Kirjoittaja Aihe: Elävä kuollut (K-11) (Charlie/?, Angst, Oneshot)  (Luettu 4284 kertaa)

Ruskapoika

  • Kivikuorinen
  • ***
  • Viestejä: 1 539
  • Mock me.
Kirjoittaja: Ruskapoika
Ikäraja: K-11
Paritus: Charlie/?
Genre: Angst, Oneshot, Deathfic, Songfic
Vastuuvapaus: Kaikki mitä tunnistatte kuuluvan Row'lle, niin kuuluu myös hälle
Varoitukset: Mie sanoisin, että jonkin asteinen hulluus on kertojalla havaittavissa, mutta päättäkää te onko se seonnu vai ei, Seksiin viittausta ja jotain intiimiä koskettulua, Pari kirosanaa
Words: 1229
A/N: On se riparin vapaa-aika johonkin hyötykäytettävä! Tällänen siis synty. Mie oon ite tähän tyytyväinen, joskin jokin kohta ittellä hiukan omasta mielestä hanaa vastaan, mutta toivotaan, että työ pittäisitte ;) Menee Weasleyn perhepotrettiin ja yhtyeen tuotanto -haasteeseen HIMin kappaleella Close to the flame. Kannatan kuuntelemaan ton kappaleen, sillä se pyöri tässä jatkuvasti taustalla kun kirjotin, niin toivotaan, että sain kuvattua sen tunnelman siitä kappaleesta tähän ficciin. Lyriikat löytyy muuten täältä.



Suru on kylmä kuin pohjoistuuli. Se vie voimat ja uskon toivoon ja tulevaan. Se kiertää vanteen, kylmän ruosteisen vanteen sydämen ja keuhkojen ympärille ja et saa henkeä. Sydän ei pysty pumppaamaan verta ja muutut elävä kuolleeksi. Et tunne mitään ja muutut varjoksi entisestä itsestäsi. Toivot, että voisit palata aikaan jolloin kaikki oli vielä hyvin, kun vanne ei ollut paikallaan kiristämässä ja sait hengittää normaalisti.


Ajattele, rakas. Voisimme katsella vielä ruskan värjäämiä lehtiä ja tuntea viileän syystuulen kutittelevan neniämme. Tuntea, kuinka tuuli sekoittaa meidän sävyltään niin erilaiset hiukset, sinun mustat ja minun leiskuvanpunaiset. Saisimme kiertää kätemme toistemme ympärille tiukemmin, että pysyisimme lämpiminä. Haluaisin tuntea kätesi paitani alla kutittelemassa alaselkääni. Tuntea hengityksesi kutittelevan niskaani ja lämpimät, hieman rohtuneet huulesi solisluillani. Kaipaan niitä syysöitä, joina vannoimme rakkautta toisillemme, ihomme painautuivat toisiaan vasten ja hien liukastamat hiukset liimautuivat otsille.


Aikaa ei voi pysäyttää. Siihen ei voi jäädä elämään, aina täytyy mennä eteenpäin. Haluaisin kelata aikaa ja lopulta pysäyttää sen. Jäädä siihen, kun takkatuli loi kiemuraisia varjoja hiestä kiiltävälle vartalollesi. Kun rakkautemme roihusi täysillä ja mustat silmäsi heijastivat kaikki sisälläsi riehuvat tunteet; rakkauden, intohimon, menettämisen pelon, pelon tulla satutetuksi. En halua kulkea eteenpäin, koska sinä jäit puoliväliin. Kun pysähdyit suru ja tuska tekivät kotinsa sydämeeni.


“Charlie, sinä et voi surra koko elämääsi.”
“Älä sinä ala kertomaan minulle mitä minä en voi tehdä ja mitä voin.”
“Mutta sinä kuihdut silmissä!”
“Menen hänen luokseen.”
“Yritätkö sinä… tappaa itsesi kuihduttamalla itsesi pois?”
“Ehkä… ehkä en. Se on oma ongelmani.”
“On se meidän muidenkin! George ei kestä menettää enää toista veljeä. Harry ei kestä menettää enää yhtään läheistään. Etkä sinä välttämättä löydä häntä sieltä minne sitten joudut.”



