Nimi: Mustassa kesäruohikossa
Kirjoittaja: Ruskapoika
Ikäraja: K-11
Paritus: Draco Malfoy/Ron Weasley
(yksipuoleinen)Genre: Angst, Romance tavallaan, Deathfic
Varoitukset: Puhetta hahmon kuolemasta, jotain verestä ja murhasta
Haasteet: Angst25 24.
Oma valinta Nurmikko (1/25), Sataseen sanalla 018. Musta.
Vastuuvapaus: En valitettavasti omista ketään hahmoista, vaan he kaikki kuuluu muun Potterversumin kanssa jumalaiselle naiselle nimeltä J.K. Rowling. Minä ainoastaan leikin ja omistan juonen. Ja tuolla ficin lopussa tuo muistopuheen tapainen on lainattu suoraan kaverilta. Tosin paria sanaa muuttaen, luvan kanssa.
A/N: Kirjottaminen yöllä on <3. Koska parhaat ideat iskevät silloin, ja tässäkin tapauksessa saamme hieman kiittää musiikkia! Kuuntelin koko kirjoittamisen ajan kahta kappaletta vuoron perään -
Akeboshi - Wind &
River Flows in You. Rakastan noita kappaleita. En oo sitten ihan varma onko tää tarpeeks angstia kuuluakseen tälle osastolle tai edes laitettavaksi tuohon angst25 mukaan, mutta onpahan nyt kuitenkin. Ilmotelkaa toki, jos teistä tuntuu, että on väärällä osastolla
Lisäksi ikärajasta en oo niin varma. Länttäsin ton K-11 tohon lähinnä sen takia, että tässä puhutaan kuolemasta ja hieman murhasta ja verestä sitten jossain vaiheessa. Kommentteilla saa toki heitellä! Niitä rakastetaan, oli sitten risuja tai ruusuja tai molempia!<3
Mustassa kesäruohikossaSekunteja kuluu.Sekuntiviisari liikkuu omaa tahtiaan. Silmänräpäytys ja se on siirtynyt eteenpäin, kuten sen kuuluukin. Kuusikymmentä kertaa kuusikymmentä on kolmetuhattakuusisataa. Tunnissa on kolmetuhattakuusisataa sekuntia, joista sitä olet joka ainokaisen tästä lähtien poissa. Poissa luotani, vaikka koskaan en ihoasi saanut koskettaa tavalla, jolla halusin. En suudella ohuita huuliasi, jotka aina loskakauden alkaessa rohtuivat.
En haistella kevään- ja kesäntuoksua hiuksistasi, kun aika aioin makasit Tylypahkan isolla nurmikentällä kesän jo ollessa todella lähellä. Nurmikko varmasti tuoksui vielä pitkään sen jälkeen hiuksissasi. Kuvittelit aina tietysti, ettei kukaan näe pieniä hetkiäsi yksin. Minä näin. Minä olin siellä. Minä tiesin ja tiedän edelleen. Haluan nähdä taas sen tyytyväisen ja rauhallisen hymyn kasvoillasi, kun nukahdit keskelle nilkkojen yli ulottuvaa nurmikkoa. Aurinko tanssi silloin omaa voiton tanssiaan ihollasi, yrittäen ruskettaa sitä. Koskaan se ei siinä onnistunut. Olit kuin aave, mutta silti niin elävä. Kätesi olivat lämpimät, vaikka niitä olisi voinut luulla kylmiksi. Minä kerjäsin niitä nyrkin iskuja käytävillä sinulta.
Mutta sinä olet jossain.Asetun hiljaa makaamaan sille paikalle, jossa aina makailit. Painan poskeni vasta kasvanutta nurmikkoa vasten. Se tuoksuu kesältä, ja viimeöiseltä sateelta. Hiukan kostea ruoho saa ohuen t-paitani kastumaan, ja hymyilemään. Tätä sinä teit. Tätä minä tulen tekemään. Vedän syvään henkeä ja huokaan. Tylypahka selvisi ihmeen vähillä vahingoilla viimeisen taistelun, ja korjaustyöt on jo aloitettu. Osa oppilaista on lähetetty kotiin, ja se saa minut miettimään; oltaisiinko sinutkin lähetetty kotiin täältä? Vai olisitko jäänyt tänne auttamaan?
Jos olisit, olisinko voinut puhua sinulle kuin tuttavalleni? Ystävällisesti, ilman sitä ainaista naljailua tuvista ja perhetaustoista.
Täällä alkaa olla kylmä, vaikka äidin mukaan lämpötilat on kesän myötä nousussa.
