// Alaotsikko: angs ehkä, k-11, ei parituksia, one-shot
Author: Sophisme
Pairing: Ei ole.
Rating: K-11
Genre: One-shot, angst, ehkäpä...
A/N: Emsimmäinen ficcini. Kommentoikaa vapaasti. Ei ehkä mitään kiitettävän arvoista tekstiä, mutta kirjoitin tämän vain siksi, että halusin kertoa ystävilleni, mitä he minulle merkitsivät. Ja merkitsevät edelleen, vaikka... Otteeni on lipsumassa.
Enkelini, älkää päästäkö irti.
Haluan lausua teille muutaman kultaisen sanan, jotka sisältövät miljoonasti rakkautta. Haluan kertoa että rakastan teitä, vaikkakin omalla tyylilläni. Tiedätte, vettä kristalliset korulauseet, siirappiset sulosoinnut, ne eivät sovi huulilleni. Minun riivatut huuleni eivät kykene saman kuin teidän helisevät enkelin laulunne.
Minun olisi pitänyt arvata tämä.
Muistatteko te ne kaikki illat jotka olemme viettäneet yhdessä nauraen? Voi kuinka olisin aina noina aikoina halunnut halata teitä ja kertoa kuinka teitä rakastan. Olette minulle tärkeintä maailmassa.
Muistatteko te kaiken sen mitä olemme yhdessä muista puhuneet? Meitä ei ole haitannut edes se, että olemme tehneet väärin. Kun kaikki se roska, mitä suustamme olemme päästäneet, on kuorrutettu kukkasilla ja sokerilla, ei sitä voi laskea pahaksi, eihän? Voi kuinka aina noina aikoina olisin halunnut kertoa teille, etten koskaan voisi puhua teistä noin. Teistä kerron vain timantteina kimaltavia satuja, hatarana hohtavia tarinoita ja ruusuisia runoja.
Muistatteko kuinka olin pohjamudissa? Siellä minä riuduin helvetin portilla, yksinäisyys nuoli silloin hipiääni kuin polttavin tuli. Rintaani oli revitty silloin ammottavat mustat haavat, joita vihasin, joista halusin päästä eroon. Ja silloin te rakkaani tulitte, otitte esiin kultaisen neulan ja pehmeimmän puuvillalangan ja ompelitte mustat haavani umpeen. Verta ei enää näkynyt, te häivytitte arvet. Olisin niin halunnut vain sanoa, kiitos, pelastitte minut.
Jos ette olisi tulleet elämääni lentäisin nyt enkelinä pilvien päällä, katselisin teitä ja sirottelisin päällenne taikapölyä. Toivoisin teille kaikkea hyvää, ampuisin rakkauden nuolia ja tekisin elämistänne suloista vaaleanpunaista hattara unelmaa. Olette minulle niin rakkaita. En unohtaisi teitä, vaikka olisin poissa. Säilytte aina sydämessäni, sielussani, kaikkialla minussa. Olette minun enkeleitäni ja ehkä minä joskus saan suloiset kiharat olkapäilläni pomppien olla teille jotain samanlaista.
Muistatteko, kuinka yhdessä kesäisinä iltoina suunnittelimme tulevaisuuttamme? Kuinka olisimme yhdessä ja matkustelisimme. Korkeat korkomme rikkoisivat hiljaisuuden minne ikinä menisimmekään, kaikki huomaisivat meidät;
Oma vaaleahiuksinen enkelimme hurmaisi kaikki silmillään. Syvänruskean väriset silmät hohtivat kuin Lapin puro, jonka pohjalla kultahippuset odottivat poimijaansa. Sinä syvällinen runotyttönen olet minulle ehkä rakkain. Tiedätkö mitä, siitä hetkestä saakka kun punaiset kumisaappaat jalassa, saparot hiuksiimme sidottuina tapasimme olen uskonut, että olemme ikuisesti yhdessä. Olen uskonut, että sinun hento käteni on aina minun omassa, pehmeässä otteessani, enkä halua päästää irti. Olet enkelini, niin usein olet minut pelastanut.
Ihanainen, nauravainen tyttöni. Puhut aina ja saat minut aina hyvälle tuulelle. Tiedän, että olen sinulle joskus ilkeä, mutta en tarkoita sitä. Se on vain rakkautta. Vihaan sinua, vihakin on rakkautta. Kaikki mitä sinulle annan on rakkautta. Muistatko, kuinka mietimme, että kävelisimme yhdessä kultaisella rannalla, mukanamme unelmiemme miehet? Uskon, että jos sinä sallisit sen minulle voisimme yhdessä toteuttaa tuon unelman. Voi kultaseni, rakastan sinua niin paljon.
Ja vielä olet sinä vampyyrityttöseni. Ota minut mukaasi, matkustetaan Voltairreen. Silmäsi hurmaisivat kenet takansa, kalpea ihosi saa miehet polvistumaan eteesi. Sinut tunnen ehkä huonoiten, mutta kuitenkin tarpeeksi hyvin. Luotan sinuun niin suuresti, välitän sinusta niin paljon. Haluan halata sinua, en päästä irti.
Sitten olen vielä minä.
Nyt silmäni vain kostuvat kun ajattelen unelmiani, joissa olitte kanssani. Miksi te jätitte minut? Ettekö muista, kuinka alhaalla olin ennen kuin te kultaisilla siivillänne lensitte minut hakemaan? Kuinka on edes mahdollista, ettette nähneet kaikkia ympärilläni seikkailevia käärmeitä, mustahuppuista miestä, joka terä kädessään puristi minua olkopäästäni?
Voi enkelini, otteeni kädestäsi on lipsumassa. Käteni hikoaa, sen ote ei enää pidä. Älä päästä minua putoamaan ole kiltti!
Tunnen taas helvetin tulen varpaissani. Se tanssii ympärillä ja nauraa. Se on saanut minut itselleen. Kuinka kaikki voi taas tuhoutua? Oliko se minun vikani? Koko elämäni hajoaa sirpaleiksi, taas uudelleen. Mustat haavat repeävät auki, ne vuotavat mustanpunaista verta valkoiselle silkkimekolleni. Ja tällä kertaa edes pehmein puuvillalanka ei voi niitä kuroa umpeen. Ei minusta tule enkeliä, minusta ei tulisi millään mitään niin hyvää.
Haluan vain sanoa, että rakastan teitä, vaikka minut hylkäättekin. Olette elämänne tärkeimmät ihmiset. Mutta minä olin vain pieni tyhmä tyttönen, minut saa heittää katuojaan likaantumaan kun alkaa väsyttää. Ette te ikuisesti voineet jaksaa sitä taakkaa, jonka minä teille toin. Kauniit hartianne väsyivät painostani. Tahrasin kauneutenne. Voi enkelilauma, olen niin yksin. Yksin katson iltaisin kynttilää, joka valuttaa steariinikyyneleet puolestani ja ajattelen teitä.
Miksi minuun sattuu niin? Tiesin, että pieni peikkonen ei kuulu enkeleiden maailmaan. Miksi itken iltaisin? Kyynelet eivät mitään paranna, kirvelevät vain haavojani. Ette te tule niitä pyyhkimään. Miksi minuun sattuu niin...
Minun olisi pitänyt arvata tämä.
