Title: Muistoilla on kasvosi
Author: EVOIRA
Genre: Angst
Paring: Emmett/Bella, Emmett/OC
Rating: S
Fandom: Twilight
Disclaimer: En omista, enkä tule omistamaankaan
Warnings: Angstia.. ja jotai shaibaa
Lyrics: Neon 2 - Tässä talossa
Osallistuu
Angst25 sanalla
Luottamus ja
Fandom10Summary: Muistot saa kasvot, sinun kasvosi. Muistot saa vartalon, sinun vartalosi. Muistot saa äänen, sinun äänesi. A/N: Joo tää nyt oli joku tällanen minkä löysin mun tiedostoist, vähä muokkasin ja lisäilin jotain. Laatu ei oo mitää korkeeluokkasta, mut kommenttii kehii (=
__________________________________________________________________________________________
Muistoilla on kasvosi
Ulkona oli jäätävän kylmä, ja jopa minä hytisin hieman, vaikkakin vain ajatuksesta, että tuntisin kylmyyttä. Harmaalta taivaalta tippui vesipisaroita hyvin tiuhaan, satoi kaatamalla. Tai kuten äidilläni oli joskus monta kymmentä vuotta sitten tapana sanoa,
enkelitkin itkevät, ne ovat enkeleiden kyyneleitä. Istuin keittiön pöydän ääressä tuijotellen ulos, ja yrittäen laskea vesipisaroita, jotta saisin jotain muuta ajateltavaa. Jotain, joka ei muistuttaisi minua sinusta, mutta huomasin niiden laskemisen olevat aivan turhaa, joten tyydyin vain tuijottamaan kauas tuohon harmauteen.
Kylmä keskiviikko
Sadetta ja harmaata.
Keittiön ikkunasta
Mä tuijotan tuntejaEn tiedä, kuinka monta tuntia olin tuijotellut ikkunasta ulos, miettien sinua, minua ja tätä päivää. Katsahdin alas pöydälle, ja katseeni osui tyhjään paperiin, johon minun oli tarkoitus kirjoittaa anteeksi pyyntö. Olin monta kertaa aloittanut, mutta aina olin ollut tyytymätön ja olin vetänyt kirjoittamani sanat yli. En vain voisi selittää tekojani tai pyytää anteeksi kirjeitse, sillä se olisi lapsellista.
Kun tyhjälle paperille
Kirjoitan sanojaMietin tämän päiväistä, enkä saa mielestäni pois petostani. Myönnän sen olleen virhe, ja katuvani sitä, mutta et sinä usko sitä, ja miten voisitkaan, kun yllätit meidät itse teosta. Enkä voi syyttää sinua siitä, mutta en minä itsekään ole yksin syyllinen. Mietin, kuinka kaikki voisi olla vielä kuin eilen, kun sait minut hymyilemään, sait minut onnelliseksi, mutta ei enää tänään. Ei enää huomenna. Ei enää koskaan.
Kuinka eilen vielä
Mut onnelliseksi teit Ikävöin sinua, huoneet ikävöi, ja jopa koko talo ikävöi sinua nyt jo. Ja sinun tuoksuasi, iloisuuttasi ja kauniita silmiäsi. Kaikkea sinussa. Ja tässä talossa muistot saa nimen, sinun nimesi. Muistot saa kasvot, sinun kasvosi. Muistot saa vartalon, sinun vartalosi. Muistot saa äänen, sinun äänesi. Jos voisin matkata ajassa taaksepäin, matkaisin aikaan, jolloin olin lähdössä baariin. Jos voisin muuttaa menneisyyttä, muuttaisin, enkä lähtisi baariin, vaan jäisin kotiin. Jäisin odottamaan sinua, ja kaikki olisi vielä hyvin. Mutta niin ei vaan voi tehdä. Mutta minulla on enää vain muistot seuranani. Muistot, jotka ovat ottaneet tämän talon haltuunsa.
Tässä talossa
Näissä huoneissa
On ikävällä sun nimesi
Tässä talossa
Näillä muistoilla
On jokaisella sun kasvosi Pystyn myöntämään sen, että tein väärin. Ja pystyn sanomaan sinulle kasvotusten, että kadun sitä. Olen valmis pyytämään jopa anteeksi, mutta sinä et ole valmis kuuntelemaan.
