Pieniä mutta arvokkaita (Hannah/Susan, K-11)

[Scarlett]

// Alaotsikko: Viikottainen raapalehaaste, fluffy, angstahtava, triplaraapale

Title: Pieniä mutta arvokkaita
Author: Se olen minä, Scarlett
Beta: Ei
Pairing: Hannah/Susan
Rating: K-11 // Muokkasin ikärajan vastaamaan uusia sääntöjä
Genre: fluffy, angstahtava, ehkä hieman hurt/comfortkin, femme, triplaraapale
Warnings: (Angst)söpöilyä
Words: 300
Tense: Pääasiassa imperfekti
Disclaimer: Hannah ja Susan ovat J. K. Rowlingin.
Summary: Pienillä mutta arvokkailla asioilla voi olla suurikin merkitys.
A/N: Satuin eksymään Viikottaiseen raapalehaasteeseen ja nähtyäni aiheen, Hannah Abbottin, avasin Wordin ja aloin kirjoittaa. Tämä on siis pääasiassa vain kaivattua tajunnanvirtaa ja inspiraatiota mitään muuttamatta (typoja ei lasketa).


Pieniä mutta arvokkaita


Hannahilla oli punakat kasvot ja vaaleat hiukset. Vaikka hän valitti siitä, että hänen kasvonsa pysyivät aina punaisina, aivan kuin ne olisi kirottu, Susan ei välittänyt koko asiasta. Ja sitä jos mitä Hannah ihmetteli, hän ei voinut ymmärtää kuinka sellaisesta asiasta ei voisi muka välittää. Susan oli Hannahista muutenkin niin kamalan huoleton, tyttö ei edes tuntunut enää olevan moksiskaan enonsa ja tätinsä kuolemasta. Kyllä, ne olivat tapahtuneet vuosia sitten, mutta silti – Hannah ei välillä saanut rauhaa ajatuksilta, jotka liittyivät häneen äitiinsä.

Oli kyllä sekin mahdollisuus, että Susan ei vain ollut koskaan ilmaissut ajattelevansa kuolleita perheenjäseniään, toisin kuin Hannah. Ja silloin, kun Hannah kertoi Susanille, ettei hän pystynyt ajattelemaan mitään muuta kuin äitiään, Susan teki parhaansa, jotta Hannah unohtaisi, Susan sai todellakin Hannahin ajattelemaan muuta. Ajatuksien kohteen muuttamiseen ei tarvittu kuin pieniä mutta arvokkaita kosketuksia tiettyihin paikkoihin, ne kosketukset saivat Hannahin ajatukset keskittymään kokonaan Susaniin ja siihen mitä tämä hänelle teki. Juuri sitä Hannah ihmetteli, kuinka kamalan huoleton Susan saattoi olla ja kuinka huolettomuus saattoi vaihtua aivan toiseksi, kun kyse oli hänestä, kuinka kamala huolettomuus muuttui ajatuksia räjäyttäväksi välittämiseksi.

Joskus Hannah olisi halunnut tehdä Susanille saman, hän olisi tahtonut sanoa ”Älä välitä, Susan, älä välitä, saan ajatuksesi katoamaan” ja antaa hänelle pieniä mutta arvokkaita kosketuksia, aivan kuten Susan oli hänellekin tehnyt. Susan ei ollut kuitenkaan koskaan ennen antanut mahdollisuutta siihen, hän oli aina halunnut pysyä omassa roolissaan eikä olisi tahtonut poiketa siitä.

Kerran, kun Hannah huomasi, että Susania vaivasi joku, hän tuli tämän viereen istumaan, kietoi kätensä tämän harteille ja alkoi silittää tytön hieman punertavia hiuksia. Hän tahtoi kysyä, mikä oli hätänä ja tiesi, että Susan ymmärtäisi asian, vaikka hän ei käyttänyt sanoja. Ja niin Susan ymmärsikin, hän painautui Hannahia vasten ja sanoi vain kaksi sanaa: ”Kuolema. Vuosipäivä.” Mutta Hannah, hän oli iloinen siitäkin vähästä ja antoi Susanille pienen mutta arvokkaan suudelman.

