A/N: Siitä onkin kuukausi aikaa, kun viimeksi laitoin luvun tänne
Noh tässä siis uusi
Kommentit piristäisivät päivää
3 LUKU
NADJA
Istuin hiljaa paikoillani ja kiersin etusormeni ympärille tummanruskean hiussuortuvan hermostuneena. Missä se Alice oli? Kuinka kauan hän aikoi olla siellä iltakävelyllään? Kuinka kauan hän yllensä oli? Siihen kysymykseen en osannut vastata.
”Tietysti Alicen täytyy viipyä tänään kauan”, mutisin harmissani. Olin kerännyt kauan rohkeutta kertoa Alicelle... ”Hitto!” kirosin. Että olinkin ollut typerä.
Pian minä väsyinkin odotteluun. En tuntenut sisartani ollenkaan, joten en voinut olla varma, minne hän oli mennyt tai kuinka kauan hän viipyisi. Rakastin kyllä siskoani, koska hän oli sisko... Mutta jotenkin inhosin häntä ihmisenä.
Kohautin olkapäitäni ja häivyin keittiöstä. Kaikki oli Alicen syytä; se että isä lähti, äiti sairastui ja että olin tullut raskaaksi. Jos Alice olisi hieman enemmän yrittänyt saada rahaa, ei minun olisi tarvinnut käydä joka toisen vastaan tulevan miehin pedissä tienatakseni rahaa.
”Hiton Alice”, kirosin ja menin nukkumaan omaan petiini.
ROSELY
”Haluan selityksen.”
”Sinäkö käsket
minua selittämään? Ehkä unissasi”, Nymphe sanoi halveksiva sävy äänessään. ”Rosely, muista kelle kuulut. Muista kuka on sinut luonut.”
Jokin voima painoi päätäni alemmas ja tuijotin maahan. Minun tulisi totella Nympheä, kunnioittaa häntä. Hän kyllä tietäisi mikä olisi parasta. Parasta kenelle, se oli eri asia.
”Kuuntele Rosely. Minä tiedän miten Ghilyp toimii. Hän vie sinun varjopuolesi Andien vuoristoon. Se on vaikein reitti Fyliksille ja hän luottaa siihen, etten lähde heidän peräänsä. Eikä se todellakaan kannattaisi, Rosely, sillä kumpikaan miestä ei kuulu Fylikselle. Sinun täytyy mennä Kilimanjaroon odottamaan heitä. Minä tulen myöhemmin, pysyttele piilossa sitä ennen. Ellei äsken olisi ollut ihmistä tiellä, olisit kuollut ennen kuin olisit edes ehtinyt hipaista Ghilypiä. Hän painii aivan eri sarjassa kuin sinä. Eli lähde Kilimanjaroon, nyt!”
Nyökkäsin ja keskitin ajatukseni kotkan muotoon. Kihelmöivä tunne valtasi minut väistämättä ja pian jo liisinkin taivaalla kohti Kilimanjaroa.
ALICE
Kuulin miten Ghilyp kirosi roikottaen minua kainalossaan. Tuuli suhisi korvissani taas ja pääni alkoi särkeä, mutten voinut kuin katsella kauhistuneena miten vuoristo hajosi takanani. Vuoret kaatuivat, maat upposivat ja suuriakin kivenlohkareita lenteli pitkin ilmaa. Tuntui kuin olisin suututtanut maanjumalan. Suljin silmäni miettien, että pitäisiköhän rukoilla tai jotain.
”Pidä silmät kiinni ja yritä pysyä mahdollisimman lähelle minua”, minua roikottava mies sanoi käskevällä sävyllä ja tottelin tietämättä mitä tuleman piti.
Vaikka silmäni olivat kiinni, näin niiden läpi vahvan kirkkaan valon. Kipu koko ruumiissani turrutti päänsäryn nopeasti ja tuntui kuin silmäni olisivat palaneet. En voinut pidätellä tuskankiljuntaani, vaikka taistelin sitä vastaan. Aivan kuin minua revittäisiin palasiksi, ajattelin kivun läpi. Olin varma, että rukoilisin kuolemaa, kunhan pystyisin lopettamaan kirkumisen. Ja sitten valo sammui silmieni ympärillä ja tuli aivan hiljaista.