Eteisestä löytyy edelleen sinun kenkiäsi. Ja takkeja. Ja hopeisia kaulakorujasi, joita joskus annoit minunkin pitää. Äiti on taas alkanut käydä luonamme, meidän kodissamme, jota hän ennen karttoi kuin ruttoa. Hän yrittää saada minua ulos, mutta en halua mennä eteiseen. En halua, että siitä kuljetaan, koska silloin menetän sinua yhä vain kauemmaksi. Pidän kaksin käsin kaikista sinuun liittyvistä muistoista kiinni; vaatteisiisi tarttuneesta ominaishajustasi, vaatteista, niistä pienistä hopeisista koruista.

En huomioi enää edes kunnolla illan muuttumista päiväksi ja päivän muuttumista illaksi. Puolikuu luo haalean valonsa melkein kiinni kuvaasi. Kuu saa kuvan hohtamaan haaleanhopeista valoaan ja hymysi näyttää kauniimmalta kuin koskaan. Halaat nauraen harvinaista nauruasi vanhaa vaahteraa. Pari värikästä lehteä on tarttunut kiinni hiuksiisi ja hengityksesi höyryää viileässä syysilmassa. Huulesi liikkuvat, kun pyydät minua mukaan ja vaikka kuvasta ei kuulu ääntä, muistan tarkalleen mitä sanoit.


“Tule nyt, Charlie!”
“En.”
“Chaaaarlieeee… Minä haluan sinutkin halaamaan vaahteraa.”
“Mutta minun pitää pitää tätä kameraa ylhäällä.”
“Sen voi jättää leijumaan.”
“Hullu! Täällä voi olla jästejä.”
“Ei se haittaa mitään. Tule nyt vain tänne, kiltti.”



Rakkauden sanotaan palavan ikuisesti, jos se on aitoa. Ja kyllä se palaakin, jos sen antaa palaa ja vaikka sen haluaisi sammuttaa, se on vaikeaa. Suru sen sijaan ei sammu, se vain kasvaa ja kasvaa, jos surutyötä ei tee. Se painaa niskoja ja hautaa alleen. Etkä sinä katoa mielestäni. Miten surutyön voi tehdä, jos muistot sinusta ovat vahvoja ja tunnun tukehtuvani, kun edes ajattelen sinun unohtamistasi surutyön kautta. Äiti haluaa minun lopettavan suremisen, mutta en halua enkä pysty. Tiedän, että hän ei koskaan hyväksynyt suhdettamme ja siksi hän silloin katkaisi koko muun perheen tavoin välinsä minuun. Hän yrittää kerätä vaivihkaa sinun tavaroitasi pois, mutta käsken häntä aina palauttaa ne takaisin paikallensa. Tuhkakuppisi parvekkeen pienelle lasipöydälle, tupakka-askisi olohuoneen TV-tasolle, vaatteesi takaisin kaappeihinsa ja valokuvat takaisin hyllyjen päälle ja seinille. Joka kerta jotain häviää ja joka kerta joudun varmistamaan ennen hänen lähtöään, että hän laittaa ne todella takaisin paikoilleen.

Joskus tekee pahaa mennä keittiöönkin. Muistaa selvästi, kuinka sen marmorisentyötason viileä pinta painui useasti selkääni vasten ja tuli kuumat huulesi kartoittivat joka sentin iholtani. Kuinka kätesi hyväilivät hellänrajusti pakaroitani ja hampaat nipistivät vuorotellen nännejäni. Nyt ihoni on yksin. Se on jäänyt kaipaamaan kumppaniaan ja minun on niin hemmetin kylmä. Kun et nuku enää omalla puolellasi sänkyä paria ensimmäistä tuntia ja sitten valloita puolia minunkin alueestani. Huoneet tuntuvat tyhjiltä, kun tummansävyinen äänesi ei enää kaiu niissä. Suihkussa veden lorina kuulostaa ontolta, kun et ole laulamassa jotain ikivanhaa radiohittiä ja hieromassa suklaantuoksuista shampoota hiuksiini.


