Title: Runous on romantiikan ensimmäinen muoto
Author: Penber
Raiting: S
Genre: Romance, Slash, parodia
Fandom: Sherlock Holmes
Pairing: Holmes /Watson
Disclaimer: Holmes & Watson kuuluvat herra Doylelle. Watsonin "runo" puolestaan on Kymppilinjan omistama biisi (Minä), joka tosin on hieman muotoiltu :'D.
Summary: Kevät tosiaan sai ihmismielen hassuksi!A/N: Tämä on erittäin random. Myönnättäköön. Mutta joo. En osaa sanoa tästä paljoa mitää :'D. Muuta ku että osallistunee seuraaviin haasteisiin;
Vuodenaika ja
FF50.
~
Kun ensimmäiset lämpimät säteet sulattivat lumen ja jään, John Watson päätti lähteä pitkästä aikaa ulkoilemaan oikein kunnolla. Aurinko paistoi taivaalla ylväästi, katselleen tarkkaavaisena sitä palvovia ihmisiä. Kevään ilma tuoksui raikkaalta ja tohtori Watson kiskoi sitä keuhkoihinsa onnellisena pitkän talven jälkeen. Puut olivat vielä paljaina, mutta sieltä täältä saattoi huomata pienten lehtien kurkistelevan arasti nupuistaan. Joko sitä vaikka uskaltaisi astua näkyviin!
Valitessaan oikein syrjäisen ja mutaisen polun, Watson tunsi sisällään oikein kujertavan, lämpimän tunteen. Ensimmäiset muuttolinnut olivat palanneet kaukaisilta mailta, sirkuttaen iloisina puiden oksilta. Hymyile mies tervehti otuksia hattuaan nostamalla.
Purot solisivat ja siiliperhe näytti heräilevän uniltaan. John Watson hypähteli suurten lammikkojen yli kaulahuivi nätisti samaa tahtia kaulalla pomppien. Kevät ei ollut ainut syy, miksi tämä mies oli onnellisempi kuin aikoihin. Sherlock Holmes, joka oli ollut muutaman kuukauden veljensä kanssa hoitamassa erästä tärkeää salaista asiaa Etelä-Ranskassa, oli viimein tulossa takaisin kotiin. Ja koska kaksikko oli ikävöinyt toisiaan hurjasti, halusi Watson yllättää toisen jollain konstilla.
Watson kapusi pienen kukkulan päälle. Sieltä hän saattoi tarkastella kauas horisonttiin, jossa häilyi Lontoon korkeimpien talojen savupiiput kuin maahan istutettujen vihannesten tukikepit konsanaan. Ja yllättäen, kuin salama kirkkaalta taivaalta Watson tiesi, millä yllättäisi Holmesin.
“Runous on romantiikan ensimmäinen muoto!” mies hihkaisi itselleen ja taapersi mutaisten kenkiensä kanssa takaisin kaupunkiin.
~
Sherlock Holmes ei välittänyt keväästä. Ei hän oikeastaan välittänyt mistään muistakaan vuodenajoista. Samaahan ne kaikki olivat. Kevät vain sattui olemaan juuri sitä aikaa, kun kaikki innostuivat ryömimään ulos piiloistaan, halailemaan ja suukottelemaan toisiaan.
Mikä näky!
Etsivä oli totisesti tyytyväinen päästyään tutun oven eteen. Hän hyvästeli veljensä pikaisesti ja astui sitten asunnon 221B ovesta sisään, huhuillen samalla Watsonia. Mutta eipä miestä näkynyt eikä liiemmin kuulunutkaan. Rouva Hudsonkin näytti kadonneen.
Porrashuone kylpi raikkaassa, mutta vain väljästi lämmittävässä valossa. Keväisin aurinko kun ei vielä paistanut niin, että se olisi saanut hien nousemaan pintaan. Siksi toisaalta, vaikkei mies sitä koskaan myöntäisi, Holmes piti keväästä.
Oleskeluhuone oli siisti, mutta tyhjä kuten koko muu talo. Holmes laski laukkunsa lattialle ja pyörähti sitten ympäri. Aivan kuin hän olisi olettanut näin Watsonin ilmestyvän taakseen. Sen sijaan, että etsivä olisi nähnyt rakkaan tohtorinsa, hän löysikin lappusen ruokailupöydältä. Se oltiin omistettu hänelle.
"Runo rakkaalle Sherlock Holmesille. Kirjoittanut; John H. Watson
En halua näyttää työtodistusta. Luultavasti enemmän opin sinulta.
Aina vain en pidä kiinni sovitusta, koska en osaa myöntää; vika oli minussa.
Ja voisin toki valita toisin, kun rahat menee vedonlyöntiin ja ravintoloihin.
En ole tyhmä, vaan hajamielinen, niin tohtorimainen!
On sinulla rentunluonne, sukissa reikiä, ulkotakkikin kaipaisi tikkiä.
Lyhyt mieli, hassua naurua, etkä vieläkään ole korjannut minun lempitaulua.
Kohta saan suudella pelkästään raajoja, koska saat naamaasi viiksistäni haavoja.
Mutta voin olla rehellinen sinulle, sillä kulta, minulla on nämä ruskeat silmät."
Holmes naurahti luettuaan lappusen kerran jos toisenkin. Kevät tosiaan sai ihmismielen hassuksi!
A/N2: Saatte teloittaa, jos haluatte! :'D