GHILYP
”Onko hän kunnossa?” kyselin huolestuneena.
”Hän heräilee pian”, vanha mies sanoi nousten Alicen vierestä seisomaan. Hän katsoi minua mietteliäs ilme vakavilla, ryppyisillä kasvoillaan. ”Miksi toit hänet tänne? Hän on ihminen ja nyt hän ei saa itse päättää mitä haluaa.”
”Tiedän Fel, mutta hän ei ole missään muuallakaan turvassa. Sitä paitsi, siinä ei mene kauan kun me kaksi hoitelemme Nymphen ja Roselyn. Sitten voimme poistaa Alicelta muisti ja palauttaa hänet takaisin kotiin. Kukaan tavallisista ihmisistä ei enää tule tietämäänkään Roselystä, kun hänen äitinsäkin kuolee pian.”
”Voi Ghilyp, isäsi suuttui siitä että päästin sinut yksin menemään. Toisin sanoen hän päätti, että rangaistukseksi joudun tekemään täällä sisällä hommia muutaman kymmentä vuotta”, Fel vastasi pahoittelevaan sävyyn. ”Isäsi on tarkka siitä miten kohtelemme uusia.”
”Eli, me emme voi hoidella heitä yhdessä… Yksin tuskin pärjään heille, Roselyn hoitelemiseen ei menisi paljoa aikaa ja voimia, mutta Nymphe on vahva. Joten toisin sanoen joudumme odottelemaan parikymmentä vuotta”, mutisin
”Aivan. Ja se tarkoittaa sitä, että emme voi vain poistaa Alicelta muistia kahden kymmenen vuoden ajalta ja palauttaa hänet niin paljon vanhentuneena takaisin kotiin.” Pohdin hetken Felin sanoja.
”Sinetti on siis ainoa mahdollisuus”, totesin surullisesti. Alicesta tulisi ensimmäinen ihminen, johon loihtisin sinetin.
ALICE
Kahden miehen ääni tunkeutui tajuntaani. Ymmärsin kieltä, mutta jotenkin en vain tajunnut mistä he puhuivat. Toisen äänen liitin mielessäni Ghilypiin, mutta toista en tunnistanut. Avasin hieman silmiäni ja katselin ympärilleni. Makasin lattialle tehdyssä vuoteessa keskellä valoisaa huonetta. Huoneen seinät kimaltelivat ja häikäisivät hieman silmiäni, mutta lattia näytti kiveltä.
Nousin hitaasti istumaan, mutta silti huone alkoi pyöriä silmissä. Painoin toisella kädellä päätäni ja toisen laskin sängylle niin, että voisin nojata siihen. Kun huimaus meni ohi, katselin ympäri huonetta tarkemmin ja ihmeekseni missään seinässä ei ollut ikkunaa. Ilmeisesti kaikki valo tuli itse seinistä. Huoneessa oli suuri pöytä, joka oli täynnä ihme letkuja, putkiloita ja pulloja. Lasinen kaappi nurkassa oli täynnä pullotettuja, erivärisiä liemiä ja kirjahylly huoneessa oli isoin mitä olin koskaan nähnyt.
”Miltä tuntuu?” Ghilyp kysyi kun huomasi minun heränneen.
”Pää halkeaa”, irvistin hieroen kipeäksi huomaamaani päätä.
”Särky loppuu pian. Mutta tervetuloa Fylikselle, täällä olet turvassa”, vanha mies tuli minua lähemmäksi ja sanoi hymyillen ystävällisesti.
”Kuka sinä olet?” kysyin tajuten töykeyteni vasta kun sanat olivat jo livahtaneet huulieni välistä.
”Anteeksi, en muistanut esitellä itseäni”, mies nauroi. ”Olen Fel. Ghilypin, oppipoikani, tunnetkin jo.”
”Ahaa”, mutisin hiljaa. Olisin halunnut kysyä
mikä hän – ja Ghilyp – oli, mutta tajusin että se olisi jo liian loukkaavaa, olihan Ghilyp pelastanut henkeni kahteen kertaan.
Yhtäkkiä jostain alkoi kuulua sireenien vinkuminen. Ghilyp asteli yhden kimaltelevan seinän luokse ja käveli siitä tyynen varmasti läpi.