“Onko tästä hyvä?”
“Mmmm…”

Kätesi tuntuvat taivaallisilta kireillä olkapäilläni. Vesi valuu hiuksistani kasvoilleni, kasvoilta kaulalle ja kaulalta loppua kehoa myöten kaakeleille. Aika ajoin lasket huulesi hellästi niskaani ja haluaisin vain nukahtaa tähän. Hellien käsiesi hyväilyyn ja sinun viereesi. Päätäni on jomottanut melkein koko päivän ja niskat menivät jumiin töissä, kun jouduin jännittämään niitä ilkeässä asennossa. Kuiskit hellästi korvaani rakastavia sanoja ja lupaat antaa kokovartalohieronnan, jos pysyn hereillä.

Kuljetat sormeasi selkärankaani pitkin, saaden selkäni menemään kaarelle. Hipaiset kiusoittelevasti pakaroitani ja siirryt leikkimään karheine sorminesi navallani. Navalta siirryt kiusoittelemaan nännejä. Nipistelet ja pyörittelet niitä sormiesi välissä, saaden ne kovettumaan ja hengitykseni kiihtymään. Tajuan vihdoin liikuttaa toimettomina roikkuneita käsiäni. Sivelen lantiosi pehmeää ihoa ja selvästi tuntuvaa lantioluutasi.

“Sinulla on ollut tänään raskas päivä töissä. Mikset voisi vain suosiolla nauttia olostasi?”
“Ja minä kun luulin, että minun piti saada kokovartalohieronta, enkä seksiä?”
“Sinä saat tässä sen hieronnan.”



Lasken jo päiviä siitä, kuinka kauan olen surrut ja kuinka kauan jaksan vielä surra ja elää ilman sinua. Toisinaan tuntuu kuin seinät kaatuisivat yksitellen niskaan. Kun katselen kuvia ja kohtaan sen hymyn, jonka sain aina välillä tallennettua valokuviin, tuntuu kuin rintalastaa painettaisiin sydäntä vasten. Suljen mielestäni muut ja jäljelle jäät sinä. En halua katsoa eteenpäin ilman sinua. Tuntea syystuulta kasvoillani ilman, että lomitat sormiasi omieni lomaan.  Katsella, kuinka vesipisarat ropisevat yksitellen ikkunaa vasten. En halua katsella loimuavaa takkatulta ilman, että sinä pidät minua turvassa kainalossasi.

Ei mene päivääkään ilman, että joku käskisi minua jatkamaan elämääni normaalisti. He sanovat, ettet sinäkään haluaisi, että minä suren sinua koko loppu ikääni, mutta mistä he voivat tietää? Me emme koskaan puhuneet pitäisikö meidän jatkaa elämäämme, jos toinen kuolee, vaikka sodan varjo oli koko ajan yllämme. Minun pitäisi mennä eteenpäin muiden mielestä, mutta itse haluaisin kääntyä kannoillani ja juosta takaisin puoliväliin sinun luoksesi. Rutistaa sinut kehoani vasten, enkä enää päästää irti.


“Viiiiikonloppu!”
“No ihanko totta, Charlie?”
“Juu juu. Ja nyt kun on viikonloppu saan lölliä kainalossasi toooooodella paljon.”
“Sinä ja sinun suunnitelmasi.”
“Enkö minä sitten saakaan?”
“Totta kai saat. Kömmis nyt heti saman tien tänne.”

