelin lopetti lopullisesti toimintansa. Auts. Taidanpa lähettää laskun Culleneille, mietin ja kirosin taas Nessietä ehkä hiukan liiankin kovalla äänellä.
   Hetken kuluttua kuulin kortin pyyhkäisevän avatakseen oven. Luojan kiitos!
- Nessie?
- Minä. Ketä odotit?
- En tiedä. Missä sinä oikein olit, olin huolissani sinusta!
- Yhdellä kasinolla.
- Kasinolla? Mitä hittoa sinä siellä teit?
- En ihmeempiä. Charlotte oli siellä myös, kävimme yhdillä drinksuilla. Ei mitään sen ihmeellisempiä.
- Kuka Charlotte?
- Peterin Charlotte.
- Aa. Mitäs heille?
- Pitävät taukoa.
- Taukoa? Kuinka kauan he sitä meinasivat pitää? Hehän sopivat hyvin yhteen!
- Sitä sanoin itsekin. Ehdotin, että hän ottaisi yhteyttä Peteriin ja he sopisivat kaikesta. Heillä oli kuulemma kauhea riita ennen kuin Charlotte tuli tänne etsimään töitä.
- Miksi juuri tänne?
- En kysynyt. Oikeasti, kerro keneksi minua muka luulit?
- Ehkä kenties joksikin Volturiksi, sanoin kääntäen pääni ikkunaan päin.
- Älä taas aloita! Eivät he edes tiedä missä olemme!
- Oletko aivan varma? Heillä on Felix.
- Mistä muka niin päättelet, että joku Volturi olisi muka kannoillani? Kannoillamme siis, tarkoitin.
- Meille tuli tänään kirje. Suoraan Sviittiin.
- Se on varmaan Roselta.
- Roselta? Mitä sinä häneltä?
- Pyysin häntä lähettämään yhden avaimen jos vaikka päättäisimme jäädä tänne pidemmäksikin aikaa.
- Mitä?
- Niin. Sitä yritin aikaisemmin ehdottaa, että jäisimme tänne vielä joksikin aikaa.
- Takaisin aiheeseen. Mistä avaimesta puhuit?
- Avaimesta täällä lähellä olevaan taloon. Saisimme olla rauhassa, vaikka se onkin hiukan kauempana keskustasta ja pelimaailmasta.
- Onko heillä täälläkin oma talo?
- On. Oliko vielä kysyttävää vai avataanko jo se kirje?
- Avataan vain. Ole varovainen sen sisällön kanssa, en tunnistanut käsialaa.
- Selvä. Missä se on?
- Siinä oven vieressä pöydällä. Onneksi olet nyt täällä eikä minun tarvitse tehdä uutta kierrosta. Joudumme luopumaan huoneesta kahteen mennessä.
- Puoli tuntia aikaa. Vajaa oikeastaan.
- Ehdimmekö pakata ennen sitä?
- Hyvä on. Pakataan nyt ja mennään vaikka hotellin baariin avaamaan tämä, Nessie sanoi ja suuntasi matkatavaroillemme. Kahmaisin hänet syliini puolimatkasta.
- Oletko vielä vihainen?
- Enpä taida, hän sanoi ja suukotti poskeani.
- Hyvä niin. Vieläkö ehtisi yhden erän ennen pakkaamista?
- Kuulostaa houkuttelevalta, mutta satut olemaan liian hidas.
- Minä? Hidas? Olet saanut jo todisteen, että olen sinua nopeampi.
- Olen erimieltä. Nyt, pakkaamaan siitä, Renesmee sanoi ja läimäisi takapuoleeni.
- Etkö osaa olla edes hellävarainen?
- Riippuu, mutta sinä paranet pian. Käykö se, että jäämme tänne joksikin aikaa?
- Käy minulle, jos kirjeessä tosiaan on joku avain.

