Paring: Ron/Hermione
Rating: K-11
Genre: fluffy
Summary: 3 Ronin lempimuistoa
A/N: Tämä on siis siitä 3 kertaa, kun haasteesta. Keksin tuon "3 Ronin lempimuistoa"-jutun itse. Ensin piti ottaa se 3 asiaa, mitä Ron haluaisi tehdä sateessa, mutta tämä oli jotenkin parempi
Ehkä... nojaa... fluffia täynnä, joten saattaa olla liian imelää tekstiä
Kommentteja saa silti laittaa!
***
Suudelma sateessaHermione hymyili, Ron erotti hänen kasvonsa juuri ja juuri, vaikka ulkona oli pimeää, sadepisarat piiskasivat heidän kasvojaan ja tuuli riepotteli hiuksia. He seisoivat pukuhuoneiden luona, matsin jälkeen, jonka he olivat juuri voittaneet. Välittämättä vähääkään siitä, että satoi.
Ron tarttui Hermionea käsivarsista ja kiskaisi tämän rintaansa vasten. Tytön kädet kiertyivät hänen ympärilleen, pehmeä vartalo painui vasten hänen omaansa. Ron huokaisi syvään löytäessään vihdoin Hermionen huulet, jotka tuntuivat ihanan lämpimiltä ja suolaisilta kylmästä ilmasta huolimatta.
Ron kiristi otettaan Hermionen vyötärön ympäriltä – omistavasti. Hermione oli hänen. Hän rakasti tyttöä… hän halusi tämän kanssa naimisiin ja perustaa perheen… tai ehkä hän kiirehti asioiden edelle… he olivat sentään vasta seitsemäntoista… mutta siitä huolimatta hän haaveili enemmästä. Suudelma syveni, Hermionen ote hänen ympäriltään tiukentui ja rinnat painautuivat vasten Ronin vartaloa. Kuumuus tulvahti hänen lävitseen kuin sähköisku.
Suuteleminen oli parasta… varsinkin sateella, kun sade piiskasi vasten kasvoja, kasteli vaatteet litimäriksi… Ron piti sateen suolaisesta mausta. Hän tunnusteli hitaasti Hermionen huulia kielellään, suukotteli tämän poskia ja nenää – vain maistaakseen suolaista vettä, jota tulvi heidän päälleen mustalta taivaalta. Hermione katsoi häneen hihittäen. Sen suloisempaa ääntä Ron ei ollut koskaan ennen kuullut.
”Me kastumme litimäriksi, Ron. Mennään sisään”, Hermione pyysi.
”Ai pukuhuoneeseen? Olisimme siellä vain kahdestaan…”
Hermione hihitti taas.
”Ei, Ron, ei pukuhuoneeseen. Rohkelikkotornissa on juhlat pian, meitä odotetaan varmasti jo”, Hermione kuiskasi. Ron hymyili ja painoi taas päänsä alemmas. Hän kosketti huulillaan Hermionen huulia. Tyttö unohti hetkeksi kaiken, mistä he olivat keskustelleet.
”Vieläkö sinä haluat Rohkelikkotorniin? Eikö pukuhuone houkuta sinua yhtään?” Ron supisi hänen korvaansa. Hermione nauroi taas ja pudisti päätään.
”Ei, Ron. Älä ole hassu”, Hermione sanoi hymyillen. Hän tarttui Ronia kädestä ja lähti melkein väkisin raahaamaan tätä Rohkelikkotornia kohti.
”Miten vain”, Ron mutisi niin, että Hermione kuuli. ”Ehdimme tehdä sen myöhemminkin”, hän lisäsi kuitenkin niin hiljaa, että hänen sanansa hukkuivat sateen ääneen.