Levität kätesi ja otat rennomman asennon mustalla nahkasohvalla. Hymyilen keimailevasti ja astun askeleen lähemmäs, jättäen kuitenkin välillemme ainakin metrin. Mutristat pettyneenä huuliasi ja anot katseellasi minua tulemaan lähemmäs. Kurkotan sinua kohti, tartut käteeni ja vedät minut hajareisin syliisi. Otan vastaan käsilläni selkänojasta, etten tippuisi koko painoni vauhdilla syliisi. Kuuluu kova räsähdys ja selkänoja pettää.



Valoni tekee kuolemaa. Se muuttuu tuhkaksi ja jäljelle jää ainoastaan harmaa taivas, mustan auringon ja tuskan lintujen kanssa. Ja kun valoni muuttuu tuhkaksi minä kuihdun, jään tippuvan tuhkan alle ja tukehdun hengiltä. Tuskan linnut tulevat ja kaivavat minut esiin. Ne raatelevat minut syöden selkärangan esiin. Suru tulee ja lyö minut kylmän kostealla lekallaan minut palasiksi ja musta aurinko polttaa palaseni. Näin minusta ei jää mitään jäljelle. Sielustani ei jää mitään jäljelle. En näe sinua enää. Jään pois maailmasta, enkä pääse enää turvalliseen syliisi.


“Uskotko sinä kuoleman jälkeiseen elämään?”
“Miksen uskoisi? Meillä on vaikka kuinka paljon aaveita todistamassa, että se on mahdollista.”
“En minä sitä tarkoittanut. He, jotka ovat aaveita, eivät hyväksyneet kuolemaansa ja ovat tätä kautta tuomittuja elämään täällä ikuista elämäänsä. Mutta minä tarkoitin, että uskotko sinä taivaaseen? Siis, kun kuolee niin elämä jatkuisi taivaassa ilman vastoinkäymisiä ja surua. Uskotko siihen?”
“En tiedä… Toisaalta haluaisin uskoa ja luottaa tuohon, koska sitten saisin olla ainiaan sinun kanssasi. Mutta toisaalta, kukaan ei ole todistanut, että se olisi olemassa. Miksi kysyt?”
“Kunhan kysyin.”


A/N2: Nyt ois aika paina vastaa-namiskaa ja kirjottaa mit olit mielt ;) Ja pyydän anteeksi, jos siellä vielä jotain kirjotusvirheitä oli. Luin kyllä ite läpi ja microsoft oli kovasti apuna, mutta sinne on kyllä varmaan jotain vielä jääny.
« Viimeksi muokattu: 22.03.2015 06:21:20 kirjoittanut Beyond »
Hei homepää! Leikitäänkö sanahippaa, jos saatais aikaan tarinoita?