[Kuura]

Suloinen ja pieni.
Pidin, siis. Tykkäsin tästä, koska se ei ollut yltiösiirappinen, mutta ei kuitenkaan kuiva. Tykkäsin tästä Susanin kovuudesta, siitä että hän yritti olla vahva ja auttaa Hannahia. Äh, mä en nyt osaa selittää mitään järkevä.

Kiitos ja anteeksi.

[Stargazer]

No niin, minä täällä nyt sitten. Ensimmäiseksi ajattelin kommentoida sitä Hauskanpitoa mutta toisaalta minulla on juuri sellainen olo, että tahdon kehitellä pitkän kommentin, enkä jaksa ruveta vääntämään sellaista dialogista, joten päädyinkin tänne. Potterfemmeä tulee harvemmin luettua

Hmm, Hannah ja Susan ovat juuri sellaisia olankohautuksella ohitettavia hahmoja, joista kerrotaan vähän. Siksi heistä on varmaan kiva kirjoittaa ficcejä kun saa aika paljon itse kuvitella mutta joo, se siitä. Mihin ihan alussa kiinnitin huomiota oli se, että annoit selvän viittauksen tyttöjen iästä puhumalla heidän sukulaisistaan. Onhan se toki melko epätarkka, kun sanotaan asian tapahtuneen vuosia sitten, mutta siitä voi heittää arvauksen, että tytöt, tai siis naiset, ovat tässä aikuisia, jos tapahtumat sijoittuvat vuosien päähän viimeisten kirjojen tapahtumista (en jaksa tarkalleen muistaa missä kirjassa he henkensä heittivät). Joka tapauksessa otin tämän huomioon sitten myöhemmässäkin vaiheessa tekstiä. ^^ 

Jostain syystä minä odotin koko ficin ajan, että puhe olisi kääntynyt muualle tyttöjen kuolleista sukulaisista. Tarkkaanottaen mihin, en tiedä, mutta johonkin pois. Toisaalta näin lyhyessä tekstissä on vaikeaa saada kehiteltyä mitään suurenmoisia juonikuvioita, mutta silti. Minulla jäi hieman paperinmakuinen fiilis tuolla lopussa, että jotakin puuttui, kaipasin jotain lisää tähän ficciin, vaikka ihan söpö ja toimiva olikin.

Toisaalta taas, kun miettii tyttöjen oletettua ikää, he käyttäytyvät hieman lapsellisesti ollakseen niin vanhoja. Mutta ehkä he ovat säilyttäneet lapsenomaisuuden itsessään, mistäs minä oikeastaan aikuisten käytöksestä tiedän (: Minulle kuitenkin nousee heti ensimmäiseksi mieleen kuva kouluikäisitä tytöistä, suht nuorista vieläpä. Teksti on sen verran lapsenomaista, etten vain osaa soveltaa sitä aikuisten maailmaan.
Itse lapsenomaisessa tekstissä ei mielestäni ole mitään vikaa; adjektiivilla tarkoitan kirjoitusta, joka on kielellisesti melko kevyttä, selkeää ja korutonta, siinä ei ole suurta määrää erilaisia kuvailevia sanoja/kielikuvia/mitä ikinä voikaan olla. Tämä on tällaista monimutkattomuudessaan erittäin sööttiä ja jotenkin viatonta, sellaista on todellakin ilo lukea aamukoomaisena, kun ei kerta kaikkiaan pysty keskittymään täysin sataprosenttisesti (:

Mukavaa tuo tyttöjen "roolijako", jollakin tavalla tykkäsin siitä, vaikka ideana se on melko kliseinen ja kulunut. Periaatteessa tästä löytyy se perusopetus - vahvinkin sortuu joskus ja olen itsekin varmaan sortunut käyttämään sitä jonkun ficcini pohjana (vaikken vahvin olekaan, ha ha) Tarina oli siis tietyllä lailla tuttu, olit vain rakentanut oman maailman ja kuvittanut sen, mutta siinä onnistuit hienosti (: