Title: Marie
Author: Jade
Beta: Noora
Rating: K-11
Warnings: Itsemurha
Disclaimer: Tarian ja kaikki hahmot kuuluvat minulle. Tarinan saa kopioida omaan käyttöön ja jos haluat julkaista tämän esim. kotisivuillasi, sinun on ehdottomasti kysyttävä lupa minulta ja mainittava minut tarinan kirjoittajana. Et saa missään nimessä esittää tarinaa omanasi.
A/N: Kirjoitin tämän viimekesänä Belgiassa.
Ihmettelen edelleenkin mistä nämä agressiot pikkutyttöjä kohtaan tulevat kun minun pitää aina tapaa ne tai laittaa ne tappamaan itsensä.... Ehkä se joskus selviää
Kiitokset ystävälleni Nooralle joka huomautti useista virheistä, mutta kyllä sinne on varmasti jäänyt jokunen virhe minun jäljiltäni. Eli toisinsanoen, virheistä saa ja pitää huomauttaa.
En ole varma onko K-13 tarpeeksi vai liikaa, mutta huomauttakoon joku jos hänellä on eriävä mielipide.
Palautetta kritiikkiä saa ja pitää antaa.... Kirjoittajat elävät sillä, vaikka en kuokittelekkaan itseäni vielä kirjoittajaksi. Olen vielä raapustelija mutta ehkä se siitä
MarieMarie käveli hitaasti kapeaa pyörätietä kouluun. Koulu alkaisi kymmenen minuutin kuluttua ja Marielta kestäisi vain viisi minuuttia kävellä koululle. Marie ei pitänyt koulusta. Hän rakasti uusien asioiden oppimista ja opiskelua mutta hän inhosi koulua.
Kukaan ei pitänyt Mariesta paitsi, paitsi yksi tyttö mutta hänkin oli vaihtanut koulua kahden päivän jälkeen sen alkamisesta. Kukaan ei pitänyt Mariesta, mutta siihen ei ollut mitään syytä. Jotkut sanoivat että he eivät pitäneet Mariesta koska tämä oli tyhmä, mutta oikeasti Marie tiesi kaikenlaista ja oli luokan paras. Jotkut sanoivat etteivät he pitäneet Mariesta koska tämä oli ruma, mutta oikeasti Marie oli aika kaunis. Mustat pitkät, suorat hiukset ja kirkkaan siniset silmät olivat tyrmäävä yhdistelmä.
Mutta Marie ei ollut ollut kaunis silloin kun hän oli tullut koulusta kotiin mustan silmän tai murtuneen nenän kanssa. Siksi Marie ei pitänyt koulusta.
Marie saapui hitaasti tallustaen koulun pihaan. Matka oli sittenkin vienyt häneltä minuutin kauemmin kuin hän oli odottanut ja Marie oli iloinen siitäkin minuutista, mutta tunnin alkuun oli silti neljä minuuttia. Marie kiiruhti huomaamattomasti sisälle kouluun ja omaan luokkaansa odottamaan tunnin alkua. Tunnin alettua Marie unohti kaikki pelkonsa ja opiskeli riemulla uusia asioita, mutta kun kello soi, Marie valahti kalpeaksi ja käveli mahdollisimman hitaasti välitunnille.
Leikkitelineiden luona odottivat Sami ja muut, niin kuin joka ikinen välitunti. Marie yritti vetäytyä varjoihin sillä välituntivalvoja ei ollut vielä paikalla. Sami lähetti kuitenkin yhden käskyläisistään nappaamaan Marieta kädestä ja raahaamaan hänet leikkitelineille. Leikkitelineillä alkoi taas Marien painajainen, sillä poikien lempiharrastus oli käyttää Marieta nyrkkeilysäkkinään ennen kuin välituntivalvoja saapui paikalle. Ensimmäinen nyrkki jysähti Marien leukaan ja seuraavaksi kengän kärki sääreen. Tätä jatkui ja jatkui. Mariesta se tuntui tunneilta. Jossain vaiheessa Marie tunsi kuinka hänen naamalleen purskahti paljon verta ja hän tiesi kokemuksesta sen merkitsevän nenän murtumista. Marie kuuli jonkin raksahtavan ja pian kuului toinen samanlainen. Jossain vaiheessa Marie tunsi kipua rinnassaan ja hengittäminen muuttui vaikeaksi. Pian Marie tunsi kaatuvansa mutta ei tuntenut kipua osuessaan maahan. Marie kuuli juoksuaskelien menevän poispäin ja sitten kaikki muuttui mustaksi.