Eeyore

  • Radamsa
  • ***
  • Viestejä: 1 875
  • Karo-muoks || Ei Eyeore, ikinä.
    • Loista Tähti, loista.
Vs: Elävä kuollut (K-13)
« Vastaus #1 : 17.06.2010 17:59:19 »
Ah, voi että... Miten ikävöivä ficci! Se tuska, mikä ikävästä tulee, alkaa painamaan tätä lukiessa ihan oikeasti hartioita ja rintalastaa. Aagh!
Charlie oli todella sympaattinen ja jotenkin... oma itsensä, vaikka miehestä ei olekaan paljoa kirjoitettu tai kerrottu ylipäätään, mutta jokainen tuossa tilanteessa oleva tuntisi varmasti samoin. Ihastuin totaalisesti siihen, miten hypit takaumien ja nykyisyyden välillä, ja onnellisuus paistoi menneestä ajasta. Ne olivat hauskoja ja rakastettavia, mutta palatessa aina takaisin tähän hetkeen tuntui kuin olisi rysähtänyt todellisuuteen vähän liiankin voimakkaasti. Ettei toista enää ole.
Tuska ja ikävä oli realistisesti kuvattu ja pidin kuvaelmista, vertauskuvista ja oikeasta "fakta"tuskasta.
Lainaus käyttäjältä: Ruskapoika
En halua kulkea eteenpäin, koska sinä jäi puoliväliin
Tuntisin varmasti itsekin noin tuossa tilanteessa. Ääh, apua... Psst, tuossa pitäisi varmaan lukea sinä jäiT ;)
Tuntuisi hassulta kuvitella, ettei Molly olisi hyväksynyt noin mukavaa naista Charlien naisystäväksi, mutta taustatietoahan ei tietenkään tiedä. Miehen halu pitää naisesta edelleen kiinni tuntui ihan neuroottiselta, mistä oli hyvä esimerkki tuo, kun Molly yritti kuljettaa tavaroita ulos talosta.
Lainaus käyttäjältä: Ruskapoika
Valoni tekee kuolemaa. Se muuttuu tuhkaksi ja jäljelle jää ainoastaan harmaa taivas, mustan auringon ja tuskan lintujen kanssa. Ja kun valoni muuttuu tuhkaksi minä kuihdun, jään tippuvan tuhkan alle ja tukehdun hengiltä. Tuskan linnut tulevat ja kaivavat minut esiin. Ne raatelevat minut syöden selkärangan esiin. Suru tulee ja lyö minut kylmän kostealla lekallaan minut palasiksi ja musta aurinko polttaa palaseni. Näin minusta ei jää mitään jäljelle. Sielustani ei jää mitään jäljelle. En näe sinua enää. Jään pois maailmasta, enkä pääse enää turvalliseen syliisi.
Ehkä paras ikävän, tuskan ja kuolemanhalun kohta. Vertauskuvilla leikkiminen oli onnistunut tässä tarinassa ja lopetus sopi teemaan todella hyvin. Jäi sellainen romanttinen, mutta kauhean surun ja ikävän tunne kaikesta (elä huolestu, se on hyvä juttu, ficci siis ei ollut ikävä lukukokemus :D) Voisin sanoa vielä vaikka mitä, mutta oikeastaan sanomattomuus kertookin sen, miten paljon tästä pidin.
Mie kiitän <3


"Sie oot vähän niinku vähä-älynen pikkusisko, jota miulla ei oo koskaan ollu."
Naakkapuiston istuva päällikkö Märkäpuuma
Lucius/Narcissa | 67/100

Ruskapoika

  • Kivikuorinen
  • ***
  • Viestejä: 1 539
  • Mock me.
Vs: Elävä kuollut (K-13)
« Vastaus #2 : 20.06.2010 19:56:26 »
Vastaaminen hiukan kesti, mutta tässä olen!
Ihanaa kuulla, että synkkämielinen oneshotin pätkä miellytti ja sain jopa Charliesta jotenkin hänen itsensä laisen :) Pidän itse juuri sen takia ihan hirveästi kirjoittaa nykyisyydestä ja sitten väliin niitä menneisyyden kohtia, koska siinä saa kuvitella ja kirjoittaa minkälaista se voisi olla jos kaikki olisikin hyvin. Vaikka nyt ficci onkin niin on se hauska kuvitella. Monille on varmasti vaikeaa päästää tärkeästä asiasta/esineestä/henkilöstä irti ja tämänkin pohjalla käytin omia kokemuksia. Ihmissuhteissa tälläistä tosin ei ole tullut vastaan, mutta muissa tapauksissa kylläkin :D Ja on todella rakentavaa kuulla, että sain sen hyvin kuvailtua.
Lainaus käyttäjältä: Eeyore
Tuntuisi hassulta kuvitella, ettei Molly olisi hyväksynyt noin mukavaa naista Charlien naisystäväksi, mutta taustatietoahan ei tietenkään tiedä.
Juu, se tuntui hieman hassulta itsestäkin, mutta niin kuin sanoit; taustatiedoista ei koskaan tiedä :D Eihän Mollykaan kuitenkaan voi kaikkia hyväksyä (hyvänä esimerkkinä Billin vaimo Fleur) ja halusin saada hänestä edes hiukan jotain uutta pintaa esiin.
Lainaus
Vertauskuvilla leikkiminen oli onnistunut tässä tarinassa ja lopetus sopi teemaan todella hyvin.
Mietin monta kertaa niiden vertauskuvien kanssa käykö ne vai menevätkö ne täysin päin mäntyä, mutta hyvä että onnistuin :)

Kiitus todella paljon positiivisesta ja hymyä nostattavasta kommentistasi, EeyoreJa korjasin sen sinne jääneen virheen.
Hei homepää! Leikitäänkö sanahippaa, jos saatais aikaan tarinoita?

