Author : Lauranood
Gendre : Draama
Pairing : Ginny/Draco
Summary :
Disclaimer : Kaikki hahmot kuuluvat J.K. Rowlingille, minä vain kidutan niitä mielikuvitukseni ohjaamana(?)
Rating : S
A/N : FanFic 100, tämäkin ja sana olisi; Loppu
Gin lisäsi otsikkoon ikärajan
Ei enää mahdollista
Pieni pisto sydämeeni, sinä siis aioit lähteä. Tuijotin sinua kauan ja halveksien. Esitin, ettei se haitannut, että halveksin sinua. Peitin suruni vihan alle ja kohdistin sen sinuun. Halusin langeta jalkojesi juureen ja estää sinua lähtemästä, mutta kuka minä olin sinua käskemän. Mitäpä kolmenvuoden avioliittomme sinulle enää merkitsisi? Katselin sinun pakkaavan vaatteitasi ja nousin hitaasti ylös sängystä, jolla olin nukkunut, yksin. Sinä olit poissa suurimman osan yöstä ja loput viettänyt sohvalla, jonka petivaatteet olohuoneen lattialla paljastivat.
Kävelin keittiötä kohti samalla kuin kiskoin aamutakkia ylleni. Sinun lähtösi oli väistämätön. Mielestäsi tämä ei toiminut. Jatkuvat kirjeet isältäsi ja moitteet käytöksestäsi. Ei, me emme kuuluneet yhteen. Ehkä joskus kun olimme nuoria, se oli tuntunut hyvältä, mutta ei enää. Antaisin sinun lähteä, vaikka se sattui minuun. Yritin siirtää vihaani syrjään, tämä ei ollut sinun vikasi. Yritin hymyillä. Hymyni oli säälittävä ja naurettavan läpinäkyvä, en ollut onnellinen.
“Tiedän, että sinuun sattuu”, kuiskasit ja pitkät sormesi hyväilivät poskeani.
“Anna minun olla. Älä tee tästä vaikeampaa”, kuiskasin ja pidättelin kyyneleitäni.
Mitä kaksikymmentäviisivuotias nainen voisi tehdä, jotta hänen aviomiehensä jäisi? Ei mitään. Laitoin kahvinkeittimen päälle ja istuin pöytään. Painoin pääni käsiini ja pidättelin edelleen kyyneleitä, ne eivät auttaneet mitenkään. Tämä oli loppu, meidän loppumme.
Kuulin sinun oleva eteisessä. Otin kahvikuppini ja siirryin oviaukkoon. Siinä minä seisoin pörröisessä vaaleanpunaisessa aamutakissani kahvikuppi kädessäni ja kyyneleet silmissäni. Punaiset hiukseni laskeutuivat villisti alas selkääni. Katsoin selkääsi ja painoin vaistomaisesti toisen käden litteälle vatsalleni. Näin sinun kääntyvän ja siirsin sen kahvimukini korvalle ja yritin hymyillä.
“Hyvästi, Ginny”, kuiskasit ja käännyit lähteäksesi.
Minä siirryin heti tienpuoleiselle ikkunalle ja katsoin kun sinä loittonit kauemmaksi minusta, meidän yhteisestä elämästämme. Niin Draco Malfoy katosi aamuyön pimeyteen jättäen minut yksin. En ollut viitsinyt mainita, että olin raskaana. Se ei olisi helpottanut hänen tilannettaan laisinkaan. Minä huokaisin raskaasti ja painoin jälleen käden vatsalleni.
“Nyt olemme vain me kaksi”, kuiskasin.
