Nimi: Tahdotko mut tosiaan?
Kirjoittanut: Wiwiene
Paritus: Draco / Blaise
Ikäraja: S
Tyylilaji: Angsti ja hempeily
Tiivistelmä: Ehkä se oli loppujen lopuksi hyväksi heille molemmille.
Horinat: Ensimmäinen Potter - fikki. Lainailin teemoja Shakespeare - sedän Paljon melua tyhjästä - teoksesta ja otsikon Popedan samannimisestä biisistä.
Tahdotko mut tosiaan?
Draco Malfoy ei koskaan kuvitellut rakastuvansa.
Hän uskoi olevansa täysin immuuni lemmen hyökkäyksille ja vannoi, että sinä päivänä kun hänen nimensä johonkuhun liitettäisiin hänet saataisiin ripustaa alastomana ilotalon kilveksi Viistokujan sivukaduille.
Varsinkaan hän ei ollut kuvitellut rakastuvansa parhaaseen ystäväänsä, joka nyt oli kiertynyt kerälle hänen alastonta kehoaan vasten. Sen oli ollut tarkoitus olla pelkkää seksiä, kasvottomia lihallisia himoja vailla tunteita, mutta jokaisen kerran jälkeen siitä tuli heille molemmille entistä vaikeampaa.
He yrittivät pidentää jokaista kosketusta, jokaista katsetta, joka ikistä varastettua hetkeä, sillä he molemmat tiesivät että lopulta toinen kävelisi ulos makuusalin ovesta.
Joka kerta kun he tapasivat yön pimeinä tunteina he opettelivat tuntemaan toisensa aina uudelleen, kunnes heidän välilleen syntyi jääriitteenohut yhteys, joka sai heidät vakuuttumaan siitä että kaikki tulisi olemaan hyvin. Kun Blaisen sormet kiipesivät Dracon kaulalle, hän oli varma että he olivat onnellisia.
Hän oli väärässä.
Lopulta jompikumpi rikkoi sanoin tai teoin heidän onnensa; joskus se oli Draco, joka ohjaili kädet Blaisen hiuksissa tämän päänliikkeitä, joskus taas Blaise joka pyyhki jälkeenpäin suunsa ja palasi kovaan kuoreensa jättäen Dracon tuijottamaan pylvässängyn kattoa.
Ehkä se oli loppujen lopuksi hyväksi heille molemmille.
Kumpikaan heistä ei ollut sitä tyyppiä joka halusi halailla ranskalaisella rantabulevardilla tai ostaa yhteensopivia villapaitoja jouluksi, tai kietoutua yhteen takkatulen ääressä. Kumpikaan heistä ei osannut rakastaa kuin sen lyhyen hetken ajan, joka laukeamisen ja selväjärkisyyden välille mahtui.
Juuri sen hetken ajan Draco antoi Blaisen kietoa käsivartensa ympärilleen ja painaa päänsä vasten hänen rintaansa, jonka uumenissa pumppaava sydän jätti lyönnin väliin hänen katsoessaan poikaa johon hän rakastui vahingossa.
Dracon silmiä poltteli – hän ei voinut uskoa että hänelle kävi näin. Hänen sydämensä särkyi joka kerta kun Blaise käveli pois hänen luotaan, tai kun hän itse jätti Blaisen makaamaan rikkirevittynä samettiverhon taakse paksuille tyynyille sulkiessaan mielestään harhakuvan rakkaudesta.
Ja loppujen lopuksi, mitä rakkaudella tekee?
Hiljaa hän liu’utti kätensä Blaisen niskan alta ja työnsi pojan hikisentahmean vartalon irti omastaan.
Lähes hellästi hän työnsi tummat suortuvat tämän kasvoilta ja häälyi hetken parin sentin päässä toisen kasvoista, mutta epäröi liikaa suudellakseen.
Kun Draco sulki makuusalin oven takanaan, hän luopui rakkaudesta lopullisesti.
Finito.
Horinat: Oli kakosfinissä, ootte saattaneet lukeakin. Kommentoida saa siltikin. Kiitos.