Beatrix Bones

  • Ylempi alilehmä
  • ***
  • Viestejä: 3 606
Vs: Elävä kuollut (K-13)
« Vastaus #3 : 10.09.2010 21:18:22 »
Voi, niin surullinen fic, että alkoi melkein itkettää. Mielestäni tässä tekstissä oli jotain hyvinkin charliemaista, olit saanut hyvin tuotua palasen miestä esille tässä ficissäsi. Mielestäni Charlie oli tässä melkoisesti oma itsensä, vaikka kirjoissa hänet on esitetty aina iloisena miehenä, joka hoitaa lohikäärmeitä. Jotenkin osasin kuvitella hänen melankoliansa ja alakuloisuutensa juuri tällaiseksi kuin kuvailit.

Pidin itse tekstistä todella paljon; niin paljon vertauskuvia ja hyvin sovitettuja lauseita, että pääsin suoraan ficin lukijan taivaaseen! Tämä oli niin koskettava, niin todentuntuinen fic. Tässä on sitä jotain, mitä angstisissa ficeissä täytyy ja pitääkin olla. Pidin siitä kuvailun määrästä, mikä suorastaan läjähti silmille, kun luki tätä eteenpäin. Osasit kuvailla niin hyvin miehen tunteet, tuskan, surun, koko paketin. Tästähän sai irti vaikka mitä, mutta päällimäiseksi mieleen jäi ehdottomasti miehen ehdoton suru ja kaipaus, jotka kuvailit kaikista parhaiten koko tekstissä.

Lainaus
Aikaa ei voi pysäyttää. Siihen ei voi jäädä elämään, aina täytyy mennä eteenpäin. Haluaisin kelata aikaa ja lopulta pysäyttää sen. Jäädä siihen, kun takkatuli loi kiemuraisia varjoja hiestä kiiltävälle vartalollesi. Kun rakkautemme roihusi täysillä ja mustat silmäsi heijastivat kaikki sisälläsi riehuvat tunteet; rakkauden, intohimon, menettämisen pelon, pelon tulla satutetuksi. En halua kulkea eteenpäin, koska sinä jäit puoliväliin. Kun pysähdyit suru ja tuska tekivät kotinsa sydämeeni.
Tämä kohta oli kaikista koskettavin, koska tässä jotenkin tiivistyi se kaipuu, jonka ficci piti sisällään. Tässä toit esille myös sen intohimon, jota Charlien ja tämän mysteerinaisen välillä oli, sen rakkauden, joka heidän välillään roihusi. Ja lopun surun ja tuskan ilmaus; kylmät väreet suorastaan kiipesivät selkäpiitäni pitkin.

~ Beatrize kiittää ihanasta lukukokemuksesta!
Ava © flawless

Ruskapoika

  • Kivikuorinen
  • ***
  • Viestejä: 1 539
  • Mock me.
Vs: Elävä kuollut (K-13)
« Vastaus #4 : 12.09.2010 23:54:40 »
Aluksi panikoin, kun kukaan ei vastannut tähän kommenttiringissä, mutta sitten olin ihan onnesta soikea, kun sie väsäsit noin ihanan kommentin. Joten suuuuri kiitos siitä :-*

Oon ihan posket ja korvat punasena täällä noista sin kaikista kehuista, kun ensin iso E sanoo, että Charlie on tässä charliemainen ja nyt sie! Oon ihan ihmeissäni, koska tää oli eka ficci, jossa kirjotin Charlien päähahmoksi ja vielä angstina. Voih, ei ollut tarkoitus saada itkemään, vaikka se tuntuu jo kehulta, kun joku sanoo meinanneensa itkeä - saanut tarpeaksi silloin tunnetta mukaan.