”Seinät ovat täällä tuollaisia”, Fel naurahti pöllämystyneelle ilmeelleni. Nyökkäsin hiljaa ja siirsin varovaisen katseeni lattiaan. Vajoaisinko heti jos koskisin siihen. Ghilyp ja Fel eivät vajonneet, mutta kaikki tuntui olevan täällä mahdollista.
”Isä on vihainen siitä, miten Andit kaatuivat. Ihmisiä on siellä nyt ansassa ja meikäläisiä on siellä kymmenen”, Ghilypin sanoi kurkatessaan seinän läpi.
”Hmm, paha homma. Veti minutkin juuri pois... Sinun on päästävä sinne. Kyllä minä pidän Alicesta huolen, turha sitä pelätä, mutta pyydä Vartijoita tarkistamaan Kilimanjaron reitti. Voin viedä Alicen sinne jos täällä tulee jotain ongelmia”, Fel vastasi suunnitellen.
”Hyvä on, jos olet varma että pärjäät. Laitan viestin menemään isällekin.”
”Älä. Alicen tulo on parempi pitää salassa, muuten isäsi varmasti käskisi laittaa sinetti häneen heti. Minä voin valmistella Alicen, niin heti kun tulet voit laittaa sinetin. Noiden ihmisten elämä on pantava nyt etusijalle.”
”Okei”, Ghilyp sanoi myöntävästi ja meni takaisin seinän toiselle puolelle.
Kun Ghilyp oli pyytänyt Vartijoita tutkimaan Kilimanjaron reitti, hän häipyi paikalta hohtaen sitä kirkasta valoa taas. Minä istuskelin hiljaa paikoillani ja mietin kahden miehen välistä keskustelua. Kysymykset harhailivat päässäni, enkä tiennyt mitä pitäisi ensiksi kysyä. Sitä, että olinko minä syypää Andien kaatumiseen ja ihmisten tukalaan oloon, mitä ongelmia voisi tulla, mistä sinetistä oli kyse, vai mihin minut piti valmistella. Ja halusin edelleenkin tietää, että minkälaisten olentojen kanssa tässä nyt oltiin tekemisissä.
”Kysy vain”, Fel usutti ja hymyili tietäväisesti. Mieleeni pälkähti karmea ajatus, että näkivätkö vanhan miehen ruskeat silmät ajatukseni.
”Se puukko... Ja Andit. Mitä ongelmia? Miksi pitää valmistella minut ja mikä sinetti?” sopertelin kaikki kysymykset ilmaan osaamatta valkata mihin haluaisin kipeiten vastauksen.
”Aa, se puukko. Se on Ghilypin äidiltä perintö Ghilypille. Mahtava ase, mutta luonnon voimien kiroama. Se on parempi pitää varmassa tallessa, sen omassa kotelossa. En tajua miksi Ghilyp otti sen mukaansa, se oli vähäjärkinen teko, se”, Fel pudisteli päätään. ”Ja vaikka en usko että Nymphe ja Rosely pääsisivät tänne saakka, se on yksi mahdollisuus. Siksi tarvitsemme varman pakoreitin. Sinetin avulla tulet vahvemmaksi, siksi se on tarpeen. Mutta kuinka vahvaksi, se on eri asia ja siitä nyt riippuu se, mitä me teemme kanssasi. Sinetin luominen ihmiselle on vaikeaa, siksi sitä tarvitsee valmistella hyvin.”
”Mitä minun täytyy tehdä, kun sinetti luodaan minulle?” kysyin hiljaa peläten vastausta. Jos pelkkä tänne pääsemiseen oli tarvittu vertani, niin mitä nyt tulisi vastaan?
”Luomishetkellä, joka on eräänlainen rituaali, olet paikoillasi. Mutta se on jo tarpeeksi vaikeaa kivun takia. Tietysti siinä on kaikkea helppoakin; musteella loitsun kirjoittaminen, kynttilöiden sytytys ja niiden asettelu, sinun pukemisesi oikein ja kasvojesi maalaus”, Fel piti hetken taukoa. ”Mutta vaikein osa koko rituaalissa on se, miten sinun selkääsi kaiverretaan sinetin muoto jollakin terävällä ja veri, joka selästäsi valuu, pitää levittää otsallesi.”