Avasin ulko-oven ja heitin avaimet pöydälle. Lähdin kulkemaan pimeässä vieraan naisen kanssa kohti makuuhuonetta, joka sijaitsi talomme toisessa päässä. Kaaduimme muutaman kerran, mutta emme antaneet sen haitata menoa, vaan jatkoimme sinne asti. En toiminut järjen mukaan, vaan halujen, aistien, enkä ajatellut mahdollisia seurauksia. Kun pääsimme makuuhuoneeseen, emme aikailleet, vaan menimme suoraan asiaan. Vaatteet lentelivät sinne tänne, enkä huomannut ollenkaan ulkomaailmaa, vain meidät kaksi. Otin kehotuksestaan ja omista haluistani hänet rajusti, ja siinä samassa sinä tulit sisään järkytyksestä ja raivosta kiehuen.Ja sain, tai me saimme, kuulla liudan kirosanoja, ja kaikki mahdolliset haukkumasanat, joita ikinäkään keksit siinä tilanteessa, enkä voi kieltää sitä tosi seikkaa, ettenkö muka olisi niitä ansainnut. Tai ainakin osaa. Olinhan sentään pettänyt sinua, jopa vielä omassa, tai entisessä, kodissasi. Meidän, nykyään minun, huoneessa.
Kyllähän mä myönnän
Et sulle väärin teinMieleeni palasi ne kaikki äänet, ne ujoksut, ne tunteet. Kaikki, mitkä tähän taloon jätit, taaksesi katsomatta. Et tullut edes hakemaan tavaroitasi. Jos voisin itkeä, silmäni olisivat varmasti verenpunaiset. Vielä punaisemmat kuin Arolla, tai jopa Jamesilla, jos se on mahdollista. Mutta kaikesta huolimatta, jokainen tekee virheitä elämässään, niin sinäkin. Et voi väittää, ettet itse olisi koskaan tehnyt mitään, mistä minulla olisi ollut syy suuttua, mutta en vain suuttunut. Muistan selvästi, miten heitit oven takanasi kiinni, ja sitä ennen kuulin avainnipun ja sormuksen kolahtavan pöydälle. Miksi näin piti käydä? Miksi minun piti olla tällainen idiootti? Pilata kaikki vain yhden känni-illan ansiosta? Varsinkin, kun vielä eilen hymyilit minulle leveintä ja ihaninta hymyä ikinä. Kun eilen vielä naurettiin yhdessä. Ja mikä surullisinta, suunniteltiin tulevia häitä.
Mut huomaat sä, huomaat sä,
Kuinka väärin tuomitsit,
Kun oven kiinni heitit,
Avaimenkin hävitit,
Vaikka äsken vielä mulle
Sä hymyilit? Yritin soittaa muutaman kerran sinulle, pyytää anteeksi. Yritin selittää sinulle tapahtunutta, mutta en pystynyt. Kun kerran vastasit, jäädyin aivan täysin, en saanut ääntäkään ilmoille. Pelkäsin jopa, että ääneni sortuisi, ja nolaisin itseni vielä pahemmin sinun, ja kaikkien muidenkin edessä. Ajatuksissa sanat meni sekaisin, mutta en saanut niitä siinä sekavuudessakaan sanotuksi ääneen. Olit kysynyt muutaman kerran, että oliko puhelimessa ketään, mutta kun et saanut vastausta, suljit puhelimen.
Mä soitin ja koitin
Sulle selittää,
Mut sanoissa mä sekosin.
Mä mietin ja tiesin
Kuinka vaikeaa
Sun ois anteeksi antaakaan.
Mä soitin ja koitin
Sulle sopertaa,
Ei se ollu mun vikakaan.Jäin vain tuijottamaan ikkunasta sateeseen, ja miettimään tekoani. Mietin kaikkea tätä. Omaa idioottimaisuuttani ja töykeyttäni, enkä voinut antaa itselleni anteeksi. Tiesin vain, että tulisin kaipaamaan sinua ikuisesti, ja että se näkyisi myös silmistäni.
Mä mietin ja tiesin,
Että ikävä
Mulle silmiini jää. // Gua vaihtoi ikärajan oikeaksi, vain yksi ikäraja.