Lainaus
niin paljon vertauskuvia ja hyvin sovitettuja lauseita, että pääsin suoraan ficin lukijan taivaaseen!
Taivaaseen? Saanko pyörtyä tohon maahan ton lauseen jälkeen. Sie saat miut sanattomaks kaikilla siun kehuilla!

Kuvailu on kivaa ja miusta angstisessa ficissä sitä kuuluu olla, koska se tuo siihen sen tummuuden ja haikeuden. Eli hienoa, että siusta tässä tosiaan oli sitä, koska itsekin olin tyytyväinen tähän, kun sain valmiiksi :)

Mie kiitän puolestani siuu Bea yltiömäisen ihanasta kommentista! :-* Oli ihana kuulla, että pidit<3
Hei homepää! Leikitäänkö sanahippaa, jos saatais aikaan tarinoita?

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 848
  • "Dream life over real life, that's my motto."
Vs: Elävä kuollut (K-13)
« Vastaus #5 : 25.10.2010 03:15:15 »
Sori, että mulla kesti tän kommentoinnin kanssa, vaikka lupailoin sitä jo oliko se nyt perjantaina... :D Mutta no onhan tässä vielä joulukuuhun aikaa, eli KK-haasteesta hyvää iltaa - yötä! Joten sekavuuttani tulossa, Ruskapoikaseni. :'')

Mutta siis aww, Charlie  on aivan ihana hahmo ja sä toit tässä semmoisen aina niin pirteän oloisen Charlien surullisemman puolen täydellisesti esille pitäen siinä edelleen sen charliemaisuuden/weasleymaisuuden! Kauhen surullinen oli tämä, harmitti tuon pikkasen puolesta ihan, oikeasti. Eli asiaan, tuo sun kuvailusi, kuten olen aina sanonut on jollain tapalla riipaisevan kaunista, melankolista ja tässä se esiintyi ehkä jopa vahvempana kuin monissa muissa. Silti olit sisällyttänyt tähän ne palat hienoja hetkinä, kauniita muistoja, joista ei saa päästää irti ja se toi tähän pehmeyttä, joskin karu totuus palasi aina ihanien hetkien jälkeen. :( <3

Tässä oli todella paljon sitä kaikkea synkkyyttä ja mä tykkäsin tästä uskomattoman paljon ja siksi suurimmaksi osaksi pahoittelenkin rakennettomuuttani, vaikka tää oli KK-haasteessa jne... mutta kun tämä oli oikeasti ihana! Ja oon aina niin huono kommentoimaan näitä sinun fikkejäsi, oikeastaan ainut kohta/asia, josta en pitänyt oli Mollyn suhtautuminen tähän Charlien puolisoon, en ymmärrä miten aina niin lempeä Molly saattoi olla semmoinen, vaikka eihän se aluksi Fleuria meinannutkaan hyväksyä, muttei sitä inhonnutkaan, pahasti ainakaan. Tässä Molly oli jotenkin kauhean julma, noin luonnonläheistä ja rakastavaa ihmistä kohtaan, jonka Charlie oli löytänyt. Mutta ei sekään haitannut, Mollyn avulla sait tuotua esille paljon tuota Charlien kiintymystä tuohon rakkainpaansa, esim. se tavaroiden tarkka paikoillaan pitäminen, muistot.

Ääw,liian surullinen oli kommentoitavaksi.<3:'(
Tämä on ihana, oikeasti todella surullinen.

*Charlielle iso hali*, sen pikkuisen tuskan pystyi tuntumaan ja oon aina tykännyt Charliesta hahmona todella paljon, vaikka häntä onkin kirjoissa laittoman vähän. Jokin siinä Weasleyssä kuitenkin kiehtoo, ehkä se lohikäärmeenhoitajatausta, tai jokin. Se on Weasley, johtuisiko siitä. :'D<3 En tiedä, se vain on.