Ensimmäinen kertaMakuusalissa oli hiljaista. Ron kuunteli Hermionen tasaista hengitystä korvansa juuressa, katseli, miten ruskeat kiharat putoilivat olkapäille ja poskilla hehkuva puna haaleni pikkuhiljaa. Hermione oli käpertynyt hänen syliinsä. Tyttö oli niin lämmin, niin pehmeä hänen rintaansa vasten. Ronin sormet liukuivat hitaasti hänen selkäänsä pitkin, mutta Hermione ei edes liikahtanut. Ron huokaisi, haaveellinen hymy kasvoillaan. Oli joulu ja he olivat jääneet Tylypahkaan… Harry, Ginny, Ron ja Hermione… Ronin vanhemmat olivat matkustaneet tapaamaan Charlieta Romaniaan, joten he olivat päättäneet jäädä linnaan. Joulu Tylypahkassa oli aina yhtä ikimuistoinen… niin kuin nytkin…
Ron loi hellän katseen sylissään lepäävään tyttöön. Ilta oli ollut uskomaton… he olivat suudelleet, hyväilleet… rakastelleet… kunnes Hermione oli nukahtanut hänen syliinsä. Ron huokaisi pitkään ja pyöritteli Hermionen kiharaa hiussuortuvaa sormissaan. Hän ei ollut koskaan uskonut, että rakastelu Hermionen kanssa voisi olla tällaista… täydellistä… ihanaa… Ron sulki silmänsä ja hymyili pimeässä. Ikkunasta kajastava tähtien valo loi kelmeää valoa huoneen nurkkaan. Ron erotti jo varjoja ja huoneen ääriviivoja, sillä hänen silmänsä olivat tottuneet ajat sitten pimeään. Hän oli maannut valveilla jo pitkään.
Harry-parka oli luvannut nukkua oleskeluhuoneen sohvalla sillä välin, kun he viettäisivät taianomaisen yön heidän makuusalissaan. Harry oli aina niin ymmärtäväinen. Poika oli hymyillyt hänelle, kun Ron oli varovaisesti ehdottanut asiasta… he olivat Hermionen kanssa päättäneet nukkua yhdessä jouluyö… he olivat molemmat halunneet rakastella jo kauan sitten, mutta tilaisuutta siihen ei ollut tullut kuin vasta nyt… Ron hymyili pimeässä ja veti Hermionen tiukasti rintaansa vasten, omistavasti. Tyttö liikahti hieman, mutisi jotain epämääräistä ja painoi huulensa melkein hänen kaulaansa vasten. Pehmeä hengitys kutitti hänen ihoaan ja sai hänet virnistämään hassusti. Hermione oli todellakin hänen. Kaikkien näiden vuosien jälkeen. Se tuntui niin… ihmeelliseltä.
Hiljalleen Ron vaipui sikeään uneen, puristaen Hermionea rintaansa vasten.
Lapsen syntymä”Onneksi olkoon! Olette saaneet pienen tyttövauvan”, pullea naishoitaja ojensi pienen pientä kääröä Hermionen käsivarsille. Nainen kohottautui paremmin istumaan, kasvot kiilsivät hiestä ja hiukset liimautuivat otsalle aivan kuin tämä olisi äsken juossut maratonin ja yrittäisi toipua siitä. Hermionen kasvoilla sädehti kuitenkin onnellinen hymy, kun hän nosti pikkuruisen tyttärensä käsivarsilleen. Ron ei voinut lakata virnistelemästä. Hänen kasvoillaan hehkui niin leveä hymy, että hän epäili pian kasvojensa halkeavan.
”Hän on niin pikkuinen”, Ron kuiskasi ja sipaisi vauvan päälakea. Tyttö nukkui sikeästi. Pulleat pienet nyrkit lepäsivät vaaleanpunaisella peitolla ja posket rusottivat.
”Katso, ihan kuin sillä olisi jo punaisia hiuksia…”, Hermione kosketti vauvan päälakea. Ron siristi silmiään. Ei hän mitään nähnyt…
”Hmm… ehkä se tulee minuun. Sillä on varmasti ruskeat silmät… lyön vaikka vetoa, että hän on perinyt ne sinulta”, Ron kuiskutti Hermionen korvaan varoen herättämättä tyttöä, joka oli parkunut viimeiset minuutit, mutta makasi nyt rauhoittuneena Hermionen käsivarsilla. Hermione naurahti.
”Tyttö on niin kaunis. Olipa sillä minkälaiset silmät tai hiukset tahansa.”
”Niin. Olet oikeassa. Molly Weasley… äiti pakahtuu ylpeydestä kuullessaan, että nimesimme lapsen hänen mukaansa”, Ron huokaisi. Hermione kohotti katseensa mieheensä, jota rakasti enemmän kuin mitään muuta koko maailmassa…
”Niin. Koska he muuten tulevat tänne?”
”Aivan pian varmaankin… toivottavasti heillä kestää vielä, sillä haluan olla ihan hetken aikaa kolmistaan… Minä rakastan sinua, Hermione”, Ron supisi hänen korvaansa ja ihanat väristykset kiirivät Hermionen selkää pitkin. Kyynelet tulvahtivat hänen silmiinsä.
”Ja minä rakastan sinua, Ron.”