[Lööperiikka]

Onko siel avain?
No mutta, kuinka saat minut aina koukuttumaan tästä??
Jatkoa, kiitos! <3

[Welmasein]

OMG! olen tainnut unhoittaa lisätä tänne yhden luvun... DÄMN! mutta se on tässä ja nyt, hiukka lyhyt, mutta silti varsin täytteinen! nauttikaa ja kommatkaa pliis, yritän keskittyä tähän syyslomalla... tuossa lopussa taitaa olla pieni kielimörkö, mutta jos häirihtee, ilmottakaa ja voin korjata asian...

***

10. Salailua

Renesmee

- Noniin. Katsotaanpa mitä kirje sisältää, sanoin ja rupesin avaamaan sitä. Ennen kuin huomasin, Jacob otti kirjeen minulta ja jatkoi kuoren aukaisua.
- Miksi sinä noin teit?
- Siksi, että minulla on paha tunne tästä, Jacob vastasi kysymykseeni.
- Että olet joskus rasittava.
- Pyh. Kummallista, Jacob sanoi ja katseli hämmentyneenä. Erotin pari sanaa ja se riitti siihen, että repäisin kirjeen tuoreen aviomieheni käsistä.
- Hei! Kirje oli minulla.
- Mitä väliä. Siinä lukee ’Vain Renesmee saa lukea tämän.’
- Mitä siitä?
- Se loukkaa yksityisyyttäni, sanoin vakavana.
- Mutta minä olen miehesi!
- Silti. Sinä ET OLE minä.
- Pitääkö olla noin pikkutarkka? Sitä paitsi, se on vain Culleneilta.
- Pitää olla, muuta en sanonut ja siirryin kylpyhuoneeseen lukemaan kirjettä loppuun. Yhdestä asiasta olin varma; tämä ei ehdottomastikaan ollut ainakaan kokonaisuudessaan Roselta.
- Katsotaanpa mitä tämä pitää sisällään, mumisin ja istuin ammeen reunalle. Kirjeessä luki näin:

” Heipä hei kaunokainen. Tiedän, että odotit tätä joltakulta toiselta ja täytyy myöntää, että niin onkin. Minä vain päätin lisätä pari hassua sanaa. Tai useamman. Näin sinut pari päivää sitten siinä kauniissa vartalonmyötäisessä, avokaula-aukkoisessa punaisessa mekossa. Uskoisin, etten ollut ainut, joka jäi katselemaan ja kuolaamaan perääsi. Pistin kuoreen myös pienen muiston minusta, toivottavasti pidät siitä ja otamme vielä yhteyttä toisiimme.

Rakkahin terveisin, Ryan.

PS. On mukana myös se avain ja pieni viesti Rosalielta, kuka hän lieneekään.

PPS. Kannattaa piilottaa se, ennen kuin miehesi löytää sen. Sen voin kertoa, että käsienpesuu altaan alla on seinässä irtoava laatta. Sitä ei kukaan muu, kuin piilon tietävät löydä.”

- Keneltä tämä oikein on, mietin mielessäni kun kaivoin kuoresta avaimen ja varmaan maailman kauneimman kaulakorun, jonka olin nähnyt. Se oli jopa kauniimpi kuin quileuttien korut. Vaikka en perinteisesti timanteista välittänyt, vaan pikemminkin luonnonmateriaali koruista, kaulakoru oli kaunein kaikista näkemistäni. – Varmaan jostain 1600- tai 1700-luvulta peräisin. Sikäli, jos oletetaan, että tämä Ryan oli myöskin vampyyri. Ainakin puolikas, kuten minä, mietin tohkeissani ja jatkoin korun ihailemista vielä hetken, ennen kuin havahduin ovelta kuuluvaan koputukseen.
- Oletko kunnossa? Olet ollut siellä varmaan jo 15 minuuttia.
- Olen olen, vastasin ja kiirehdin altaan luo piilottamaan korun. Kerkeisin ihailla sitä vielä monet kerrat, onhan minulla ikuisuus aikaa.