Mutta, ihan vain siltä varalta, että olet unohtanut Ruskaseni, pyydän vielä haluatko kirjoittaa mulle Charlie/Billiä, koska rakastuin tässä sun Charlieseen ja muutenkin tykkään sun fikeistä ja sitten tykkään Billistä ja okei joo lopetan selittämisen, kilttii~? *leijonanpentukerjäysilme*

Kiittäen ja suuresti kumartaen, palleroinen!
Life is strange sometimes, wouldn't you say?
I know it isn't easy, but nothing worthwhile ever is...



It was a dream, a perfect image of a life that turned out to be.
Just a moment, lost with me

Ruskapoika

  • Kivikuorinen
  • ***
  • Viestejä: 1 539
  • Mock me.
Vs: Elävä kuollut (K-13)
« Vastaus #6 : 26.10.2010 00:15:32 »
Pöh, anteeksi pyytelyt pois nyt saman tien. Sanoinhan silloin, ettei mitään kiirettä ja joulukuuhun on todellakin vielä aikaa! :D
Joten siis hyvää yötä minultakin, palleroiseni (ai miten niin istun aivan liian myöhään koneella?).

Hihi, ihana kuulla, että pidit min kuvailemasta angstisesta Charliesta. Itekin oon tähän tyytyväinen ja  on kiva kuulla, että muutkin tykkää. Surullinen Charlien päähän oli aluksi vaikea päästä, mutta ripari on sitä varten, että hankaliinkin asioihin voi löytää vastauksen (vai miten sen papin sanat siellä bussissa menivätkään...). Olenko hirveä, jos sanon, että olen jopa ylpeä itsestäni, kun sanot, että Charlien puolesta jopa alkoi harmittaa? Toivottavasti en, koska olen itseeni ylpeä. Harvoin sitä tavoittaa toisten tunteet tekstien kautta ^^ Hihii, punastun moisesta kohteliaisuudesta. Yritän aina panostaa kuvailuun ja oon ihan waaaah täällä, kun tollein sanot :-* <3

Haha, kaikki jotenkin tuntuvat olevan sitä vastaan mitä olen Mollysta tässä kertonut :D On ehkä totta, että Molly on suvaitsevainen ihminen ja hyväksyi jopa Fleurin lopulta, vaikka tätä vastaan oli aluksi. Mutta voisiko Mollykaan kaikkia hyväksyjä, joitan lapset tuovat näytille. Epäilen suorastaan :D Ja jos otettaisiin se mysteerinainen/-mies (ei sitä koskaan voi tietää mitä päässäni liikkuu! hihi) kehiin, niin saattaisi ajatukset muuttua. No, ehkä pidän suuni kiinni ja annan kaikkien olla omaa mieltään. *tekee ristin huulilleen ja lupautuu olemaan hiljaa*

Charlie on ihana hahmo! Todellakin on, vaikka kirjoissa hänelle annetaan laittoiman pieni rooli, vaikka yhden päähenkilön isoveli onkin. Mutta toisaalta, kun ajattelee se saattaa olla ihan hyväkin. Meidät ficcarit on luotu sitä varten, että hoidamme hahmojen täydentämisen ja paremmin esille tuomisen, jos hahmot eivät saa oikeutta itse kirjoissa/elokuvissa/tv-sarjoissa. Enkä ole unohtanu pyyntöäsi, Odoshiseni. Laitoin sen oikein ficcilistauksen haasteet kohtaan muistiin ;) Sen kirjoittaminen saattaa kyllä kestää, mutta kirjoitan sen kyllä! Ihan varmana kirjoitan, kunhan saan vain ideaa peliin mukaan :'D

Kiitos itsellesi palleroiseni noin ihanasta kommasta <3 Minä kiitän ja halitan :-*
Hei homepää! Leikitäänkö sanahippaa, jos saatais aikaan tarinoita?