Nimi: Jersey
Kirjoittaja: Kupla
Fandom: Coco avant Chanel
Ikäraja: S
Paritukset: Coco/Boy
Genre: Angst, drama, romance, ficlet
Vapausvastuu: En omista tässä tekstissä mainittuja henkilöitä, paikkoja tai muita asioita. Ne kuuluvat elokuvan Coco avant Chanel tekijöille ja julkaisijoille. En saa tästä rahallista korvausta, teksti on kirjoitettu puhtaasti viihdyttämismielessä. Henkilöt pohjautuvat elokuvan henkilöihin, eivät siis todella eläneisiin ihmisiin, eikä tarkoitukseni ole loukata ketään.
Tiivistelmä: Öisin sakset pitivät leikatessaan entistä irvokkaampaa ääntä, ne nauroivat, pilkkasivat. Mutta kangas ei välittänyt.
A/N: Olen ollut luvattoman kauan ficcaamatta. Kirjoittanut olen kyllä, mutta ficcaus on jäänyt vähemmälle. Nyt kuitenkin innostuin ihan uudesta fandomista, katsottuani uudestaan elokuvan Coco avant Chanel (Coco before Chanel). Pidin siitä oikeastaan enemmän kuin ensimmäisellä kerralla (tosin olen edelleen sitä mieltä, että Boyn ja Cocon kohtalolla olisi voitu mässäillä enemmän). Joka tapauksessa oma rakkaani olisi tuhon oma, jos hän edes kehtaisi yrittää ajaa kolaria vuokratessaan meille lemmenpesää. Hmh.
Ficci sijoittuu Boyn kuoleman jälkeiseen aikaan.
Boyn jälkeen oli kangas. Se pysyi paikoillaan työpöydällä kaikki yöt, se haalean lampun valossa. Se oli olemassa.
Se oli olemassa joka hetki. Öisin sakset pitivät leikatessaan entistä irvokkaampaa ääntä, ne nauroivat, pilkkasivat. Mutta kangas ei välittänyt.
Minä en saanut välittää.
Kun öisin sulki silmänsä ja keskittyi kankaaseen, näki mielessään sen puvun, joka kangas halusi olla. Ei nähnyt Boyn kasvoja, ei muistanut Boyn vartaloa, ei Boyn ihon lämpöä. Tuoksua, jonka tunsi aina hetkeä liian myöhään – silloin, kun Boy oli hiipinyt selän taakse ja kaapannut jo syliinsä.
Kuusikymmentä päivää. Kuusikymmentä yötä.
Asioita oli helppo laskea. Kuudenkymmenen kohdalla kipu katosi alkaakseen taas uudestaan. Alkaakseen uudestaan kuin verenvuoto sormenpäästä, josta se on jo kerran loppunut. Kun sormea liikuttaa liian rajusti, haava aukeaa, kaikki alkaa taas alusta ja aiempi on turhaa. Mutta kättään ei voi jättää paikoilleen, ei voi. Kaiken täytyy liikkua. Oli työn aika.
Minun Boyni. Minun kankaani, jersey, jersey joka ei rypisty. Jersey, joka pysyy rypistymättömänä päivästä toiseen. Jersey, joka on aamulla yhä suoraa. Miten kauniisti se valui pöydän yli.
Vain kangasta. Ikuisesti kangasta. Ehjää, uutta, puhdasta kangasta.
Ja se ääni, kun sakset halkoivat sen läpi.