Marie kuuli läheltä tasaista piipitystä ennen kuin alkoi rekisteröidä kipua joka valtasi hänen koko kehonsa. Marie avasi hitaasti silmänsä ja näki steriilin valkoisen huoneen. Kääntäessään päätään Marie löysi piipityksen lähteen. Piipitys tuli koneesta joka tarkkaili hänen sydäntään. Marie kuuli oven avautuvan ja sairaanhoitaja astui sisään hymyillen hänelle. Se ei ollut iloisen tervehtivä hymy vaan surullisen säälivä hymy jota Marie oli oppinut inhoamaan. Marie jätti hoitajan hääräilemään laitteiden luo ja kuunteli sen sijaan ääniä jotka kuuluivat käytävästä.
- Nämä pojat siis sanoivat että tyttö putosi kiipeilytelineestä, kysyi virallinen ääni.
- Niin, Marie on aina ollut hieman kömpelö. Hän on pari kertaa murtanut nenänsä ja pari kertaa hänellä on ollut musta silmä koska hän on kompastunut johonkin, sanoi ääni jonka Marie tunsi opettajansa ääneksi. Noilla sanoilla kaikki Marien loukkaantumiset oli selitetty. Marie on kömpelö eikä katso eteensä.
- Suokaa anteeksi rouva, mutta ei ole mitenkään mahdollista että tuo tyttö olisi murtanut toisen kätensä, molemmat jalkansa, kaksi kylkiluuta, joista toinen meni keuhkon läpi, murtanut nenänsä ja saanut molemmat silmänsä mustaksi vain putoamalla kiipeilytelineestä, virallinen ääni sanoi opettajalle.
- No me emme voi tietää varmasti sillä välituntivalvojahan ei ollut ehtinyt paikalle, opettaja selitteli virallisen äänen omistajalle. Marie ei jaksanut välittää sillä hän tiesi, että kun hän palaisi kouluun kaikki olisi niin kuin ennenkin. Hän halusi vain päästä pois. Kokonaan pois ja saada rauhan. Hoitaja lähti ja sulki oven perässään.
Marie huomasi hoitajan jättäneen vahingossa lääkepurkin hänen sänkynsä vieressä olevalle pöydälle. Kaikkien lääkkeiden nimet olivat kummallisia, mutta yhden nimen Marie tunnisti. Se oli unilääke. Marie tiesi sen, koska hänen äitinsä käytti samaa lääkettä. Marie ojensi kätensä hitaasti purkkia kohti. Hän oli kuullut sanottavan että unilääke oli kivuttomin tapa poistua tästä maailmasta. Ei se haittaa vaikka se sattuisikin, sillä Marie oli tottunut kipuun. Hän tarttui purkkiin ja tutkiskeli sitä hetken. Purkki oli melkein täynnä ja koska Marie oli pieni, se oli enemmän kuin tarpeeksi. Marie tyhjensi pillerit eteensä peitolle ja laski pillerit hitaasti. 1, 2, 3, 4... Pillereitä oli 23. Se oli enemmän kuin tarpeeksi. Marie otti kynän ja paperia. Hän kirjoitti viestin vanhemmilleen ja jätti viestin pöydälle viereensä. Marie kaatoi puolet pillereistä suuhunsa, tarttui vesilasiin pöydällä ja huuhteli unilääkkeet alas. Varmuuden vuoksi Marie otti myös loput pillerit ja asetteli itsensä mukavasti sairaalavuoteeseensa. Hän sulki silmänsä ja odotti.
Hoitajat juoksivat Marien huoneeseen kun koneet hänen ympärillään alkoivat yksikerrallaan piipittämään. Lääkärit juoksivat hoitajien perässä, mutta he tulivat liian myöhään. Kun kahdeksanvuotias lapsi nielee 23 voimakasta unilääkettä, hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia selviytyä.
Mariella oli hymy huulillaan.
Marie itsemurha viesti julkaistiin lehdessä kuolinilmoituksen yhteydessä.
“Minä kestän kipua, mutta minä en jaksa sitä enää. Minä en kestä tuskaa, koska ´kukaan ei pidä minusta. Ehkä enkelit pitävät minusta ja minä en tunne enää tuskaa ja kipua.”
Runo jonka Marien vanhemmat laittoivat kuolinilmoitukseen oli omituinen mutta jotenkin sopiva ja lohduttava.
“Liian aikaisin lähdit luotamme mutta omilla ehdoillasi ja hymy huulillasi. Enkelit pitävät sinusta, etkä tunne kipua tai tuskaa. Olet onnellinen.”