Jossain, josta en voi sinua tavoittaa.Seuraakohan taivas meidän maailmanlailla vuodenaikoja. Onko sielläkin kesä? Saanko lähettää sinulle toiveita? Haluaisin, että olisit minun suojelusenkelini, vaikka vihasitkin minua. Et saanut tietää tunteistani, koska minulla ei ollut aikaa kertoa. Jos olisin ollut minuutin nopeampi olisin voinut kertoa, ja nähdä vielä kerran silmistäsi loistavan halveksunnan. Tiedän, että olisit halveksunut minua siinä tilanteessa. Minä rakastunut sinuun? Hullu yhdistelmä, mutta täysin tosi. Ja se kestää kaikki raastinrauta pesutkin. Se ei haalistu. Vaan vahvistuu siihen saakka, kun pääsen luoksesi ja kerron kuinka paljon sinusta välitän, vaikka et sitä uskoisi.
Saako sinne lähettää pöllöpostia? Jaksaisikohan pöllö kuljettaa kirjeeni sinulle? Mitä luulet?
Nurmikko tuoksuu edelleen kesältä, näen sieluni silmin kuinka makaat tässä ja nautit. Taivas on taas repeytynyt ja se tiputtaa kasvoilleni raikasta tihkusadetta.
Piditköhän sinä kesäsateesta? Sen tuoksusta ja lämmöstä? Kutkuttavasta tunteesta vatsanpohjassa, jonka se saa aikaan? Kun se saa kukat kukkimaan, ja puut puhkeamaan hiirenkorviin.
Miksi en saa tavoittaa?Miksei pöllöt jaksa lentää sinne asti? Minä haluan sinun tietävän kaiken minusta, ja itseni tietävän kaiken sinusta. Tietää mikä oli kaikkein rakkain lelu pienenä, kysyä saiko pohjoinen pakkastuuli sinut huonolle vai hyvälle tuulelle?
Saada sinut takaisin, ja tutkia vanhoja pahvilaatikoita, joidenka päälle on kertynyt paksu kerros pölyä aikojen saatossa. Kuunnella, kun kerrot kaikki niihin tavaroihin liittyvät muistot. Nähdä kun kasvoillesi eksyy pieni hymynkare tai surullinen häivä, kun löydät vanhan valokuvan, josta nousee hyviä muistoja mieleen ystävistä ja perheestä. Saada kiertää kädet hartioidesi ympärille, painaa pääsi rintaani vasten ja keinuttaa sitten puolelta toiselle, kunnes nukahtaisit siihen syliini. Etkä lentäisi pois. Et jättäisi kauniita kasvojasi kylmenemään kuolemasta, ja silmiäsi lasittumaan elottomina sinun lipuessasi hengettömällä kesäjärvellä kauemmas.
Minulla kun olisi asiaa. Tärkeää sellaista.Jos olisit täällä saisinko kuiskata korvaasi salaisuuden? Pienet hentoisen sanani, jotka on muuten piilotettu syvälle sydämeeni, mutta näytetty sinulle. Mitä tekisit niillä sanoilla? Talloisitko ne naamani edessä multaan? Nauraisitko sen jälkeen ja kääntäisit selkäsi minulle?
Vai säilyttäisitkö sitä itselläsi, etkä kertoisi siitä kenellekään. Et hiiskuisi sanaakaan vaan vaihtaisit kanssani mystisiä katseita, kuin rikostoveri. Pieniä hymyjä käytävillä, pihalla kävellessämme toisiamme vastaan.
Miksi sen täytyy olla myöhäistä? Kuka sinut tappoi omaan sänkyysi?! Muistan edelleen sen verimäärän, kun löysimme sinut. Enkelinkasvosi olivat valkeat kuin lakana. Kuivunut veri oli maalannut hopeanhohtoiset petivaatteesi melkein mustiksi. Kuka oli tohtinut leikkiä jalopiirteisellä vartalollasi noin? Muiden tullessa luoksesi, minä juoksin ulos. Kauas isoon puutarhaanne, jonneka en käsittänyt edes tuntevani tietä. Halusin vain ilmaa.
Hopealilja kukki silloin kauneimmillaan, kuin kunnioittaen pois menoasi.
Minä nimittäin rakastan sinua. Mutta se taitaa olla jo myöhäistä.Draco Malfoy
05.06.1980 - 23.03.1998
Tuulisen pellavapään hiuksissa hiekkaa.
Ei muista mitään.
Ei välitä mistään.
Nauraa lapsennaurua,
Ilmapallo pääsee irti.
Nytkö on aika päästää hänestä irti?
Jää hänen nimensä elämään.
Hänen sanansa mieliimme.
Kirjoitetaan hänestä vielä.
Piirretään sydämiä, joidenka sisälle pieni täydellinen D kirjain.
Nyt on pakko päästää vahvimmankin irti.
Minä kirjoitin tuon kirjoituksen hautakiveesi, eikä kukaan tiedä sitä vieläkään minun ja Pansy Parkinsonin lisäksi, vaikka se on ollut siinä jo vuoden. Tiedätköhän sinä? Olitko katsomassa, kun ehdotin sitä Pansylle? Olitko näkemässä kuinka lohdutin naista ystävänsä menetyksestä hänen luettuaan ehdotukseni hautakiveesi? En tiedä noihin vastausta, mutta ehkä joskus saan tietää. Minä todella toivon, että saan tietää.
