Kaksi kauneinta, S, ficlet

[onkonälkä]

Ficin nimi: Kaksi kauneinta
Kirjoittaja: Onkonälkä
Beta: Herkkuoone
Genre: Fluff
Ikäraja: S
Paritus/Päähenkilöt: Seamus/yllätys
A/N: Ensimmäinen kirjoittamani fic ikinä.




Seamus oli upottanut jalkansa lammen päivän jäljiltä lämpimään veteen ja istui katselemassa auringon hidasta painumista vuorten taakse. Miten kaunis se osasikaan olla. Ja niin vaikuttava. Vain yksi asia oli sitä kauniimpi, Seamus ajatteli ja hänen kasvoilleen nousi väistämättäkin hymy. Hän sulki silmänsä ja kuvitteli viereensä nuo kasvot, jotka olivat muita kauniimmat.
”Seamus?” Kuului uneksuva, mutta heleä ääni hänen takaansa. Poika nosti katseensa ja huomasi viimeisten auringonsäteiden valossa hohtavat hiukset ja hieman utuiset, kimaltavat silmät, jotka toivat Seamusin mieleen tuhansien keijujen leikin illan hämärässä.
”Ajattelin vain, että josko saisin istua kanssasi hetken”, tyttö sanoi ja Seamusin sydän heitti kuperkeikan. Poika viittasi tytön istumaan viereensä ja kietoi kätensä tämän ympäri. Hänen edessään oli nyt kaksi maailmankaikkeuden kauneinta asiaa. Hetken siinä istuttuaan tyttö painoi päänsä Seamusin olkapäälle, eivätkä kummankaan tunteet jääneet sillä hetkellä epäselviksi.
Siinä he istuivat, kunnes aurinko oli täysin painunut piiloon, jättäen jälkeensä vain haaleanpunaisen hehkun, joka hiljalleen tummeni yön viileydeksi, mutta toistensa lähellä he eivät palelleet. He olisivat voineet istua siinä lähekkäin vuoden, ehkä toisenkin, mutta takaa kuuluva viiltävä ääni repäisi heidät pois taianomaisesta hetkestä.
”Finnigan, ulkonaliikkumiskielto on alkanut jo tunti sitten! Kymmenen pistettä pois Rohkelikolta. Ai, ja Korpinkynneltä samaten.”
Kalkaroksen rasvainen pää kääntyi, kun tämä marssi takaisin sisälle. Seamus kääntyi tytön puoleen ja painoi hellän suudelman tämän huulille.
”Rakastan sinua, Luna. Olen ensitapaamisestamme asti rakastanut.” Luna hymyili vienosti ja nyökkäsi. ”Niin minäkin sinua.”
He lähtivät yhdessä takaisin linnaan, ja vain tuo öinen hiljaisuus jäi merkiksi nuorten taianomaisesta hetkestä, joka toistui lukukauden aikana vielä monta kertaa uudelleen.

[Nyyhti]

Heheh, kaikki ovat varmaan lähteneet karkuun, kun ovat lukeneet alkutiedoista, että tämä on ensimmäinen ficcisi (Tai en oikeasti tiedä, mutta olen aika usein havainnut niin käyvän.)

Minusta tämä oli kuitenkin oikein suloinen. Pidin erityisesti otsikosta, sillä itselleni ne tuottavat vaikeuksia. Otsikko kuvasi mukavasti koko ficciä, muttei kuitenkaan jättänyt epäselväksi, mistä oli kyse, kun se kuitenkin mainittiin itse tekstissä. Lisäksi se oli mukavan yksinkertainen – ja, no, juuri sen tyylinen, mistä itse pidän.

Minua vähän ihmetytti, miten Seamus noin vain kietoi kätensä Lunan ympärille. Olisin ehkä kaivannut siihen vähän jotain pohjustusta, kuten esimerkiksi jotain sen tyylistä, että Seamus epäröi pitkään, mutta päätti sitten yrittää, kun kerrankin tarjotui mahdollisuus, tai jotain muuta vastaavaa. Nyt se tuntui vähän irralliselta ja muuten nopealta toiminnalta.

Kalkaroksen ilmaantuminen oli loistava kohta. Sitä ennen oli niin herkkä ja kaunis tunnelma, että kyllä se ainakin oikeassa elämässä tuntuu aina jossain kohti särkyvän – miksi ei siis ficissäkin. Ja kukapa olisikaan parempi tunnelman pilaaja kuin joku Kalkaros, yrf.

Rakkaudentunnustus molemmin puolin tuli erittäin puskasta, mutta toisaalta en nyt varsinaisesti ollut pitämättä siitä. Itse asiassa minulle tuli mieleen joku keskiajan (tai jonkun muun kauan sitten olleen ajan) rakkaudentunnustus, jossa mies ja nainen ovat pitkään katselleet toisiaan, mutta heillä ei koskaan ole ollut tilaisuutta tavata toisiaan, ja kun he viimein tapaavat, heidän on suorastaan pakko tunnustaa tunteensa.

[onkonälkä]

Ah nominal, ihanan pitkä kommentti Joo ajattelin itekkin pitkään, et onks toi nyt vähän sekava, mut päätin kuitenki jättää sen noin. Mut kiitos kehuista, ja koitan vastaisuudessa jättää noita "leijuvia" kohtia vähemmälle. Ja pohjustaa enemmän