[Welmasein]

nyt on saatu 11. osa tehtyä, lyhyt kyllä, mutta pitempää en keksiny tähän otsikkoon sopivaa

***

11. Hotellista yksityissviittiin keskelle ei mitään

Jacob

   Nessie oli ollut jo vartin lukittautuneena vessaan. Yritin pakata häntä odotellessani, mutta mikään ei mahtunut minnekään. En todellakaan ollut pakkaamis tyyppejä. Menin ja koputin oveen.
- Oletko kunnossa? Olet ollut siellä varmaan jo 15 minuuttia.
- Olen olen, Nessien ääni kuului hiljaisena oven takaa ja pian hän tulikin jo ulos.
- Ei voi kestää noin kauaa.
- Tällä kertaa kesti. Joko olet aloittanut pakkaamisen, hän kysyi kuin mitään ihmeellistä ei olisi tapahtunut,
- Avain tuli jo. Rose lisäsi osoitteen ja lähetti terveisiä ”Sille rakille, josta tuli juuri sukulaiseni,” Nessie kertoi kulmat kurtussa.
- Veikkaan, että hän lisäsi vielä ’tulet katumaan päätöstäsi’.
- Sinne päin. Ehkä hän leppyy, jos nimeämme esikoistyttäremme hänen mukaansa.
- Siinä vaiheessa otan eron. Sen verenimijän on parempi pysyä kaukana.
- Tuo sattui, olen itsekin puoliksi verenimijä.
- Olet silti kaukana tädistäsi.
- Ja isä ja äitikin ovat.
- Heistä et kyllä ole yhtä kaukana, mutta silti.
- Ja muut Cullenit.
- Tehdään kompromissi ja pakataan, okei?
- Hyvä on, mutta minä istun etupenkillä.
- Olemme tietääkseni menossa taksilla.
- No sitten viimeistään kun pääsen kotiin Buganttini luo.
- Ethän anna muiden ajaa sillä joten aivan sama.
- Pilkunviilaaja, Nessie sanoi ja suuntasi matkalaukuille, - heittele minulle tavaroita niin voin pakata. Minun varmaan täytyy joskus opettaa sinua siinä.
- Liian vaativaa minulle.
- Ei ole. Sitä paitsi meillä on ikuisuus aikaa.
- Ei enää sen jälkeen kun saamme lapsen.
- Turpa kiinni ja pakkaa.

   - Onko kaikki kasassa, kysyin kun kello löi jo kahta.
- On. Kaikki on kasassa. Anna minulle avain niin, että saat vapaat kädet viedä tavaramme taksiin.
- Miksei kukaan varoittanut avioliiton varjopuolista?
- Höpsistä. Mene jo edeltä. Käyn vielä vessassa.
- Johan olit lukittautuneena sinne 15 minuuttia.
- Hissi on jo tulossa ylöspäin, Nessie sanoi, otti laukkunsa ja suuntasi kylpyhuoneeseen. Tästä avioliitosta ei voi seurata mitään hyvää, olimme Renesmeen kanssa niin erilaisia. Kirotun leimautuminen.

Renesmee

   Tilasin Jacobille hissin ja suuntasin kylpyhuoneeseen noutamaan korun piilostaan.
   Alhaalla oli taksi valmiina ja yllätyksekseni Jacob pyysi, että meidät viedään autokauppaan perheeni talon sijasta. Suuntasimme siis sinne ja ostimme ensimmäisen yhteisen automme, Ferrarin. Mikä himo miehillä on aina Ferrareihin? Kotiin päästyämme en astu jalallanikaan tuohon romuläjään, pidin enemmän omasta autostani. Jacob pitäkööt autonsa. Olihan Ferrarit tietty nopeita, mutta oma Buganttini oli vielä nopeampi.  
   Onneksi pääsimme pian talolle ja pääsin pistämään tavarat järjestykseen. Siellä ei ollut käynyt ketään isän ja äidin jälkeen, jotka olivat tuoneet tuoreita kukkia ja ruokaa jääkaapin täydeltä. Mieltäni kaihersi edelleen Ryanilta saatu kirje ja kaulakoru. Kun menemme seuraavan kerran kaupunkiin, otan selville, kuka Ryan on.
   Seuraava kerta tuli jo heti samana iltana. Puin päälleni mustan iltapuvun ja pistin kaulaani Ryanilta saamani kaulakorun. Luojalle kiitos siitä, että kävimme Pariisissa ennen tänne tuloa, minulla on hyvä syy valehdella. Suuntasin sen jälkeen alas Jacobini luo.
- Sinä se kaunistut hetki hetkeltä yhä enemmän, Jacob sanoi ja nosti hymyn huulilleni.
- Oletko pettynyt, kuulostat siltä.
- En lainkaan.
- Mennäänkö?
- Mieleni tekisi ensin jotain, hmm…
- Kerro ihmeessä.
- Muistatko eilisen?
- Hämärästi, kuinka niin?
- Ehtisikö ottaa pikaiset?
- Mitä muka?
- Tiedät kyllä.
- Hmm… Vastustan, odota iltaa niin ehkä saatkin.
- Nyt on ilta, Jake sanoi ja tuli lähemmäksi painautuen minuun kiinni. Kuulin hänen hengityksensä nopeutuvan ja välttäen tulevaa, otin auton avaimet hänen taskustaan ja flirttailevasti hymyillen siirryin ulos.
- Minun vuoroni ajaa, huusin taakseni ja nauraen juoksin autolle, - muista lukita ovi ja ottaa avain mukaan. Tilanne
1-0. Olin voittanut ensimmäisen erän.

Jacob

   Nessie oli koko päivän etäinen, joten illalla ehdotin iltaa pelimaailmassa. Hän innostui saman tien ja kohta hän olikin jo laskeutumassa talon portaita musta iltapuku päällään. Olin pistänyt päälleni siistimmät vaatteet ja kun hän tuli alas, oloni tuntui alipukeutuneelta. Hän näytti upealta ja valon osuessa hänen kaulassaan olevaan koruun, mietin mistä hän oli tuon saanut.
   - Sinä se kaunistut hetki hetkeltä yhä enemmän, kommentoin hänelle ja se nosti hänen hymynsä aina korviin asti. Oli vikea uskoa, että hän oli nyt minun. Vain ja ainoastaan minun, kellään muulla ei ole oikeutta koskea häneen.
- Oletko pettynyt, kuulostat siltä, Hän kysyi edelleen hymyillen.
- En lainkaan.
- Mennäänkö?
- Mieleni tekisi ensin jotain, hmm, rupesin miettimään vihjailevaan sävyyn.
- Kerro ihmeessä.
- Muistatko eilisen?
- Hämärästi, kuinka niin?
- Ehtisikö ottaa pikaiset, kysyin virnistäen ja hänen hymynsä hyytyi.
- Mitä muka?
- Tiedät kyllä.
- Hmm… Vastustan, odota iltaa niin ehkä saatkin.
- Nyt on ilta, sanoin edelleen vihjaillen ja lähestyin häntä. Painauduin häneen kiinni, mutta hän selvästikin vastusteli. Ennen kuin huomasinkaan, hän oli nopeutensa ansiosta ottanut taskustani autonavaimet ja suuntasi kohti ulko-ovea. Pian hän oli jo näkymättömissä ja nauroi.
- Minun vuoroni ajaa. Muista lukita ovi ja ottaa avain mukaan, Nessie pyysi. Minkäs sitä naisille mahtaa, joten alistuin häneen tahtoonsa mutisematta. Sammutin valot ja suljin oven takaani. Moottori hyrräsi jo hiljaa.